perjantai 28. joulukuuta 2012

Mistä saisi unilääkettä?

Valtsu puhuu huolistaan:

Meillä kaikilla kolmella on tosi suuri huoli, kun iskällä ja äiskällä on vaivana unettomuus. Ekaks me ei ollenkaan ymmärretty mikä niitä vaivas, mutta Hertta tutki netistä, että ihmisillä voi olla sellanenkin vika, kuin unettomuus. Ihmisillä kun on kaikkia kummia tauteja mitä kissa ei voisi edes kuvitella. Niiden yöllä heräily alkoi noin kolmisen viikkoa. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun lumi tuli maahan ja me lopetettiin ulkoilu. Niihin aikoihin me alettiin viettämään päivät torkkuen ja yöt tiivinä kolmen kissan käärönä iskän ja äiskän sängyssä.

Yleensä iskän ja äiskän kanssa nukkuu, vain Hertta mutta talvisin mekin Jössen kaa mennään samaan sänkyyn, kun siinä on niin mukavan lämmintä. Sit siellä on kiva leikkiä ja meillä on Jössen kanssa ihan sellanen oma piilosleikki öisin. Aamuyöstä, kun on ihan pimeää on tosi jännää mennä pussilakanan pussiin sisälle ja etsiä toinen toistaan siellä pussissa. Joskus me ollaan kumpikin yhtä aikaa siellä pussissa, tai sit silleen,että toinen on pussilakanan sisällä ja toinen etsii siinä päällä. Hertta ei siihen leikkiin osallistu, kun se on niin hieno neiti ettei se paljo leiki. Se siirtyy yleensä kiipeilypuuhun nukkumaan. Niihin aikoihin aamuyöstä iskä ja äiskä kumpikin alkaa valittaa, kun ei pysty nukkumaan.

Välillä ne pistää valot ja kurkkii meitä sinne pussilakanan sisään ja käyvät vessassa, tai juomassa. Koko ajan ne valittaa ja puhuu keskenään, kun ei pysty nukkumaan. Joskus ne lukee vähän aikaa ja aina ne kaivaa meidät pois sieltä pussilakanan sisältä. Ei me oikein tiedetä miten kauan ne valvoo, kun me sit itsekin taas nukahdetaan. Mut, kyl ne joka yö herää ja sääliks niitä tulee, kun ne valittaa etteivät voi nukkua. Se on varmaan tosi kamala tunne, kun keskellä yötä herää siihen ettei pystykään nukkumaan. Onneksi kissoilla ei sellaisia vaivoja ole. Nyt meidän täytyy alkaa selvittää mistä me saatais niille unilääkettä. Hertta vois katsoo taas netistä, jos löytyis joku hyvä eläinlääkäriasema, joka jakaisi unipillereitä.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Äiskä on linssilude

Jösse kertoo:

Meidän äiskä on linssilude. Mä en kyllä tiedä mitä se tarkoittaa, mut äiskä itte sano ittestään niin. Se kerto iskälle, että joku Hämeen Sanomien kuvaaja oli ottanu siitä kuvia ja sit äiskästä tuli linssilude. Mä kysyin Valtsultakin  tietääkö se, mutta ei se tiennyt ku linssi sanan ja se on kuulemma sama kun silmälasit eli rillit. Hertta tiesi sen luteen, se oli nähnykkin lutikoita jossain metsäretkillään, ne on jotain pikkuelukoita. Onkohan se äiskä joku silmälasielukka, vaikka niin ku silmälasikäärme.

Ei se äiskä miltää käärmeeltä kyllä vaikuta, eikä meistä kukaan tykkää käärmeistä. Se on varmaan jotain ihmistenhorinoita. Oikeastaan mua eniten kiinnostaa onko linssilude jotain syötävää. Meillä ku on taas toi ruokatilanne aika huono. Mummukka ja äiskä vouhkaa koko ajan, että ompas se Jösse pulska ja tukevassa kunnossa. Sit ne muka ostaa jotain ruokaa missä lukee dieetti, mutta se on huono merkki. Älkää vaan ostako sitä, parempi on kun lukee Sheba, Latz, tai Whiskas. Eikä sitä dieetti merkkistä ruokaa syönny Valtsu tai Herttakaan. Mummukka ja äiskä sais mun puolesta syödä sen vaikka itte, mutta ei näköjään kelvannu niillekään.

Jos mä oikeen kauniisti pyydän, niin lähettäkää meille Shebaa pikkujoululahjaksi. Kohtahan se onkin ja silloin kuuluu antaa lahjuksia. Ei me tarvita mitään joulukortteja, vaan ihan kunnon ruokaa postipaketissa. Toivoo Jösse.

torstai 27. syyskuuta 2012

Ihmiset ovat outoja

Valtsu kertoo:

Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.

Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.

Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.

Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mua pidetään nälässä!

Jössen huolet:

Tilanne on nyt viittä vaille katastrofi. Mulle ei anneta tarpeeksi ruokaa ja tätä on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Lopullisesti tilanne repesi, kun joku saakutin vale-eläinlääkäri puuttui meidän ruokiin ja väitti mua ylipainoiseksi. Olisi itse katsonut peiliin, kyllä siinä peffassa oli sen verran leveyttä, että olis kannattanut olla hiljaa. Iskän ja äiskänkin olisi parempi pitää huoli vaan omista läskeistään, kun niintä on paljon enemmän kuin mulla.

Valtsu oli ainoa, joka sai armon tämän lääkäriketaleen silmissä. Valtsuhan on laiha kun luuviulu ja mummukkakin sanoo sitä ruipeloksi. Mulla on kuulemma 800g ylipainoa, kun painan 5.8 kg. Mikä ihmeen kollikissa se sellainen on, kun ei saa viittäkiloa enempää painaa? Oravaksiko ne mua luulee. Hertta painoi 5,2kg ja sekin määrättiin dieetille, vaikka ei se edes koskaan syö mitään. Äiskä ja iskä suuressa viisaudessaan päätti ettei meitä aleta laihduttamaan, vaan ruuan laatua muutetaan terveellisemmäksi. No, eihän sitä ruuan määrää voinnut enää pienentää, kun ei tähänkään asti ole saanut, kun tipan.

Aamut on ihan kauheita yön jälkeen, kun odottelen ruuan saantia. Iskä herää viiden aikoihin, mut se ei anna kun yhden pienen pussin ja se pitäisi riittää meille kolmelle. Se just ja just pitää mut hengissä siihen saakka, kun äiskä heräilee ennen kahdeksaa. Mä olen siinä vaiheessa jo niin heikkona, etten tahdo jaksaa rappuja tulla alakertaan. Äiskä vaan iloisesti kyselee pyörryttääkö Jösseä, kun mä taistelen tajunnan rajamailla nälän takia. Sit äiskä menee ruokakaapille ja mä haluan aina itte mennä kattoon mitä mä ottaisin. Siellä kaapissa on hirmu määrät kissan ruokaa, varmaan joku kriisiajan varasto, mutta ei sitä mulle anneta. Mä saan jonkun pienen onnettoman pussukan, mut onneksi Valtsu ei enää silloin syö ja Hertta on ulkona niin mä saan sen kaikki yksin. Päiväksi äiskä laittaa murusen lautaselle mukamas lounaaksi, mut jos se on hyvää mä syön sen heti. Sit usein ne ruuat on niin pahoja etten mä syö niitä ollenkaan.

Äiskä ja iskä aina päivittelee miten paljon menee ruokaa hukkaan, kun kukaan ei ole syönnyt. Mitäs antaavat niin huonoja ruokia. Jos mä haluan Laztsia, niin en mä mitään Whiskasia silloin syö ja mä kyllä osaan lukea mitä pussin kyljessä sanotaan.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kiireisten kissojen elämää

Jössen jutut:

Voi hyvät ihmiset, ette voi tietää miten työllistettyjä me Valtsun kanssa ollaan. Ei olla ehditty edes tätä blogia päivittämään, kun elämä on pelkkää työtä. Me meinataan valittaa työministeriöön  ja elinkeinoministerille, että meidän työvoimaa riistetään.

Elokuussa huhkittiin muutama viikko ihan hullunlailla, kun iskä oli kesälomalla ja siivosi koko huushollin. Olkkariin se oste pari lipastoa, että Hertta saa makoilla niitten päällä. Niissäkin oli aivan hillitön työ, että saatiin koottua ne. Meillä meni pari päivää kolmeen pekkaan, kun iskä, mä ja Valtsu väännettiin mutteria ja soviteltiin hyllyjä. Iskän vanhemmatkin tuli Nummelta auttamaan ja me pyyhittiin mummun kaa niitä hyllyjä ja siivottiin muuten. Kyllä Nummen mummy ja pappa ihmetteli kuinka ahkerasti me koko ajan ollaan mukana. Joka ainoo kolo ja nurkka haisteltii ja tarkistettiin, että varmaan tulee kuntoon.  Pakkohan se jonkun on tässä talossa jotain tehdä, kun äiskä ei ainakaan mihinkään osallistu. Se on siellä naamanvatkaus pömpelissään Hämeenlinnassa ja tulee joskus yösydännä. Eli se on vaan pienten kissapoikien raadettava.

Nyt alkuviikosta ollaan siivottu keittiöö, kun kaikki kodin koneet hajos yhtäaikaa ja ne piti hankkia uudet. Pakkohan se on olla pakastin ja jääkaappi, kun siellähän on meidänkin ruokia. Siitä hellasta ja tiskikoneesta mä en olis välittäny, mut Valtsu sano haluavansa puhtaita ruokakuppeja. Taas tuli Nummen mummu ja pappa iskälle avuksi, kun sillä oli vielä iltavuoro eikä se paljon kerennyt auttaa. Mummu vähän pelkäsi, että se astuu meidän hännälle kun me niin ahkerasti touhuttiin. Ei mitään vahinkoa kuiteskaan tullu, kun ei me kauaa yhdessä paikassa olla.  Äiskä se vaan vatkailee tätien naamoja ja vanhukset ja kissat raataa kotona. Ei oo kuulkaa meillä helppoo.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Urheiluhullut!

Valtsun jutut:

Näin olympialaisten aikaan mekin ollaa Jössen kaa innostuttu yleisurheilusta. Ei sillai, et me itte urheiltais vaan meistä on tullut innokkaita penkkiurheilijoita. Varsinkin naisten satametriä on tosi jännä laji ja me seurataan sitä mielenkiinnolla. Meillä on oikein aitiopaikat, kun meidän oman talon naiset harrastaa lajia.

Kaikki johtuu siitä, että toi Hertta ja pikkuLeidi on koko ajan riidoissa. Mummukka on kyl yrittänyt pitää liikenteenohjausta hallussaan ja päästää ne vuoron perään ulos. Mut aina parin päivän välein sattuu vahinko ja pikkulikka luikahtaa pihalle samaan aikaan, kun Herttakin. Ja sit alkaa kova meno. Ekana juoksee pikkulikka ja rääkyy mennessään ja perässä viilettää Hertta pihisten ja muristen. Sit siihen yhtyy mummukka joka huutaa: Hertta, ei saa! Ja viimesenä menee meidän äiskä, joka kanssa huutaa Hertalle. Meidän äiskällä on selvästi hiottavaa tuossa lähdössä. Se saa aina huonon lähdön, kun se laittaa kenkiä niin kauan jalkaan. Mummukka vetää yllättävän hyvin , vaikka se on jo seittemänkymmentä. Tosin se sanoi, että kovalla pihatiellä on parempi juosta, mutta jos Leidi suuntaa metsään päin, niin pehmeä murtomaa ottaa koville.

Sit se juoksu päättyy sillai, että Leidi juoksee terassin alle piiloon. Hertta jää muina naisina pihaan istuskeleen eikä muista koko riidan aihetta. Mummukka ja äiskä onnettomina vikittelee Leidiä pois terassin alta. Aina välillä niillekin meinaa tulla riitaa, kun mummukka sättii meidän Herttaa häijyliiniksi. Useinmiten kyllä, mummukka hakee Hertan syliinsä ja pussaa sitä omaan kovakouraiseen tapaansa. Sitten se laittaa Hertan sisään ja pikkuLeidi uskaltaa vasta sitten terassin alta pois.

Me ollaan suunniteltu Jössen kaa, että tästä juoksusta vois tehdä oikein yleisötapahtuman. Hankittais olutteltta ja kaikki muut ihmisten vaatimat vermeet. Jösse lupas, et hän vois paistaa makkaraa. Tai ainakin vähän aikaa. Mä voisin myydä lippuja ja juontaa koko urheilutapahtuman. Eikös kuulosta hienolta!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Me halutaan lemmikkieläin

Jössen jutut:

Mä ja Valtsu ollaan päätetty,etä me halutaan lemmikkieläin ittellemme. Meillä on ihan tylsää, kun sataa koko ajan eikä oo edes ulkoiluhuvilassa mitään jännää tekemistä. Mä ihan pelkään masentuvani ja sit joutuu pian syömään jotain pillereitä eikä se ole kivaa. Paras juttu olis siis saada joku kiva lemmikkieläin.

Mä olen ehdottanut alpakkaa ja lammasta ja Valtsu taas tykkäis minipossuista. Iskä oli netistä katsonut miten sitä alpakkaa hoidetaan ja päätynyt siihen ettei sitä voi sisälle tuoda. Me kyllä Valtsun kaa jaettaisiin sen kanssa ulkoiluhäkki ja kyllä mummukka sitä hoitais kun me oikein ruinattais. Äiskä taas selitti ettet sä Jösse nyt ymmärrä millainen se alpakka on, että se on kuulemma tosi iso eläin. Mut mä en pelkää isojakaan eläimiä onhan mä nähnyt hevosiakin enkä oo yhtään säikkynyt. Mä luulen, että äiskä itte pelkäis jos meille alpakka tulisi.

Hankkisivat meille edes kissanpennun, sellasen pikku karvaturrin, kun mummukan pullukat oli viime kesänä. Kuka muka on sanonut ettei kissoilla voisi olla omaa kissanpentua lemmikkieläimenä, häh? Se on ihan ennakkoluuloa.
Koiraa me ei ainakaan haluta, ne on tosi tyhmiä. Mieluummin me ollaan sitten vaikka masentuneita, kun joku räksyttävä rakki meille otettais. Ollaan me ehdoteltu, että kerpiilit, hiiret tai kanarialinnutkin olisi ihan kivoja, mutta iskä väittää, että me juonitaan jotain. Kyllä kissoilla voi olla kerpiili lemmikkinä, sehän olisi kiva kaveri leikkiä jaakaamisleikkejä. Jos teillä lukijat olisi ylimääräisiä alpakoita, lampaita tai kerpiilejä niin ne vois tuoda meille!

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Sadepäivät on tylsiä

Valtsun jutut:

Miks koko kesän sataa? Mulla ja Jössellä ei ole mitään tekemistä, kun meidän ulkoiluhuvilakin on ihan märkä. Sitäpaitsi mun tulee kylmäkin siellä. Jössellä on niin paksu turkki ja sillä on muutenkin iskän mukaan sen verran lihaa luiden päällä ettei sen tule niin helposti kylmä. Mä, kun olen tällainen sporttinen jätkä ruumiinrakenteeltani niin mä en tykkä yhtään, jos on alle kaksikymmentäastetta lämmintä.

Herttahan se mennä viipottaa pihalla koko päivän ja välillä vaan naksuja käy haukkaamassa. Sitä ei näköjään haittaa, vaikka on märkääkin. Ihan sateella se näyttää torkkuvan tuossa terassilla, mutta ei sisälle tule kuitenkaan. Mummukan Täply ja Kultsu on pihalla kans melkein koko päivän, mut ne tulee heti terassille sateen suojaan, kun vähäkin tihuttaa. Vanhukset Räppä ja Harmi ei käy, kun pissalla ja sit äkkiä sisälle nukkumaan. Eipä sitä sadepäivänä oikein muuta tekemistä ole, kun olla untenmailla. Iskäkin on vielä päivät töissä, niin mun ei tarvii olla sen apulaisena.

Sit, kun iskän loma alkaa, niin me aletaan siivoamaan vaatekaappeja ja muita komeroita. Se on ihan kivaa, vaikka onhan se aika raskastakin tehdä koko päivä töitä. Mutta, kun iskäkin tekee niin kyllä mäkin sitten. Jösse ei ole vielä varma osallistuuko se komeroiden siivoukseen, mutta se lupas miettiä sitten lähempänä mitkä fiilikset sillä on. Mä kun yleensä olen iskää jeesannu kaikissa sen hommissa, niin mä nytkään viitsi sitä pulaan jättää.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kun Räppä putosi puusta

Hertta tarinoi: Arvatkaapas mikä kamala perhedraama meillä oli juhannuksena. Mummukan ja papparaisen Räppä 22v. tipahti puusta. Eihän sen vanhuksen edes olisi pitänyt ollakaan puussa, mutta kaikkea sattuu ja tapahtuu.

 Räppä vanhus nukkui kaikessa rauhassa terassilla ihan keskellä päivää, niin kuin sillä tapana onkin. Naapurin rakit oli taas lähteneet omin luvin liikenteeseen ja tietysti porhalsivat meille katsomaan onko mummukalla ruokaa. Eihän me niitä rakin reuhkanoita pelätä, kun ne on iät ja ajat siinä hölkänneet. Ikäloppujakin ne jo on ettei ne taida nähdä ja kuullakaan mitään. Ja niilläkin on kotona viisi kissaa kaverina, että kyllä ne tietää kissojen ylemmyyden. No, yksi niistä onnettomista koiran räähkänöistä meni haistelemaan Räppää, kun se veti onnellisena unta kuulaan siinä terassilla. Sehän säikähti, niin että meinas karvansa pudottaa ja kipaisi lähimpään puuhun. En olisi ikinä uskonut, että vanha Räppä saa nivelensä liikkeelle sellaisella vauhdilla, kun se oikeasti sai. Siellä se sitten killitteli ainakin seitsemän metrin korkeudessa ja me kuusi muuta istuttiin puun alla ja kauhisteltiin.

Eikös siihen hätään tullut mummukka ja papparainenkin ja nekin meinas saada slaakin järkytyksestä. Kultsu lähti reippaana jätkänä kiipeämään Räpän luo ja vähä nuoli ja rauhoitteli sitä, että kyllähän sä tästä alas pääset. Mummukka ja papparainen vietteli ja vikitteli sitä, että lähde nyt Räppä alas päin. Sitten, kun Räppä yritti tassujaan vähän siirtää, niin se tipahti kun kivi puun juurelle. Me kaikki haukottiin henkeämme, että nyt on vanhalla jätkällä joka luu poikki. Hiukan se ravisteli itseään eikä antanut edes mummukalle kiinni ja paineli terassille jonottamaan kotioven taakse. Äkkiä mummukka vei sen sisälle ja pussasi yltä päältä, niin kun sen tapana on. Joka luu kokeiltiin ja nivelet taivuteltiin, mutta kaikki tuntui ihan hyviltä. Räppä painui jatkamaan kesken jääneitä päivätorkkujaan ja me muut henkäsimme helpotuksesta, että katastrofi vältettiin.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Likat tappelee

Jösse juttelee:

Meidän talon likoille on tullu riita. Hertta ja mummukan Leidi ei ole puheväleissä ja sen saa tuta koko talo. Aina, kun Hertta näkee pikkuleidin, niin se lähtee jaakaamaan sitä. Musta ja Valtsusta se on ihan kivaa, me katsellaan ikkunasta ja huudetaan: hyvä Hertta anna sille turpaan!

Mummukka ja äiskä ei ole ollenkaan yhtä innoissaan. Niillä on nykyään, vaikka mitä merkinanto systeemejä ettei Hertta ja Leidi olisi ulkona yhtäaikaa. Ei meidän talossa ole koskaan ennen tuollalailla tapeltu, mutta ei täällä ennen ole kahta likkaa ollutkaan. Hertta oli monta vuotta ainoa likka, eikä kukaan jätkistä välittänyt, kun se ärhenteli. Ainahan se jostain rähjää meillekin. Milloin meillä on viikset sukimatta, milloin korvat putsaamatta. Mutta ei me Valtsun kanssa siitä ole välitetty, kierretään vaan kauempaa, ettei se ylety läpsimään. Leidi onkin ihan yhtä ärhäkkä, kun Herttakin eikä se periksi anna. Vaikka Leidi on vasta vuoden vanha, niin se kyllä pitää puolensa ja sitten ne kumpikin likka on ihan raivona.

Nyt meillä on siis sellanen meininki, että mummukka on likkojen ulkoilun pääkoordinaattori. Se pistää Leidin aamu-ulkoilulle kuuden aikoihin ja kahdeksan maissa sisään. Sitten lähtee meidän Hertta ulos ja se saa olla koko päivän, jos sitä huvittaa. Yleensä se haluu päivätorkuille kahden maissa ja sit Leidi voi mennä ulos, mutta ei sekään yleensä halua. Niillä naisilla, kun on kauneusunien aika siinä iltapäivällä. Me jätkät ei tarvita kauneusunia me otetaan muuten vaan pikkutirsoja päivän mittaan. Sitten Hertta käy vielä iltalenkillä ja tulee ennen seitsemää sisään ja pikkulikka saa olla sit vielä puoliyhdeksään ulkona. Niillä kaikilla mummukan pikkupullukoilla eli Leidillä, Täplyllä ja Kultsilla on nukkumaan meno aika jo puoliyhdeksältä.

Me Valtsun kaa jännityksellä odotetaan koska ne likat ottaa seuraavan matsin. Siihen vois myydä, vaikka lippuja kylän muille kissoille.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Ruumiit rivissä

Valtsu kertoo:

Ette ikinä arvaa miten kivaa meillä oli viime yönä! Me saadaan nykyään olla  ulkoiluhuvilassa yötä päivää ja viime yönä me pistettiin hiirut kuriin Jössen kaa. Mä pyydystin ja Jösse hihku vieressä. Iskä ja äiskä kyseli aamulla, että mikäs veriperjantai meillä on ollut, kun aamulla löytyi kolme hiirua ruumiina keittiöstä.

Sitä me ei oikein Jössen kaa ymmärretä miks äiskä ja iskä ei oikein tykkäis, etä me tuodaan hiirut sisään. Äiskä aina kiljuu ja papattaa ettei saa tuoda niitä sisälle. Sit ne kumminkin ottaa ne ja muka vie johkin pois. Aivan varmasti ne itte syö ne, kun meidän silmä välttää. Herttaakin vähä kiinnosti meidän touhut, vaikka se on aina olevinaan niin paljon fiksumpi, kun me Jössen kaa. Äiskä ja iskä aina ihmettelee, kun me Jössen kanssa metsästetään kimpassa, mutta eikös ne tajua, että me ollaan veljeksiä. Veljeksien kuuluu olla yhdessä ja me ollaan totuttu tekemään kaikki yhteisesti. Se on tosi kätevää, kun on oma veikka niin se voi olla apuna ihan kaikessa. Jos meidän tulee kylmä, niin sitten me nukutaan ihan kiinni toisissamme. Jos tarvii leikkikaveria niin veikka on aina valmiina.
Sellaisia veljeksiä me ollaan!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Tampaxit vesikupissa

Hertan hurinoita: Meidän Jösse se taas kunnostautui. Siinä on sellanen jätkä ettei sen aivotuksista ota kukaan selvää. Pojalla on päässä muutama juttu jonka se tekee uudestaan ja uudestaan. Yksi bravuudijuttu on nää äiskän tampaxien kuljetukset. Jössehän rakastaa kaikkea paperia ja pumpulia ja sen tietää koko talon väki. On tuo meidän äiskä sen verran kovaa kiljunut, kun kymmenkunta vessapaperi rullaa on silppuna lattialla. Veskipaprun on meillä opittu pitämään niin hyvässä piilossa, että ovelinkaan vieras ei niitä omin avuin löydä. On meinaan sen verran moni tyyppi huudellut nolona vessasta, ette hei täällä on paperi loppu. Samaan piiloon on tarkoitus äiskän laittaa terveyssiteet, tampaxit, pumpulit ja topsipuikot. Mutta tietäähän sen meidän äiskän, aina joku unohtuu näkyville. Pikkupojat Valtsu ja Jösse on jostain syystä kiinnostuneet penkomaan äiskän käsilaukkua harva sen ilta. Aina ne jotain omasta mielestään aarretta sieltää löytää. Välillä löytyy hiuspantoja, nenäliinoja, tai niitä ihania tampaxeja. Valtsuhan ei kiinnostu, kuin niistä hiusjutuista, mutta Jösse lähtee innoissaan kantamaan tampaxia kohti vesikuppia. Sitä ei varmaan osaa selittää edes Jösse miksi ne pitää raahata juuri vesikuppiin. Äiskän sanojen mukaan se on varma tapa pilata ne hetkessä. Olempa minä nähnyt, kun Jösse raahaa kokonaista terveysside pakettia kohti keittiöö ja vesikippoa. Siinä menee koko paketti kerralla roskiskuntoon. Myönnettävä on, että ihan kun iskä ja äiskä olis hiukan ylpeitä Jössen harrastuksesta. Kyllä ne aina niin innoissaan kaikille kertoo, että meidän Jösse se keksii vaikka mitä. Tänäänkin, kun äiskä noukki viisi tampaxia vesikiposta lillumasta, niin oppiihan vähäksi aikaa pitämään huolen tavaroistaan.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Me siivotaan

Valtsu tarinoi:

Nyt meilläkin käy uusi siivooja ja sen nimi on Susanna. Meillä oli ekalla kerralla ihan kivaa, kun me Jössen kanssa autettiin sitä. Pamelakin oli silloin täällä, niin meillä oli Jössen kanssa tosi rankka päivä. Piti avittaa Susannaa, mutta Pampsuakin piti jaagata, kyllä meillä pisti välillä juoksuksi. Äiskä ja iskä ihmetteli miten me oltiin ihan unessa koko ilta, kun ne tuli kotiin. Kyllähän kuka tahansa olisi ihan poikki, jos koko päivän juoksee. Jösse kyllä muistelee Satua, joka siivosi meidän kanssa vuosikaudet, mutta Jösse ja Satu olikin sydänystäviä.

Mä en oikein tiedä mitä tuo kissansuojelu laki sanoo siitä, että me joudutaan siivoamaan koko huusholli. Hertta ei koskaan osallistu siihen se vaan makoilee kiipeilypuussa katselee päältä tuleeko kaikki tehtyä. Hertta osaa kaikki nuo lakijutut ulkoa, mutta ei se kyllä ole siitä mitään sanonut kuuluuko meille siivoaminen vai ei. Tosin me Jössen kaa mielellään osallistutaan kaikkiin kodin hommiin. Eilenkin vaihdettiin iskän apuna lakanoita,se vasta hauskaa puuhaa on. Meillä oli tosi kivaa, kun me Jössen kanssa vuoroo mentiin pussilakanan sisään ja iskä haki meitä sieltä. Äiskä kyllä väitti, että me sotketaan iskän hommat, mutta ei iskä itte niin sanonut.

Me ollaan Jössen kaa sellanen superparivaljakko, että meiltä käy homma, kun homma.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Punapäät eivät pääse taivaaseen

Jösse juttelee:

Meidän äiskä oli käynny pulituurissa ja sen tukka on ihan kirkuvan punainen. Äiskän kampaaja Kuikan Tiina on muuttanut lähemmäksi äiskän naamanvatkausfirmaa ja sen uuden kampaamon nimi on HiusHuuma. Nimi on hieno, että mietittiin Valtsun kaa jos tän bloginkin nimeä muuttaisi, miltäs kuulostaisi Hurmaavan Huumaavat HiiriHelvetin Hallitsijat? Meinaan me ollaan Valtsun kaa huumaavan hurmaavia kissajätkiä.

Meidän äiskän tukka on jo kauan ollut syntisen punainen, vähän samaa sävyä, kun mun oma turkki. Mummukka sille hokee ettei punatukkaiset pääse taivaaseen, mutta äiskä ilmoitti ettei ole taivaaseen menossakaan. Mä en kauheesti tykkää, jos äiskä muuttaa hiusten väriä tai pituutta tai ulkonäköään yleensä. Mun mielestä äiskän pitää olla aina saman näköinen ja hajuinen, että mä tiedän sen olevan mun äiskän. Mä itte en menisi parturiin, vaikka mikä olisi, mun karvoihin ei kukaan koske. Valtsu oli ihan samaa mieltä, että se on ihan likkojen hommaa sellaset parturikäynnit. Meitä voi vähän harjata silloin, kun meitä huvittaa ja mieluummin iskä harjaamaan, kun äiskä. Iskä on hellävaraisempi ja kysyy meiltä tykätääks me. Äiskä tai mummukka, kun harjaa niin siinä karvat pölisee ja korvat soi. Ne vetää niin perusteellisesti, että iho on naarmuilla ja puolet karvoista harjassa. Meidän iskähän on ihan kalju ja se johtuu siitä, että se on eläny äiskän kaa paljon kauemmin, kun me.

Jos te lukijat olette kiinnostuneet saamaan punaisen pään, tai jotain muuta upeaa tyyliä, niin soittakaa sille äiskän kaverille Tiinalle numeroon 045-2348121.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Äiskällä on huolia

Jösse puhuu:

Meidän äiskällä on hirmu suuri huolen aihe ja vähän meillä kaikilla. Meidän iki-ihana Satu-siivooja ei pääse meille enää siivoamaan ja nyt me hukutaan likaan ja sotkuun. Meidän äiskä, kun on laiskimus ja sottapytty eikä iskäkään ole ahkerimmasta päästä. Me kissat yritämme parhaamme mukaan pitää järjestystä yllä, kun henkilökunta on niin kyvytöntä. Siksi tarvitsisimme pikaisesti lisää henkilökuntaa eli siivoojan joka kävisi joka viikko tai joka toinen viikko. Jos haluat vakio siivouspaikan niin soita meidän äiskälle sen työpaikalle 03-6759780.

Mikään helppo juttu ei ole olla meillä siivoamassa. Meidän äiskällä menee niin paljon aikaa siellä naamanvatkausfirmassaan ettei se ehdi, eikä jaksa tehdä kotona mitään. Tai mitään järkevää, kyllähän se niitä askartelu-ja neulomistarvikkeitaan levittelee ja kirjoja sillä on joka paikassa. Me karvalapset olemme sitä vastoin hyvin siistiä porukkaa mitä nyt vähän karvoja joskus irtoilee. Me nuollaan ruokalautasetkin niin puhtaaksi ettei tarvita edes tiskikonetta. Vessa asioiden kanssa me ollaan tarkkoja, ei kertaakaan ole pissatippaakaan tirahtunut muuhun, kun laatikolle ja myös ulkoa me tulemme omaa laatikkoon hädälle. Hertalle sattui pikkutyttönä sellainen vahinko, kun se oli juuri muuttanut meille, että se nukahti omaan kakkaansa. Äiskä kertoi, että Hertalla oli pikkuisena masu ihan ripulilla viikon verran, kun sitä jännitti ja pelotti uudessa kodissa. Sitten se oli mennyt hiekkalaatikolle asialleen ja nukahtanut siihen ripuliläjään. Äiti sai pikkuisen olla pesuhommissa ennen, kuin Hertta oli taas puhtaan valkoinen. Se on ainoa vessa vahinko mitä meidän perheessä on tapahtunut.

Jos tulet meille siivoojaksi me luvataan Valtsun kanssa jelppiä parhaamme mukaan. Hertta on vähän sellainen hienohelma ettei se osallistu siisvoushommiin, mutta me Valtsun kanssa tykätään. Otappas yhteyttä meidän henkilökuntaan eli äiskään.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Työn orjat

Jössen jutut:

Ette kyllä ikinä usko miten kova työmaa meillä on ollut. Meillä on välillä sellanen hiirihelvetti valloillaan, että pieni kissa ihan väsähtää. Sunnuntai aamuyöstä, kun me Valtsun kanssa tsiikailtiin tähtiä ja nautittiin yöpalaa, niin Valtsu keksi, että siivouskaapissa rapistelee hiiri. Mehän jäätiin kytikselle ja Valtsu nappasi sitä niskasta kiinni. Sit me lähdettiin juokseen yläkertaan äiskän ja iskän makkariin näyttämään saalista. Sit me vasta muistettiin, että niillähän oli makkarin ovi kiinni. Me jäätiin leikkiin sen hiirulaisen kanssa sinne oven taakse ja jaagattiin sitä vuoron perään. Me varmaan vähä väsähdettiin, kun se pääsi livahtamaan takasin alakertaan ja olohuoneeseen.

Se linnoittautui olkkarissa äiskän lepotuolin alle ja sen tuolin vieressä oleviin käsityökoreihin. Herttakin jo heräsi meitä jeesaamaan, mutta siellä oli hiiri ja pysyi. Sit jo heräsi äiskä ja iskäkin ja alkoi pöllimään niitä lankakoreja. Aina, kun hiiri livahti näkyville jompikumpi niistä rääkäsi. No, eihän se hiiri raukka uskaltanut sieltä koko päivänä liikahtaa. Me piiritettiin sitä koko päivän ja äiskä ei uskaltanu istua lepotuoliinsa ollenkaan. Mummukkakin kävi päivittelemässä, että talossa on yhdeksän kissaa ja hiiret pomppii silmille. Olis itte ottanut sen kiinni, jos se niin helppoa on.

Me sisukkasti vaanittiin sitä kaksi vuorokautta ja tiistai aamuyöstä veimme voiton. Hertta napsautti siltä hengen pois ja kantoi sen eteiseen ulko ovelle mistä iskä sen töihin lähtiessään heitti ulos.

Voitte vaan kuvitella miten väsynyttä kissaa me ollaan, kun olemme raataneet vuorokaudet läpeensä. Me ollaan sankareita.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Presidentti vaihtunut

Hertta juttelee:

Nyt on sitten se koira, Lennu, aloittanut työnsä. Saahan nähdä mitä se saa aikaan. Se näköjään valitsikin iskänsä hoitamaan esiintymisiä ja muita virrallisia juttuja. Tai kai se on isäntä, niinhän koirat nimittää palveluskuntaansa. Silloin, kun kissa hoiti pressan virkaan, niin sen äiskä oli se joka työt sen puolesta. Siihen. Jotenkin tottui, että Halonenhan se tärkeistä asioista puhuu. Joku taisi jopa luulla, että se oli pressa eikä sen kissa.

Semmoista se Lennu jossain oli sanonut, että aikoo toimia unilukkarina. Kuulosti aika paljolta, sehän vaikuttaa nukkuvan joka kuvassa mitä siitä on otettu. Valtsun ja Jössen kanssa yritin keskustella, että mitä ne tykkää, kun pressaksi tuli koira. Selvästi huomasi niiden sivistystason, eihän niillä ollut asiasta mitään tietoa. Jösse katseli kattoon ja sanoi kysyvänsä äiskältä. No, on se ihan onnetonta, kun tyypin pitää kysyä äiskältä mikä hänen mielipiteensä olisi. Sen minä tiedän, että äiskä vastaa ettei Jössen kannata vaivata pikku pääkköään semmoisilla. Jösse voi vaan leikkiä hiirulaisillaan ja nauttia ruuasta ja nukkumisesta.

Minä en ole ollenkaan samaa maata, kun nuo pikkupojat. Minä olen valistunut nainen, joka olen selvillä maailman menosta ja osaan muodostaa oman kantani.

Valokuvaukselliset hallitsijat

Jösse aivan umpiunessa

Tarkka poika Valtsu

Ryhdikäs Herra Hallitsija Jösse

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Veljekset kuin ilvekset

Tässä pikkupojat Valtsu ja Jösse lepäilee äiskän sylissä
                               
Jösse tuulettaa vatsanahkaansa
                              
Mummukan ja papparaisen pikkupullukoista kaksi, Täply ja Leidi ikää noin 5kk
                                  
Tässä kaikki kolme pullukkaa, Kultsi, Täply ja Leidi. Eka ilta uudessa kodissa ikää 3kk ja uni maistuu
                               
Valtsu mietiskelee maailman menoa
        

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Hallitsijoiden kuvia

Tässä näette minun lepäilyasentoni numero 1.

Tässä asento numero 2.
Tässä asento numero 3.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Valtsu on iskän kissa

Hertta puhuu:

En yhtään ihmettele, että äiskä hämmästelee Valtsun käytöstä. Kyllä tämäkin viikonloppu oli yhtä iskän kiehnäämistä. Tuntuu ettei Valtsulta liikene enää aikaa muulle perheelle, jos iskä on kotona. Se vaan tepottaa iskän perässä, tai iskä kun on tietsikalla tai katsoo telkkaa Valtsu nukkuu sylissä. Äiskä tänään laski,että Valtsu oli noin kymmenen tuntia iskän sylissä, kainalossa, tai muuten kiinni siinä. Me jo kyseltiin iskältä, että eikö toi käy jo raskaaksi, mutta ei kuulemma. Iskä on niin tottunut tässä Valtsun elin aikana eli viidessä vuodessa, että hänellä on pikku varjo.

Joka aamu Valtsu istuu makkarin oven takana odottamassa, että ovi aukeaa. Pikkupoikia ei oteta yöksi makkariin, siellä nukkuu vain aikuiset eli minä, äiskä ja iskä. Valtsu ei malta yölläkään olla iskästä erossa ja se myllää koko ajan sen kainalossa ettei kukaan saa nukuttua. Aina välillä me kokeillaan onnistuisiko se, kun äiskän mielestä koko perheen pitää nukkua yhdessä. Ei siitä kuitenkaan mitään tule, kun Valtsu herää, niin herää Jössekin ja sitten se riehu alkaa. Siis Valtsu ryntää heti iskän luo, kun ovi aukeaa, se parkkeeraa joskus aamuyöstä oven taakse ja ulvoo surkealla äänellä, että mä olen yksinäinen, vaikka onhan Jösse sen kanssa. Siitä se alkaa koko päivän iskäkiehnääminen, jos on viikonloppu. Onneksi se sentään arkiaamuisin päästää iskän töihin, eikä jää uliseen oven taakse. Se on meinaan yksi hankala piirre Valtsussa, jos iskä lähtee ovesta ulos, muuhun kun töihin, niin se ulvoo eteisessä ihan tolkuttomasti.

Moneen kertaan päivän mittaan Valtsu nuolee iskän naaman ja pussaa sitä. Kun ne katselee yhdessä jalkapalloa, niin aina kun iskä hihkasee, kun jotain jännää tapahtuu, niin Valtsu herää sitä pussaamaan. On ne aika outo pari, mutta musta tuntuu, että iskä on tosi ylpeä, kun sillä on sellainen oma kissa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Ryppytökötit

Jösse tarinoi:

Mehän ollaan kai kerrottu, että äiskä on kosmelooki ja sillä on sellanen naamanvatkauslaitos Hämeenlinnassa. Se myy siellä Termalokikan tököttejä ja ostaa sillä rahalla ruokaa meille. Täällä kotona äiskällä on hirvee patteristo kaiken maailman aineita millä se yrittää balsamoida ja muumioida itteään ettei kukaan huomaisi kuinka vanha se on. Se on meinaan tosi vanha, kun mä,Valtsu ja Hertta ollaan viiden vanhoja, niin äiskä on kymmenen kertaa vanhempi. Siis ihan ikäloppu, toivottavasti se ei mee heittään henkeään, niin ku vanhoilla on tapana. Tai onhan mummukka varmaan vielä vanhempi,kun se on äiskän äiti. Mummukka on kyl ihan elämänsä vedossa, paljo reippaampi se on kun äiskä.

Niin mun piti kertoo noista äiskän tököteistä, kun ne on sille ihan älyttömän tärkeitä.Tässä yhtenä päivänä, kun me oltiin Valtsun kaa kaksin kotona eikä ollut mitään tekemistä, niin mä kylppärissä vähän tutkiskelin niitä äiskän purkkeja. Yks sellanen ihan pikkunen muovipullo tipahti ja alkoi kierimään niin mukavasti, niin mä aloin leikkiä sen kaa. Mä olen kyllä sen oppinut, että mitä pienempi pullo sitä suurempi huuto, jos sen ottaa. Ihan kummallista sekin, että ne pienet pullot on paljon kalliimpia, kun isommat.

Mä sit leikin sen pullon kaa aikani ja sit mun tuli nälkä ja lähdin syömään ja tein kaikenlaista, niin että koko pullo unohtui. Äiskä kun tuli kotiin se meni heti tapansa mukaan vaihtaan vaatteita ja sotkeen naamaansa. Sit alkoi kamala huuto, että oletko Jösse ottanut äiskän purkkeja. Mä en ymmärrä mistä se aina tietää, että se olen mä joka jotain ottaa. Voishan se olla Hertta tai Valtsukin, tosin Hertta ei kyl ole ikinä ottanut mitään ja harvoin Valtsukaan. Äiskä piti aika mekkalaa ja tivasi mihin mä ole sen laittanut, enhän mä voi sellaista muistaa. Mulla on päivän mittaan niin paljo touhua etten mä yhtä purtiloa muistele.

Se juttu jäi sit silleen,että äiskä pussasi taas kovasti ja sanoi ottavansa jonkun muun tökötin. Sit illalla, kun me mentiin nukkuun se onneksi löytyi makkarin maton alta. Sitä mä en kyllä tiedä miten se sinne oli joutunut.

Yrjöttää

Jössen jutut:

Äiskä taas höösää ihan turhasta, nyt se on kauhuissaan, kun mä ykäsin. Mua vaan aina välillä rupee oksettamaan ja sit mä heitän laatat. Äiskä tulee aina vauhdilla katsomaan ja yrittää nostaa mua matolta pois. Mä en ymmärrä mitä väliä sillä on oksennanko mä lattialle vai matolle, yhtälailla hyvä ruoka menee hukkaan.
Nyt se on voivotellut moneen otteeseen iskälle ja mummukalle, että pitäiskö Jösse viedä lääkäriin. Ei pitäis! Se ihan satavarma, että tää katti ei lääkäriin lähde. Sit äiskä yhtä päätä pussaa ja hokee, että onko kullan huono olo. No, kai sitä tulee huono olo, kun koko aika roikotetaan sylissä.
Äiskä kysy sitä yrjöjuttua jo viimeksi, kun oltiin lekurissa ja silloin se rauhoitteli, että mä oksennan karvapaakkuja. Uskois ny, kun kerran on sanottu. Eikä se mikään ihme ole, että mulle tulee niitä karvapaakkuja, kun mulla on meidän porukan komein turkki. Mä en ymmärrä mikä into äiskällä on kuskata meitä yhtenään lekuriin, ei tarvii kun aivastaa, niin taas mentiin. Sehän on jumalattoman kallistakin, käyttäis senkin rahan meidän ruokkimiseen.

Äiskä muutenkin aina hösää mun ympärillä, tajuis nyt jo, että mä olen aikuinen kolli, eikä mua tarvii lääppiä jatkuvasti.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Pikkupoikia rääkätään !

Hertan huolet:

Nyt meidän palvelusväki vasta viimeisen tempun teki! Tästä pitäisi ilmoittaa kissojensuojeluyhdistykselle. M iten äiskä ja iskä voi olla niin hölmöjä? Pikkupoikien ulkoiluhäkki sortui lumen painosta ihan käyttökelvottomaksi, onneksi noi pojat oli silloin sisällä. Miksi ihmeessä äiskä tai iskä ei putsannut sitä kattoa ajoissa. Nyt ne itsekin kauhistelee, että miten tässä nyt näin kävi. Ne eivät olleet kuulemma edes huomanneet, että katto oli lumen vallassa, kun mikään muu talvi ei tällaista ole tapahtunut. Olisivat nyt seuranneet, kun mitään muuta tekemistä ei ole, kun kolmen pienen kissan huolto ja sekin aina pettää.

Äiskä yrittää selvittää, että käyhän he töissä, mutta ei se ole mikään puolustus. Olkoot sitten käymättä töissä, jos eivät muuten pysty meistä asiallisesti huolehtimaan. Nyt ei ole pojilla ulkoilupaikkaa ja kevät on tulossa. Sitä ei voi korjata ennen, kuin lumi sulaa ja maa on sula. Minähän en juurikaan siellä oleillut, kun minä ulkoilen itsenäisesti ulkona. Jösse ja Valtsu on kumminkin, sen verran arkoja ja hölmöjä ettei niitä voi itsekseen ulos laittaa. Jösse voi säikähtää omaa varjoaa ja juoksee niin kauas ettei sitten enää osaa kotiin. Iskä jotain lupaili Valtsulle, että se pääsisi valjaiden kanssa ulos, mutta Jösse ei ikinä suostu mihinkään valjaisiin.
Tämä oli sen luokan laiminlyönti, että harkitsen vakavasti ilmoitusta kunnaneläinlääkärille. Ei kissoja näin voi kohdella.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kaikki ihmiset ovat hulluja

Hertta kommentoi:

Äiskä on ihan tuohduksissaan, kun Hämeen Sanomissa oli juttu, että naapurit estävät rakentamasta Loimalahteen mielenterveyskuntoutujoiden palvelutaloa. Se kirjoitti jonkun blogi postauksenkin siitä Hämeen Sanomien blogiinsa.
Kyllähän se äiskä ihan oikeassa on, että ihmiset ovat ahdasmielisiä, jos eivät halua naapuriinsa mielenterveyskuntoutujien palvelutaloa. Toisaalta en kyllä ymmärrä miksi äiskälle, se niin yllätys oli. Ihmisethän on sellaisia, koko ajan ne keksii toisistaan jotain vikaa ja kaikki erilaisuus on ihan kamalaa. Minä en edes erota ihmissillä näitä eroavaisuuksia mitä ne itse paheksuu. En osaa erottaa ihmisistä kuka on mielenterveyspotilas, tai vammainen tai vaikkapa narkomaani. Minusta ihmiset ovat aina ihan yhtä hulluja ja niiden kanssa on parempi olla aina vähän varovainen. Papparaista kai voisi sanoa vammaiseksi tai rammaksi, kun hänellä on puujalka tai proteesi sen hieno nimi on. Ei se sitä ihmisenä miksikään muuttanut, ihan samanlainen se on, kun ennenkin. Eihän puujalka ole sama asia, kun puupää. Papparainen oli kesällä itse ihan tyytyväinen, kun oli se puujalka, kun niiden ne pikkupullukat opetteli hakemaan raapimapuuta. Sekä mummukan jalat, että papparaisen terve jalka oli ihan raapamilla. Proteesia pikkuset sai ihan rauhassa repiä, eli hyötyä siitäkin.
Niin vielä tuosta ihmisten suvaitsemattomuudesta. Tuntuu, että ihmiset oikein etsimällä etsii toisistaan vikoja. Jos jollakin on ongelmia ei ole ollenkaan itsestään selvää, että kanssa ihmiset auttaisivat, ne voi kääntää selkänsä kokonaan. Tuo hulluus juttukin on juuri semmoinen. Ihmiset on kovasto tarkkoja ettei saa sanoa ketään hulluksi ja sitä sanaa paheksutaan kovasti. Sitten, jos lähipiirissä on ihan oikeasti hullu tai mielenterveyspotilas sitä kammoksutaan ja jätetään yksin. Sanomisen asteella olevia asioita kyllä kritisoidaan, mutta teot osoittaa toista. Eipä ole siis ihmisten juttuihin uskomista, kaikki ne on ihan yhtä hulluja.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Vanhukset kunniaan

Hertta filosofoi:

Ihmiset on monessa asiassa tosi kummallisia. Ihan, kun niillä ei olisi pääkopassa kaikki ruuvit paikallaan. Nykyään ihmisten maailmassa on kamala ongelma vanhuksista. Niistä puhutaan, kun ylijäämä jätteestä, että mihin ne kaikki sullotaan. Kukaan ei haluaisi hoitaa vanhuksia, kun se on niin raskasta. Kunnat ja kaupungit valittaa, että vanhukset tulee kalliiksi. Ihan, kun ihmiset eivät tietäisi, että jokaiselle koittaa vanhuus, jos elonpäiviä riittää. Ei ihminen eikä kissa pysy aina samanlaisena, vaan vuosi vuodelta ruumis heikkenee ja voimat vähenee. Ei se kuitenkaan ihmisen tai kissan arvoa miksikään muuta.
En voisi kuvitella, että alkaisin syrjimään mummukan Harmia 21v ja Räppää 22v siksi, että ne on vanhoja. Nehän on kuitenkin kaiken järjen ja kokemuksen ilmentymiä. Äiskäkin aina ihmettelee miten viisaita ja tasapainoisia ne ovat. Ei edes pikkupullukat rupea Räpälle uhoamaan. Vaikka ne oli vasta kolmen kuukauden vanhoja, kun ne muutti mummukalle, niin kyllä ne heti ymmärsi, että Harmia ja Räppää pitää kunnioitaa.
Aina Räppä ja Harmi syö ensimmäiseksi eikä niitä saa jaagata, tai ruveta painimaan. Eihän niiden vanha kroppa sellaista kestä, mutta senhän sanoo jokaisen normaalin kissan järkikin. Ihmisellä ei sitä järkeä ole kovin paljoa suotu. Omat lapsetkaan ei viitsi kunnolla vanhempiaan auttaa, kun kaikilla on aina niin kiire. Miten paljon ihmisetkin oppisivat vanhuksiltaan,jos joskus viitsisivät kuunnella. Eihän ihmiset mitään kuuntelemista viitsi tehdä, ne työntää mummoille pillereitä suun täyteen ja antaa niiden nukkua yötä päivää. Sillä tavoin ne ei häiritse, niin hoitajat saa olla rauhassa. Ja kuoleevathan nopeammin rahaa kuluttamasta, niin sehän on vaan hyvä. Julmaa on tuo ihmisen maailma.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Papparainen 75v.

Jössen sepustukset:

Meidän äsikän isä eli papparainen täyttää ensi viikolla 75vuotta, se on siis ihan hirveän vanha. Tosin niiden ne kaksi vanhinta kissaa on 21v ja 22v joten ne olisi kai ihmisiässä laskettuna vielä paljon vanhempia. Siis meidän naapurissa asuu paljon vanhuksia. Mä tiedän, että papparainen suuttusi, jos sitä joku sanoisi vanhukseksi. Eikä se munkaan mielestä ole vanhus, kun se jaksaa aina leikkiä meidän kaa ja nauraa meille. Heti, kun se tulee meille käymään me Valtsun kanssa kiivetään sen syliin. Siinä sylissä on kiva sitten torkkua, kun se jaksaa koko ajan rapsutella. Se on kai tottunut aina istuessaan rapsuttelemaan jotakuta, kun niillä ittellä on kuusi kissaa ja kaikki sylikissoja.
Äiskällä ja iskällä on kamala ongelma, että mitä pitäis hommata lahjaksi, nääs ihmisillä on sellainen tapa, että ne antaa toisilleen tavaroita, vaikka ei mitään tavaraa enää tarviiskaan. Äiskä vähän sentä alkoi ajattelemaan, että mitäs se papparainen tekee millään tavaroilla. Ne mietti myös lahjakorttia Valiomieheen, mutta sen mäkin tiedän ettei papparainen mistään vaatteista välitä. Enempi se olisi rasite, jos sen pitäisi lähteä johonkin vaatekauppaan. Äiskä kyllä aina motkottaa sen vaatteista, kun niissä on reikiä ja paikkoja ja suurimman osan on mummukka ostanut kirpparilta. Musta ne papparaisen vaatteet on ihan hyvät se ei koskaan aja meitä pois ettei vaatteet likaannu. On meillä meinaan joskus ollut sellaisiakin kävijöitä jotka väittää, että niiden vaatteet tulee karvoihin. No, ei sitten tartte meille tulla.
Onneksi äiskä taas kuunteli mun ja Valtsun ideaa ja hakee eläinruokakaupasta kassillisen kissanruokaa. Niillä ne pullukat syö ihan valtavasti ja eläinkaupoissa on paljon sellaista mitä ne ei Turengista saa. Ja ainakin tulee sellainen lahja mille on käyttöä. Sellasen ruokakassin ne osti papparaisen siskollekin, kun se täytti 80v. Sillähän ei edes ole, kun yksi kissa eli Emma, mut ruokakassi oli tosi mieleinen lahja.

torstai 16. helmikuuta 2012

Youngblood

Jössen jutut:

Hertta auttoi tuon otsikon kirjoittamisessa, kun mä en tiedä mitä se tarkoittaa, mutta kaikissa äiskän pikku purtiloissa lukee se. Äiskällä on jännä sellanen kullanvärinen pikkulaukku, jonka se ottaa esiin joka aamu. Sit me yhdessä tutkitaan sen kassin sisältöä ja siellä on kivoja suteja monta. Musta on tosi kiva katsella, kun äiskä sutii sitä naamaansa ja kaivelee niitä purkkeja. Mä tykkäisin ittekin ottaa ne sudit käyttöön, mut niistä äiskä on oudon pihi. Se pistää aina sen pussinsa vetskarin heti kiinni, kun se tekee töihin lähtöä. Vaikka mä yrittäisin olla kuinka nopee, niin en ehdi niitä sieppaamaan. Joskus äiskä on kummallisen tarkka tavaroistaan ihan, kun ne olisi jotain aarteita.
Valtsu ei niin usein ole meidän kanssa kylppärissä aamuisin se on enemmän mun hommia. Paitsi jos iskä on iltavuorossa, niin Valtsu tekee iskän kaa kaikki aamuhommat, parranajot ja muut sellaiset. Valtsu on välillä vähän ilkeä, kun se sanoo mua tytöksi, mä kun joskus tuoksun hajuvedelle. En mä sitä hajuvettä itse laita, mut äiskä laittaa joka aamu. Sit äiskä pussailee mua monta kertaa, kun me suditaan sitä naamaa, niin se tuoksu tarttuu. Ne haisuvedet on jotenkin niin kovasti tarttuvia.
Papparainen eli äiskän iskä sanoo, että jos he ovat poissa ja äiskä on käynyt sillä aikaa heillä, niin sen haistaa heti, kun niiden katit tuoksuu hajuvedelle. Äiskä, kun on kova pussaileen ja jos se käy mummulassa, niin tietty se pussaa kaikki läpi ja sen hajuvesi tarttuu karvoihin.
Mua ei yhtään häiritse, että mä haiskahdan haisuvedelle kyllä Valtsukin haisee usein iskän partavedelle enkä mä sitä siitä kiusaa yhtään.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Jalkapallofanit

Valtsu juttelee:

Mähän olen jo aiemminkin kertonut, että mä ja iskä olla jalkapallofaneja. Me kuulutaan Liverpoolin jalkapalloseuran fanclubiin ja musta se on tosi hieno juttu. Iskä sai sieltä taas vuoden alussa uuden fanclubikaulaliinan jossa on Liverpoolin värit. Ja mä sain sen vanhan!
Aina, kun me katsotaan peliä, mulla on se kaulahuivi makuualustana, se on ihanan lämmin ja pehmeä. Se Liverpool harrastus on ihan iskän ja mun oma juttu, äiskä ei tajuu siitä mitään. Ne oli pari vuotta sitten yhdessä katsomassa sitä peliä paikan päällä ja äiskä kuulemma torkkui koko pelin ajan. Voi iskä parkaa, kyllä sitä varmaan hävetti,ei äiskä osaa edes käyttäytyä.

Olis ollut paljon mukavampi, jos mä olisin ollut iskän mukana, mä osaan seurata tasan tarkkaan iskän käytöstä ja tehdä niin, kun sekin. Mua ei olis tarvinnut hävetä. Mäkin osaan ulkoa sanat siihen Liverpoolin lauluun, mikä lauletaan aina pelin aluksi. Se on iskän puhelimen soittoäänenä ja mä osaan laulaa sen ihan hyvin. Äiskä inhoo koko biisiä. Niin on erilaisia nää miesten ja naisten harrastukset. Ei Herttakaan ole yhtään kiinnostunut jalkapallosta.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Suomen presidentti

Hertta kertoo:

Suomessa on uusi presidentti. Se on koira. En voi sanoa olleeni erityisen ilahtunut, että sellainen nuori koiran juippi valittiin presidentiksi, mutta kai se on nyt sitä nykyaikaa ja suvaitsevaisuutta. Kyllä siihen on vaikea tottua, kun on kaksitoista vuotta voinut luottaa vanhoihin, sivistyneisiin kissoihin.

Sen pressan nimi on Lennu ja sanottava on, että sen palvelusväkikin vaikuttaa hiukan epäluotettavalta. Se Jenni Haukio varmaan menettelee , hän vaikuttaa ihan ripeältä ja nöyrältä tytöltä. Se Sauli on taas sitä sorttia etten sellaiseen palvelusväkeen luottaisi. Hän vaikuttaa sellaiselta tyypiltä joka pistää omat puhelunsa ja muut juttunsa etusijalle. Sen verran vanhakin se on, että voi olla aika hidas liikkeissään.

Nykyään on kyllä vaikeaa saada kunnon palvelusväkeä. Se on jatkuvana puheenaiheena kissojen tapaamisissa. Nykyään niin moni on juuri tuon Saulin tyyppinen, joka luulee itse olevansa jotenkin tärkeä ja väittää olevansa muka liian kiireinen hoitaakseen nopeasti palvelustehtäviään. Se on mietinnän alla mitä sille olisi tehtävissä, kyllähän kissan on äärimmäisen vaikea sietää, jos joutuu odottelemaan ruokaansa tai palvelusväki ei herää riittävän varhain.

Voin kyllä tunnustaa ettei nuo meidän iskä ja äiskäkään ihan parhaasta päästä ole, mutta kun niihin on tottunut niin kestäähän sen. Äiskä varsinkin on raivostuttavan hidas, jos siltä käy pyytämässä ruokaa, sillä on aina sata selitystä miksi pitää odottaa. Aina se on muka tekemässä jotain tärkeää mitä ei voi keskeyttää. Iskä lähtee nopeammin, kun siltä pyytää ja minä yleensä käytänkin enemmän iskän palveluja. Pikkupojat ja varsinkin Jösse hössöttää aina äiskän ympärillä, että anna äiskä sitä ja anna tätä. Äiskä sanoo, että Jössellä on aina halipula, se ei pyydä ruokaa edes asiallisesti silloin, kun on nälkä, vaan sitä pitää pussata ja halata jatkuvasti. Onhan se varmaan hiukan rasittava palveltava verrattuna minun järkeviin tapoihini.

Nyt täytyy, vain seurailla miten se Lennu pärjäilee tehtävässään. Voinhan laittaa sille sitten sähköpostia, tai kirjoittaa Lemmikit lehden yleisönosastolle, jos ihan pieleen menee.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Jössellä on tyttöystävä

Valtsu kertoo;

Heh, heh meidän Jössellä on mukamas tyttöystävä. Eikä se mikään sellanen ole, sehän on vaan Pamela. Iskän ja äiskän yks kaveri tuo aina välillä kissansa meille hoitoon, kun se lähtee omille reissuilleen. Sen kissan nimi on Pamela eli Pampsu ja se on likka. Siitä on jo monta vuotta, kun se oli meillä ekan kerran ja silloin me Jössen kanssa vähän ihmeteltiin mikäs likka se oikein on. Nyt se on käynyt jo niin usein ettei se meitä enää kiinnosta.

Jösse on sen verran höppänä, että se salaa vaklaa aina Pampsun tekemisiä ja kyttää sitä, kun se liikkuu pitkin ja poikin. En mä kuitenkaan usko, että Jösse mitään likkakaveria haluis se on vaan muuten niin utelias. Pampsu on sen verran kiivas luonne, että Jössehän pelkää sitä ja varuillaan munkin on oltava. Se on ihan samanlainen, kun Hertta, että se heti ärähtää ja sähähtää jos siihen koskeekin. Siis ihan tyypillinen likka. Hertta ja Pampsu ei kovin hyvin tule toimeen, mutta Pampsu osaa vähän varoa Herttaa. Me ollaan Jössen kaa selitetty, että Hertta on vähä niin kun pomo meillä. On paree pysyä sen tieltä pois. Pääasiassa Hertta onkin yläkerrassa ja Pamela alakerrassa.

Siitä Jösse ei tykännyt yhtään, kun Pampsu meni äiskän syliin. Kyllä Jösse meni vauhdilla ajaan sen pois, ei Jössen äiskän syliin ole muilla asiaa. Meidän Jössellä, kun on mustis luonne.

torstai 2. helmikuuta 2012

Kaunis kissa

Valtsun jutut:

Meidän äiskä oli ihan innoissaan, kun sen firmaan oli tullut joku uusi ryppytökötti. Äiskällähän on joku semmonen hoitola Hämeenlinnassa missä se vatkailee tätien naamaa. Ne on niitä ihmisten ja naisten kotkotuksia. Täytää kyllä myöntää, että se näytti selvästi virkeämmältä aamulla, kun se illalla laittoi sitä ainetta. Mä kopsaan sen nimen tuosta pullon kyljestä, niin tiedätte mistä puhun. Overnight Repair Serum, se on jotain ulkolaista kieltä. Äiskä on niin huolissaan, kun se on vanha ja ryppynen, niin se yrittää käyttää kaikkia mahdollisia juttuja. Itse se oli oikein tyytyväinen tulokseen ja kehuskeli yhtäpäätä miten tehokas tökötti se on.
Ei se ihminen kuitenkaan itselleen niin kaunista naamaa saa, kuin meillä kissoilla on. Meillä ei vanheneminen näy mitenkää naamassa, vaikka mummukan Räppä ja Harmi on yli kaksikymppisiä, niin ne on ihan söpö naamaisia. Ihmisparoilla ei ole edes kunnon viiksikarvoja eikä silmäkarvoja, niin ne ei voi niilläkään ylpeillä. Hyvä kuitenkin, että äiskä on tyytyväinen ryppytökötin vaikutuksiin ja aina se on meillekin kertomassa mitä kivaa sillä on töissä. Mä en kyllä yhtään ymmärrä miten työssä voi olla kivaa, mä en ikinä suostuisi käymään työssä se ei sovi kissan arvolle. Eikä mun naamaan kyllä mitään tököttejäkään laiteta se on ihan varma juttu.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Rotukissat ja rasismi

Hertta pohtii:

Taas täytyy ihmetellä näitä ihmisten touhuja ne ovat sen verran erikoisia. Sehän on ihan jo selväksi tullut, että ihminen on äärimmäisen julma ja itsekeskeinen olio. Kummallista on se miten ne suhtautuu toisiinsa. Koko ajan kuulee uutisista miten ihmiset jossain päin maailmaa sortaa toisiansa. Muutama kymmenen vuotta sitten oli Amerikassakin ihan laillista pitää yllä rotusortoa. Nykyään Suomessakin saa turpiinsa kadulla, jos on erivärinen, kuin toiset. Ylipäätänsä eri rotuiset ihmiset on riidoissa keskenään ja sortamassa toisiaan. Siinä ei kyllä ole logiikan häivääkään.

Meitä kissoja on kymmeniä eri rotuja, on persialaisia,siamilaisia, ragdolleja, maine cooneja tai tällaisia monirotuisia kotikissoja, niin kuin meidän talon kissat on. Eikös olisi ihan hullua, jos minä en suostuisi leikkimään Räpän kanssa siksi, kun se on musta. Tai pikkupojat alkaisivat sortaa minua, koska olen valkoinen. Kaikista on itsestään selvää, että siamilaiset kissat tulee toimeen Norjalaisten metsäkissojen kanssa ja ragdollit sopii kotikissojen kanssa. Ihmisten maailmassa se ei ole ollenkaan näin. Arabit eivät siedä juutalaisia, Suomessa ei tykätä Somaleista, Serbit ja Kroaatit sotivat keskenään. Kaikki on, kuitenkin ihmisiä.

Kissan on todella vaikea ymmärtää ihmisten pahuutta, ihan kuin ne vasiten hakisivat jostain syyn vihata toisiaan. Kun mitään muuta ei keksitä, niin sanotaan etten tykkään tuon rodusta ja taas on oikeutus sotimiseen. Rehellisen täysjärkisen kissan on ihan mahdoton ymmärtää ihmisten tapaa toimia.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Matkailua

Jösse juttelee:

Äiskä ja iskä on jossain reissussa ja me ollaan yksin kotona mummukan hoiteissa. Mä arvasinnjo viime viikolla, että ne meinaa taas johkin lähteä, kun ne kaivoi ne laatikkonsa esiin. Niillä on sellaisia laatikoita, jotain matkalaatikoita ne on ja niissä on kiva makoilla. Aina, kun ne tuodaan esille mä ja Valtsu mennään niihin leikkimään.

Mä en kyl yhtään ymmärrä miks ne aina haluu johkin matkoille, äiskä höpöttää jostain kulttuurista ja hyvistä ruokapaikoista. Nyt ne meni Saksaan, mä en kyl tiedä missä se on, mutta kaukana se täytyy olla, kun ne meni lentsikalla. Mä en haluis yhtään matkustaa, mutta joskus on pakko. Äiskä välillä pakottaa meitä matkustamaan Tervakoskelle missä on eläinlääkäriasema Helmi. Se on ihan kamalaa, mua aina oksettaa ja vähä itkettääkin autossa. Eläinlääkärit on ihan kamalia tyyppejä sen mä annan neuvoksi lukijoille, että jos joku yrittää viedä teidät eläinlääkäriin, niin laittakaa vastaan oikein tosissaan.

Mummukka sanoo, että iskä ja äiskä tulee huomena ja niillä on meitä kova ikävä. Mummukkakin on oppinut laittamaan tekstiviestejä, että se voi heti laittaa meidän kuulumiset äiskälle. Eilen mä olin vähä aikaa piilossa siltä ja se etsi ja huhuili mua. Sit se alkoi olla jo ihan paniikissa ja lähti hakeen papparaistakin etsiin mua. En mä sit enempää viitsinyt kiusata sitä ja kävelin ihan muina kissoina keittiöön. Sit alkoi taas se kamala pussaaminen ja rutistelu, mummukka on niin kovakouranen, että karvat vaan pöllyää. Sen ne omat pikkupullukatkin on tottuneet siihen rusenteluun, niin ettei ne kuulemma sitä edes huomaakkaan. Näin oudokseltaan saa kyl pelätä luittensa puolesta ja sit viel, kun äiskä tulee huomena, niin se vastaa pussaileekin. On se kiva, kun ne tulee, mulla on kova ikävä niitä ja Valtsu itkeskelee iltaisin iskän ikäväänsä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kissa puolustaa aina pentujaan

Herttan pohdintoja:

En koskaan opi ymmärtämään ihmisten ajatusmaailmaa ja elämää, vaikka ihmisten kanssa elänkin. Ihmiset ovat aivan petoja ja epäluotettavia olijoita. En nyt tarkoita iskää tai äiskää ne ovat sellaisia hyvää tarkoittavia hölmöjä ja yksinkertaisija tyyppejä, mutta yleensä ihmiset on vaikeasti ymmärrettäviä.

Eilen kuuntelin äiskän kanssa Radio Hämeen uutisia ja siellä kerrottiin Hämeenlinnan lastensuojelutoimesta. Hämeenlinnassa kuulemma pystytään ainoastaan 75% lastensuojeluilmoituksista käsittelemään lain salliman ajan puitteissa eli seitsemässä päivässä. Kysymyshän on kuoleman vakavasta asiasta, jos lapsen tilanne on jo niin pitkällä, että se on ilmoitettu lastensuojeluun, niin tilanne on jo todella paha. Seitsemän päivääkin on jo pitkä aika lapsen elämässä ja mitä tapahtuu niille jotka joutuvat odottamaan.

Se on minun kissanäkökulmastani aivan mysteeri, että ihmisillä on joku virasto joka hoitaa lastensuojelua. Sehän on emon velvollisuus eli siis ihmisillä vanhempien. Onhan ihan omituista, että tarvitaan virasto suojelemaan lapsia omilta vanhemmiltaan. Jokainen eläin taistelee oman henkensä uhalla lastensa puolesta, jopa koirat jotka eivät ole minun arvoasteikossani paljoakaan ihmisten yläpuolella. Sitten, kun on perustettu tällainen lastensuojelu virasto, niin sekään ei toimi, kun ei ole rahaa.

Hämeenlinnassakin rakennetaan jotain moottorien katetta, olen äiskältä kuullut, mutta ei ole rahaa lasten huoltoon. Ei edes linnut ala rakentamaan pesäänsä, ja jätä poikasiaan huoltamatta. Ihminen kuitenkin tekee ihan mitä vaan. Ilmeisesti ihmiseltä puuttuu äidin vaistot ja järkikään ei sano, että lapsista huolehtii ensijassa vanhemmat.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tylsää

Valtsu tilittää:

Olipa tylsä viikonloppu mä inhoan talvea. Nyt, kun tuli lunta ja pakkasta ei voi edes mennä meidän ulkoiluhuvilaan, tai voisihan sinne mennä jos tarkenee. Eilen iskä avasi ikkunan sinne ja antoi 20 minuuttia aikaa ulkoiluun. Kuka siinä lumessa seisoskelee 20 minuuttia, ei edes Jösse. Tosin Jösse tarkenee ulkona paljon paremmin, kun mä, sillä on tuota rasvaa ja turkista pikkuisen enemmän, kun mulla. Jössehän on sellainen Berliinimakkara iskän mielestä, tasapaksu pötkylä. Mä taas olen hyvävartaloinen sporttikissa.

Niin se viikonloppu. Meillä ei ollut mitään tekemistä ja mua ärsytti Jössen naamakin ihan hirveesti. Äiskä väittää, että pakkanen tekee meistä sähköisiä ja sit me hermostutaan toisiimme, kun turkki kutittaa. En kyl tiedä johtuuko se siitä, mutta ärsytyskynnys oli tosi matalalla. Mitään ei saanu tehdä, aina iskä tai äiskä kielsi ja oli heti kyselemässä mitä sä Valtsu teet. Mä olisin halunnut katsoa äiskän lankoja, mutta siitä se hermostuu heti. Kummam tarkka se on niiden lankojensa päälle. Sit mä olisin halunnut lepäillä tietsikan näppäinten päällä, mut iskä leperteli mulle niin nätisti ettei Valtsun nyt oikein sopisi siinä olla, niin mä en halunnut sitä kiusata.

Mummukkakin tuli käymään ja yleensä on tosi kivaa pureskella sen aamutossuja , mutta se ei ollut kun vartin verran, kun sillä oli kiire niiden pikkupullukoiden luo. Ne pikkupullukat on mummukan ja papparaisen kesällä syntyneet pikku kissat Kultsi, Täply ja Leidi. Ne siellä ulkona näytti painavan vauhdilla, mutta mummukka onkin ne opettanut sellaisiksi eräkissoiksi jotka lähtee sen kaa lenkille säässä, kun säässä.

Loppujen lopuksi me Jössen kanssa otettiin muutama matsi ja painittiin oikein kunnolla. Se vei niin paljon energiaa, että sit me nukuttiin loppun sunnuntaita, mä iskän sylissä tietty.

Mustis

Hertta kertoo:

Voi tuota meidän Jösseä, kun se on niin lapsellinen. Se on niin mustasukkainen äiskästä ettei kukaan muu saa istua äiskän sylissä, kun se itse. Eilen illalla minä menin ihan hetkeksi äiskän kainaloon katsomaan TV:tä ja Jösse oli yläkerrassa nukkumassa. Jostain se hoksasi, että olin äiskän sylissä ja se tuli vauhdilla alas ja minun kimppuun, että pois siitä. Ja vaikka äiskä kuinka yrittää selittää, että kaikki mahtuu syliin, niin mikään ei auta. Jösse on tehnyt sitä jo varmaan vuoden verran ettei kukaan muu saa olla äiskän kanssa, onneksi se ei iskää vahdi samalla lailla.

Se on tietysti vähän hankalaa, kun henkilökuntaa on vain kaksi eli kaksi syliä ja kolme kissaa. Eikä me kyllä oikein äiskän syliin kakki kolme yhtäaikaa mahduta, vaikka se sanoo, että sopu sijaa antaa. Valtsu ei juurikaan äiskän syliin edes tule, jos iskä on kotona, mutta Jösse on siinä kaiket illat. Minä olen tehnyt sitten, niin että kun Jösse nukkuu jo ihan umpiunessa äiskän sylkössä, niin mä menen sitten vasta toiseen kainaloon. Sitten Jösse ei enää vaivaudu ajamaan pois, kun se on jo ihan unessa. Äiskän mielestä se on vaan huvittavaa, kun Jösse on niin mustis. Äiskä ottaa sitä syliin ja pussailee ja selittää sen johtuvan Jösse lapsuudesta, kun se on jo kertaalleen hylätty. Minäkin olen sille yrittänyt selittää ettei sen tarvitse enää äiskää vahtia ettei tässä perheessä hylätä ikinä ketään.

Äiskä ja iskä ovat tehneet jos jonkinlaisia temppuja, että Jösse tuntisi olonsa turvatuksi eikä olisi niin epäluuloinen ja huolissaan. Onhan ne paljon auttaneetkin, silloin pikku pentunahan se vaan kökötti sängyn alla eikä puhunut kenellekään mitään. Kyllähän se niin on, että Jösse on hyväksyttävä sellaisena, kun se on. Kun on mustis, niin on mustis.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Vouhkausvuodet

Jösse tarinoi:

Meidän äiskästä on tullut ihan outo, se kiljuu pienemmästäkin eikä sen tavaroihin saa ollenkaan koskea. Sillä on varmaan ne vouhkausvuodet vai mitkä ne on, kun tulee viiskymppisille vanhoille naisille, kun ne huutaa ja hikoilee.
Ihan mitättömästä asiasta äiskä alko kiljuun eilenkin illalla. Sillä, kun on nykyään pitkä tukka niin sillä on kaikenlaisia hiuspantoja ja muita juttuja. Yksi panta on tehty jostain aidosta karvasta ja se kiinnosti mua. Se oli jättänyt pannan käsilaukkuunsa, niin mä otin sen sieltä ja ihan vähän vaan katoin sitä tossa eteisen lattialla. Sen, kun äiskä huomasi niin johan tuli huutoa, että älä koske mun tavaroihin, kun mä en ota sun hiiriäsi niin sä et ota mun tavaroita.

Kyllä se mun puolesta saa niitä hiiriä ottaa ja leikkiä jos haluaa en mä ole noin tarkka omistani, kun se on. Kerran mä vein sen käsilaukkuun yhden hiirulaisen, sit kun se tuli töistä se heti alkoi kyseleen, että kuka laittoi hiirun hänen laukkuunsa. En mä viittinyt tunnustaa,kun se ei näköjään siitäkään tykännyt.

Sekin voi olla, että naiset on ihan luonnostaan tollasia outoja. Hertta on ihan samanlainen kiljuja, vaikka sillä ei ole vouhkausvuodet, kun se on vaan muutaman kuukauden vanhempi kuin mä ja Valtsu. Jos Herttaa hipaseekin, kun sen ohi menee niin heti tulee hirvee sähinä ja suhina ja äiskä heti huutaa ettei saa Herttaa kiusata. Ihan, kun me aina oltais ne jotka kiusaa. Muutaman kerran mä tosin olen odottanut nurkantakana, kun Hertta menee ohi ja hypännyt sen kimppuun, mutta ei se mitään kiusaamista ole sillai se pysyy virkeänä. Voi, voi noita naisia!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Peppukärpänen

Valtsu juttelee:

Mä olen tosi loukkaantunut, kun äiskä nimitti mua peppukärpäseksi. Mä olen kuulemma niin kiinni iskässä, että se ei muka ole ikinä nähnyt sellaista kissaa. Mummukakin nauroi katketakseen, kun kuuli nimityksen ja sanoi, että Valtsu on aina iskänsä sylissä, kun hän meillä käy.

Mä en ymmärrä mitä siinä on ihmettelmistä me ollaan bestikset iskän kaa ja se on meille kummallekin itsestään selvää. Kun iskä vie roskia tai käy muuten ulkona mä istun odottamassa eteisessä ja huutelen sen perään jos mulla on asiaa ja aika usein mulla on. Äiskä väittää, että mä huudan kun paraskin oopperalaulaja ja iskän pitäisi toimia nopeammin, jos käy ulkona,mkun kukaan ei kestä mun huutoa jos iskä katoaa mun silmistäni. No, onhan se niinkin etten mä yhtään tykkää, jos iskä ravaa ulkona ilman mua viikonloppuisin, kun se on meidän yhteistä aikaa.

En mä koskaan silloin sen perään huuda, kun se aamuisin lähtee työhön. Mä tiedän, kun se ottaa reppunsa ja pukee määrätyt vaatteet, että se lähtee Whiskas-rahaa tienaamaan meille. Sit se tulee joskus kolmen aikoihin ja menee sohvalle istuun ja mä meen sen syliin nukkuun. Siinä mä sit köllöttelenkin lopun iltaa. Meillä on ihan selvät rutiinit ja se sopii meille kummallekin. Äiskä ja mummukka ovat vaan kateellisia, kun niillä ei ole omaa, niin kivaa kissaa, kun mä olen.

torstai 12. tammikuuta 2012

Lähettäkää meille lankakeriä

Jösse juttelee:

Äiskä on taas ihan toohoo täynnä, kun me muka Valtsun kaa ollaan otettu sen lankoja leikkeihimme. Se on nyt hurahtanut neulomiseen ja tekee urakalla jotain huiveja, eikä sen päähän mahdu, kun lankakerät. Se oli viime yöksi jättänyt lankapussinsa keittiön pöydälle ja mä sit yöllä vähän katsoin mitä siellä pussissa oli. Yksi oli sellanen kiva pörrönen, vihreä lankapallo, äskän mukaan jotain mohairia. Me Valtsun kaa vähän palloteltiin sen kanssa ja kokeiltiin onko se miten kestävää lankaa.

Äiskä kyllä aamulla väitti kuulleensa, että me riehuttiin ja juostiin, mutta se oli luullut, että leikitään joululahjahiirien kanssa. Ja hitsit se mitään ollut kuullut nukkui, kun pieni possu. Kauhee huuto tuli sit aamulla, että mitä te pojat olette tehneet. No, se lanka oli ihan huonolaatuista, katkeilevaa ja takkuista, olisi ollut kiitollinen, että me paljastettiin sen heikkous ennen, kun se ehti kutoa sitä. Siinä se oli keittiön lattialla pieninä palasina, kyllähän se ne palaset sai kerätä, ei me niillä mitään tehdä.

Me aateltiinkin Valtsun kaa, että me pyydetään teiltä lukijat, että lähetätte meille lankakeriä, että me saadaan leikkiä, kun toi äiskä on niin pihi omistaan. Sillä sähköpostilla ei kannata lähettää, kun se tietsikka tukkiintuu, jos sinne työntää lankaa. Katsokaa jostain, vaikka meidän äiskän firman osoite ja lähettäkää sinne, kyl se varmaan sen verran viitsii, että kuljettaa ne meille, vaikka laiska onkin.
Lankakerien värillä ei oo yhtään väliä, mutta se mohair oli kivaa, kun se oli niin pörröstä. Eikä ne tarvii olla kokonaisia keriä, sellaset pikkuset loppukerätkin kelpaa. Eli rupekaas kaivelemaan kätköjänne.
 Jösse


Hertta
 Leidi
 Valtsu

Videojuttuja

Hertta kertoo:

Voi noita hönttejä pikkupoikia, ihan hävettää niiden tyhmyys. Me oltiin nelistään iskän kanssa kotona, kun äiskä oli vielä töissä. Iskä laitteli jotain sen matkakuvia ja videoita järjestykseen ja katsoi jotain videon pätkää missä äiskä jotain selitti. Jösse ja Valtsu havahtui heti ja alkoi hakemaan äiskää, että olisiko se tietsikan sisällä. Sitten ne tutki koko takkahuoneen ja olivat silmät pyöreinä, että missä meidän äiskä on. Iskä nauroi niitä ihan ääneen, mutta minua enempi harmitti. Ne ovat niin sivistymättömiäkin, olisin eilen halunnut keskustella tästä Guggenheimin taidemuseohankkeesta, mutta eihän ne ääliöt tienneet asiasta mitään. Valtsu selitti ettei hän tunne ketään Guggenheimiä, keskustele siinä sitten järkevästi.

Minä olen vahvasti tuon Guggenheimin museon kannalla, minusta se olisi erinomainen vetonaula Suomen turismille. On paljon sellaisia sivistyneitä ja kultturelleja naisihmisiä-ja kissoja jotka nauttivat taiteesta ja kiertävät nimenomaan Guggenheimin museoita. Esimerkiksi minä ja äiskä.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Jössen sydänystävä

Jössen juttuja:

eilen jo juttelinkin siitä etten mä oikein luota ihmisiin ja siksi mulla ei ole kovinkaan montaa ystävää. Enkä mä mitenkään ole edes kiinnostunut ihmisistä, mun puolestani ne saa tehdä mitä tykkäävät.

Mä tulen oikein hyvin juttuun äiskän vanhempien mummukan ja papparaisen kanssa, vaikka mummukka on niin kova pussaamaan. Sitten iskänkin vanhemmat, Nummen mummu ja pappa ovat tosi kivoja, ne tuo aina meille ruokatuliaisia. Kaikista paras kaverille mulle on kuitenkin Satu. Satu tulee joka torstai aamu ihan hirveän aikaisin meille siivoamaan. Hyvä, että tuleekin, kun meidän äiskä on ihan kamala sottapytty. Jos äiskä on joskus kavereidensa kanssa reissussa ja me ollaan nelistään kotona, niin kaikki on ihan siistiä ja kunnossa. Sitten kun äiskä tulee se pistää huushollin sekaisin varttitunnissa.

Mä ja Valtsu autetaan aina Satua siivoomisessa, me tarkasti seurataan kaikkea tekemistä. Tai oikeastaan seurattiin aikaisemmin, nyt noi aamuheräämiset on niin ylivoimaisia, että on pakko jäädä nukkumaan. Mun on varmaan neuvoteltava Sadun kanssa, jos se tulisi vasta iltapäivisin, kun ei me Valtsun kanssa olla hereillä ennen puoltapäivää. Sehän on ihan epäinhimillistä ja vastoin kaikkea kissankohtelulakeja, että pitäisi talvella herätä puolikahdeksalta. Mä en ymmärrä miksi äiskäkin aina päivittelee, että mikäs nyt on, kun siivoaminen ei huvitakkaa.

Sitten, kun on valoisampaa, niin mä taas olen Satua vastassa heti eteisessä. Mä olen harjotellut heittämään kuperkeikkaan sen jaloissa, kun musta on niin mukavaa tavata sitä. Satu osaa rapsuttaa just mukavasti ja on rauhallinen eikä hötkyile turhia. Valtsukin tykkää touhuta meidän mukana, se aina haluaa lavuaariin istumaan ja katselemaan veden valumista. Hertta ei osallistu siivoamiseen, kun sillä on aina niin kiire aamulenkille. Se, kun pitää kuulemma huolta linjoistaan.

Satu on ehdottomasti mun paras sydänystävä ja mulle riittää yksi sellainen. Jos meille alkaa kovasti muita ihmisiä tuppaamaan mä menen äiskän sänkyyn peittojen alle piiloon ettei mua vaan löydetä. Niin kuin jo sanoin mun käsitys ihmisten sielunelämästä ei kovin hyvä ole, joten mulle riittää nämä muutamat ihmiset läheisiksi.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Ihmiset on petollisia

Jösse kertoo:

Mä en erityisesti välitä ihmisistä, enkä todellakaan luota niihin. Ne on täysin epäloogisia toimissaan ja myös epäinhimillisiä. Yhdenkään kissan moraali ei sallisi sellaista toimintaa mitä ihmiset tekee. Johan tuon näki mun ja Valtsun lapsuudessa. Ensin meitä paapottiin ja leperreltiin kaikenlaista, sitten heitettiin ulos ja laitettiin ovet säppiin. Siinä sitten kyhjötettiin Valtsun kanssa nälissään ja kylmissään, kun tyypit oli lopettaneet kesälomansa ja häipyivät kaupunkiin. Onneksi Kattilan väki on olemassa ja auttoi meidät katastrofista ulos.

Tietysti mä luotan nykyään meidän iskään ja äiskään, mutta kauan mä sitäkin harkitsin. Nyt mä kyllä jo tiedän ettei ne pystyisi elämään ilman mua, Valtsua ja Herttaa. Herttahan asui iskän ja äiskän kanssa jo silloin, kun me muutettiin tänne. Hertan kokemukset on ihmisistä ihan myönteisiä, eikä se aluksi meinannut mitenkään tajuta etten mä luottanut äiskään ja iskään. Nykyään se kyllä lukee kaikki kauhujutut heitteille jätöistä ja on hyvin kantaa ottava eläintensuojelija.

Kyllähän mun luottamusta edisti se, kun kukaan muu tän talon kissa ei ollut koskaan edes kuullut mistään laiminlyönnistä. Mummukankin vanhat, nyt yli kaksikymppiset Harmi ja Räppä vakuutti, että kyllä sä voit luottaa, ei kaikki ihmiset ole samanlaisia. Valtsuhan myös hurahti heti iskän pauloihin niin ettei se enää muistanutkaan muuta lapsuutta. Onneksi mäkin olen alkanut jo unohtaa menneet ja tiedän olevani lopun elämääni turvassa äiskän kainalossa ja iskän sylissä.