Mustis

Hertta kertoo:

Voi tuota meidän Jösseä, kun se on niin lapsellinen. Se on niin mustasukkainen äiskästä ettei kukaan muu saa istua äiskän sylissä, kun se itse. Eilen illalla minä menin ihan hetkeksi äiskän kainaloon katsomaan TV:tä ja Jösse oli yläkerrassa nukkumassa. Jostain se hoksasi, että olin äiskän sylissä ja se tuli vauhdilla alas ja minun kimppuun, että pois siitä. Ja vaikka äiskä kuinka yrittää selittää, että kaikki mahtuu syliin, niin mikään ei auta. Jösse on tehnyt sitä jo varmaan vuoden verran ettei kukaan muu saa olla äiskän kanssa, onneksi se ei iskää vahdi samalla lailla.

Se on tietysti vähän hankalaa, kun henkilökuntaa on vain kaksi eli kaksi syliä ja kolme kissaa. Eikä me kyllä oikein äiskän syliin kakki kolme yhtäaikaa mahduta, vaikka se sanoo, että sopu sijaa antaa. Valtsu ei juurikaan äiskän syliin edes tule, jos iskä on kotona, mutta Jösse on siinä kaiket illat. Minä olen tehnyt sitten, niin että kun Jösse nukkuu jo ihan umpiunessa äiskän sylkössä, niin mä menen sitten vasta toiseen kainaloon. Sitten Jösse ei enää vaivaudu ajamaan pois, kun se on jo ihan unessa. Äiskän mielestä se on vaan huvittavaa, kun Jösse on niin mustis. Äiskä ottaa sitä syliin ja pussailee ja selittää sen johtuvan Jösse lapsuudesta, kun se on jo kertaalleen hylätty. Minäkin olen sille yrittänyt selittää ettei sen tarvitse enää äiskää vahtia ettei tässä perheessä hylätä ikinä ketään.

Äiskä ja iskä ovat tehneet jos jonkinlaisia temppuja, että Jösse tuntisi olonsa turvatuksi eikä olisi niin epäluuloinen ja huolissaan. Onhan ne paljon auttaneetkin, silloin pikku pentunahan se vaan kökötti sängyn alla eikä puhunut kenellekään mitään. Kyllähän se niin on, että Jösse on hyväksyttävä sellaisena, kun se on. Kun on mustis, niin on mustis.

Läpi sateen ja myrskyn

Valtsu juttelee

Ette ikinä arvaa mitä jännää meille on tapahtunut. Meillä oli kuulkaas niin hirveä myrsky, että sähköt lakkasi toimimasta. Se oli toissa aamuna, kun meidän perhe alkoi heräileen joskus puolenpäivän maissa, niin yhtäkkiä vaan valot sammu. Kyllähän me oltiin jo huomattu, että oli kamala räminä ja tuuli. Herttakaan ei lähtenyt ulos, vaikka se on aina niin tarkka siitä liikunnastaan.

Äiskä ja iskä alkoi vaan lueskelemaan, kun ei niillä muuta tekemistä ollut ja kai ne luuli, että kohta se katkos on ohitse. Me jatkettiin porukalla unia, ei meitä huolettanut mitkään katkokset, nehän on henkilökunnan ongelmia. Sitten alkoi tulla pimeetä jo kolmen maissa ja äiskä rupes keräilemään kynttilöitä ja tarkistamaan taskulamppuja. Meiltähän lähtee vesi ja lämmityskin, kun vesipumppuun ja pattereihin ei tule virtaa. Vähä meitä alkoi huolettaan, että mitäs jos tulee kylmä, mutta sitte muistettiin, että onhan meillä takka. Se pimeyshän ei meitä ollenkaan haittaa, me nähdään ihan hyvin melkein paremmin, kun päivänvalossa. Sen mä olen kyllä tajunnut, että äiskä ja iskä on ihan sokeita, jos ei olis valoja.

Iskä räpläs puhelintaan ja sai sieltä netistä selvää, mihin aikaan valojen pitäis tulla. Ne luvattiin vasta puolelta öin, eikä ne sit loppujen lopuks tullu, kun tiistaina kolmen maissa. Äiskä ja iskä linnottauttui makuuhuoneeseen, kun saivat sinne sen verran kynttilöitä, että näkivät lukea. Oli kivaa maata viisistään peiton alla lämpimässä ja näytti iskä ja äitikin välillä vetävän hirsiä. Ruuan kanssa meillä ei ollut ongelmia, kun eihän meidän ruokia säilytetä jääkaapissa. Äiskä huolehti kovasti, että ehtiikö kaikki jouluruuat pilaantua jääkaapissa, mutta ei kai, kun niitä ne edelleen mussuttaa.

Tiistai iltana meillä oli jo sähkö, mutta se myrsky alkoi kiihtyä uudestaan ja Jösseä alkoi pelottamaan. Se teki ihan samoin, kun pikkupoikana silloin, kun me oltiin just muutettu Kattilasta kotiin, se meni äiskän olkapäälle istuun ja työnsi päänsä äiskän hiusten sisään. Oli se aika hassun näkönen, kun iso jätkä tunti itseään äiskän olkapäälle ja niskaan. En mä viitsinyt kuitenkaan sitä nauraa, kun sille on niin tärkeet noi kaikki turvallisuus jutut. Mä en taas pelännyt yhtään, me ollaan iskän kanssa sen verran kovia jätkiä ettei yksi tuuli paljon hetkauta.