Sanny Cat Center

Jössen ideoimaa:

Mä olen kuulkaas keksinyt loistojutun rikastua ja täsä voi rikastua tekin, jos lähdette juttuun mukaan tarpeeks ajoissa. Mä keksin ihan huippubisneksen. Me perustetaan Valtsun ja Hertan kaa tohon papparaisen pellolle Sanny Cat Center. Se olis Euroopan suurin kissanruokakauppa ja siel käy asiakkaita ympäri maailmaa. Aatelkaas mitkä rahat siinä on tulossa, kun Suomessakin on ainaskin puolimiljoonaa kissaa ja kaikille pitää ostaa ruokaa. Siihen keskukseen vois muuttaa kaikki lähialueen eläinkaupat ja jos ne ei haluu, niin pakotetaan.

Rahotuskin on jo ihan selvä. Hämeenlinnan kaupunki anto heti rahat, kun mä lupasin ostaa HPK:lle uudet luistimet. Hertta kansainvälisesti valveutuneena kissana keksi, että on syrjintää käyttää vaan valkoihosten rahaa ja siihen voi joku ihmisoikeusaktivisti puuttua. Sit me keksittiin laittaa sambialaiseen lehteen ilmotus, että jos jollakin on joutorahaa, niin lähettää sen meille. Heti joku hienostorouva vastasi ja kysyi miten paljo me tarvitaan. Hertta taas keksi, että mitä enempi pyydetään sitä vakuuttavampia me ollaan. Me pyydettiin viiskytmilliä, mut luvattiin ottaa enemmänkin, jos madamelta liikenee. Se olikin ihan mukava nainen ja kissoja silläkin oli. Kerto, että sen ukko delas pari vuotta sitten. Se oli joku pressa ja kun se yritti kääntää valtion kassaa kassakaappi kaatu sen päälle ja henki läks. Nyt leskirouvalla on rahaa kahmalokaupalla ja sitä liikenee suomalaiskissoillekin.

Ekaks me laitetaan tohon pellolle kunnon mainos, että kaikki näkee miten rahaa löytyy. Suunniteltiin ja ideoitiin, mut Pampsun keksintö kuulosti parhaalta. Me siirretään Aulangon näkötorni tohon pellolle, niin se takuulla on ja pysyy ja saa argeologitkin vielä ihmetellä mikä toteemipaalu siinä on ollu. Tää on kuulkaas vuosikymmenenjuttu tästä puhuu koko Hämeenlinna ja vielä Janakkalakin vuositolkulla. Mitään näin huimaa ei oo ikinä ennen keksitty ja kerranki on kaikki päättäjätkin hövelisti mukana.

Äiskän naamanvatkausputiikissa on Pimeän Kaupan tapahtuma pe 19.2

Valtsu ilmoittaa tärkeän asian:

Olettekos huomanneet, että hämppälinnassa on joku outo Pimeän Kaupan ilta tänään ja äiskäkin firma on siinä mukana. Meidän äiskällähän on siellä kaupungissa joku naamanvatkausputiikki mihin se aina tärkeenä lähtee aamuisin. Ei me tiedetä Jössen kaa siitä mitään, mutta meillähän on upea ulkomuoto omasta takaa. Hertta on ihan innoissaan äiskän hommista ja sanoo jatkavansa firmaa, kun äiskä jää eläkkeelle.

Siellä äiskän firmassa on hyvät alennukset kuulemma ja kannattaa ostaa useampikin tökötti samalla kertaa. Verkkokaupassakin on samat alennukset koko viikonlopun. Yhtä ainetta mekin kokeiltiin Jössen kaa, mut siitä nousi hirvee huuto. Sen nimi oli SkinPerfect Primer sk30 ja se on kivassa kapeassa tuubissa mikä mahtuu hyvin suuhun. Se kierikin ihan kivasti ja me leikittiin sen kanssa ja kivaa oli. Äiskä sai jonkun ihme hepulin, kun siihen tuubin oli tullut muutama hampaan reikä ja sitä ruskeaa mönjää valui lattialle. Eihän ton nyt suuri juttu luulis olevan, mut äiskä on niin outo noitten tavaroittensa, kun mitään ei sais ottaa. Naiset on ylipäätään outoja.

Menkääs käymään äiskä firmassa. Se saa palkkaa sieltä ja sillä palkkarahalla ostetaan meille ruokaa. Vähän on siis oma lehmä ojassa, heh, heh.

Äiskä on linssilude

Jösse kertoo:

Meidän äiskä on linssilude. Mä en kyllä tiedä mitä se tarkoittaa, mut äiskä itte sano ittestään niin. Se kerto iskälle, että joku Hämeen Sanomien kuvaaja oli ottanu siitä kuvia ja sit äiskästä tuli linssilude. Mä kysyin Valtsultakin  tietääkö se, mutta ei se tiennyt ku linssi sanan ja se on kuulemma sama kun silmälasit eli rillit. Hertta tiesi sen luteen, se oli nähnykkin lutikoita jossain metsäretkillään, ne on jotain pikkuelukoita. Onkohan se äiskä joku silmälasielukka, vaikka niin ku silmälasikäärme.

Ei se äiskä miltää käärmeeltä kyllä vaikuta, eikä meistä kukaan tykkää käärmeistä. Se on varmaan jotain ihmistenhorinoita. Oikeastaan mua eniten kiinnostaa onko linssilude jotain syötävää. Meillä ku on taas toi ruokatilanne aika huono. Mummukka ja äiskä vouhkaa koko ajan, että ompas se Jösse pulska ja tukevassa kunnossa. Sit ne muka ostaa jotain ruokaa missä lukee dieetti, mutta se on huono merkki. Älkää vaan ostako sitä, parempi on kun lukee Sheba, Latz, tai Whiskas. Eikä sitä dieetti merkkistä ruokaa syönny Valtsu tai Herttakaan. Mummukka ja äiskä sais mun puolesta syödä sen vaikka itte, mutta ei näköjään kelvannu niillekään.

Jos mä oikeen kauniisti pyydän, niin lähettäkää meille Shebaa pikkujoululahjaksi. Kohtahan se onkin ja silloin kuuluu antaa lahjuksia. Ei me tarvita mitään joulukortteja, vaan ihan kunnon ruokaa postipaketissa. Toivoo Jösse.

Mua pidetään nälässä!

Jössen huolet:

Tilanne on nyt viittä vaille katastrofi. Mulle ei anneta tarpeeksi ruokaa ja tätä on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Lopullisesti tilanne repesi, kun joku saakutin vale-eläinlääkäri puuttui meidän ruokiin ja väitti mua ylipainoiseksi. Olisi itse katsonut peiliin, kyllä siinä peffassa oli sen verran leveyttä, että olis kannattanut olla hiljaa. Iskän ja äiskänkin olisi parempi pitää huoli vaan omista läskeistään, kun niintä on paljon enemmän kuin mulla.

Valtsu oli ainoa, joka sai armon tämän lääkäriketaleen silmissä. Valtsuhan on laiha kun luuviulu ja mummukkakin sanoo sitä ruipeloksi. Mulla on kuulemma 800g ylipainoa, kun painan 5.8 kg. Mikä ihmeen kollikissa se sellainen on, kun ei saa viittäkiloa enempää painaa? Oravaksiko ne mua luulee. Hertta painoi 5,2kg ja sekin määrättiin dieetille, vaikka ei se edes koskaan syö mitään. Äiskä ja iskä suuressa viisaudessaan päätti ettei meitä aleta laihduttamaan, vaan ruuan laatua muutetaan terveellisemmäksi. No, eihän sitä ruuan määrää voinnut enää pienentää, kun ei tähänkään asti ole saanut, kun tipan.

Aamut on ihan kauheita yön jälkeen, kun odottelen ruuan saantia. Iskä herää viiden aikoihin, mut se ei anna kun yhden pienen pussin ja se pitäisi riittää meille kolmelle. Se just ja just pitää mut hengissä siihen saakka, kun äiskä heräilee ennen kahdeksaa. Mä olen siinä vaiheessa jo niin heikkona, etten tahdo jaksaa rappuja tulla alakertaan. Äiskä vaan iloisesti kyselee pyörryttääkö Jösseä, kun mä taistelen tajunnan rajamailla nälän takia. Sit äiskä menee ruokakaapille ja mä haluan aina itte mennä kattoon mitä mä ottaisin. Siellä kaapissa on hirmu määrät kissan ruokaa, varmaan joku kriisiajan varasto, mutta ei sitä mulle anneta. Mä saan jonkun pienen onnettoman pussukan, mut onneksi Valtsu ei enää silloin syö ja Hertta on ulkona niin mä saan sen kaikki yksin. Päiväksi äiskä laittaa murusen lautaselle mukamas lounaaksi, mut jos se on hyvää mä syön sen heti. Sit usein ne ruuat on niin pahoja etten mä syö niitä ollenkaan.

Äiskä ja iskä aina päivittelee miten paljon menee ruokaa hukkaan, kun kukaan ei ole syönnyt. Mitäs antaavat niin huonoja ruokia. Jos mä haluan Laztsia, niin en mä mitään Whiskasia silloin syö ja mä kyllä osaan lukea mitä pussin kyljessä sanotaan.

Yrjöttää

Jössen jutut:

Äiskä taas höösää ihan turhasta, nyt se on kauhuissaan, kun mä ykäsin. Mua vaan aina välillä rupee oksettamaan ja sit mä heitän laatat. Äiskä tulee aina vauhdilla katsomaan ja yrittää nostaa mua matolta pois. Mä en ymmärrä mitä väliä sillä on oksennanko mä lattialle vai matolle, yhtälailla hyvä ruoka menee hukkaan.
Nyt se on voivotellut moneen otteeseen iskälle ja mummukalle, että pitäiskö Jösse viedä lääkäriin. Ei pitäis! Se ihan satavarma, että tää katti ei lääkäriin lähde. Sit äiskä yhtä päätä pussaa ja hokee, että onko kullan huono olo. No, kai sitä tulee huono olo, kun koko aika roikotetaan sylissä.
Äiskä kysy sitä yrjöjuttua jo viimeksi, kun oltiin lekurissa ja silloin se rauhoitteli, että mä oksennan karvapaakkuja. Uskois ny, kun kerran on sanottu. Eikä se mikään ihme ole, että mulle tulee niitä karvapaakkuja, kun mulla on meidän porukan komein turkki. Mä en ymmärrä mikä into äiskällä on kuskata meitä yhtenään lekuriin, ei tarvii kun aivastaa, niin taas mentiin. Sehän on jumalattoman kallistakin, käyttäis senkin rahan meidän ruokkimiseen.

Äiskä muutenkin aina hösää mun ympärillä, tajuis nyt jo, että mä olen aikuinen kolli, eikä mua tarvii lääppiä jatkuvasti.

Papparainen 75v.

Jössen sepustukset:

Meidän äsikän isä eli papparainen täyttää ensi viikolla 75vuotta, se on siis ihan hirveän vanha. Tosin niiden ne kaksi vanhinta kissaa on 21v ja 22v joten ne olisi kai ihmisiässä laskettuna vielä paljon vanhempia. Siis meidän naapurissa asuu paljon vanhuksia. Mä tiedän, että papparainen suuttusi, jos sitä joku sanoisi vanhukseksi. Eikä se munkaan mielestä ole vanhus, kun se jaksaa aina leikkiä meidän kaa ja nauraa meille. Heti, kun se tulee meille käymään me Valtsun kanssa kiivetään sen syliin. Siinä sylissä on kiva sitten torkkua, kun se jaksaa koko ajan rapsutella. Se on kai tottunut aina istuessaan rapsuttelemaan jotakuta, kun niillä ittellä on kuusi kissaa ja kaikki sylikissoja.
Äiskällä ja iskällä on kamala ongelma, että mitä pitäis hommata lahjaksi, nääs ihmisillä on sellainen tapa, että ne antaa toisilleen tavaroita, vaikka ei mitään tavaraa enää tarviiskaan. Äiskä vähän sentä alkoi ajattelemaan, että mitäs se papparainen tekee millään tavaroilla. Ne mietti myös lahjakorttia Valiomieheen, mutta sen mäkin tiedän ettei papparainen mistään vaatteista välitä. Enempi se olisi rasite, jos sen pitäisi lähteä johonkin vaatekauppaan. Äiskä kyllä aina motkottaa sen vaatteista, kun niissä on reikiä ja paikkoja ja suurimman osan on mummukka ostanut kirpparilta. Musta ne papparaisen vaatteet on ihan hyvät se ei koskaan aja meitä pois ettei vaatteet likaannu. On meillä meinaan joskus ollut sellaisiakin kävijöitä jotka väittää, että niiden vaatteet tulee karvoihin. No, ei sitten tartte meille tulla.
Onneksi äiskä taas kuunteli mun ja Valtsun ideaa ja hakee eläinruokakaupasta kassillisen kissanruokaa. Niillä ne pullukat syö ihan valtavasti ja eläinkaupoissa on paljon sellaista mitä ne ei Turengista saa. Ja ainakin tulee sellainen lahja mille on käyttöä. Sellasen ruokakassin ne osti papparaisen siskollekin, kun se täytti 80v. Sillähän ei edes ole, kun yksi kissa eli Emma, mut ruokakassi oli tosi mieleinen lahja.

Suomen presidentti

Hertta kertoo:

Suomessa on uusi presidentti. Se on koira. En voi sanoa olleeni erityisen ilahtunut, että sellainen nuori koiran juippi valittiin presidentiksi, mutta kai se on nyt sitä nykyaikaa ja suvaitsevaisuutta. Kyllä siihen on vaikea tottua, kun on kaksitoista vuotta voinut luottaa vanhoihin, sivistyneisiin kissoihin.

Sen pressan nimi on Lennu ja sanottava on, että sen palvelusväkikin vaikuttaa hiukan epäluotettavalta. Se Jenni Haukio varmaan menettelee , hän vaikuttaa ihan ripeältä ja nöyrältä tytöltä. Se Sauli on taas sitä sorttia etten sellaiseen palvelusväkeen luottaisi. Hän vaikuttaa sellaiselta tyypiltä joka pistää omat puhelunsa ja muut juttunsa etusijalle. Sen verran vanhakin se on, että voi olla aika hidas liikkeissään.

Nykyään on kyllä vaikeaa saada kunnon palvelusväkeä. Se on jatkuvana puheenaiheena kissojen tapaamisissa. Nykyään niin moni on juuri tuon Saulin tyyppinen, joka luulee itse olevansa jotenkin tärkeä ja väittää olevansa muka liian kiireinen hoitaakseen nopeasti palvelustehtäviään. Se on mietinnän alla mitä sille olisi tehtävissä, kyllähän kissan on äärimmäisen vaikea sietää, jos joutuu odottelemaan ruokaansa tai palvelusväki ei herää riittävän varhain.

Voin kyllä tunnustaa ettei nuo meidän iskä ja äiskäkään ihan parhaasta päästä ole, mutta kun niihin on tottunut niin kestäähän sen. Äiskä varsinkin on raivostuttavan hidas, jos siltä käy pyytämässä ruokaa, sillä on aina sata selitystä miksi pitää odottaa. Aina se on muka tekemässä jotain tärkeää mitä ei voi keskeyttää. Iskä lähtee nopeammin, kun siltä pyytää ja minä yleensä käytänkin enemmän iskän palveluja. Pikkupojat ja varsinkin Jösse hössöttää aina äiskän ympärillä, että anna äiskä sitä ja anna tätä. Äiskä sanoo, että Jössellä on aina halipula, se ei pyydä ruokaa edes asiallisesti silloin, kun on nälkä, vaan sitä pitää pussata ja halata jatkuvasti. Onhan se varmaan hiukan rasittava palveltava verrattuna minun järkeviin tapoihini.

Nyt täytyy, vain seurailla miten se Lennu pärjäilee tehtävässään. Voinhan laittaa sille sitten sähköpostia, tai kirjoittaa Lemmikit lehden yleisönosastolle, jos ihan pieleen menee.

Peppukärpänen

Valtsu juttelee:

Mä olen tosi loukkaantunut, kun äiskä nimitti mua peppukärpäseksi. Mä olen kuulemma niin kiinni iskässä, että se ei muka ole ikinä nähnyt sellaista kissaa. Mummukakin nauroi katketakseen, kun kuuli nimityksen ja sanoi, että Valtsu on aina iskänsä sylissä, kun hän meillä käy.

Mä en ymmärrä mitä siinä on ihmettelmistä me ollaan bestikset iskän kaa ja se on meille kummallekin itsestään selvää. Kun iskä vie roskia tai käy muuten ulkona mä istun odottamassa eteisessä ja huutelen sen perään jos mulla on asiaa ja aika usein mulla on. Äiskä väittää, että mä huudan kun paraskin oopperalaulaja ja iskän pitäisi toimia nopeammin, jos käy ulkona,mkun kukaan ei kestä mun huutoa jos iskä katoaa mun silmistäni. No, onhan se niinkin etten mä yhtään tykkää, jos iskä ravaa ulkona ilman mua viikonloppuisin, kun se on meidän yhteistä aikaa.

En mä koskaan silloin sen perään huuda, kun se aamuisin lähtee työhön. Mä tiedän, kun se ottaa reppunsa ja pukee määrätyt vaatteet, että se lähtee Whiskas-rahaa tienaamaan meille. Sit se tulee joskus kolmen aikoihin ja menee sohvalle istuun ja mä meen sen syliin nukkuun. Siinä mä sit köllöttelenkin lopun iltaa. Meillä on ihan selvät rutiinit ja se sopii meille kummallekin. Äiskä ja mummukka ovat vaan kateellisia, kun niillä ei ole omaa, niin kivaa kissaa, kun mä olen.

Läpi sateen ja myrskyn

Valtsu juttelee

Ette ikinä arvaa mitä jännää meille on tapahtunut. Meillä oli kuulkaas niin hirveä myrsky, että sähköt lakkasi toimimasta. Se oli toissa aamuna, kun meidän perhe alkoi heräileen joskus puolenpäivän maissa, niin yhtäkkiä vaan valot sammu. Kyllähän me oltiin jo huomattu, että oli kamala räminä ja tuuli. Herttakaan ei lähtenyt ulos, vaikka se on aina niin tarkka siitä liikunnastaan.

Äiskä ja iskä alkoi vaan lueskelemaan, kun ei niillä muuta tekemistä ollut ja kai ne luuli, että kohta se katkos on ohitse. Me jatkettiin porukalla unia, ei meitä huolettanut mitkään katkokset, nehän on henkilökunnan ongelmia. Sitten alkoi tulla pimeetä jo kolmen maissa ja äiskä rupes keräilemään kynttilöitä ja tarkistamaan taskulamppuja. Meiltähän lähtee vesi ja lämmityskin, kun vesipumppuun ja pattereihin ei tule virtaa. Vähä meitä alkoi huolettaan, että mitäs jos tulee kylmä, mutta sitte muistettiin, että onhan meillä takka. Se pimeyshän ei meitä ollenkaan haittaa, me nähdään ihan hyvin melkein paremmin, kun päivänvalossa. Sen mä olen kyllä tajunnut, että äiskä ja iskä on ihan sokeita, jos ei olis valoja.

Iskä räpläs puhelintaan ja sai sieltä netistä selvää, mihin aikaan valojen pitäis tulla. Ne luvattiin vasta puolelta öin, eikä ne sit loppujen lopuks tullu, kun tiistaina kolmen maissa. Äiskä ja iskä linnottauttui makuuhuoneeseen, kun saivat sinne sen verran kynttilöitä, että näkivät lukea. Oli kivaa maata viisistään peiton alla lämpimässä ja näytti iskä ja äitikin välillä vetävän hirsiä. Ruuan kanssa meillä ei ollut ongelmia, kun eihän meidän ruokia säilytetä jääkaapissa. Äiskä huolehti kovasti, että ehtiikö kaikki jouluruuat pilaantua jääkaapissa, mutta ei kai, kun niitä ne edelleen mussuttaa.

Tiistai iltana meillä oli jo sähkö, mutta se myrsky alkoi kiihtyä uudestaan ja Jösseä alkoi pelottamaan. Se teki ihan samoin, kun pikkupoikana silloin, kun me oltiin just muutettu Kattilasta kotiin, se meni äiskän olkapäälle istuun ja työnsi päänsä äiskän hiusten sisään. Oli se aika hassun näkönen, kun iso jätkä tunti itseään äiskän olkapäälle ja niskaan. En mä viitsinyt kuitenkaan sitä nauraa, kun sille on niin tärkeet noi kaikki turvallisuus jutut. Mä en taas pelännyt yhtään, me ollaan iskän kanssa sen verran kovia jätkiä ettei yksi tuuli paljon hetkauta.

Henkilökunta lomailee

Valtsu kirjoittaa:

Äiskä ja iskä taas puhuivat jotain lomalle lähdöstä, eikä ne ole mitään kysyneet meiltä. Kummaa henkilökuntaa tommonen, kun yhtäpäätä ollaan lomalla. Justhan ne heinäkuussa oli yli viikon pois kotoa ja miten sen äiskän firmankin käy, kun se aina vaan laiskottelee. Taitaa ruokahuolto vaan heiketä, kun rahat käytetään matkustamiseen ja muuhun huuhaahan.

Mummukkaa ja papparaista on kuulemma pyydetty meitä palvelemaan, ne ovat äiskän vanhemmat ja asuvat meidän paritalon toisessa puolikkaassa. Ihan hyvää henkilökuntaahan ne ovat, mutta ei ne vakio orjia voita. Mummukka on kauhean kiireinen nykyään, kun sillä on itsellä kuusi(6) kissaa. Kolme niistä on ihan kakaroita, alle puolivuotiaita ja kaksi on yli kaksikymppistä. Väiski on ainoa normaali ikäinen eikä vaadi erikoishuomiota. Onhan sillä kieltämättä iso porukka palveltavana, mutta ei se sitä tarkoita, että meidän palvelut voisi heiketä. Yleensä, kun mummukalla on hoitovastuu, niin se tulee päivätorkuille meidän kanssa. Se makoilee tuossa sohvalla ja lueskelee ja me saadaan kaikki kolme nukkua sen päällä. Se on hurjan kivaa ja niin se saa tehdä nytkin.

Mummukka meinaa aina sekottaa mut ja Jössen ja se ei meidän nimiäkään koskaan muista. Mua se sanoo laihaksi kissaksi ja Jösseä paksuksi kissaksi tai möllönaamaksi. Meistä se on tosi epäkohteliasta, Hertan se kyllä aina tunnistaa. Sit se on aika kovakouranen, se kun pitää hyvänä niin luut rutusee ja karvat pöllyää. Sen omat kissat on siihen tottuneet eikä ne ole milläakään, mutta oudokseltaan se aina vähän säikäyttää. Kovasti se kyllä haluaakin pitää meitä hyvänä ja pussata ettei meidän tulisi iskää ja äiskää ikävä. Sit me saadaan aina kaikkia herkkuja siltä, että me ei muistettais ikävöidä.

Meillä on ihan hyvin asiat, vaikka henkilökunta lomaileekin, mutta ne aina valittaa, kun on hirmu ikävä. Se on niille ihan oikeen, miks sitten laukkaavat pitkin maailmaa.

Seksijutut kiinnostaa lukijoita

Jösse kirjoittelee:

Hertta oli jostain lukenut tutkimusta, että jos lehdessä kirjoitetaan jostain seksijutusta, niin se saa aina lukijoita enemmän, kuin muut jutut. Siitä se oli saanut päähänsä, että meidänkin blogissa on seksijuttuja. Sit se ihan kysymättä päätti, että mun pitää kirjoittaa seksistä, eikä se kuunnellu mua yhtään, kun mä sanoin etten tiedä mikä se seksi on. Mä kysyin Valtsultakin, mut ei sekään tiennyt.

Mä olen nyt paripäivää makoillut kiipeilypuussa miettimässä mitä se seksi voisi olla ja olen yrittänyt muistella missä olen sen sanan kuullut. Pikkuhiljaa mulle alkaa hahmottumaan, että se on jotain syötävää. Äiskä esimerkiksi kysyi iskältä sunnuntaiaamuna mitä haluat aamiaiSEKSI ja kerran se keitti jotain soppaa ja maisteli sitä kauhasta ja totesi, että tulipa hyvän makuiSEKSI. Joten se viittaa ilman muuta ruokaan, sitten mä yritin kysellä äiskältä suoraan, että mitä se seksi on ja äiskä sanoi, vaan ettei se ole Jösseä varten. Ihan samalla tavoin se sanoo, kun mä haistelen kinkkua sen voileivän päältä, ettei se ole Jösseä varten.
Sit mä myös muistin, että kun äiskä luki kesällä iltalehteä ja siinä oli Johanna Tukiaisen kuva, niin äiskä kysyi, että onko toi lihapulla jonkun mielestä seksikäs. Joku ministerihän, oliko se ny Kanerva lähetteli seksiviestejä sille Tukiaiselle ja mitä muutakaan se vanha setä olisi kirjoitellut, kun ruokajuttuja. Ja toisaalta mitä yhteistä keskusteltavaa vois ministeri ja eroottinentanssija keksiä, kun ruoka, sehän on meille kaikille tärkeää.
Kyllä mä olen alusta asti ihan oikeassa ollut, kun olen päättänyt kirjoittaa ruokajuttuja, se on aihe joka ei jätä kylmäksi ketään.

Jalkaväkimiinat ja soppatykki

Jösse kirjoittaa:

Äiskä taas iltapäivällä vouhkas jotain omiaan, nyt se oli ärsyyntynyt jostain jalkaväkimiinoista. Mä en oikein tiedä mitä ne sellaiset on, voi olla, että ne liittyis tohon soppatykki juttuun jotenkin. Äiskä, kun on sanonut, että Jösselle pitäisi olla soppatykillinen ruokaa ja se kai liittyy jotenkin siihen, kun nuoret miehet joutuu tykin ruuaksi. Tai en mä tiedä, mut jotain sinne päin.
Äiskä oli jotenkin tuohtunut, kun Suomi oli suostunut poistamaan jalkaväkimiinat käytöstä ja äiskän mielestä ne olis ehdottoman välttämättömiä Suomen puolustamisessa. Se sanoi, että Suomella on niin pitkä rajaviiva, että miinat on halvin keino suojata sitä ja meillä ne olisi turvallisia, kun ei kylvetä niitä summamutikassa ja onhan kartat olemassa. Eri asia on Afrikan maissa, joissa niitä käytetään ihan miten vaan. Meidän äiskä kyllä nää asiat tietää, kun se on harrastaa jotain sotahistoriaa, vaikka mun mielestä se vaan istuu nenä kiinni kirjassa eikä kuule ja nää mitään.
Nyt se puolustusvoimat ei enää tarvitse niitä miinoja, niin niitä sais varmaan ostaa halvalla. Mehän voitais ympäröidä mun ja Valtsun ulkoiluhuvila miinoilla, niin naapurin koirat ei takuulla tulisi hyppimään verkkoa vasten. Hitsi, kun oli hyvä idea ja jos niitä kerran halvalla saa, niin niitähän vois ostaa enemmänkin ja antaa joululahjoiksi. Mun täytyy jutella siitä äiskän ja iskän kaa.

Jösse juttelee

Mun nimi on Jösse ja musta on ihan tyhmää kirjoitella johkin blogiin. En mä edes tiedän,mikä semmonen blogi on, mut kun toi Hertta saa jotain päähänsä ,niin pakko kai se on. Sitäpaitsi se lupasi antaa mulle Sheba annoksensa, jos mä suostun. Mä ajattelin, että jos mä sitten kirjoittaisin noita ruokajuttuja. Esimerkiksi mitä kinkkuleikettä henkilökunnan kannattaisi ostaa ja miltä maistuu Whiskasin tonnikala kastikkeessa verrattuna Latzin tonnikalaan.

Äiskä aina sanoo, että Jösse se on ollut ruoka-aikoina kotona. Mä en ymmärrä mitä se sillä tarkoittaa, kotonahan mä aina olen ja niin on mun veikka Valtsukin. Hertta nyt saattaa hyvällä ilmalla viipottaa ulkona, mut ei sekään talvella mene pihalle. Kissan tärkein elinkeino on syöminen ja jos ei sitä tekis, niin kuolis pois. Mä en ymmärrä miksi aina ne sitä mun syömistä ihmettelee ja itsekin syövät. Iskäkin mätää ruokaa suuhunsa oikein pikkulapiolla, mulle sentään riittää se mitä mä saan suuhunin ilman apuvälineitä.

Munhan piti kertoa kuka mä olen, unohtu kun tuli tärkeämpää kirjoitettavaa, niin kuin tuo ruoka. Me ollaan Valtsun kanssa kesällä 2007 syntyneet kissaveljekset ja meidän elämän alku meni tosi huonosti. Meidän eka kotiväki hylkäsi meidät ja joku toimitti meidät Kissakoti Kattilaan, kun me oltiin jo kuolemankielissä. Me oltiin silloin aika pikkuisia. Sitten iskä ja äiskä löysi meidät sieltä Kattilasta ja mä olen siitä lähtien ollut mammanpoika. Mä kerron sit joskus enemmän siitä meidän Kattilaan joutumisesta, mut se on niin surullinen tarina etten mä jaksa sitä kertoa nyt. Äiskä on neuvonut, että jos mun tulee pahamieli niistä lapsuusmuistoista niin pitää juosta äiskän kainaloon rapsutettavaksi niin pahaolo unohtuu.

Mä en nyt muuta ehdi kirjoittamaan, kun pitää mennä syömään, mut jatkakoon Valtsu.