Kissajoogaa

Täply esittelee likaisia tassujaan.

Valtsun juttuja:

Meillä on iskenyt joku joogabuumi, kun Pikkulikka, Täply ja jopa Jösse on alkanut väännellä itteensä ihmeasentoihin. Pikkulikka sen alotti, mut se on sellanen viutilopää, että se keksii kaikenlaista. Sit Täply lähti siihen mukaan, vaikka se on ihan kunnon äijä. Meidän Jössee mä eniten ihmettelen, kun se ei juurkaan itseään viitsi liikutella, että mikäs mielitauti siihen on iskenyt. Mä en ainaskaa siihen rupee, kun jooga on likkojen hommia ja mä olen kova kolli.

Pikkulikka joogaa

Valokuvaukselliset hallitsijat

Jösse aivan umpiunessa

Tarkka poika Valtsu

Ryhdikäs Herra Hallitsija Jösse

Veljekset kuin ilvekset

Tässä pikkupojat Valtsu ja Jösse lepäilee äiskän sylissä

                               

Jösse tuulettaa vatsanahkaansa

                              

Mummukan ja papparaisen pikkupullukoista kaksi, Täply ja Leidi ikää noin 5kk

                                  

Tässä kaikki kolme pullukkaa, Kultsi, Täply ja Leidi. Eka ilta uudessa kodissa ikää 3kk ja uni maistuu

                               

Valtsu mietiskelee maailman menoa

        

Valtsu on iskän kissa

Hertta puhuu:

En yhtään ihmettele, että äiskä hämmästelee Valtsun käytöstä. Kyllä tämäkin viikonloppu oli yhtä iskän kiehnäämistä. Tuntuu ettei Valtsulta liikene enää aikaa muulle perheelle, jos iskä on kotona. Se vaan tepottaa iskän perässä, tai iskä kun on tietsikalla tai katsoo telkkaa Valtsu nukkuu sylissä. Äiskä tänään laski,että Valtsu oli noin kymmenen tuntia iskän sylissä, kainalossa, tai muuten kiinni siinä. Me jo kyseltiin iskältä, että eikö toi käy jo raskaaksi, mutta ei kuulemma. Iskä on niin tottunut tässä Valtsun elin aikana eli viidessä vuodessa, että hänellä on pikku varjo.

Joka aamu Valtsu istuu makkarin oven takana odottamassa, että ovi aukeaa. Pikkupoikia ei oteta yöksi makkariin, siellä nukkuu vain aikuiset eli minä, äiskä ja iskä. Valtsu ei malta yölläkään olla iskästä erossa ja se myllää koko ajan sen kainalossa ettei kukaan saa nukuttua. Aina välillä me kokeillaan onnistuisiko se, kun äiskän mielestä koko perheen pitää nukkua yhdessä. Ei siitä kuitenkaan mitään tule, kun Valtsu herää, niin herää Jössekin ja sitten se riehu alkaa. Siis Valtsu ryntää heti iskän luo, kun ovi aukeaa, se parkkeeraa joskus aamuyöstä oven taakse ja ulvoo surkealla äänellä, että mä olen yksinäinen, vaikka onhan Jösse sen kanssa. Siitä se alkaa koko päivän iskäkiehnääminen, jos on viikonloppu. Onneksi se sentään arkiaamuisin päästää iskän töihin, eikä jää uliseen oven taakse. Se on meinaan yksi hankala piirre Valtsussa, jos iskä lähtee ovesta ulos, muuhun kun töihin, niin se ulvoo eteisessä ihan tolkuttomasti.

Moneen kertaan päivän mittaan Valtsu nuolee iskän naaman ja pussaa sitä. Kun ne katselee yhdessä jalkapalloa, niin aina kun iskä hihkasee, kun jotain jännää tapahtuu, niin Valtsu herää sitä pussaamaan. On ne aika outo pari, mutta musta tuntuu, että iskä on tosi ylpeä, kun sillä on sellainen oma kissa.

Pikkupoikia rääkätään !

Hertan huolet:

Nyt meidän palvelusväki vasta viimeisen tempun teki! Tästä pitäisi ilmoittaa kissojensuojeluyhdistykselle. M iten äiskä ja iskä voi olla niin hölmöjä? Pikkupoikien ulkoiluhäkki sortui lumen painosta ihan käyttökelvottomaksi, onneksi noi pojat oli silloin sisällä. Miksi ihmeessä äiskä tai iskä ei putsannut sitä kattoa ajoissa. Nyt ne itsekin kauhistelee, että miten tässä nyt näin kävi. Ne eivät olleet kuulemma edes huomanneet, että katto oli lumen vallassa, kun mikään muu talvi ei tällaista ole tapahtunut. Olisivat nyt seuranneet, kun mitään muuta tekemistä ei ole, kun kolmen pienen kissan huolto ja sekin aina pettää.

Äiskä yrittää selvittää, että käyhän he töissä, mutta ei se ole mikään puolustus. Olkoot sitten käymättä töissä, jos eivät muuten pysty meistä asiallisesti huolehtimaan. Nyt ei ole pojilla ulkoilupaikkaa ja kevät on tulossa. Sitä ei voi korjata ennen, kuin lumi sulaa ja maa on sula. Minähän en juurikaan siellä oleillut, kun minä ulkoilen itsenäisesti ulkona. Jösse ja Valtsu on kumminkin, sen verran arkoja ja hölmöjä ettei niitä voi itsekseen ulos laittaa. Jösse voi säikähtää omaa varjoaa ja juoksee niin kauas ettei sitten enää osaa kotiin. Iskä jotain lupaili Valtsulle, että se pääsisi valjaiden kanssa ulos, mutta Jösse ei ikinä suostu mihinkään valjaisiin.
Tämä oli sen luokan laiminlyönti, että harkitsen vakavasti ilmoitusta kunnaneläinlääkärille. Ei kissoja näin voi kohdella.

Rotukissat ja rasismi

Hertta pohtii:

Taas täytyy ihmetellä näitä ihmisten touhuja ne ovat sen verran erikoisia. Sehän on ihan jo selväksi tullut, että ihminen on äärimmäisen julma ja itsekeskeinen olio. Kummallista on se miten ne suhtautuu toisiinsa. Koko ajan kuulee uutisista miten ihmiset jossain päin maailmaa sortaa toisiansa. Muutama kymmenen vuotta sitten oli Amerikassakin ihan laillista pitää yllä rotusortoa. Nykyään Suomessakin saa turpiinsa kadulla, jos on erivärinen, kuin toiset. Ylipäätänsä eri rotuiset ihmiset on riidoissa keskenään ja sortamassa toisiaan. Siinä ei kyllä ole logiikan häivääkään.

Meitä kissoja on kymmeniä eri rotuja, on persialaisia,siamilaisia, ragdolleja, maine cooneja tai tällaisia monirotuisia kotikissoja, niin kuin meidän talon kissat on. Eikös olisi ihan hullua, jos minä en suostuisi leikkimään Räpän kanssa siksi, kun se on musta. Tai pikkupojat alkaisivat sortaa minua, koska olen valkoinen. Kaikista on itsestään selvää, että siamilaiset kissat tulee toimeen Norjalaisten metsäkissojen kanssa ja ragdollit sopii kotikissojen kanssa. Ihmisten maailmassa se ei ole ollenkaan näin. Arabit eivät siedä juutalaisia, Suomessa ei tykätä Somaleista, Serbit ja Kroaatit sotivat keskenään. Kaikki on, kuitenkin ihmisiä.

Kissan on todella vaikea ymmärtää ihmisten pahuutta, ihan kuin ne vasiten hakisivat jostain syyn vihata toisiaan. Kun mitään muuta ei keksitä, niin sanotaan etten tykkään tuon rodusta ja taas on oikeutus sotimiseen. Rehellisen täysjärkisen kissan on ihan mahdoton ymmärtää ihmisten tapaa toimia.

Videojuttuja

Hertta kertoo:

Voi noita hönttejä pikkupoikia, ihan hävettää niiden tyhmyys. Me oltiin nelistään iskän kanssa kotona, kun äiskä oli vielä töissä. Iskä laitteli jotain sen matkakuvia ja videoita järjestykseen ja katsoi jotain videon pätkää missä äiskä jotain selitti. Jösse ja Valtsu havahtui heti ja alkoi hakemaan äiskää, että olisiko se tietsikan sisällä. Sitten ne tutki koko takkahuoneen ja olivat silmät pyöreinä, että missä meidän äiskä on. Iskä nauroi niitä ihan ääneen, mutta minua enempi harmitti. Ne ovat niin sivistymättömiäkin, olisin eilen halunnut keskustella tästä Guggenheimin taidemuseohankkeesta, mutta eihän ne ääliöt tienneet asiasta mitään. Valtsu selitti ettei hän tunne ketään Guggenheimiä, keskustele siinä sitten järkevästi.

Minä olen vahvasti tuon Guggenheimin museon kannalla, minusta se olisi erinomainen vetonaula Suomen turismille. On paljon sellaisia sivistyneitä ja kultturelleja naisihmisiä-ja kissoja jotka nauttivat taiteesta ja kiertävät nimenomaan Guggenheimin museoita. Esimerkiksi minä ja äiskä.

Ongelmia pikkupoikien kanssa

Hertta kirjoittaa:

Arvasinhan minä, että Valtsun ja Jössen kanssa tulee ongelmia, kun ne on niin auttamattoman lapsellisia ja hölmöjä. Minulta meinasi palaa hihakarvat, kun olin delegoinut poikien vastuulle viikonlopun kirjoittamiset. Mutta eihän ne samperin karvape+#%+eet mitään muistaneet tehdä, oli kuulemma jotain tärkeämpää. Kun tivasin, että mikä oli niin paljon tärkeämpää, niin kuulemma luonnon tarkkailu ulkona. Pojat oli istuneet takkahuoneen sohvan selkänojalla ja tapittaneet ulos, kun siellä käveli fasaaneja. Onhan ne nyt ennekin fasaaneja nähneet, mutta nyt tuli niin mielenkiintoinen keskustelu, että kaikki unohtui. Jösse kuulemma rupesi laskemaan, että kuinka monta Whiskas pussia saisi yhdestä fasaanista. Anna mun kaikki kestää, eikö mitään tyhmempää enää keksineet. Ihmettelen miksi Valtsukin moista rupesi laskeskelemaan, kun ei se paljon syökkään.

Tästä otin kyllä opiksi, jos pojat luulee etten enää pyydä heitä kirjoittamaan, niin turha luulo. Nyt minä vaan vahdin ne niin perusteellisesti ettei tehtäviä laiminlyödä taatusti. Ne pojat sentäs osaa minua aina ärsyttää, milloin ne teppailee minun edessäni niin hitaasti ettei ohitse pääse tai tuleevat haistelemaan turkkiani. Tämä tyttö läimäisee heti, jos liian lähelle tupataan ja Jösse onkin oppinut jo kiertämään minut kaukaa ja hyvä niin. Minä vaadin kunnioitusta ja arvostusta talon ainoana tyttökissana!

Jösse juttelee

Mun nimi on Jösse ja musta on ihan tyhmää kirjoitella johkin blogiin. En mä edes tiedän,mikä semmonen blogi on, mut kun toi Hertta saa jotain päähänsä ,niin pakko kai se on. Sitäpaitsi se lupasi antaa mulle Sheba annoksensa, jos mä suostun. Mä ajattelin, että jos mä sitten kirjoittaisin noita ruokajuttuja. Esimerkiksi mitä kinkkuleikettä henkilökunnan kannattaisi ostaa ja miltä maistuu Whiskasin tonnikala kastikkeessa verrattuna Latzin tonnikalaan.

Äiskä aina sanoo, että Jösse se on ollut ruoka-aikoina kotona. Mä en ymmärrä mitä se sillä tarkoittaa, kotonahan mä aina olen ja niin on mun veikka Valtsukin. Hertta nyt saattaa hyvällä ilmalla viipottaa ulkona, mut ei sekään talvella mene pihalle. Kissan tärkein elinkeino on syöminen ja jos ei sitä tekis, niin kuolis pois. Mä en ymmärrä miksi aina ne sitä mun syömistä ihmettelee ja itsekin syövät. Iskäkin mätää ruokaa suuhunsa oikein pikkulapiolla, mulle sentään riittää se mitä mä saan suuhunin ilman apuvälineitä.

Munhan piti kertoa kuka mä olen, unohtu kun tuli tärkeämpää kirjoitettavaa, niin kuin tuo ruoka. Me ollaan Valtsun kanssa kesällä 2007 syntyneet kissaveljekset ja meidän elämän alku meni tosi huonosti. Meidän eka kotiväki hylkäsi meidät ja joku toimitti meidät Kissakoti Kattilaan, kun me oltiin jo kuolemankielissä. Me oltiin silloin aika pikkuisia. Sitten iskä ja äiskä löysi meidät sieltä Kattilasta ja mä olen siitä lähtien ollut mammanpoika. Mä kerron sit joskus enemmän siitä meidän Kattilaan joutumisesta, mut se on niin surullinen tarina etten mä jaksa sitä kertoa nyt. Äiskä on neuvonut, että jos mun tulee pahamieli niistä lapsuusmuistoista niin pitää juosta äiskän kainaloon rapsutettavaksi niin pahaolo unohtuu.

Mä en nyt muuta ehdi kirjoittamaan, kun pitää mennä syömään, mut jatkakoon Valtsu.

Hertta esittäytyy

Minä olen Hertta, eurooppalainen kotikissa, joku sanoisi, että sekarotuinen maatiaiskatti, mutta se ei ole totta minä olen hieno kissaneiti.
Olen meidän perheen pääkissa ja vastaan tämän blogin toimittamisesta. Olen syntynyt huhtikuussa 2007 ja asunut äiskän ja iskän kanssa kolmen kuukauden vanhasta saakka. Äiskä ja iskä on tämän talon henkilökuntaa tai palvelusväkeä, ihan miten haluatte sanoa. Mulla on kaksi pikkuveljeä Jösse ja Valtsu, ne ei ole oikeasti sukulaisia, mutta mä olen luvannut adoptoida ne samalla, kun iskä ja äiskä adoptoi pojat. Ne on aika hölmöjä jätkiä, ihan lapsia vielä, vaikka ne on vaan muutaman kuukauden nuorempia, kuin minä. Olen antanut niillekin luvan kirjoittaa tähän blogiin, mutta mä aion tarkistaa kaiken. Niistä, kun ei tiedä mitä hiirulaisjuttuja ja tyhmiä hölmöilyjä ne kirjoittelee. Joten hyvät lukijat, ei tarvitse pelätä, että blogin taso laskee, vaan takaan sen, että tätä kannattaa lukea.
Iskä on luvannut auttaa kuvien kanssa, koska mä haluan, että kuvia on paljon. Minä itse olen erittäin kaunis ja kuvauksellinen ja pojatkin poseeraa mieluusti.

Nyt saa pojat vuorostaan kirjoittaa oma esittelynsä.