Kaikenlaista politiikkaa

Valtsu kertoo:

Hertta lukee meille joka aamu Hämeen Sanomat alusta loppuun, kun se on kuulemma tärkeää yleissivistystä. Ei siitä ole mitään haittaa ollut, kun on ihan kiva nukkua tasaisessa pajatuksessa. Joku juttu jää välillä mieleen ihmetyttämään ja sit me pohditaan sitä yhdessä Jössen kaa. Kovasti lehdessä kirjoitetaan jostain Putin nimisestä miehestä. Hertta väittää sen asuvan naapurissa, mut ei me olla sitä nähty. Vaikuttaa siltä ettei kukaan lehdessäkään tiedä mitä se Putin meinaa ja sitä pidetään arvaamattomana miehenä. Jösse ehdotti, että kutsutaan se meille kylään ja kysytään mikä se on miehiään. Musta se oli tosi hyvä ehdotus, kun turhahan sitä on arvailla kenenkään meinaamisia. Me lainattiin äiskän askartelutarpeita ja tehtiin hieno kutsukirje sille Putinille. Yks kirjotusvirhe siihen tuli, mut me liimattiin sen päälle sydämenkuvia. Me tällättiin siihen hienoja kukkakiiltokuvia ja nyt se on postissa ja vastausta odotellaan.Toivottavasti meitin kirje saa yhtä paljon mielenkiintoa, kun Alexin kirje Alexille. Se kuulosti vähän oudolta, että lähettää kirjettä itte ittelleen. Ei luulis, että aikuiset miehet viittis sellasta kirjeleikkiä pitää, mut politiikot onkin ihan eri asia. Lainaskohan nekin äiskänsä askartelutarvikkeita ja liimasvat kirjeeseen kiiltokuvia?

Hämeenlinnassa vasta erikoista menoa on. Siellä Raatihuoneella kokoontuu maanantai iltapäivisin aina määrätty porukka riiteleen. Sit jälkikäteen tutkitaan pöytäkirjoja, sähköposteja ja läsnäolevien muistikuvia kuka sano ja mitä sano. Saattaa mennä usevampi vuosikin, että jossain tuomarin pakeilla päätetään mitä ne loppujen lopuks teki ja sano. Ne tyypit saa siitä vielä kokouspalkkiookin, kun ne soittaa suutaan kerran viikossa Raatihuoneella. Eikös kuulosta ihmeelliseltä, mutta Hertta sano, että se on paikallispolitiikkaa. Katsokaas, kun politiikkaa on montaa eri laatua. Tuo Putin vetää maailmanpolitiikkaa, Alex Stubin kirje on sisäpolitiikkaa ja me kai tehdään kissapolitiikkaa.

Papparatsia

Jösse tarinoi:

Nuo mun sisarukset Valtsu ja Hertta lukee aina äiskän firman blogia sitä Purkkiarmeijan komentajaa. Mä en viitsi sitä edes silmäillä, kun se on niin tylsä. Nyt Hertta ja Valtsu olivat ihan innoissaan, kun siellä oli kommenteissa mainittu tää meidänkin blogi. Valtsu juoksi ympäri olkkaria ja tuuletti me ollaan julkkiksia, me ollaan julkkiksia.

Mäkin menin siihen mukaan, että kai se olis kiva olla julkkis. Hertta mallaili itseään peilin edessä poseerausasentoihin, että näyttäis kuvissa hyvältä. Valtsu luetteli jo monta lehteä joiden kanteen
tulee meidän kuva. Joka viikko iltalehtiin vedetään isot lööpit meidän tekemisistä, vaikka Skandaali! Valtsu ei ehtinyt nukkua tarpeeksi!
Se kuulosti ekaks hyvältä, kun Valtsu kertoi, että fanit lähettelee kaikkia pikkupaketteja idoleilleen. Mä jo ehdin unelmoida, että postiluukusta tulee kasapäin ruokapusseja. Sit Valtsu kertoi, että yleensä ne lähettelee käytettyjä pikkuhousuja. Mä ihan järkytyin, yäk. Pitäiskö meidän äiskän pestä ne, vai miks ne sellaisia lähettelee. Outoja on nuo ihmisten temput.

Hertta oli ihan tohkeissaan, kun me päästään BB taloon. Sitä mä en oikein tiedä mikä se on, mut ehkä se on piparkakkutalo. Mut eihän me edes tykätä pipareista. Enkä mä halua lähteä kotoa mihinkään. Hertta ja Valtsu myös kuvitteli miten jotkut paparazit on aina pihassa odottamassa, jos näkis meidät edes vilaukselta. Sitäkään mä en tiedä mitä toi papparatsia tarkottaa, mut pahalta kuulostaa, jos meidän ulkoiluhäkkiä piirittää joku ihmislauma. Ne kuulemma räpsii valokuvia ja saavat siitä rahaa. Varmaan ne on yhtä tyhmiä, kun ihmiset yleensä ja rupeevat lässyttämään, että mites se pikkujösse, voi hellanlettas, kun Jösse on söpö. Sellasia vieraat ihmiset mulle aina sössöttää ja yrittävät pussata. Kyllä mä taidan lopettaa tän julkkisjutun jo tähän. Kuulostaa, että siitä tulee vaan harmia.

Lähettäkää meille unilääkettä

Valtsu kertoo:

Nyt on kuulkaas tosi kysymyksessä. Kaikkihan tietää, että mä olen iskän kissa ja me ollaan aina yhdessä. Mut nyt on nukkumisesta tullu ongelma, kun meidän iskällä on unettomuutta. Iskä ja äiskä ei ota makkariin nukkuun, kun Hertan ja se on ihan kamalaa. Kuulemma iskän uni katkee, kun mä nuolen sen naamaa yöllä. Kauheeta, että ihmisellä on noin huonot unenlahjat. Enhän mä edes nuole sitä, kun pari kertaa tunnissa, mut sittekin se väittää ettei pysty nukkuun. Kyl ihmisellä on kummallisia vaivoja. Olettekos koskaan kuullu kissasta jolla olis unettomuutta? Iskä ja äiskä silittelee mua monta kertaa, kun mä nukun, mut mä vaan käännän kylkee ja jatkan untani. Toi unettomuus täytyy olla jotain ihmisen hermoheikkoutta. Onhan se ihan outoo, jos on sängyssä makuuasennossa eikä siltikään nuku. Mä en edes mee makuuasentoon ellei uni tule just sillä sekunnilla.

Nyt mä ja Jösse saadaan nukkua muualla ja iskä, äiskä ja Hertta vetäytyy makkariin. Ei Jösse suostu taas nukkumaan ilman mua, kun me ollaan oltu aina yhdessä. Me ollaan jo pikkupennusta nukuttu yhdessä, niin meille tulee unettomuutta yksin nukkumisesta. Ei noista ihmisen ongelmista aina ota selvää.

Meidän koti ei ole pakolaiskeskus!

Terve täsä Valtsu! Olettekos jo ihmetelleet mihin olemme joutuneet, kun emme kirjoittele enää. Katsokaas meillä on ollut sapattivapaa ja neuvoteltiin muutenkin työsopimukset uusiksi. Me siirryttiin kansainväliseen EU:n suosittelemaan työpäivään ja nyt meillä on neljän tunnin siesta puolenpäivän aikaan. Suomalaisen kansallisen tavan mukaan pekkaspäivä on joka toinen päivä ja loma-ajat samat, kuin eduskunnalla. Tuo vääntö lomista meni aika tiukoille, mut sitten AKT lupas lähtee tukilakkoon. Lastaajat lupas pistää pepun penkkiin ellei lomaa heru lisää. Nyt meillä on työehdot mallillaan, niin taas voisi hiukan kirjoitellakin.


Eniten meitä riepoo nää turvapaikanhakijat. Mitä ihmettä ne tänne tuppaa kunnon suomalaisten kissojen joukkoon. Siivellä eläjiä koko porukka sanon minä. Kesällä tuli jo eka aalto ja niille on tehty kaiken maailman kotouttamisohjelmia. Meille ilmestyi joku ihme luuseri eikä lähde kulumallakaan pois. Naisväki, äiskä ja mummukka on ihan hulluna siihen ja lässyttävät ja holhoovat, että voi pientä kissaparkaa. Ei se mikään kissaparka ole, vaan iso kollikissan turjake jolla taatusti on rikosrekisteri ja ties mitä muuta. Naiset on vaan niin helposti huijattavissa. Ne heti heltyy, kun joku alkaa jaloissa kiehnäämään ja kehräämään. Mummukka nimes sen kollin Yrjänäksi eli Ykäks ja nyt ne on papparaisen kanssa toteuttamassa kotouttamissuunnitelmaa. Niitten omat kissat Kultsu, Täply ja Pikkulikka on niin nyhveröitä, että ne antaa sen vaan olla ja syödä heidän ruokakupiltaan. Ei noista pakolaisista tiedä mitä tauteja niissä on ja miten ne naisia ahdistelevat. Onneks Hertta on niin napakka likka, että se vaan sihisee ja pihisee Ykän jutulle.

Toinen pakolaisaalto tuli eilen. Iskän kaverin Pamela eli Pampsu kissa veti taas luunsa meille. Sehän ei ole eka kerta eikä takuulla viimeinenkään. Ei se Pampsu mitään turvapaikkaa tarvitse se on ihan pelkkä elintasopakolainen. Tänne se tulee syömään meitin ruuat ja viettää lokoisia kissanpäiviä. Jos meille tulee vielä yksikin pakolaiskissa, niin me ruvetaan Jössen kanssa hakeen tietsikalta ohjeita Molotovin coctailiin. Heitetään muutama polttopullo, niin eiköhän asiat muutu. Turha sanoa, että me oltaisiin suvaitsemattomia. Kyllä tämä on ihan kissan järjenkäyttöä eihän me voida vieraita kissoja meille ottaa. Ne syö meidän ruuat, vikittelee äiskää ja mummukkaa ja vie parhaat nukkumapaikat. Sellaista peliä meillä ei suvaita ja me emme eduistamme luovu!

Mistä saisi unilääkettä?

Valtsu puhuu huolistaan:

Meillä kaikilla kolmella on tosi suuri huoli, kun iskällä ja äiskällä on vaivana unettomuus. Ekaks me ei ollenkaan ymmärretty mikä niitä vaivas, mutta Hertta tutki netistä, että ihmisillä voi olla sellanenkin vika, kuin unettomuus. Ihmisillä kun on kaikkia kummia tauteja mitä kissa ei voisi edes kuvitella. Niiden yöllä heräily alkoi noin kolmisen viikkoa. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun lumi tuli maahan ja me lopetettiin ulkoilu. Niihin aikoihin me alettiin viettämään päivät torkkuen ja yöt tiivinä kolmen kissan käärönä iskän ja äiskän sängyssä.

Yleensä iskän ja äiskän kanssa nukkuu, vain Hertta mutta talvisin mekin Jössen kaa mennään samaan sänkyyn, kun siinä on niin mukavan lämmintä. Sit siellä on kiva leikkiä ja meillä on Jössen kanssa ihan sellanen oma piilosleikki öisin. Aamuyöstä, kun on ihan pimeää on tosi jännää mennä pussilakanan pussiin sisälle ja etsiä toinen toistaan siellä pussissa. Joskus me ollaan kumpikin yhtä aikaa siellä pussissa, tai sit silleen,että toinen on pussilakanan sisällä ja toinen etsii siinä päällä. Hertta ei siihen leikkiin osallistu, kun se on niin hieno neiti ettei se paljo leiki. Se siirtyy yleensä kiipeilypuuhun nukkumaan. Niihin aikoihin aamuyöstä iskä ja äiskä kumpikin alkaa valittaa, kun ei pysty nukkumaan.

Välillä ne pistää valot ja kurkkii meitä sinne pussilakanan sisään ja käyvät vessassa, tai juomassa. Koko ajan ne valittaa ja puhuu keskenään, kun ei pysty nukkumaan. Joskus ne lukee vähän aikaa ja aina ne kaivaa meidät pois sieltä pussilakanan sisältä. Ei me oikein tiedetä miten kauan ne valvoo, kun me sit itsekin taas nukahdetaan. Mut, kyl ne joka yö herää ja sääliks niitä tulee, kun ne valittaa etteivät voi nukkua. Se on varmaan tosi kamala tunne, kun keskellä yötä herää siihen ettei pystykään nukkumaan. Onneksi kissoilla ei sellaisia vaivoja ole. Nyt meidän täytyy alkaa selvittää mistä me saatais niille unilääkettä. Hertta vois katsoo taas netistä, jos löytyis joku hyvä eläinlääkäriasema, joka jakaisi unipillereitä.

Ihmiset ovat outoja

Valtsu kertoo:

Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.

Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.

Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.

Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.

Urheiluhullut!

Valtsun jutut:

Näin olympialaisten aikaan mekin ollaa Jössen kaa innostuttu yleisurheilusta. Ei sillai, et me itte urheiltais vaan meistä on tullut innokkaita penkkiurheilijoita. Varsinkin naisten satametriä on tosi jännä laji ja me seurataan sitä mielenkiinnolla. Meillä on oikein aitiopaikat, kun meidän oman talon naiset harrastaa lajia.

Kaikki johtuu siitä, että toi Hertta ja pikkuLeidi on koko ajan riidoissa. Mummukka on kyl yrittänyt pitää liikenteenohjausta hallussaan ja päästää ne vuoron perään ulos. Mut aina parin päivän välein sattuu vahinko ja pikkulikka luikahtaa pihalle samaan aikaan, kun Herttakin. Ja sit alkaa kova meno. Ekana juoksee pikkulikka ja rääkyy mennessään ja perässä viilettää Hertta pihisten ja muristen. Sit siihen yhtyy mummukka joka huutaa: Hertta, ei saa! Ja viimesenä menee meidän äiskä, joka kanssa huutaa Hertalle. Meidän äiskällä on selvästi hiottavaa tuossa lähdössä. Se saa aina huonon lähdön, kun se laittaa kenkiä niin kauan jalkaan. Mummukka vetää yllättävän hyvin , vaikka se on jo seittemänkymmentä. Tosin se sanoi, että kovalla pihatiellä on parempi juosta, mutta jos Leidi suuntaa metsään päin, niin pehmeä murtomaa ottaa koville.

Sit se juoksu päättyy sillai, että Leidi juoksee terassin alle piiloon. Hertta jää muina naisina pihaan istuskeleen eikä muista koko riidan aihetta. Mummukka ja äiskä onnettomina vikittelee Leidiä pois terassin alta. Aina välillä niillekin meinaa tulla riitaa, kun mummukka sättii meidän Herttaa häijyliiniksi. Useinmiten kyllä, mummukka hakee Hertan syliinsä ja pussaa sitä omaan kovakouraiseen tapaansa. Sitten se laittaa Hertan sisään ja pikkuLeidi uskaltaa vasta sitten terassin alta pois.

Me ollaan suunniteltu Jössen kaa, että tästä juoksusta vois tehdä oikein yleisötapahtuman. Hankittais olutteltta ja kaikki muut ihmisten vaatimat vermeet. Jösse lupas, et hän vois paistaa makkaraa. Tai ainakin vähän aikaa. Mä voisin myydä lippuja ja juontaa koko urheilutapahtuman. Eikös kuulosta hienolta!

Punapäät eivät pääse taivaaseen

Jösse juttelee:

Meidän äiskä oli käynny pulituurissa ja sen tukka on ihan kirkuvan punainen. Äiskän kampaaja Kuikan Tiina on muuttanut lähemmäksi äiskän naamanvatkausfirmaa ja sen uuden kampaamon nimi on HiusHuuma. Nimi on hieno, että mietittiin Valtsun kaa jos tän bloginkin nimeä muuttaisi, miltäs kuulostaisi Hurmaavan Huumaavat HiiriHelvetin Hallitsijat? Meinaan me ollaan Valtsun kaa huumaavan hurmaavia kissajätkiä.

Meidän äiskän tukka on jo kauan ollut syntisen punainen, vähän samaa sävyä, kun mun oma turkki. Mummukka sille hokee ettei punatukkaiset pääse taivaaseen, mutta äiskä ilmoitti ettei ole taivaaseen menossakaan. Mä en kauheesti tykkää, jos äiskä muuttaa hiusten väriä tai pituutta tai ulkonäköään yleensä. Mun mielestä äiskän pitää olla aina saman näköinen ja hajuinen, että mä tiedän sen olevan mun äiskän. Mä itte en menisi parturiin, vaikka mikä olisi, mun karvoihin ei kukaan koske. Valtsu oli ihan samaa mieltä, että se on ihan likkojen hommaa sellaset parturikäynnit. Meitä voi vähän harjata silloin, kun meitä huvittaa ja mieluummin iskä harjaamaan, kun äiskä. Iskä on hellävaraisempi ja kysyy meiltä tykätääks me. Äiskä tai mummukka, kun harjaa niin siinä karvat pölisee ja korvat soi. Ne vetää niin perusteellisesti, että iho on naarmuilla ja puolet karvoista harjassa. Meidän iskähän on ihan kalju ja se johtuu siitä, että se on eläny äiskän kaa paljon kauemmin, kun me.

Jos te lukijat olette kiinnostuneet saamaan punaisen pään, tai jotain muuta upeaa tyyliä, niin soittakaa sille äiskän kaverille Tiinalle numeroon 045-2348121.

Presidentti vaihtunut

Hertta juttelee:

Nyt on sitten se koira, Lennu, aloittanut työnsä. Saahan nähdä mitä se saa aikaan. Se näköjään valitsikin iskänsä hoitamaan esiintymisiä ja muita virrallisia juttuja. Tai kai se on isäntä, niinhän koirat nimittää palveluskuntaansa. Silloin, kun kissa hoiti pressan virkaan, niin sen äiskä oli se joka työt sen puolesta. Siihen. Jotenkin tottui, että Halonenhan se tärkeistä asioista puhuu. Joku taisi jopa luulla, että se oli pressa eikä sen kissa.

Semmoista se Lennu jossain oli sanonut, että aikoo toimia unilukkarina. Kuulosti aika paljolta, sehän vaikuttaa nukkuvan joka kuvassa mitä siitä on otettu. Valtsun ja Jössen kanssa yritin keskustella, että mitä ne tykkää, kun pressaksi tuli koira. Selvästi huomasi niiden sivistystason, eihän niillä ollut asiasta mitään tietoa. Jösse katseli kattoon ja sanoi kysyvänsä äiskältä. No, on se ihan onnetonta, kun tyypin pitää kysyä äiskältä mikä hänen mielipiteensä olisi. Sen minä tiedän, että äiskä vastaa ettei Jössen kannata vaivata pikku pääkköään semmoisilla. Jösse voi vaan leikkiä hiirulaisillaan ja nauttia ruuasta ja nukkumisesta.

Minä en ole ollenkaan samaa maata, kun nuo pikkupojat. Minä olen valistunut nainen, joka olen selvillä maailman menosta ja osaan muodostaa oman kantani.

Kaikki ihmiset ovat hulluja

Hertta kommentoi:

Äiskä on ihan tuohduksissaan, kun Hämeen Sanomissa oli juttu, että naapurit estävät rakentamasta Loimalahteen mielenterveyskuntoutujoiden palvelutaloa. Se kirjoitti jonkun blogi postauksenkin siitä Hämeen Sanomien blogiinsa.
Kyllähän se äiskä ihan oikeassa on, että ihmiset ovat ahdasmielisiä, jos eivät halua naapuriinsa mielenterveyskuntoutujien palvelutaloa. Toisaalta en kyllä ymmärrä miksi äiskälle, se niin yllätys oli. Ihmisethän on sellaisia, koko ajan ne keksii toisistaan jotain vikaa ja kaikki erilaisuus on ihan kamalaa. Minä en edes erota ihmissillä näitä eroavaisuuksia mitä ne itse paheksuu. En osaa erottaa ihmisistä kuka on mielenterveyspotilas, tai vammainen tai vaikkapa narkomaani. Minusta ihmiset ovat aina ihan yhtä hulluja ja niiden kanssa on parempi olla aina vähän varovainen. Papparaista kai voisi sanoa vammaiseksi tai rammaksi, kun hänellä on puujalka tai proteesi sen hieno nimi on. Ei se sitä ihmisenä miksikään muuttanut, ihan samanlainen se on, kun ennenkin. Eihän puujalka ole sama asia, kun puupää. Papparainen oli kesällä itse ihan tyytyväinen, kun oli se puujalka, kun niiden ne pikkupullukat opetteli hakemaan raapimapuuta. Sekä mummukan jalat, että papparaisen terve jalka oli ihan raapamilla. Proteesia pikkuset sai ihan rauhassa repiä, eli hyötyä siitäkin.
Niin vielä tuosta ihmisten suvaitsemattomuudesta. Tuntuu, että ihmiset oikein etsimällä etsii toisistaan vikoja. Jos jollakin on ongelmia ei ole ollenkaan itsestään selvää, että kanssa ihmiset auttaisivat, ne voi kääntää selkänsä kokonaan. Tuo hulluus juttukin on juuri semmoinen. Ihmiset on kovasto tarkkoja ettei saa sanoa ketään hulluksi ja sitä sanaa paheksutaan kovasti. Sitten, jos lähipiirissä on ihan oikeasti hullu tai mielenterveyspotilas sitä kammoksutaan ja jätetään yksin. Sanomisen asteella olevia asioita kyllä kritisoidaan, mutta teot osoittaa toista. Eipä ole siis ihmisten juttuihin uskomista, kaikki ne on ihan yhtä hulluja.

Vanhukset kunniaan

Hertta filosofoi:

Ihmiset on monessa asiassa tosi kummallisia. Ihan, kun niillä ei olisi pääkopassa kaikki ruuvit paikallaan. Nykyään ihmisten maailmassa on kamala ongelma vanhuksista. Niistä puhutaan, kun ylijäämä jätteestä, että mihin ne kaikki sullotaan. Kukaan ei haluaisi hoitaa vanhuksia, kun se on niin raskasta. Kunnat ja kaupungit valittaa, että vanhukset tulee kalliiksi. Ihan, kun ihmiset eivät tietäisi, että jokaiselle koittaa vanhuus, jos elonpäiviä riittää. Ei ihminen eikä kissa pysy aina samanlaisena, vaan vuosi vuodelta ruumis heikkenee ja voimat vähenee. Ei se kuitenkaan ihmisen tai kissan arvoa miksikään muuta.
En voisi kuvitella, että alkaisin syrjimään mummukan Harmia 21v ja Räppää 22v siksi, että ne on vanhoja. Nehän on kuitenkin kaiken järjen ja kokemuksen ilmentymiä. Äiskäkin aina ihmettelee miten viisaita ja tasapainoisia ne ovat. Ei edes pikkupullukat rupea Räpälle uhoamaan. Vaikka ne oli vasta kolmen kuukauden vanhoja, kun ne muutti mummukalle, niin kyllä ne heti ymmärsi, että Harmia ja Räppää pitää kunnioitaa.
Aina Räppä ja Harmi syö ensimmäiseksi eikä niitä saa jaagata, tai ruveta painimaan. Eihän niiden vanha kroppa sellaista kestä, mutta senhän sanoo jokaisen normaalin kissan järkikin. Ihmisellä ei sitä järkeä ole kovin paljoa suotu. Omat lapsetkaan ei viitsi kunnolla vanhempiaan auttaa, kun kaikilla on aina niin kiire. Miten paljon ihmisetkin oppisivat vanhuksiltaan,jos joskus viitsisivät kuunnella. Eihän ihmiset mitään kuuntelemista viitsi tehdä, ne työntää mummoille pillereitä suun täyteen ja antaa niiden nukkua yötä päivää. Sillä tavoin ne ei häiritse, niin hoitajat saa olla rauhassa. Ja kuoleevathan nopeammin rahaa kuluttamasta, niin sehän on vaan hyvä. Julmaa on tuo ihmisen maailma.

Papparainen 75v.

Jössen sepustukset:

Meidän äsikän isä eli papparainen täyttää ensi viikolla 75vuotta, se on siis ihan hirveän vanha. Tosin niiden ne kaksi vanhinta kissaa on 21v ja 22v joten ne olisi kai ihmisiässä laskettuna vielä paljon vanhempia. Siis meidän naapurissa asuu paljon vanhuksia. Mä tiedän, että papparainen suuttusi, jos sitä joku sanoisi vanhukseksi. Eikä se munkaan mielestä ole vanhus, kun se jaksaa aina leikkiä meidän kaa ja nauraa meille. Heti, kun se tulee meille käymään me Valtsun kanssa kiivetään sen syliin. Siinä sylissä on kiva sitten torkkua, kun se jaksaa koko ajan rapsutella. Se on kai tottunut aina istuessaan rapsuttelemaan jotakuta, kun niillä ittellä on kuusi kissaa ja kaikki sylikissoja.
Äiskällä ja iskällä on kamala ongelma, että mitä pitäis hommata lahjaksi, nääs ihmisillä on sellainen tapa, että ne antaa toisilleen tavaroita, vaikka ei mitään tavaraa enää tarviiskaan. Äiskä vähän sentä alkoi ajattelemaan, että mitäs se papparainen tekee millään tavaroilla. Ne mietti myös lahjakorttia Valiomieheen, mutta sen mäkin tiedän ettei papparainen mistään vaatteista välitä. Enempi se olisi rasite, jos sen pitäisi lähteä johonkin vaatekauppaan. Äiskä kyllä aina motkottaa sen vaatteista, kun niissä on reikiä ja paikkoja ja suurimman osan on mummukka ostanut kirpparilta. Musta ne papparaisen vaatteet on ihan hyvät se ei koskaan aja meitä pois ettei vaatteet likaannu. On meillä meinaan joskus ollut sellaisiakin kävijöitä jotka väittää, että niiden vaatteet tulee karvoihin. No, ei sitten tartte meille tulla.
Onneksi äiskä taas kuunteli mun ja Valtsun ideaa ja hakee eläinruokakaupasta kassillisen kissanruokaa. Niillä ne pullukat syö ihan valtavasti ja eläinkaupoissa on paljon sellaista mitä ne ei Turengista saa. Ja ainakin tulee sellainen lahja mille on käyttöä. Sellasen ruokakassin ne osti papparaisen siskollekin, kun se täytti 80v. Sillähän ei edes ole, kun yksi kissa eli Emma, mut ruokakassi oli tosi mieleinen lahja.

Suomen presidentti

Hertta kertoo:

Suomessa on uusi presidentti. Se on koira. En voi sanoa olleeni erityisen ilahtunut, että sellainen nuori koiran juippi valittiin presidentiksi, mutta kai se on nyt sitä nykyaikaa ja suvaitsevaisuutta. Kyllä siihen on vaikea tottua, kun on kaksitoista vuotta voinut luottaa vanhoihin, sivistyneisiin kissoihin.

Sen pressan nimi on Lennu ja sanottava on, että sen palvelusväkikin vaikuttaa hiukan epäluotettavalta. Se Jenni Haukio varmaan menettelee , hän vaikuttaa ihan ripeältä ja nöyrältä tytöltä. Se Sauli on taas sitä sorttia etten sellaiseen palvelusväkeen luottaisi. Hän vaikuttaa sellaiselta tyypiltä joka pistää omat puhelunsa ja muut juttunsa etusijalle. Sen verran vanhakin se on, että voi olla aika hidas liikkeissään.

Nykyään on kyllä vaikeaa saada kunnon palvelusväkeä. Se on jatkuvana puheenaiheena kissojen tapaamisissa. Nykyään niin moni on juuri tuon Saulin tyyppinen, joka luulee itse olevansa jotenkin tärkeä ja väittää olevansa muka liian kiireinen hoitaakseen nopeasti palvelustehtäviään. Se on mietinnän alla mitä sille olisi tehtävissä, kyllähän kissan on äärimmäisen vaikea sietää, jos joutuu odottelemaan ruokaansa tai palvelusväki ei herää riittävän varhain.

Voin kyllä tunnustaa ettei nuo meidän iskä ja äiskäkään ihan parhaasta päästä ole, mutta kun niihin on tottunut niin kestäähän sen. Äiskä varsinkin on raivostuttavan hidas, jos siltä käy pyytämässä ruokaa, sillä on aina sata selitystä miksi pitää odottaa. Aina se on muka tekemässä jotain tärkeää mitä ei voi keskeyttää. Iskä lähtee nopeammin, kun siltä pyytää ja minä yleensä käytänkin enemmän iskän palveluja. Pikkupojat ja varsinkin Jösse hössöttää aina äiskän ympärillä, että anna äiskä sitä ja anna tätä. Äiskä sanoo, että Jössellä on aina halipula, se ei pyydä ruokaa edes asiallisesti silloin, kun on nälkä, vaan sitä pitää pussata ja halata jatkuvasti. Onhan se varmaan hiukan rasittava palveltava verrattuna minun järkeviin tapoihini.

Nyt täytyy, vain seurailla miten se Lennu pärjäilee tehtävässään. Voinhan laittaa sille sitten sähköpostia, tai kirjoittaa Lemmikit lehden yleisönosastolle, jos ihan pieleen menee.

Kaunis kissa

Valtsun jutut:

Meidän äiskä oli ihan innoissaan, kun sen firmaan oli tullut joku uusi ryppytökötti. Äiskällähän on joku semmonen hoitola Hämeenlinnassa missä se vatkailee tätien naamaa. Ne on niitä ihmisten ja naisten kotkotuksia. Täytää kyllä myöntää, että se näytti selvästi virkeämmältä aamulla, kun se illalla laittoi sitä ainetta. Mä kopsaan sen nimen tuosta pullon kyljestä, niin tiedätte mistä puhun. Overnight Repair Serum, se on jotain ulkolaista kieltä. Äiskä on niin huolissaan, kun se on vanha ja ryppynen, niin se yrittää käyttää kaikkia mahdollisia juttuja. Itse se oli oikein tyytyväinen tulokseen ja kehuskeli yhtäpäätä miten tehokas tökötti se on.
Ei se ihminen kuitenkaan itselleen niin kaunista naamaa saa, kuin meillä kissoilla on. Meillä ei vanheneminen näy mitenkää naamassa, vaikka mummukan Räppä ja Harmi on yli kaksikymppisiä, niin ne on ihan söpö naamaisia. Ihmisparoilla ei ole edes kunnon viiksikarvoja eikä silmäkarvoja, niin ne ei voi niilläkään ylpeillä. Hyvä kuitenkin, että äiskä on tyytyväinen ryppytökötin vaikutuksiin ja aina se on meillekin kertomassa mitä kivaa sillä on töissä. Mä en kyllä yhtään ymmärrä miten työssä voi olla kivaa, mä en ikinä suostuisi käymään työssä se ei sovi kissan arvolle. Eikä mun naamaan kyllä mitään tököttejäkään laiteta se on ihan varma juttu.

Rotukissat ja rasismi

Hertta pohtii:

Taas täytyy ihmetellä näitä ihmisten touhuja ne ovat sen verran erikoisia. Sehän on ihan jo selväksi tullut, että ihminen on äärimmäisen julma ja itsekeskeinen olio. Kummallista on se miten ne suhtautuu toisiinsa. Koko ajan kuulee uutisista miten ihmiset jossain päin maailmaa sortaa toisiansa. Muutama kymmenen vuotta sitten oli Amerikassakin ihan laillista pitää yllä rotusortoa. Nykyään Suomessakin saa turpiinsa kadulla, jos on erivärinen, kuin toiset. Ylipäätänsä eri rotuiset ihmiset on riidoissa keskenään ja sortamassa toisiaan. Siinä ei kyllä ole logiikan häivääkään.

Meitä kissoja on kymmeniä eri rotuja, on persialaisia,siamilaisia, ragdolleja, maine cooneja tai tällaisia monirotuisia kotikissoja, niin kuin meidän talon kissat on. Eikös olisi ihan hullua, jos minä en suostuisi leikkimään Räpän kanssa siksi, kun se on musta. Tai pikkupojat alkaisivat sortaa minua, koska olen valkoinen. Kaikista on itsestään selvää, että siamilaiset kissat tulee toimeen Norjalaisten metsäkissojen kanssa ja ragdollit sopii kotikissojen kanssa. Ihmisten maailmassa se ei ole ollenkaan näin. Arabit eivät siedä juutalaisia, Suomessa ei tykätä Somaleista, Serbit ja Kroaatit sotivat keskenään. Kaikki on, kuitenkin ihmisiä.

Kissan on todella vaikea ymmärtää ihmisten pahuutta, ihan kuin ne vasiten hakisivat jostain syyn vihata toisiaan. Kun mitään muuta ei keksitä, niin sanotaan etten tykkään tuon rodusta ja taas on oikeutus sotimiseen. Rehellisen täysjärkisen kissan on ihan mahdoton ymmärtää ihmisten tapaa toimia.