Punapäät eivät pääse taivaaseen

Jösse juttelee:

Meidän äiskä oli käynny pulituurissa ja sen tukka on ihan kirkuvan punainen. Äiskän kampaaja Kuikan Tiina on muuttanut lähemmäksi äiskän naamanvatkausfirmaa ja sen uuden kampaamon nimi on HiusHuuma. Nimi on hieno, että mietittiin Valtsun kaa jos tän bloginkin nimeä muuttaisi, miltäs kuulostaisi Hurmaavan Huumaavat HiiriHelvetin Hallitsijat? Meinaan me ollaan Valtsun kaa huumaavan hurmaavia kissajätkiä.

Meidän äiskän tukka on jo kauan ollut syntisen punainen, vähän samaa sävyä, kun mun oma turkki. Mummukka sille hokee ettei punatukkaiset pääse taivaaseen, mutta äiskä ilmoitti ettei ole taivaaseen menossakaan. Mä en kauheesti tykkää, jos äiskä muuttaa hiusten väriä tai pituutta tai ulkonäköään yleensä. Mun mielestä äiskän pitää olla aina saman näköinen ja hajuinen, että mä tiedän sen olevan mun äiskän. Mä itte en menisi parturiin, vaikka mikä olisi, mun karvoihin ei kukaan koske. Valtsu oli ihan samaa mieltä, että se on ihan likkojen hommaa sellaset parturikäynnit. Meitä voi vähän harjata silloin, kun meitä huvittaa ja mieluummin iskä harjaamaan, kun äiskä. Iskä on hellävaraisempi ja kysyy meiltä tykätääks me. Äiskä tai mummukka, kun harjaa niin siinä karvat pölisee ja korvat soi. Ne vetää niin perusteellisesti, että iho on naarmuilla ja puolet karvoista harjassa. Meidän iskähän on ihan kalju ja se johtuu siitä, että se on eläny äiskän kaa paljon kauemmin, kun me.

Jos te lukijat olette kiinnostuneet saamaan punaisen pään, tai jotain muuta upeaa tyyliä, niin soittakaa sille äiskän kaverille Tiinalle numeroon 045-2348121.

Kaikki ihmiset ovat hulluja

Hertta kommentoi:

Äiskä on ihan tuohduksissaan, kun Hämeen Sanomissa oli juttu, että naapurit estävät rakentamasta Loimalahteen mielenterveyskuntoutujoiden palvelutaloa. Se kirjoitti jonkun blogi postauksenkin siitä Hämeen Sanomien blogiinsa.
Kyllähän se äiskä ihan oikeassa on, että ihmiset ovat ahdasmielisiä, jos eivät halua naapuriinsa mielenterveyskuntoutujien palvelutaloa. Toisaalta en kyllä ymmärrä miksi äiskälle, se niin yllätys oli. Ihmisethän on sellaisia, koko ajan ne keksii toisistaan jotain vikaa ja kaikki erilaisuus on ihan kamalaa. Minä en edes erota ihmissillä näitä eroavaisuuksia mitä ne itse paheksuu. En osaa erottaa ihmisistä kuka on mielenterveyspotilas, tai vammainen tai vaikkapa narkomaani. Minusta ihmiset ovat aina ihan yhtä hulluja ja niiden kanssa on parempi olla aina vähän varovainen. Papparaista kai voisi sanoa vammaiseksi tai rammaksi, kun hänellä on puujalka tai proteesi sen hieno nimi on. Ei se sitä ihmisenä miksikään muuttanut, ihan samanlainen se on, kun ennenkin. Eihän puujalka ole sama asia, kun puupää. Papparainen oli kesällä itse ihan tyytyväinen, kun oli se puujalka, kun niiden ne pikkupullukat opetteli hakemaan raapimapuuta. Sekä mummukan jalat, että papparaisen terve jalka oli ihan raapamilla. Proteesia pikkuset sai ihan rauhassa repiä, eli hyötyä siitäkin.
Niin vielä tuosta ihmisten suvaitsemattomuudesta. Tuntuu, että ihmiset oikein etsimällä etsii toisistaan vikoja. Jos jollakin on ongelmia ei ole ollenkaan itsestään selvää, että kanssa ihmiset auttaisivat, ne voi kääntää selkänsä kokonaan. Tuo hulluus juttukin on juuri semmoinen. Ihmiset on kovasto tarkkoja ettei saa sanoa ketään hulluksi ja sitä sanaa paheksutaan kovasti. Sitten, jos lähipiirissä on ihan oikeasti hullu tai mielenterveyspotilas sitä kammoksutaan ja jätetään yksin. Sanomisen asteella olevia asioita kyllä kritisoidaan, mutta teot osoittaa toista. Eipä ole siis ihmisten juttuihin uskomista, kaikki ne on ihan yhtä hulluja.

Lähettäkää meille lankakeriä

Jösse juttelee:

Äiskä on taas ihan toohoo täynnä, kun me muka Valtsun kaa ollaan otettu sen lankoja leikkeihimme. Se on nyt hurahtanut neulomiseen ja tekee urakalla jotain huiveja, eikä sen päähän mahdu, kun lankakerät. Se oli viime yöksi jättänyt lankapussinsa keittiön pöydälle ja mä sit yöllä vähän katsoin mitä siellä pussissa oli. Yksi oli sellanen kiva pörrönen, vihreä lankapallo, äskän mukaan jotain mohairia. Me Valtsun kaa vähän palloteltiin sen kanssa ja kokeiltiin onko se miten kestävää lankaa.

Äiskä kyllä aamulla väitti kuulleensa, että me riehuttiin ja juostiin, mutta se oli luullut, että leikitään joululahjahiirien kanssa. Ja hitsit se mitään ollut kuullut nukkui, kun pieni possu. Kauhee huuto tuli sit aamulla, että mitä te pojat olette tehneet. No, se lanka oli ihan huonolaatuista, katkeilevaa ja takkuista, olisi ollut kiitollinen, että me paljastettiin sen heikkous ennen, kun se ehti kutoa sitä. Siinä se oli keittiön lattialla pieninä palasina, kyllähän se ne palaset sai kerätä, ei me niillä mitään tehdä.

Me aateltiinkin Valtsun kaa, että me pyydetään teiltä lukijat, että lähetätte meille lankakeriä, että me saadaan leikkiä, kun toi äiskä on niin pihi omistaan. Sillä sähköpostilla ei kannata lähettää, kun se tietsikka tukkiintuu, jos sinne työntää lankaa. Katsokaa jostain, vaikka meidän äiskän firman osoite ja lähettäkää sinne, kyl se varmaan sen verran viitsii, että kuljettaa ne meille, vaikka laiska onkin.
Lankakerien värillä ei oo yhtään väliä, mutta se mohair oli kivaa, kun se oli niin pörröstä. Eikä ne tarvii olla kokonaisia keriä, sellaset pikkuset loppukerätkin kelpaa. Eli rupekaas kaivelemaan kätköjänne.

Valtsu vauhdissa

Mun nimi on Valtsu ja mutkin Hertta pakotti kirjoittajaksi. Mä kostan tän kyllä, taas kun se luulee nukkuvansa kaikessa rauhassa saunan lauteilla, niin mä hyppään sen niskaan. Siitä se ei tykkää yhtään, mut mitäs aina komentelee meitä.

Mä voisin kirjoitella siitä mitä mä ja iskä tehdään yhdessä. Jösse, kun on tollanen mammanpoika, niin mä taas tykkään olla iskän kanssa. Äiskä aina ihmettelee ettei hän ole koskaan nähnyt kissan kiintyneen yhteen ihmiseen noin kovasti. Mut ei sitä tarvitse ihmetellä, nää on niitä miesten juttuja, kaveria ei jätetä jne. Mä olen iskän paras kaveri se on usein sen sanonutkin ja me puuhaillaan kaikkea kivaa yhdessä.

Mä voisin olla sellainen urheilutoimittaja tässä blogissa, kun me ollaan iskän kaa Liverpool ja HPK faneja. Se Liverpool on sellanen potkupallo porukka jossain ulkomailla, iskä ja äiskä oli niitä viime syksynä paikan päällä katsomassakin. Äiskä kuulemma oli vaan katsellu muuta yleisöä eikä tiennyt varsinaisesta pelistä mitään, kyllä iskää varmaan hävetti. Olis ottanut mut mukaan, niin mä olisin mennyt kentälle mukaan ja auttanut Liverpoolin voittoon. Sit mä olisin ollu suuri sankarikissa. Mä kun olen tosi rohkee tekeen kaikenlaista enkä pelkää niin kun toi Jösse.

Äiskä ei ymmärrä urheilusta yhtikäs mitään, niin se on jäänyt vaan mun ja iskän jutuksi. Mä tykkäisin lähteä jäähallillekin, mutta kun Jösse ei halua, niin en mä viitti jättää sitä kotiin. Jösse ei kun ei tykkää muista ihmisistä, kun kotiväestä ja tietenkin Sadusta joka käy meillä siivoomassa, se on Jössen sellainen sydänystävä. Nyt mua alkaa kyllästyttää tää kirjoittaminen ja taidan pistää vähän pitkäkseni. Ei sovi oudokseltaan rehkiä liikaa voi tulla tassut kipeiksi kirjoittamisesta.

Hertta esittäytyy

Minä olen Hertta, eurooppalainen kotikissa, joku sanoisi, että sekarotuinen maatiaiskatti, mutta se ei ole totta minä olen hieno kissaneiti.
Olen meidän perheen pääkissa ja vastaan tämän blogin toimittamisesta. Olen syntynyt huhtikuussa 2007 ja asunut äiskän ja iskän kanssa kolmen kuukauden vanhasta saakka. Äiskä ja iskä on tämän talon henkilökuntaa tai palvelusväkeä, ihan miten haluatte sanoa. Mulla on kaksi pikkuveljeä Jösse ja Valtsu, ne ei ole oikeasti sukulaisia, mutta mä olen luvannut adoptoida ne samalla, kun iskä ja äiskä adoptoi pojat. Ne on aika hölmöjä jätkiä, ihan lapsia vielä, vaikka ne on vaan muutaman kuukauden nuorempia, kuin minä. Olen antanut niillekin luvan kirjoittaa tähän blogiin, mutta mä aion tarkistaa kaiken. Niistä, kun ei tiedä mitä hiirulaisjuttuja ja tyhmiä hölmöilyjä ne kirjoittelee. Joten hyvät lukijat, ei tarvitse pelätä, että blogin taso laskee, vaan takaan sen, että tätä kannattaa lukea.
Iskä on luvannut auttaa kuvien kanssa, koska mä haluan, että kuvia on paljon. Minä itse olen erittäin kaunis ja kuvauksellinen ja pojatkin poseeraa mieluusti.

Nyt saa pojat vuorostaan kirjoittaa oma esittelynsä.