Muotokuvagalleria

Tässä on Kultsu ja se on Täplyn ja Pikkulikan veli. 

Terve

pitkästä aikaa! Tässä Valtsu.
Mä olen viime aikoina harrastanu valokuvausta ja ottanu kuvia meidän jengistä. Pikkulikka ja Hertta on sellasii linssiluteita, et ne tuppaa joka kuvaan ja ekas mä aattelin etten laita niitten kuvia tähän ollenkaan. Me jätkät ollaan niin komeita, että meitä kyllä kelpais ilman likkojakin katella. Sit mä säikähdin, että äiskä kun on sellane veministi niin se pian hermostuu. Laitoin sit tähän meidän kaikkien kuvia.

Tässä on Ykä. Se käveli meidän pihaan vappuna 2014 ja päätti pitkän 

miettimisen jälkeen jäädä asuun meille. Nyt se on mummukan ja papparaisen sydänkäpy.

Tässä on sisko ja sen veli eli Täply ja Pikkuleidi joka tunnetaan myös
nimillä Mantu ja Pikkulikka.

Lisää kuvateksti

Sukupuolivalistusta

Valtsu kertoo:

Koko juttu lähti siitä, kun Jösse itkeä tihrusti koko alkuviikon. Totta kai mä olin huolissani mikä velipoikaa riepoo. Rupesin kyselemään ja Jösse sanoi, että sillä on Pampsua ikävä. Pamela eli Pampsu lähti viime viikonloppuna kotiinsa neljän viikon meillä olon jälkeen. Mä katoin ihan kauhuissani Jösseä, että Pampsuhan on likka eikä sitä voi olla ikävä. Jösse jatkoi, vaan vollotustaan ja väitti ettei se ole Pampsun vika, että se on likka. No eihän se tietty olekaan, mut ihan outoo on sitä ikävöidä.

Mä mietin juttua hetken mummukan Kultsin ja Täplyn kaa jotka on viisaita jätkiä. Nekin ymmärsi heti ettei Jösse nyt ole kaikki kunnossa. Kyllähän me kaikki tiedetään, että likat on ihan omituisia. Eihän Hertasta ja Kultsun ja Täplyn sisaresta Mantusta ole muuta, kun haittaa. Sit siihen porukkaan tuli Ykäkin ihmettelemään mistä me jutskataa. Ykä on maailmaa nähnyt ja paljon kokenut äijien äijä. Se sano, että Jössellä on postraumaattinen stressireaktio. Oli vaikee sana, mut se kuulosti muuten hyvältä. Joku kauhee reaktio Jössee nyt vaivaa. Ykä tiesi kertoa, että se syntyy pitkäaikaisen stressin seurauksena, kun se varsinainen stressitilanne loppuu. Mä ymmärsin heti mistä on kyse. Jössellehän on stressaavaa, kun sen ruokakupille tulee ylimääräinen kissa ja nyt Pampsu pisteli sen ruokia kuukauden verran. Koko juttu alko valjeta mulle, koska me kaikki tiedetään, että Jösselle ruoka on tosi tärkee asia. Mä kyselin Ykältä, että miten toi trauma saadaan loppumaan, vai jääks Jösse porukolliksi lopuks ikäänsä. Onneks Ykä tiesi kertoa, että yleensä se menee ihan ittekseen ohi, kun potilas saa olla myönteisissä ja stressittömässä tilassa. Se helpotti mua tosi paljon.

Sit eilen illalla Jösse ei meinannu nukkua ollenkaan, kun se mietti onko siinä jotain vikaa, kun se tytöistä tykkää. En mä viittiny sanoo sille mitään tosta stressistä ja muusta yritin vaan rauhotella sitä. Onneks se sitte nukahti ja me nukkuttiinkin koko yö pienessä kippurassa toistemme kaa, niin kun aina ennenkin. Mut aamulla se valitus alko taas ja sit mulle välähti. Annetaan sille Pampsulle vapautus sukupuolesta. Jösse innostu heti, että eihän kukaan haluu olla likkakissa ja se sopii Pampsullekin ihan hyvin. Jössen itkut ja stressit loppu siihen, kun todettiin, että Pampsu on sukupuoleton kissa. Täytyy myöhemmin suunnitella voisko Hertankin vapauttaa sukupuolestaan, mut sitä täytyy vielä miettiä.

Meidän koti ei ole pakolaiskeskus!

Terve täsä Valtsu! Olettekos jo ihmetelleet mihin olemme joutuneet, kun emme kirjoittele enää. Katsokaas meillä on ollut sapattivapaa ja neuvoteltiin muutenkin työsopimukset uusiksi. Me siirryttiin kansainväliseen EU:n suosittelemaan työpäivään ja nyt meillä on neljän tunnin siesta puolenpäivän aikaan. Suomalaisen kansallisen tavan mukaan pekkaspäivä on joka toinen päivä ja loma-ajat samat, kuin eduskunnalla. Tuo vääntö lomista meni aika tiukoille, mut sitten AKT lupas lähtee tukilakkoon. Lastaajat lupas pistää pepun penkkiin ellei lomaa heru lisää. Nyt meillä on työehdot mallillaan, niin taas voisi hiukan kirjoitellakin.


Eniten meitä riepoo nää turvapaikanhakijat. Mitä ihmettä ne tänne tuppaa kunnon suomalaisten kissojen joukkoon. Siivellä eläjiä koko porukka sanon minä. Kesällä tuli jo eka aalto ja niille on tehty kaiken maailman kotouttamisohjelmia. Meille ilmestyi joku ihme luuseri eikä lähde kulumallakaan pois. Naisväki, äiskä ja mummukka on ihan hulluna siihen ja lässyttävät ja holhoovat, että voi pientä kissaparkaa. Ei se mikään kissaparka ole, vaan iso kollikissan turjake jolla taatusti on rikosrekisteri ja ties mitä muuta. Naiset on vaan niin helposti huijattavissa. Ne heti heltyy, kun joku alkaa jaloissa kiehnäämään ja kehräämään. Mummukka nimes sen kollin Yrjänäksi eli Ykäks ja nyt ne on papparaisen kanssa toteuttamassa kotouttamissuunnitelmaa. Niitten omat kissat Kultsu, Täply ja Pikkulikka on niin nyhveröitä, että ne antaa sen vaan olla ja syödä heidän ruokakupiltaan. Ei noista pakolaisista tiedä mitä tauteja niissä on ja miten ne naisia ahdistelevat. Onneks Hertta on niin napakka likka, että se vaan sihisee ja pihisee Ykän jutulle.

Toinen pakolaisaalto tuli eilen. Iskän kaverin Pamela eli Pampsu kissa veti taas luunsa meille. Sehän ei ole eka kerta eikä takuulla viimeinenkään. Ei se Pampsu mitään turvapaikkaa tarvitse se on ihan pelkkä elintasopakolainen. Tänne se tulee syömään meitin ruuat ja viettää lokoisia kissanpäiviä. Jos meille tulee vielä yksikin pakolaiskissa, niin me ruvetaan Jössen kanssa hakeen tietsikalta ohjeita Molotovin coctailiin. Heitetään muutama polttopullo, niin eiköhän asiat muutu. Turha sanoa, että me oltaisiin suvaitsemattomia. Kyllä tämä on ihan kissan järjenkäyttöä eihän me voida vieraita kissoja meille ottaa. Ne syö meidän ruuat, vikittelee äiskää ja mummukkaa ja vie parhaat nukkumapaikat. Sellaista peliä meillä ei suvaita ja me emme eduistamme luovu!

Meidän äiskä on pihi!

Jössen juttelua:

Mä en ollenkaan ymmärrä noita ihmisiä. Meidän äiskän suhtautuminen tavaroihinsa on, niin kummallista ettei pienen kissaparan aivot sitä tavoita.
Äiskän naamanvatkaus firmaan tuli taas joku uus aine, sellasessa kapeassa tuubissa ihan, kun hammastahna. Hertta auttaa mua kirjottamaan sen nimen, kun mä en osaa enkkua. Se on SkinPerfect Primer.
Sitä se joka aamu lääppii naamaansa ja tiirailee peiliin. Musta ja Valtsusta on aina kiva osallistua siihen hommaan, kun äiskällä on pussillinen semmossii karvasuteja. Niistäkin se on kauheen tarkka ettei me saatais niihin koskea, vaikka sillä on niitä monta eikä mulla ja Valtsulla ole yhtään.

Kaikille se näyttää ja kehuu sitä uutta tuubiaan, kuinka ihana juttu se on. Sen pitäis siloittaa ryppyjä ennen meikin tekoa. Musta äiskä näyttää aina ihan yhtä vanhalta ja ryppyseltä, mut ei se niin ryppynen ole, kun mummukka. Se kuulkaas vasta on kun rusina. Mä en oo ikinä nähny yhtää kissaa, joka olis yhtä ryppynen, kun äiskä ja mummukka. Räppäkin on 23v.ja ei sillä mitään ryppyjä ole karva, vaan vähä takussa, kun se ei taivu sitä nuoleen.

Me viime yönä päätettiin Valtsun kaa tutkia vähä äiskän käsilaukkua. Siitä se on aina kauheen tarkka, ettei sinne muka me saatais mennä. Mepäs on opittu avaamaan vetskari, jos se on jääny vähäkin raolleen. Äiskällä on siellä usein sellassii aitoja karvoista tehtyjä hiuspantoja ja nyt siellä oli se uus tuubijuttu. Me aikamme kuluksi tarkisteltiin vähän lähemmin sitä tuubia ja mietittiin olisko sillä mitään järkevää käyttöä kissoille. Korkkia ei saatu auki, mutta me purtiin sitä sen verran, että saatiin ainetta ulos ja päästiin maistamaan. Hyvälle se haisi, mutta ei siitä syötäväksi ollut. Tassuihinkin se tarttui oudosti. Vähä me sillä sitten leikittiin ja kokeiltiin miten se lentää, kun tassuillaan viskoo. Kovin kummonen se ei ollut. En mä kyllä sellasta ostais, maistui pahalta eikä se tuubi kestä leikkimistä. Joka hampaan reijästä tursui sitä ainettakin eli tuubi oli huono laatuinen.

Aamulla, kun äiskä tuli alakertaan nousi kauhee kysely, kuka on käynyt käsilaukulla. No, mitä sitä kyselee eihän yöllä touhuile, kun mä ja Valtsu. Hirvee poru nousi siitä yhdestä vaivasesta tuubista jota me vähä, vaan katottiin. Äiskällä on niitä tuubeja ihan myytäväks asti ja sit se rupee valittaan, kun me haluttais leluja itsellemme. Kauheen tohkeissaan se oli, kun sitä ainetta oli vähä roiskunut matolle. Miks myy niin huonoja tuubeja eihän sellasta kukaan halua, kun vähä purasee niin heti on reikiä kyljessä. Kyll ihmisen pitää olla pihi ei antais meidän raukkojen edes leikkiä.

Äiskä on linssilude

Jösse kertoo:

Meidän äiskä on linssilude. Mä en kyllä tiedä mitä se tarkoittaa, mut äiskä itte sano ittestään niin. Se kerto iskälle, että joku Hämeen Sanomien kuvaaja oli ottanu siitä kuvia ja sit äiskästä tuli linssilude. Mä kysyin Valtsultakin  tietääkö se, mutta ei se tiennyt ku linssi sanan ja se on kuulemma sama kun silmälasit eli rillit. Hertta tiesi sen luteen, se oli nähnykkin lutikoita jossain metsäretkillään, ne on jotain pikkuelukoita. Onkohan se äiskä joku silmälasielukka, vaikka niin ku silmälasikäärme.

Ei se äiskä miltää käärmeeltä kyllä vaikuta, eikä meistä kukaan tykkää käärmeistä. Se on varmaan jotain ihmistenhorinoita. Oikeastaan mua eniten kiinnostaa onko linssilude jotain syötävää. Meillä ku on taas toi ruokatilanne aika huono. Mummukka ja äiskä vouhkaa koko ajan, että ompas se Jösse pulska ja tukevassa kunnossa. Sit ne muka ostaa jotain ruokaa missä lukee dieetti, mutta se on huono merkki. Älkää vaan ostako sitä, parempi on kun lukee Sheba, Latz, tai Whiskas. Eikä sitä dieetti merkkistä ruokaa syönny Valtsu tai Herttakaan. Mummukka ja äiskä sais mun puolesta syödä sen vaikka itte, mutta ei näköjään kelvannu niillekään.

Jos mä oikeen kauniisti pyydän, niin lähettäkää meille Shebaa pikkujoululahjaksi. Kohtahan se onkin ja silloin kuuluu antaa lahjuksia. Ei me tarvita mitään joulukortteja, vaan ihan kunnon ruokaa postipaketissa. Toivoo Jösse.

Ihmiset ovat outoja

Valtsu kertoo:

Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.

Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.

Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.

Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.

Me halutaan lemmikkieläin

Jössen jutut:

Mä ja Valtsu ollaan päätetty,etä me halutaan lemmikkieläin ittellemme. Meillä on ihan tylsää, kun sataa koko ajan eikä oo edes ulkoiluhuvilassa mitään jännää tekemistä. Mä ihan pelkään masentuvani ja sit joutuu pian syömään jotain pillereitä eikä se ole kivaa. Paras juttu olis siis saada joku kiva lemmikkieläin.

Mä olen ehdottanut alpakkaa ja lammasta ja Valtsu taas tykkäis minipossuista. Iskä oli netistä katsonut miten sitä alpakkaa hoidetaan ja päätynyt siihen ettei sitä voi sisälle tuoda. Me kyllä Valtsun kaa jaettaisiin sen kanssa ulkoiluhäkki ja kyllä mummukka sitä hoitais kun me oikein ruinattais. Äiskä taas selitti ettet sä Jösse nyt ymmärrä millainen se alpakka on, että se on kuulemma tosi iso eläin. Mut mä en pelkää isojakaan eläimiä onhan mä nähnyt hevosiakin enkä oo yhtään säikkynyt. Mä luulen, että äiskä itte pelkäis jos meille alpakka tulisi.

Hankkisivat meille edes kissanpennun, sellasen pikku karvaturrin, kun mummukan pullukat oli viime kesänä. Kuka muka on sanonut ettei kissoilla voisi olla omaa kissanpentua lemmikkieläimenä, häh? Se on ihan ennakkoluuloa.
Koiraa me ei ainakaan haluta, ne on tosi tyhmiä. Mieluummin me ollaan sitten vaikka masentuneita, kun joku räksyttävä rakki meille otettais. Ollaan me ehdoteltu, että kerpiilit, hiiret tai kanarialinnutkin olisi ihan kivoja, mutta iskä väittää, että me juonitaan jotain. Kyllä kissoilla voi olla kerpiili lemmikkinä, sehän olisi kiva kaveri leikkiä jaakaamisleikkejä. Jos teillä lukijat olisi ylimääräisiä alpakoita, lampaita tai kerpiilejä niin ne vois tuoda meille!

Kun Räppä putosi puusta

Hertta tarinoi: Arvatkaapas mikä kamala perhedraama meillä oli juhannuksena. Mummukan ja papparaisen Räppä 22v. tipahti puusta. Eihän sen vanhuksen edes olisi pitänyt ollakaan puussa, mutta kaikkea sattuu ja tapahtuu.

 Räppä vanhus nukkui kaikessa rauhassa terassilla ihan keskellä päivää, niin kuin sillä tapana onkin. Naapurin rakit oli taas lähteneet omin luvin liikenteeseen ja tietysti porhalsivat meille katsomaan onko mummukalla ruokaa. Eihän me niitä rakin reuhkanoita pelätä, kun ne on iät ja ajat siinä hölkänneet. Ikäloppujakin ne jo on ettei ne taida nähdä ja kuullakaan mitään. Ja niilläkin on kotona viisi kissaa kaverina, että kyllä ne tietää kissojen ylemmyyden. No, yksi niistä onnettomista koiran räähkänöistä meni haistelemaan Räppää, kun se veti onnellisena unta kuulaan siinä terassilla. Sehän säikähti, niin että meinas karvansa pudottaa ja kipaisi lähimpään puuhun. En olisi ikinä uskonut, että vanha Räppä saa nivelensä liikkeelle sellaisella vauhdilla, kun se oikeasti sai. Siellä se sitten killitteli ainakin seitsemän metrin korkeudessa ja me kuusi muuta istuttiin puun alla ja kauhisteltiin.

Eikös siihen hätään tullut mummukka ja papparainenkin ja nekin meinas saada slaakin järkytyksestä. Kultsu lähti reippaana jätkänä kiipeämään Räpän luo ja vähä nuoli ja rauhoitteli sitä, että kyllähän sä tästä alas pääset. Mummukka ja papparainen vietteli ja vikitteli sitä, että lähde nyt Räppä alas päin. Sitten, kun Räppä yritti tassujaan vähän siirtää, niin se tipahti kun kivi puun juurelle. Me kaikki haukottiin henkeämme, että nyt on vanhalla jätkällä joka luu poikki. Hiukan se ravisteli itseään eikä antanut edes mummukalle kiinni ja paineli terassille jonottamaan kotioven taakse. Äkkiä mummukka vei sen sisälle ja pussasi yltä päältä, niin kun sen tapana on. Joka luu kokeiltiin ja nivelet taivuteltiin, mutta kaikki tuntui ihan hyviltä. Räppä painui jatkamaan kesken jääneitä päivätorkkujaan ja me muut henkäsimme helpotuksesta, että katastrofi vältettiin.

Likat tappelee

Jösse juttelee:

Meidän talon likoille on tullu riita. Hertta ja mummukan Leidi ei ole puheväleissä ja sen saa tuta koko talo. Aina, kun Hertta näkee pikkuleidin, niin se lähtee jaakaamaan sitä. Musta ja Valtsusta se on ihan kivaa, me katsellaan ikkunasta ja huudetaan: hyvä Hertta anna sille turpaan!

Mummukka ja äiskä ei ole ollenkaan yhtä innoissaan. Niillä on nykyään, vaikka mitä merkinanto systeemejä ettei Hertta ja Leidi olisi ulkona yhtäaikaa. Ei meidän talossa ole koskaan ennen tuollalailla tapeltu, mutta ei täällä ennen ole kahta likkaa ollutkaan. Hertta oli monta vuotta ainoa likka, eikä kukaan jätkistä välittänyt, kun se ärhenteli. Ainahan se jostain rähjää meillekin. Milloin meillä on viikset sukimatta, milloin korvat putsaamatta. Mutta ei me Valtsun kanssa siitä ole välitetty, kierretään vaan kauempaa, ettei se ylety läpsimään. Leidi onkin ihan yhtä ärhäkkä, kun Herttakin eikä se periksi anna. Vaikka Leidi on vasta vuoden vanha, niin se kyllä pitää puolensa ja sitten ne kumpikin likka on ihan raivona.

Nyt meillä on siis sellanen meininki, että mummukka on likkojen ulkoilun pääkoordinaattori. Se pistää Leidin aamu-ulkoilulle kuuden aikoihin ja kahdeksan maissa sisään. Sitten lähtee meidän Hertta ulos ja se saa olla koko päivän, jos sitä huvittaa. Yleensä se haluu päivätorkuille kahden maissa ja sit Leidi voi mennä ulos, mutta ei sekään yleensä halua. Niillä naisilla, kun on kauneusunien aika siinä iltapäivällä. Me jätkät ei tarvita kauneusunia me otetaan muuten vaan pikkutirsoja päivän mittaan. Sitten Hertta käy vielä iltalenkillä ja tulee ennen seitsemää sisään ja pikkulikka saa olla sit vielä puoliyhdeksään ulkona. Niillä kaikilla mummukan pikkupullukoilla eli Leidillä, Täplyllä ja Kultsilla on nukkumaan meno aika jo puoliyhdeksältä.

Me Valtsun kaa jännityksellä odotetaan koska ne likat ottaa seuraavan matsin. Siihen vois myydä, vaikka lippuja kylän muille kissoille.

Punapäät eivät pääse taivaaseen

Jösse juttelee:

Meidän äiskä oli käynny pulituurissa ja sen tukka on ihan kirkuvan punainen. Äiskän kampaaja Kuikan Tiina on muuttanut lähemmäksi äiskän naamanvatkausfirmaa ja sen uuden kampaamon nimi on HiusHuuma. Nimi on hieno, että mietittiin Valtsun kaa jos tän bloginkin nimeä muuttaisi, miltäs kuulostaisi Hurmaavan Huumaavat HiiriHelvetin Hallitsijat? Meinaan me ollaan Valtsun kaa huumaavan hurmaavia kissajätkiä.

Meidän äiskän tukka on jo kauan ollut syntisen punainen, vähän samaa sävyä, kun mun oma turkki. Mummukka sille hokee ettei punatukkaiset pääse taivaaseen, mutta äiskä ilmoitti ettei ole taivaaseen menossakaan. Mä en kauheesti tykkää, jos äiskä muuttaa hiusten väriä tai pituutta tai ulkonäköään yleensä. Mun mielestä äiskän pitää olla aina saman näköinen ja hajuinen, että mä tiedän sen olevan mun äiskän. Mä itte en menisi parturiin, vaikka mikä olisi, mun karvoihin ei kukaan koske. Valtsu oli ihan samaa mieltä, että se on ihan likkojen hommaa sellaset parturikäynnit. Meitä voi vähän harjata silloin, kun meitä huvittaa ja mieluummin iskä harjaamaan, kun äiskä. Iskä on hellävaraisempi ja kysyy meiltä tykätääks me. Äiskä tai mummukka, kun harjaa niin siinä karvat pölisee ja korvat soi. Ne vetää niin perusteellisesti, että iho on naarmuilla ja puolet karvoista harjassa. Meidän iskähän on ihan kalju ja se johtuu siitä, että se on eläny äiskän kaa paljon kauemmin, kun me.

Jos te lukijat olette kiinnostuneet saamaan punaisen pään, tai jotain muuta upeaa tyyliä, niin soittakaa sille äiskän kaverille Tiinalle numeroon 045-2348121.

Työn orjat

Jössen jutut:

Ette kyllä ikinä usko miten kova työmaa meillä on ollut. Meillä on välillä sellanen hiirihelvetti valloillaan, että pieni kissa ihan väsähtää. Sunnuntai aamuyöstä, kun me Valtsun kanssa tsiikailtiin tähtiä ja nautittiin yöpalaa, niin Valtsu keksi, että siivouskaapissa rapistelee hiiri. Mehän jäätiin kytikselle ja Valtsu nappasi sitä niskasta kiinni. Sit me lähdettiin juokseen yläkertaan äiskän ja iskän makkariin näyttämään saalista. Sit me vasta muistettiin, että niillähän oli makkarin ovi kiinni. Me jäätiin leikkiin sen hiirulaisen kanssa sinne oven taakse ja jaagattiin sitä vuoron perään. Me varmaan vähä väsähdettiin, kun se pääsi livahtamaan takasin alakertaan ja olohuoneeseen.

Se linnoittautui olkkarissa äiskän lepotuolin alle ja sen tuolin vieressä oleviin käsityökoreihin. Herttakin jo heräsi meitä jeesaamaan, mutta siellä oli hiiri ja pysyi. Sit jo heräsi äiskä ja iskäkin ja alkoi pöllimään niitä lankakoreja. Aina, kun hiiri livahti näkyville jompikumpi niistä rääkäsi. No, eihän se hiiri raukka uskaltanut sieltä koko päivänä liikahtaa. Me piiritettiin sitä koko päivän ja äiskä ei uskaltanu istua lepotuoliinsa ollenkaan. Mummukkakin kävi päivittelemässä, että talossa on yhdeksän kissaa ja hiiret pomppii silmille. Olis itte ottanut sen kiinni, jos se niin helppoa on.

Me sisukkasti vaanittiin sitä kaksi vuorokautta ja tiistai aamuyöstä veimme voiton. Hertta napsautti siltä hengen pois ja kantoi sen eteiseen ulko ovelle mistä iskä sen töihin lähtiessään heitti ulos.

Voitte vaan kuvitella miten väsynyttä kissaa me ollaan, kun olemme raataneet vuorokaudet läpeensä. Me ollaan sankareita.

Ryppytökötit

Jösse tarinoi:

Mehän ollaan kai kerrottu, että äiskä on kosmelooki ja sillä on sellanen naamanvatkauslaitos Hämeenlinnassa. Se myy siellä Termalokikan tököttejä ja ostaa sillä rahalla ruokaa meille. Täällä kotona äiskällä on hirvee patteristo kaiken maailman aineita millä se yrittää balsamoida ja muumioida itteään ettei kukaan huomaisi kuinka vanha se on. Se on meinaan tosi vanha, kun mä,Valtsu ja Hertta ollaan viiden vanhoja, niin äiskä on kymmenen kertaa vanhempi. Siis ihan ikäloppu, toivottavasti se ei mee heittään henkeään, niin ku vanhoilla on tapana. Tai onhan mummukka varmaan vielä vanhempi,kun se on äiskän äiti. Mummukka on kyl ihan elämänsä vedossa, paljo reippaampi se on kun äiskä.

Niin mun piti kertoo noista äiskän tököteistä, kun ne on sille ihan älyttömän tärkeitä.Tässä yhtenä päivänä, kun me oltiin Valtsun kaa kaksin kotona eikä ollut mitään tekemistä, niin mä kylppärissä vähän tutkiskelin niitä äiskän purkkeja. Yks sellanen ihan pikkunen muovipullo tipahti ja alkoi kierimään niin mukavasti, niin mä aloin leikkiä sen kaa. Mä olen kyllä sen oppinut, että mitä pienempi pullo sitä suurempi huuto, jos sen ottaa. Ihan kummallista sekin, että ne pienet pullot on paljon kalliimpia, kun isommat.

Mä sit leikin sen pullon kaa aikani ja sit mun tuli nälkä ja lähdin syömään ja tein kaikenlaista, niin että koko pullo unohtui. Äiskä kun tuli kotiin se meni heti tapansa mukaan vaihtaan vaatteita ja sotkeen naamaansa. Sit alkoi kamala huuto, että oletko Jösse ottanut äiskän purkkeja. Mä en ymmärrä mistä se aina tietää, että se olen mä joka jotain ottaa. Voishan se olla Hertta tai Valtsukin, tosin Hertta ei kyl ole ikinä ottanut mitään ja harvoin Valtsukaan. Äiskä piti aika mekkalaa ja tivasi mihin mä ole sen laittanut, enhän mä voi sellaista muistaa. Mulla on päivän mittaan niin paljo touhua etten mä yhtä purtiloa muistele.

Se juttu jäi sit silleen,että äiskä pussasi taas kovasti ja sanoi ottavansa jonkun muun tökötin. Sit illalla, kun me mentiin nukkuun se onneksi löytyi makkarin maton alta. Sitä mä en kyllä tiedä miten se sinne oli joutunut.

Yrjöttää

Jössen jutut:

Äiskä taas höösää ihan turhasta, nyt se on kauhuissaan, kun mä ykäsin. Mua vaan aina välillä rupee oksettamaan ja sit mä heitän laatat. Äiskä tulee aina vauhdilla katsomaan ja yrittää nostaa mua matolta pois. Mä en ymmärrä mitä väliä sillä on oksennanko mä lattialle vai matolle, yhtälailla hyvä ruoka menee hukkaan.
Nyt se on voivotellut moneen otteeseen iskälle ja mummukalle, että pitäiskö Jösse viedä lääkäriin. Ei pitäis! Se ihan satavarma, että tää katti ei lääkäriin lähde. Sit äiskä yhtä päätä pussaa ja hokee, että onko kullan huono olo. No, kai sitä tulee huono olo, kun koko aika roikotetaan sylissä.
Äiskä kysy sitä yrjöjuttua jo viimeksi, kun oltiin lekurissa ja silloin se rauhoitteli, että mä oksennan karvapaakkuja. Uskois ny, kun kerran on sanottu. Eikä se mikään ihme ole, että mulle tulee niitä karvapaakkuja, kun mulla on meidän porukan komein turkki. Mä en ymmärrä mikä into äiskällä on kuskata meitä yhtenään lekuriin, ei tarvii kun aivastaa, niin taas mentiin. Sehän on jumalattoman kallistakin, käyttäis senkin rahan meidän ruokkimiseen.

Äiskä muutenkin aina hösää mun ympärillä, tajuis nyt jo, että mä olen aikuinen kolli, eikä mua tarvii lääppiä jatkuvasti.

Kaikki ihmiset ovat hulluja

Hertta kommentoi:

Äiskä on ihan tuohduksissaan, kun Hämeen Sanomissa oli juttu, että naapurit estävät rakentamasta Loimalahteen mielenterveyskuntoutujoiden palvelutaloa. Se kirjoitti jonkun blogi postauksenkin siitä Hämeen Sanomien blogiinsa.
Kyllähän se äiskä ihan oikeassa on, että ihmiset ovat ahdasmielisiä, jos eivät halua naapuriinsa mielenterveyskuntoutujien palvelutaloa. Toisaalta en kyllä ymmärrä miksi äiskälle, se niin yllätys oli. Ihmisethän on sellaisia, koko ajan ne keksii toisistaan jotain vikaa ja kaikki erilaisuus on ihan kamalaa. Minä en edes erota ihmissillä näitä eroavaisuuksia mitä ne itse paheksuu. En osaa erottaa ihmisistä kuka on mielenterveyspotilas, tai vammainen tai vaikkapa narkomaani. Minusta ihmiset ovat aina ihan yhtä hulluja ja niiden kanssa on parempi olla aina vähän varovainen. Papparaista kai voisi sanoa vammaiseksi tai rammaksi, kun hänellä on puujalka tai proteesi sen hieno nimi on. Ei se sitä ihmisenä miksikään muuttanut, ihan samanlainen se on, kun ennenkin. Eihän puujalka ole sama asia, kun puupää. Papparainen oli kesällä itse ihan tyytyväinen, kun oli se puujalka, kun niiden ne pikkupullukat opetteli hakemaan raapimapuuta. Sekä mummukan jalat, että papparaisen terve jalka oli ihan raapamilla. Proteesia pikkuset sai ihan rauhassa repiä, eli hyötyä siitäkin.
Niin vielä tuosta ihmisten suvaitsemattomuudesta. Tuntuu, että ihmiset oikein etsimällä etsii toisistaan vikoja. Jos jollakin on ongelmia ei ole ollenkaan itsestään selvää, että kanssa ihmiset auttaisivat, ne voi kääntää selkänsä kokonaan. Tuo hulluus juttukin on juuri semmoinen. Ihmiset on kovasto tarkkoja ettei saa sanoa ketään hulluksi ja sitä sanaa paheksutaan kovasti. Sitten, jos lähipiirissä on ihan oikeasti hullu tai mielenterveyspotilas sitä kammoksutaan ja jätetään yksin. Sanomisen asteella olevia asioita kyllä kritisoidaan, mutta teot osoittaa toista. Eipä ole siis ihmisten juttuihin uskomista, kaikki ne on ihan yhtä hulluja.

Matkailua

Jösse juttelee:

Äiskä ja iskä on jossain reissussa ja me ollaan yksin kotona mummukan hoiteissa. Mä arvasinnjo viime viikolla, että ne meinaa taas johkin lähteä, kun ne kaivoi ne laatikkonsa esiin. Niillä on sellaisia laatikoita, jotain matkalaatikoita ne on ja niissä on kiva makoilla. Aina, kun ne tuodaan esille mä ja Valtsu mennään niihin leikkimään.

Mä en kyl yhtään ymmärrä miks ne aina haluu johkin matkoille, äiskä höpöttää jostain kulttuurista ja hyvistä ruokapaikoista. Nyt ne meni Saksaan, mä en kyl tiedä missä se on, mutta kaukana se täytyy olla, kun ne meni lentsikalla. Mä en haluis yhtään matkustaa, mutta joskus on pakko. Äiskä välillä pakottaa meitä matkustamaan Tervakoskelle missä on eläinlääkäriasema Helmi. Se on ihan kamalaa, mua aina oksettaa ja vähä itkettääkin autossa. Eläinlääkärit on ihan kamalia tyyppejä sen mä annan neuvoksi lukijoille, että jos joku yrittää viedä teidät eläinlääkäriin, niin laittakaa vastaan oikein tosissaan.

Mummukka sanoo, että iskä ja äiskä tulee huomena ja niillä on meitä kova ikävä. Mummukkakin on oppinut laittamaan tekstiviestejä, että se voi heti laittaa meidän kuulumiset äiskälle. Eilen mä olin vähä aikaa piilossa siltä ja se etsi ja huhuili mua. Sit se alkoi olla jo ihan paniikissa ja lähti hakeen papparaistakin etsiin mua. En mä sit enempää viitsinyt kiusata sitä ja kävelin ihan muina kissoina keittiöön. Sit alkoi taas se kamala pussaaminen ja rutistelu, mummukka on niin kovakouranen, että karvat vaan pöllyää. Sen ne omat pikkupullukatkin on tottuneet siihen rusenteluun, niin ettei ne kuulemma sitä edes huomaakkaan. Näin oudokseltaan saa kyl pelätä luittensa puolesta ja sit viel, kun äiskä tulee huomena, niin se vastaa pussaileekin. On se kiva, kun ne tulee, mulla on kova ikävä niitä ja Valtsu itkeskelee iltaisin iskän ikäväänsä.

Peppukärpänen

Valtsu juttelee:

Mä olen tosi loukkaantunut, kun äiskä nimitti mua peppukärpäseksi. Mä olen kuulemma niin kiinni iskässä, että se ei muka ole ikinä nähnyt sellaista kissaa. Mummukakin nauroi katketakseen, kun kuuli nimityksen ja sanoi, että Valtsu on aina iskänsä sylissä, kun hän meillä käy.

Mä en ymmärrä mitä siinä on ihmettelmistä me ollaan bestikset iskän kaa ja se on meille kummallekin itsestään selvää. Kun iskä vie roskia tai käy muuten ulkona mä istun odottamassa eteisessä ja huutelen sen perään jos mulla on asiaa ja aika usein mulla on. Äiskä väittää, että mä huudan kun paraskin oopperalaulaja ja iskän pitäisi toimia nopeammin, jos käy ulkona,mkun kukaan ei kestä mun huutoa jos iskä katoaa mun silmistäni. No, onhan se niinkin etten mä yhtään tykkää, jos iskä ravaa ulkona ilman mua viikonloppuisin, kun se on meidän yhteistä aikaa.

En mä koskaan silloin sen perään huuda, kun se aamuisin lähtee työhön. Mä tiedän, kun se ottaa reppunsa ja pukee määrätyt vaatteet, että se lähtee Whiskas-rahaa tienaamaan meille. Sit se tulee joskus kolmen aikoihin ja menee sohvalle istuun ja mä meen sen syliin nukkuun. Siinä mä sit köllöttelenkin lopun iltaa. Meillä on ihan selvät rutiinit ja se sopii meille kummallekin. Äiskä ja mummukka ovat vaan kateellisia, kun niillä ei ole omaa, niin kivaa kissaa, kun mä olen.

Jössen sydänystävä

Jössen juttuja:

eilen jo juttelinkin siitä etten mä oikein luota ihmisiin ja siksi mulla ei ole kovinkaan montaa ystävää. Enkä mä mitenkään ole edes kiinnostunut ihmisistä, mun puolestani ne saa tehdä mitä tykkäävät.

Mä tulen oikein hyvin juttuun äiskän vanhempien mummukan ja papparaisen kanssa, vaikka mummukka on niin kova pussaamaan. Sitten iskänkin vanhemmat, Nummen mummu ja pappa ovat tosi kivoja, ne tuo aina meille ruokatuliaisia. Kaikista paras kaverille mulle on kuitenkin Satu. Satu tulee joka torstai aamu ihan hirveän aikaisin meille siivoamaan. Hyvä, että tuleekin, kun meidän äiskä on ihan kamala sottapytty. Jos äiskä on joskus kavereidensa kanssa reissussa ja me ollaan nelistään kotona, niin kaikki on ihan siistiä ja kunnossa. Sitten kun äiskä tulee se pistää huushollin sekaisin varttitunnissa.

Mä ja Valtsu autetaan aina Satua siivoomisessa, me tarkasti seurataan kaikkea tekemistä. Tai oikeastaan seurattiin aikaisemmin, nyt noi aamuheräämiset on niin ylivoimaisia, että on pakko jäädä nukkumaan. Mun on varmaan neuvoteltava Sadun kanssa, jos se tulisi vasta iltapäivisin, kun ei me Valtsun kanssa olla hereillä ennen puoltapäivää. Sehän on ihan epäinhimillistä ja vastoin kaikkea kissankohtelulakeja, että pitäisi talvella herätä puolikahdeksalta. Mä en ymmärrä miksi äiskäkin aina päivittelee, että mikäs nyt on, kun siivoaminen ei huvitakkaa.

Sitten, kun on valoisampaa, niin mä taas olen Satua vastassa heti eteisessä. Mä olen harjotellut heittämään kuperkeikkaan sen jaloissa, kun musta on niin mukavaa tavata sitä. Satu osaa rapsuttaa just mukavasti ja on rauhallinen eikä hötkyile turhia. Valtsukin tykkää touhuta meidän mukana, se aina haluaa lavuaariin istumaan ja katselemaan veden valumista. Hertta ei osallistu siivoamiseen, kun sillä on aina niin kiire aamulenkille. Se, kun pitää kuulemma huolta linjoistaan.

Satu on ehdottomasti mun paras sydänystävä ja mulle riittää yksi sellainen. Jos meille alkaa kovasti muita ihmisiä tuppaamaan mä menen äiskän sänkyyn peittojen alle piiloon ettei mua vaan löydetä. Niin kuin jo sanoin mun käsitys ihmisten sielunelämästä ei kovin hyvä ole, joten mulle riittää nämä muutamat ihmiset läheisiksi.

Henkilökunta lomailee

Valtsu kirjoittaa:

Äiskä ja iskä taas puhuivat jotain lomalle lähdöstä, eikä ne ole mitään kysyneet meiltä. Kummaa henkilökuntaa tommonen, kun yhtäpäätä ollaan lomalla. Justhan ne heinäkuussa oli yli viikon pois kotoa ja miten sen äiskän firmankin käy, kun se aina vaan laiskottelee. Taitaa ruokahuolto vaan heiketä, kun rahat käytetään matkustamiseen ja muuhun huuhaahan.

Mummukkaa ja papparaista on kuulemma pyydetty meitä palvelemaan, ne ovat äiskän vanhemmat ja asuvat meidän paritalon toisessa puolikkaassa. Ihan hyvää henkilökuntaahan ne ovat, mutta ei ne vakio orjia voita. Mummukka on kauhean kiireinen nykyään, kun sillä on itsellä kuusi(6) kissaa. Kolme niistä on ihan kakaroita, alle puolivuotiaita ja kaksi on yli kaksikymppistä. Väiski on ainoa normaali ikäinen eikä vaadi erikoishuomiota. Onhan sillä kieltämättä iso porukka palveltavana, mutta ei se sitä tarkoita, että meidän palvelut voisi heiketä. Yleensä, kun mummukalla on hoitovastuu, niin se tulee päivätorkuille meidän kanssa. Se makoilee tuossa sohvalla ja lueskelee ja me saadaan kaikki kolme nukkua sen päällä. Se on hurjan kivaa ja niin se saa tehdä nytkin.

Mummukka meinaa aina sekottaa mut ja Jössen ja se ei meidän nimiäkään koskaan muista. Mua se sanoo laihaksi kissaksi ja Jösseä paksuksi kissaksi tai möllönaamaksi. Meistä se on tosi epäkohteliasta, Hertan se kyllä aina tunnistaa. Sit se on aika kovakouranen, se kun pitää hyvänä niin luut rutusee ja karvat pöllyää. Sen omat kissat on siihen tottuneet eikä ne ole milläakään, mutta oudokseltaan se aina vähän säikäyttää. Kovasti se kyllä haluaakin pitää meitä hyvänä ja pussata ettei meidän tulisi iskää ja äiskää ikävä. Sit me saadaan aina kaikkia herkkuja siltä, että me ei muistettais ikävöidä.

Meillä on ihan hyvin asiat, vaikka henkilökunta lomaileekin, mutta ne aina valittaa, kun on hirmu ikävä. Se on niille ihan oikeen, miks sitten laukkaavat pitkin maailmaa.