Kiireisten kissojen elämää

Jössen jutut:

Voi hyvät ihmiset, ette voi tietää miten työllistettyjä me Valtsun kanssa ollaan. Ei olla ehditty edes tätä blogia päivittämään, kun elämä on pelkkää työtä. Me meinataan valittaa työministeriöön  ja elinkeinoministerille, että meidän työvoimaa riistetään.

Elokuussa huhkittiin muutama viikko ihan hullunlailla, kun iskä oli kesälomalla ja siivosi koko huushollin. Olkkariin se oste pari lipastoa, että Hertta saa makoilla niitten päällä. Niissäkin oli aivan hillitön työ, että saatiin koottua ne. Meillä meni pari päivää kolmeen pekkaan, kun iskä, mä ja Valtsu väännettiin mutteria ja soviteltiin hyllyjä. Iskän vanhemmatkin tuli Nummelta auttamaan ja me pyyhittiin mummun kaa niitä hyllyjä ja siivottiin muuten. Kyllä Nummen mummy ja pappa ihmetteli kuinka ahkerasti me koko ajan ollaan mukana. Joka ainoo kolo ja nurkka haisteltii ja tarkistettiin, että varmaan tulee kuntoon.  Pakkohan se jonkun on tässä talossa jotain tehdä, kun äiskä ei ainakaan mihinkään osallistu. Se on siellä naamanvatkaus pömpelissään Hämeenlinnassa ja tulee joskus yösydännä. Eli se on vaan pienten kissapoikien raadettava.

Nyt alkuviikosta ollaan siivottu keittiöö, kun kaikki kodin koneet hajos yhtäaikaa ja ne piti hankkia uudet. Pakkohan se on olla pakastin ja jääkaappi, kun siellähän on meidänkin ruokia. Siitä hellasta ja tiskikoneesta mä en olis välittäny, mut Valtsu sano haluavansa puhtaita ruokakuppeja. Taas tuli Nummen mummu ja pappa iskälle avuksi, kun sillä oli vielä iltavuoro eikä se paljon kerennyt auttaa. Mummu vähän pelkäsi, että se astuu meidän hännälle kun me niin ahkerasti touhuttiin. Ei mitään vahinkoa kuiteskaan tullu, kun ei me kauaa yhdessä paikassa olla.  Äiskä se vaan vatkailee tätien naamoja ja vanhukset ja kissat raataa kotona. Ei oo kuulkaa meillä helppoo.

Jössen sydänystävä

Jössen juttuja:

eilen jo juttelinkin siitä etten mä oikein luota ihmisiin ja siksi mulla ei ole kovinkaan montaa ystävää. Enkä mä mitenkään ole edes kiinnostunut ihmisistä, mun puolestani ne saa tehdä mitä tykkäävät.

Mä tulen oikein hyvin juttuun äiskän vanhempien mummukan ja papparaisen kanssa, vaikka mummukka on niin kova pussaamaan. Sitten iskänkin vanhemmat, Nummen mummu ja pappa ovat tosi kivoja, ne tuo aina meille ruokatuliaisia. Kaikista paras kaverille mulle on kuitenkin Satu. Satu tulee joka torstai aamu ihan hirveän aikaisin meille siivoamaan. Hyvä, että tuleekin, kun meidän äiskä on ihan kamala sottapytty. Jos äiskä on joskus kavereidensa kanssa reissussa ja me ollaan nelistään kotona, niin kaikki on ihan siistiä ja kunnossa. Sitten kun äiskä tulee se pistää huushollin sekaisin varttitunnissa.

Mä ja Valtsu autetaan aina Satua siivoomisessa, me tarkasti seurataan kaikkea tekemistä. Tai oikeastaan seurattiin aikaisemmin, nyt noi aamuheräämiset on niin ylivoimaisia, että on pakko jäädä nukkumaan. Mun on varmaan neuvoteltava Sadun kanssa, jos se tulisi vasta iltapäivisin, kun ei me Valtsun kanssa olla hereillä ennen puoltapäivää. Sehän on ihan epäinhimillistä ja vastoin kaikkea kissankohtelulakeja, että pitäisi talvella herätä puolikahdeksalta. Mä en ymmärrä miksi äiskäkin aina päivittelee, että mikäs nyt on, kun siivoaminen ei huvitakkaa.

Sitten, kun on valoisampaa, niin mä taas olen Satua vastassa heti eteisessä. Mä olen harjotellut heittämään kuperkeikkaan sen jaloissa, kun musta on niin mukavaa tavata sitä. Satu osaa rapsuttaa just mukavasti ja on rauhallinen eikä hötkyile turhia. Valtsukin tykkää touhuta meidän mukana, se aina haluaa lavuaariin istumaan ja katselemaan veden valumista. Hertta ei osallistu siivoamiseen, kun sillä on aina niin kiire aamulenkille. Se, kun pitää kuulemma huolta linjoistaan.

Satu on ehdottomasti mun paras sydänystävä ja mulle riittää yksi sellainen. Jos meille alkaa kovasti muita ihmisiä tuppaamaan mä menen äiskän sänkyyn peittojen alle piiloon ettei mua vaan löydetä. Niin kuin jo sanoin mun käsitys ihmisten sielunelämästä ei kovin hyvä ole, joten mulle riittää nämä muutamat ihmiset läheisiksi.

Kahinatunneli

Jösse kertoo

Mites teillä lukijoilla on joulu mennyt? Meillä se meni tosi mukavasti, syötiin, nukuttiin ja löhöiltiin ihan niin kuin muinakin päivinä. Meillä oli jouluaattona mummukka ja papparainen ja iskän vanhemmat Hämeenlinnasta. Se on aina kivaa, kun ne vanhukset tulee, kun ne koko ajan silittelee, rapsuttelee ja kehuu meitä. Saatiin mekin joululahjoja, enimmäkseen ne oli ruokapuolta, mutta sitten me saatiin kauan toivottu kahinatunneli. Se on tosi kiva leikkipaikka ja voi siellä, vaikka nukkuakin tai lymyillä muuten piilossa.

Herttakin heti innostui ja meni sinne löhöilemään, mutta mä ajoin sen pois,kun mä halusin leikkiä ja juosta siinä tunnelissa. Se on aika jännää, kun se kahisee, kun sen läpi juoksee. Mä leikinkin sillä koko illan, kun se oli niin mukavaa. Nyt, kun iskä ja äiskä on olleet taas päivät töissä, niin me Valtsun kanssa ollaan leikitty siinä tunti tolkulla. Tosi kiva, kun Valtsukin siitä tykkäsi, kun se ei aina jaksaisi leikkiä niin paljon, kun mä.

Vielä kun saataisiin sellainen kattoon asti ulottuva kiipeilypuu, niin sit olsikin kaikki kivat lelut meillä. Onhan meillä jo kolme kiipeilypuuta ihan kivasti ikkunoiden edessä, että saa vahtia tipusia, mutta sellanen tosi korkea olisi jännä. Olisi tosi jännittävää nukkua ihan katon rajassa, voisi kuvitella olevansa viidakon iso pantteri.