Talviunilla

Kai huomasitte, että tänään oli ihan karsee ilma. Me päätettiin Jössen ja Hertan kaa olla sisäkissoja koko päivä. Naapurin pojista Kultsu ja Täply mennä möheltää tässäkin tuulessa ja tuiskussa, mutta Ykä ja Pikkulikka vetivät unta kuulaan niin kuin mekin.

Ykää nukuttaa

 

Ykän oma koppa

Kultsu papparaisen sylissä.
  

Mä, Hertta ja Jösse

 

Tässä Jösse lemppariharrastuksensa parissa eli nukkumassa.

Tässä on meidän porukan kuvat. Jösse on mun oikee veli ja onhan Herttakin mun sisko nykyisin, mut se ei oo Kissakoti Kattilasta lähtösin.

Hertta tykkää katella telkasta luonto-ohjelmia.

         

Tää komee jätkä on mä itte eli Valtsu. Eikös musta näe selvästi miten fiksu mä olen?

Raskas työ vaatii raskaat huvit

Valtsu tarinoi:

Hallitus vääntää jotain yhteiskuntasopimusta hiki hatussa, mutta kukaan ei puhu kissojen työsopimuksista. Suomen hallitus on tehny ihan turhia juttuja koko vuoden. Ensin jankattiin sotea ja nyt tätä yhteiskuntasopimusta enkä mä yhtään tiedä mistä on kysymys. Meidän tavallisten pienten kissojen asiat jää ihan hoitamatta. Esimerkiksi mulla on niin raskas ja erittäin vastuullinen työ, että ellen mä olis niin lungi jätkä se vois stressata.

Mä herään joka aamu 04.15, kun iskä herää ja lähtee viiteen töihin. Sit me yhdessä käydään kylppärissä, pestään hampaat ja laitetaan vaatteet päälle. Keittiössä juodaan kahvit ja mä istun aina tarkkailemassa pöydällä ja maistelemassa ettei kahvi ole vaan liian kuumaa. Sit me pakataan iskän työreppu ja se vasta on tarkka homma. Mä tarkistan jokaisen tavaran mikä reppuun menee ja katson vielä tarkkaan mihin kohtaan se repussa asetetaan. Sen jälkeen iskä laittaa kengät jalkaan ja takin päälle ja mä haistelen, että varmaan tulee oma takki ja omat kengät. Tulis kamala huuto, jos myöhemmin selviäsi, että iskä oliskin ottanut äiskän takin, tai kengät. Sit mä jään istuskelemaan hetkeksi eteiseen ja tarkistan, että iskä varmaan lähti. Tätä, kun tekee viitenä aamuna viikossa, niin ymmärrätte varmaan miten tärkeä kissa olen.

Sit, kun iskä on laitettu kunnialla työhön mä lähden äiskän viereen vielä nukkumaan. Nyt ärsyttää tuo Pampsu joka on ruvennut änkeemään kans äiskän sänkyyn. Se on kyllä mun äiskä eikä Pampsun äiskä ollenkaan. Sit se Pampsu on vielä sellanen vilukissa, että se nukkuu peiton alla. En ole sellastakaan ennen nähnyt. Äiskä ei anna ajaa Pampsua pois ja sen takia Jösse ja Hertta ei tule petiin, vaikka ne muulloin tulee. Sit me kaikki kolme äiskä, Pampsu ja mä nukutaan muutama tunti ja taas on laitettava vuorostaan äiskä töihin. Onneks siinä Jösse avustaa ja me yhdessä ehditään paremmin kaikki tarkistaa ja katsoa. Äiskällä, kun on niin paljon pikkusälää meikkipussissaan, että niiden tarkistaminen on tosi aikaa vievää. Onneks me ollaan joka aamu saatu äiskä ja iskä lähtemään töihin ja voimme hyvällä omalla tunnolla lepäillä päivän.

Katupartio Cat Soldiers

Valtsu juttelee:

Me aiotaan Jössen kaa perustaa oma katupartio, niin pakolaiskissat ei pääse meidän pihaan hyppimään. Yksikään eri värinen kissa, kuin me ei meidän kulmilla hiiviskele. Jösse oli alkuun ihan innoissaan ja me keksittiin hieno nimi Cat Soldiers. Suunniteltiin, että hankitaan hupparit ja laitetaan tuo nimi komeesti selkään ihan kuin Soldiers of Odin jätkilläkin. Sit mä muistin, että iskä sanoi tuota Oodinin porukkaa persaukisten moottoripyöräkerhoksi joilla on kerhon säännöt,mutta ei ole varaa moottoripyöriin. Ei me sellaisia haluta olla. Sit me suunniteltiin yhdessä, että Hertta kutoo meille pipot ja siihen laitetaan nimi. Me päädyttiin, että pipoon kirjoitetaan mamman mussut, kun se on meille tutumpi nimi.

Jossain vaiheessa Jösse alkoi pohtimaan, että eihän pihassa päivällä vieraat kissat liiku, kun mummukan pullukat vilistää pihassa. Vieraan uskaltaa tulla vasta pimeän aikaan ja Jösse ei halua olla pimeässä ulkona. Mäkin aloin asiaa miettimään uudestaan, kun olen niin iltauninen, että asetun iskän syliin jo kuudenmaissa nukkumaan. Onkohan se oikein järkevää hankkiutua niin rankkaan hommaan, kun tuo lepäily on niin mukavaa. Lopulta äiskä teki tenän koko jutulle. Se sano ettei meidän pojat juoksentele ulkona eikä mitään partioita tarvita. Eri väriset kissat ovat kuulemma ihan yhtä hyviä, kun mekin. Sitä nyt pitää ajatella enemmänkin miksi me edes ruvettiin hommaa suunnittelemaan. Kyllähän kissa on kissa väristä riippumatta. Me taidettiin hurahtaa noihin Odinin hienoihin huppareihin ja äiskä sanoi, että testosteroni suorastaa roiskuu, kun ollaan niin kovaa jätkää. Kyllä mä olenkin tosi kova kolli, mut Jösse on sellainen vellihousu. Mitäs mieltä lukijat on tarvitaanko meillä oma katupartio?

Mäkin haluan lemmikkieläimen!

Jössen toiveita:

Musta en ihan väärin, ettei mulla ja Valtsulla ole omaa lemmikkieläintä. Me ollaan pitkät päivät yksin kotona, niin olisi jotain seuraa kun olis lemmikki edes. Mä haluisin kerpiilin, tai sellasen aavikkorotan ja Valtsu haaveilee kanarialinnusta, tai seeprapeiposta. Kyl mun mielestä iskä ja äiskä on tosi nuljuja, kun ei edes joululahjaks hankkinu meille lemmikkiä kaveriks. Ajatelkaas miten hyvin aika kuluu, jos me voitas aina välillä ottaa se kerpiili häkistään ja sit jahdattais sitä pitkin taloa. Tai paremman puutteessa me voitais läpsiä sitä sinne häkkiin. Siinä sitä menis aika kaikilla tosi mukavasti.

Me ollaan jouduttu tuomaan tuolta ulkoiluhäkistä päästäisiä ja metsähiiriä sisään ja kokeiltu oiskos niistä leikkikaveriks. Ne on kuitenkin niin heikkohenkisiä, että ne heittää veivinsä melko pian. Muutama on saanu sydärin ja joku kuoli verenvuotoon, kun Valtsu vaan vähä purasi sitä. Voihan olla, että suomalaisilla päästäisillä on joku perinnöllinen sydänvika, niin ku noilla ihmisilläkin. Eihän kaikki tietty oo niin vahvoja, kun me kissat. Sit me aateltiin Valtsun kaa, että tollanen ulkolainen jalostettu elukka vois olla sitkeempi. Tai voishan niitä ottaa monta, että jos yks delais nin olis toinen tilalle.

Äiskä ja iskä sanoo jyrkästi ei. Meille ei mitään hiiriä hommata. Me ei ymmärretä miks ne on nin pikkumaisia. Ei kai niillä rahat voi olla nin finiitto, ettei pysty hiirille edes ruokaa hommaamaan. Siihen ei montaa senttiä päivässä menis. Vai mistäs sen tietää, jos äiskä on tuhlannu taas kaikki rahansa johkin kirjoihin. Aika älytöntä sekin, että ihminen ostaa kassikaupalla kirjoja. Kyl ny yks kirja pitäis riittää jokaiselle, ei pitäis olla nin ahne. Hertta oli lukenu jostain äiskän historia lehdestä, että menneenä aikana Saksassa riitti yks kirja. Se oli joku Taisteluni ja sen oli skrivannu joku Aatu. Kaikki muut kirjat ne poltti. Tulis meidänkin pihaan komee rovio jos pistettäis äiskän kirjasto kokkoon.

Seuraavaks me puhutaan mummukalle, jos se hommais meille lemmikin. Tai sit Nummen mummu ja pappa. Ne on paljo reilumpia ja yleensä tekee kaiken mitä me pyydetään.

Meidän Jösse seukkaa!

Valtsun jutut:

Tiedättekös, että meidän Jösse seukkaa. Heh- heh. Jösse käy ihan kuumana, kun se ei tiedä, että seukkaaminen tarkoittaa seurustelua. Eikä Jösse halua seurustella, kun se ei tykkää likoista. Paitsi Hertasta ja Pamelasta.
Meillä siis tapahtuu nykään semmossii, että Pamella eli Pampsu tuli meille kylään. Se onkin ny vähä pitempään, kun sen iskä lähti kahdeksi kuukaudeksi reissuun. Ihan kiva likkahan toi Pampsu on ja huvittaa, kun Jösse on siitä kiinnostunut ihan tosissaan. Jösse on, vaan niin ujo, että mun täytyy touhuta koko ajan siinä välissä. Nyt aluksi me ensin vähä tutustutaan siihen uudestaan ja vähä jaagataan sitä, että selvii missä kunnossa se on. On silläkin maha vähä pullistunu talven aikana ettei sekään ihan bikinikunnossa ole.
Pampsu on yleensä ihan reilu likka ja osllistuu kaikkeen säheltämiseen mukavasti. Se ei nyrpistele nenäänsä kaikille meidän jutuille, niin ku Hertta tekee. Pampsu on vaan kova kirkuun, kun sitä vähä läpsii. Iskä aina sanoo, että Pampsu on sellanen naisellinen likka. Kun me muut sihistään, niin Pampsu kirkuu.
Mä kerron myöhemmin lisää mitä kaikkee jännää me vielä keksitään.

P.S Pampsu on lähöisin sieltä samasta lastenkodista eli Kattilasta, niin kun mä ja Jössekin.

Mistä saisi unilääkettä?

Valtsu puhuu huolistaan:

Meillä kaikilla kolmella on tosi suuri huoli, kun iskällä ja äiskällä on vaivana unettomuus. Ekaks me ei ollenkaan ymmärretty mikä niitä vaivas, mutta Hertta tutki netistä, että ihmisillä voi olla sellanenkin vika, kuin unettomuus. Ihmisillä kun on kaikkia kummia tauteja mitä kissa ei voisi edes kuvitella. Niiden yöllä heräily alkoi noin kolmisen viikkoa. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun lumi tuli maahan ja me lopetettiin ulkoilu. Niihin aikoihin me alettiin viettämään päivät torkkuen ja yöt tiivinä kolmen kissan käärönä iskän ja äiskän sängyssä.

Yleensä iskän ja äiskän kanssa nukkuu, vain Hertta mutta talvisin mekin Jössen kaa mennään samaan sänkyyn, kun siinä on niin mukavan lämmintä. Sit siellä on kiva leikkiä ja meillä on Jössen kanssa ihan sellanen oma piilosleikki öisin. Aamuyöstä, kun on ihan pimeää on tosi jännää mennä pussilakanan pussiin sisälle ja etsiä toinen toistaan siellä pussissa. Joskus me ollaan kumpikin yhtä aikaa siellä pussissa, tai sit silleen,että toinen on pussilakanan sisällä ja toinen etsii siinä päällä. Hertta ei siihen leikkiin osallistu, kun se on niin hieno neiti ettei se paljo leiki. Se siirtyy yleensä kiipeilypuuhun nukkumaan. Niihin aikoihin aamuyöstä iskä ja äiskä kumpikin alkaa valittaa, kun ei pysty nukkumaan.

Välillä ne pistää valot ja kurkkii meitä sinne pussilakanan sisään ja käyvät vessassa, tai juomassa. Koko ajan ne valittaa ja puhuu keskenään, kun ei pysty nukkumaan. Joskus ne lukee vähän aikaa ja aina ne kaivaa meidät pois sieltä pussilakanan sisältä. Ei me oikein tiedetä miten kauan ne valvoo, kun me sit itsekin taas nukahdetaan. Mut, kyl ne joka yö herää ja sääliks niitä tulee, kun ne valittaa etteivät voi nukkua. Se on varmaan tosi kamala tunne, kun keskellä yötä herää siihen ettei pystykään nukkumaan. Onneksi kissoilla ei sellaisia vaivoja ole. Nyt meidän täytyy alkaa selvittää mistä me saatais niille unilääkettä. Hertta vois katsoo taas netistä, jos löytyis joku hyvä eläinlääkäriasema, joka jakaisi unipillereitä.

Ihmiset ovat outoja

Valtsu kertoo:

Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.

Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.

Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.

Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.

Sadepäivät on tylsiä

Valtsun jutut:

Miks koko kesän sataa? Mulla ja Jössellä ei ole mitään tekemistä, kun meidän ulkoiluhuvilakin on ihan märkä. Sitäpaitsi mun tulee kylmäkin siellä. Jössellä on niin paksu turkki ja sillä on muutenkin iskän mukaan sen verran lihaa luiden päällä ettei sen tule niin helposti kylmä. Mä, kun olen tällainen sporttinen jätkä ruumiinrakenteeltani niin mä en tykkä yhtään, jos on alle kaksikymmentäastetta lämmintä.

Herttahan se mennä viipottaa pihalla koko päivän ja välillä vaan naksuja käy haukkaamassa. Sitä ei näköjään haittaa, vaikka on märkääkin. Ihan sateella se näyttää torkkuvan tuossa terassilla, mutta ei sisälle tule kuitenkaan. Mummukan Täply ja Kultsu on pihalla kans melkein koko päivän, mut ne tulee heti terassille sateen suojaan, kun vähäkin tihuttaa. Vanhukset Räppä ja Harmi ei käy, kun pissalla ja sit äkkiä sisälle nukkumaan. Eipä sitä sadepäivänä oikein muuta tekemistä ole, kun olla untenmailla. Iskäkin on vielä päivät töissä, niin mun ei tarvii olla sen apulaisena.

Sit, kun iskän loma alkaa, niin me aletaan siivoamaan vaatekaappeja ja muita komeroita. Se on ihan kivaa, vaikka onhan se aika raskastakin tehdä koko päivä töitä. Mutta, kun iskäkin tekee niin kyllä mäkin sitten. Jösse ei ole vielä varma osallistuuko se komeroiden siivoukseen, mutta se lupas miettiä sitten lähempänä mitkä fiilikset sillä on. Mä kun yleensä olen iskää jeesannu kaikissa sen hommissa, niin mä nytkään viitsi sitä pulaan jättää.

Kun Räppä putosi puusta

Hertta tarinoi: Arvatkaapas mikä kamala perhedraama meillä oli juhannuksena. Mummukan ja papparaisen Räppä 22v. tipahti puusta. Eihän sen vanhuksen edes olisi pitänyt ollakaan puussa, mutta kaikkea sattuu ja tapahtuu.

 Räppä vanhus nukkui kaikessa rauhassa terassilla ihan keskellä päivää, niin kuin sillä tapana onkin. Naapurin rakit oli taas lähteneet omin luvin liikenteeseen ja tietysti porhalsivat meille katsomaan onko mummukalla ruokaa. Eihän me niitä rakin reuhkanoita pelätä, kun ne on iät ja ajat siinä hölkänneet. Ikäloppujakin ne jo on ettei ne taida nähdä ja kuullakaan mitään. Ja niilläkin on kotona viisi kissaa kaverina, että kyllä ne tietää kissojen ylemmyyden. No, yksi niistä onnettomista koiran räähkänöistä meni haistelemaan Räppää, kun se veti onnellisena unta kuulaan siinä terassilla. Sehän säikähti, niin että meinas karvansa pudottaa ja kipaisi lähimpään puuhun. En olisi ikinä uskonut, että vanha Räppä saa nivelensä liikkeelle sellaisella vauhdilla, kun se oikeasti sai. Siellä se sitten killitteli ainakin seitsemän metrin korkeudessa ja me kuusi muuta istuttiin puun alla ja kauhisteltiin.

Eikös siihen hätään tullut mummukka ja papparainenkin ja nekin meinas saada slaakin järkytyksestä. Kultsu lähti reippaana jätkänä kiipeämään Räpän luo ja vähä nuoli ja rauhoitteli sitä, että kyllähän sä tästä alas pääset. Mummukka ja papparainen vietteli ja vikitteli sitä, että lähde nyt Räppä alas päin. Sitten, kun Räppä yritti tassujaan vähän siirtää, niin se tipahti kun kivi puun juurelle. Me kaikki haukottiin henkeämme, että nyt on vanhalla jätkällä joka luu poikki. Hiukan se ravisteli itseään eikä antanut edes mummukalle kiinni ja paineli terassille jonottamaan kotioven taakse. Äkkiä mummukka vei sen sisälle ja pussasi yltä päältä, niin kun sen tapana on. Joka luu kokeiltiin ja nivelet taivuteltiin, mutta kaikki tuntui ihan hyviltä. Räppä painui jatkamaan kesken jääneitä päivätorkkujaan ja me muut henkäsimme helpotuksesta, että katastrofi vältettiin.

Likat tappelee

Jösse juttelee:

Meidän talon likoille on tullu riita. Hertta ja mummukan Leidi ei ole puheväleissä ja sen saa tuta koko talo. Aina, kun Hertta näkee pikkuleidin, niin se lähtee jaakaamaan sitä. Musta ja Valtsusta se on ihan kivaa, me katsellaan ikkunasta ja huudetaan: hyvä Hertta anna sille turpaan!

Mummukka ja äiskä ei ole ollenkaan yhtä innoissaan. Niillä on nykyään, vaikka mitä merkinanto systeemejä ettei Hertta ja Leidi olisi ulkona yhtäaikaa. Ei meidän talossa ole koskaan ennen tuollalailla tapeltu, mutta ei täällä ennen ole kahta likkaa ollutkaan. Hertta oli monta vuotta ainoa likka, eikä kukaan jätkistä välittänyt, kun se ärhenteli. Ainahan se jostain rähjää meillekin. Milloin meillä on viikset sukimatta, milloin korvat putsaamatta. Mutta ei me Valtsun kanssa siitä ole välitetty, kierretään vaan kauempaa, ettei se ylety läpsimään. Leidi onkin ihan yhtä ärhäkkä, kun Herttakin eikä se periksi anna. Vaikka Leidi on vasta vuoden vanha, niin se kyllä pitää puolensa ja sitten ne kumpikin likka on ihan raivona.

Nyt meillä on siis sellanen meininki, että mummukka on likkojen ulkoilun pääkoordinaattori. Se pistää Leidin aamu-ulkoilulle kuuden aikoihin ja kahdeksan maissa sisään. Sitten lähtee meidän Hertta ulos ja se saa olla koko päivän, jos sitä huvittaa. Yleensä se haluu päivätorkuille kahden maissa ja sit Leidi voi mennä ulos, mutta ei sekään yleensä halua. Niillä naisilla, kun on kauneusunien aika siinä iltapäivällä. Me jätkät ei tarvita kauneusunia me otetaan muuten vaan pikkutirsoja päivän mittaan. Sitten Hertta käy vielä iltalenkillä ja tulee ennen seitsemää sisään ja pikkulikka saa olla sit vielä puoliyhdeksään ulkona. Niillä kaikilla mummukan pikkupullukoilla eli Leidillä, Täplyllä ja Kultsilla on nukkumaan meno aika jo puoliyhdeksältä.

Me Valtsun kaa jännityksellä odotetaan koska ne likat ottaa seuraavan matsin. Siihen vois myydä, vaikka lippuja kylän muille kissoille.

Työn orjat

Jössen jutut:

Ette kyllä ikinä usko miten kova työmaa meillä on ollut. Meillä on välillä sellanen hiirihelvetti valloillaan, että pieni kissa ihan väsähtää. Sunnuntai aamuyöstä, kun me Valtsun kanssa tsiikailtiin tähtiä ja nautittiin yöpalaa, niin Valtsu keksi, että siivouskaapissa rapistelee hiiri. Mehän jäätiin kytikselle ja Valtsu nappasi sitä niskasta kiinni. Sit me lähdettiin juokseen yläkertaan äiskän ja iskän makkariin näyttämään saalista. Sit me vasta muistettiin, että niillähän oli makkarin ovi kiinni. Me jäätiin leikkiin sen hiirulaisen kanssa sinne oven taakse ja jaagattiin sitä vuoron perään. Me varmaan vähä väsähdettiin, kun se pääsi livahtamaan takasin alakertaan ja olohuoneeseen.

Se linnoittautui olkkarissa äiskän lepotuolin alle ja sen tuolin vieressä oleviin käsityökoreihin. Herttakin jo heräsi meitä jeesaamaan, mutta siellä oli hiiri ja pysyi. Sit jo heräsi äiskä ja iskäkin ja alkoi pöllimään niitä lankakoreja. Aina, kun hiiri livahti näkyville jompikumpi niistä rääkäsi. No, eihän se hiiri raukka uskaltanut sieltä koko päivänä liikahtaa. Me piiritettiin sitä koko päivän ja äiskä ei uskaltanu istua lepotuoliinsa ollenkaan. Mummukkakin kävi päivittelemässä, että talossa on yhdeksän kissaa ja hiiret pomppii silmille. Olis itte ottanut sen kiinni, jos se niin helppoa on.

Me sisukkasti vaanittiin sitä kaksi vuorokautta ja tiistai aamuyöstä veimme voiton. Hertta napsautti siltä hengen pois ja kantoi sen eteiseen ulko ovelle mistä iskä sen töihin lähtiessään heitti ulos.

Voitte vaan kuvitella miten väsynyttä kissaa me ollaan, kun olemme raataneet vuorokaudet läpeensä. Me ollaan sankareita.

Valokuvaukselliset hallitsijat

Jösse aivan umpiunessa

Tarkka poika Valtsu

Ryhdikäs Herra Hallitsija Jösse

Veljekset kuin ilvekset

Tässä pikkupojat Valtsu ja Jösse lepäilee äiskän sylissä

                               

Jösse tuulettaa vatsanahkaansa

                              

Mummukan ja papparaisen pikkupullukoista kaksi, Täply ja Leidi ikää noin 5kk

                                  

Tässä kaikki kolme pullukkaa, Kultsi, Täply ja Leidi. Eka ilta uudessa kodissa ikää 3kk ja uni maistuu

                               

Valtsu mietiskelee maailman menoa

        

Hallitsijoiden kuvia

Tässä näette minun lepäilyasentoni numero 1.

Tässä asento numero 2.

Tässä asento numero 3.

Mustis

Hertta kertoo:

Voi tuota meidän Jösseä, kun se on niin lapsellinen. Se on niin mustasukkainen äiskästä ettei kukaan muu saa istua äiskän sylissä, kun se itse. Eilen illalla minä menin ihan hetkeksi äiskän kainaloon katsomaan TV:tä ja Jösse oli yläkerrassa nukkumassa. Jostain se hoksasi, että olin äiskän sylissä ja se tuli vauhdilla alas ja minun kimppuun, että pois siitä. Ja vaikka äiskä kuinka yrittää selittää, että kaikki mahtuu syliin, niin mikään ei auta. Jösse on tehnyt sitä jo varmaan vuoden verran ettei kukaan muu saa olla äiskän kanssa, onneksi se ei iskää vahdi samalla lailla.

Se on tietysti vähän hankalaa, kun henkilökuntaa on vain kaksi eli kaksi syliä ja kolme kissaa. Eikä me kyllä oikein äiskän syliin kakki kolme yhtäaikaa mahduta, vaikka se sanoo, että sopu sijaa antaa. Valtsu ei juurikaan äiskän syliin edes tule, jos iskä on kotona, mutta Jösse on siinä kaiket illat. Minä olen tehnyt sitten, niin että kun Jösse nukkuu jo ihan umpiunessa äiskän sylkössä, niin mä menen sitten vasta toiseen kainaloon. Sitten Jösse ei enää vaivaudu ajamaan pois, kun se on jo ihan unessa. Äiskän mielestä se on vaan huvittavaa, kun Jösse on niin mustis. Äiskä ottaa sitä syliin ja pussailee ja selittää sen johtuvan Jösse lapsuudesta, kun se on jo kertaalleen hylätty. Minäkin olen sille yrittänyt selittää ettei sen tarvitse enää äiskää vahtia ettei tässä perheessä hylätä ikinä ketään.

Äiskä ja iskä ovat tehneet jos jonkinlaisia temppuja, että Jösse tuntisi olonsa turvatuksi eikä olisi niin epäluuloinen ja huolissaan. Onhan ne paljon auttaneetkin, silloin pikku pentunahan se vaan kökötti sängyn alla eikä puhunut kenellekään mitään. Kyllähän se niin on, että Jösse on hyväksyttävä sellaisena, kun se on. Kun on mustis, niin on mustis.

Peppukärpänen

Valtsu juttelee:

Mä olen tosi loukkaantunut, kun äiskä nimitti mua peppukärpäseksi. Mä olen kuulemma niin kiinni iskässä, että se ei muka ole ikinä nähnyt sellaista kissaa. Mummukakin nauroi katketakseen, kun kuuli nimityksen ja sanoi, että Valtsu on aina iskänsä sylissä, kun hän meillä käy.

Mä en ymmärrä mitä siinä on ihmettelmistä me ollaan bestikset iskän kaa ja se on meille kummallekin itsestään selvää. Kun iskä vie roskia tai käy muuten ulkona mä istun odottamassa eteisessä ja huutelen sen perään jos mulla on asiaa ja aika usein mulla on. Äiskä väittää, että mä huudan kun paraskin oopperalaulaja ja iskän pitäisi toimia nopeammin, jos käy ulkona,mkun kukaan ei kestä mun huutoa jos iskä katoaa mun silmistäni. No, onhan se niinkin etten mä yhtään tykkää, jos iskä ravaa ulkona ilman mua viikonloppuisin, kun se on meidän yhteistä aikaa.

En mä koskaan silloin sen perään huuda, kun se aamuisin lähtee työhön. Mä tiedän, kun se ottaa reppunsa ja pukee määrätyt vaatteet, että se lähtee Whiskas-rahaa tienaamaan meille. Sit se tulee joskus kolmen aikoihin ja menee sohvalle istuun ja mä meen sen syliin nukkuun. Siinä mä sit köllöttelenkin lopun iltaa. Meillä on ihan selvät rutiinit ja se sopii meille kummallekin. Äiskä ja mummukka ovat vaan kateellisia, kun niillä ei ole omaa, niin kivaa kissaa, kun mä olen.

Jössen sydänystävä

Jössen juttuja:

eilen jo juttelinkin siitä etten mä oikein luota ihmisiin ja siksi mulla ei ole kovinkaan montaa ystävää. Enkä mä mitenkään ole edes kiinnostunut ihmisistä, mun puolestani ne saa tehdä mitä tykkäävät.

Mä tulen oikein hyvin juttuun äiskän vanhempien mummukan ja papparaisen kanssa, vaikka mummukka on niin kova pussaamaan. Sitten iskänkin vanhemmat, Nummen mummu ja pappa ovat tosi kivoja, ne tuo aina meille ruokatuliaisia. Kaikista paras kaverille mulle on kuitenkin Satu. Satu tulee joka torstai aamu ihan hirveän aikaisin meille siivoamaan. Hyvä, että tuleekin, kun meidän äiskä on ihan kamala sottapytty. Jos äiskä on joskus kavereidensa kanssa reissussa ja me ollaan nelistään kotona, niin kaikki on ihan siistiä ja kunnossa. Sitten kun äiskä tulee se pistää huushollin sekaisin varttitunnissa.

Mä ja Valtsu autetaan aina Satua siivoomisessa, me tarkasti seurataan kaikkea tekemistä. Tai oikeastaan seurattiin aikaisemmin, nyt noi aamuheräämiset on niin ylivoimaisia, että on pakko jäädä nukkumaan. Mun on varmaan neuvoteltava Sadun kanssa, jos se tulisi vasta iltapäivisin, kun ei me Valtsun kanssa olla hereillä ennen puoltapäivää. Sehän on ihan epäinhimillistä ja vastoin kaikkea kissankohtelulakeja, että pitäisi talvella herätä puolikahdeksalta. Mä en ymmärrä miksi äiskäkin aina päivittelee, että mikäs nyt on, kun siivoaminen ei huvitakkaa.

Sitten, kun on valoisampaa, niin mä taas olen Satua vastassa heti eteisessä. Mä olen harjotellut heittämään kuperkeikkaan sen jaloissa, kun musta on niin mukavaa tavata sitä. Satu osaa rapsuttaa just mukavasti ja on rauhallinen eikä hötkyile turhia. Valtsukin tykkää touhuta meidän mukana, se aina haluaa lavuaariin istumaan ja katselemaan veden valumista. Hertta ei osallistu siivoamiseen, kun sillä on aina niin kiire aamulenkille. Se, kun pitää kuulemma huolta linjoistaan.

Satu on ehdottomasti mun paras sydänystävä ja mulle riittää yksi sellainen. Jos meille alkaa kovasti muita ihmisiä tuppaamaan mä menen äiskän sänkyyn peittojen alle piiloon ettei mua vaan löydetä. Niin kuin jo sanoin mun käsitys ihmisten sielunelämästä ei kovin hyvä ole, joten mulle riittää nämä muutamat ihmiset läheisiksi.

Läpi sateen ja myrskyn

Valtsu juttelee

Ette ikinä arvaa mitä jännää meille on tapahtunut. Meillä oli kuulkaas niin hirveä myrsky, että sähköt lakkasi toimimasta. Se oli toissa aamuna, kun meidän perhe alkoi heräileen joskus puolenpäivän maissa, niin yhtäkkiä vaan valot sammu. Kyllähän me oltiin jo huomattu, että oli kamala räminä ja tuuli. Herttakaan ei lähtenyt ulos, vaikka se on aina niin tarkka siitä liikunnastaan.

Äiskä ja iskä alkoi vaan lueskelemaan, kun ei niillä muuta tekemistä ollut ja kai ne luuli, että kohta se katkos on ohitse. Me jatkettiin porukalla unia, ei meitä huolettanut mitkään katkokset, nehän on henkilökunnan ongelmia. Sitten alkoi tulla pimeetä jo kolmen maissa ja äiskä rupes keräilemään kynttilöitä ja tarkistamaan taskulamppuja. Meiltähän lähtee vesi ja lämmityskin, kun vesipumppuun ja pattereihin ei tule virtaa. Vähä meitä alkoi huolettaan, että mitäs jos tulee kylmä, mutta sitte muistettiin, että onhan meillä takka. Se pimeyshän ei meitä ollenkaan haittaa, me nähdään ihan hyvin melkein paremmin, kun päivänvalossa. Sen mä olen kyllä tajunnut, että äiskä ja iskä on ihan sokeita, jos ei olis valoja.

Iskä räpläs puhelintaan ja sai sieltä netistä selvää, mihin aikaan valojen pitäis tulla. Ne luvattiin vasta puolelta öin, eikä ne sit loppujen lopuks tullu, kun tiistaina kolmen maissa. Äiskä ja iskä linnottauttui makuuhuoneeseen, kun saivat sinne sen verran kynttilöitä, että näkivät lukea. Oli kivaa maata viisistään peiton alla lämpimässä ja näytti iskä ja äitikin välillä vetävän hirsiä. Ruuan kanssa meillä ei ollut ongelmia, kun eihän meidän ruokia säilytetä jääkaapissa. Äiskä huolehti kovasti, että ehtiikö kaikki jouluruuat pilaantua jääkaapissa, mutta ei kai, kun niitä ne edelleen mussuttaa.

Tiistai iltana meillä oli jo sähkö, mutta se myrsky alkoi kiihtyä uudestaan ja Jösseä alkoi pelottamaan. Se teki ihan samoin, kun pikkupoikana silloin, kun me oltiin just muutettu Kattilasta kotiin, se meni äiskän olkapäälle istuun ja työnsi päänsä äiskän hiusten sisään. Oli se aika hassun näkönen, kun iso jätkä tunti itseään äiskän olkapäälle ja niskaan. En mä viitsinyt kuitenkaan sitä nauraa, kun sille on niin tärkeet noi kaikki turvallisuus jutut. Mä en taas pelännyt yhtään, me ollaan iskän kanssa sen verran kovia jätkiä ettei yksi tuuli paljon hetkauta.

Antakaa nukkua rauhassa

Jösse kirjoittaa:

Tää meidän henkilökunta on välillä niin hankalaa, että meinaa mennä rauhalliseltakin kissalta hermo. Nyt kun on niin pimeitä ja harmaita päiviä, niin mä ja Valtsu voitais nukkua koko päivä. No, eihän se onnistu, äiskällä soi joku ihme pärisijä ihan kuolettavan aikaisin. Sit se pomppaa heti pystyyn ja meidän uni häiriintyy, kun se työntelee peittoja meidän päälle ja tönii. Kauheella tohinalla se selvittää lähtevänsä raksurahaa tienaamaan. Hyvän se on, että lähtee, mutta sen voisi tehdä hiljaisemminkin.

Sitten kun just on saatu unen päästä kiinni, niin iskän herätys rämähtää ja taas sama juttu. Meitä potkitaan ja työnnellään ja tönitään, nuku siinä sitten. Yleensä mulla alkaa siinä vaiheessa oleen jo sen verran nälkä, ettei nukkumisesta tule enää mitään. Pitää raahautua alakertaan ja ruokakupille ja hoputtaa iskää antamaan aamupalaa. Siinä se vasta hidas on, ensin on vessat, suihkut ja kahvinkeitot ennen kuin meikäläistä huomioidaan. Siinä kohtaa pyörryttää jo nälästä, niin on pakko heittää pitkäkseen lattialle.

Tänään äiskä ihan hölmöjä puhui väitti, että mä näin viime yönä unia ja inisin unissani. Sit kuulemma käänsin kylkeäni ja putosin sängystä. Sen kohdan kyllä muistan, mutta mä en pudonnu vaan mut työnnettiin. Siinä on vissi ero. Äiskä levitteli ruhoaan sen verran levälleen, että samalla tönäisi tällaisen pienen, laihan pojan lattialle. Sellaista se meillä on, ei saa edes rauhassa nukkua.