Meidän huushollin nykyjärjestys

Hertta kertoo:

On parempi, että selvennän hiukan millainen ruokakunta meidän taloa nykyisin asustaa. Meidän pojat sählää jatkuvasti omia juttujaan eikä ne mitään osaa selittää. Jonkin verran muutosta porukkaan on tullut, kun vanhukset Räppä ja Harmi ovat poistuneet kissojen taivaaseen. Meidän omalla kissojen hautausmaalla on nyt seitsemän hautaa ja yksi muistolaatta. Väiski eli Vänä, joka oli mummukan ja papparaisen kissa vaan katosi eikä sitä koskaan löydetty ja hänellä on muistolaatta.

Minä, Valtsu ja Jösse olemme kohta kymmenvuotiaita. Jösse ja Valtsu tuli meille puoivuotiaina Kissakoti Kattilasta ja minä olin muuttanut tänne ihan pikkupentuna muutama kuukausi ennen heitä. Minä olen syntyisin ihan kunnollisesta perheestä ja hyvistä kotioloista, mutta Jösse ja Valtsu on jotain hylättyjä kesäkissoja ja niitähän äiskä joutui paapomaan vuositolkulla, tai ainakin Jösseä. Pamela eli Pampsu on meillä silloin tällöin hoitokissana, kun se on näin alunperin sovittu. Pampsun iskä on iskän ja äiskän kaveri ja Pampsu on aina hänen matkojensa ajan meillä. Käytännössä kerran, pari vuodessa ja useita viikkoja kerralla. Pampsu on saman ikäinen, kun me muutkin ja lähtöisin myös Kissakoti Kattilasta. Minä en seurustele Pampsun kanssa eikä minulla ole mitään sanottavaa mokomalle huitukalle. Pojathan hösöttää kaikenlaista jaakaamista, piilosta ja muuta leikkejä.

Paritalomme toisessa päässä asuu äiskän vanhemmat eli mummukka ja papparainen. Heillä on kolme neljävuotiasta kissaa ja nyt se Yrjänä eli Ykä, joka on kulkukissa on ollut heidän ruuissaan viime vapusta saakka. Nuo Täply, Kultsu ja Pikkulikka eli Mantu ovat sisaruksia ja jätkät Täply ja Kultsu on tosi kookkaita äijän rohjakkeita. Mantua meidän äiskä ja iskä sanoo Pikkulikaksi, kun se on todella pieni ihan kääpiö minun sopusuhtaiseen vartalooni nähden. Ihmeteltävän rauhallisesti nuo omat kissat ovat ottaneet tuon Ykän ja antavat sen syödä samasta kupista kanssaan. Ykä on hiukan kulkuriluonne edelleen ja aiheuttaa mummukalle ja papparaiselle huolia, kun se ei tahdo olla sisällä. Meidän talon ehdoton sääntö on, että kaikki on yön ja yleensä pimeän ajan sisällä. Yleensä maalaistalossa kissat saa ulkoilla vapaasti, mutta äiskä ja iskä ei anna Jössen ja Valtsun ulkoilla, kun ulkoiluhäkissä, joka on noin parinkymmenen neliön aitaus. Hyvä onkin, kun ne on sellaisia hömelöitä  ettei niiden hösäämisestä tiedä. Voitte vaan kuvitella miten rankkaa minulla on, kun veljet ovat noin lapsellisia ja hölmöjä. Ne on ihan erimaata, kuin minä joka olen järkevä ja aikuinen. Haluaisin joskus keskustella päivän politiikasta, mutta siihen ei tämän talon väestä ole.

Rokkikonsertin valmisteluja

Valtsu suunnittelee:

Kesäviikonloput on nykyään aika tylsiä. Enää ei ole likkojen juoksukilpailujakaan, kun Pikku Leidi ja Hertta ulkoilee eri aikaan. Hertta, kun tuppas jaagaan aina Pikku Leidiä ja vähä pöllyttämään sitä. Siinä oli olympialaiset ja paraolympialaiset samalla kertaa, kun Herttahan on leikattu ja naulailtu takakintuistaan. Eihän sillä Hertalla mitään vaivaa niistä leikatuista kintuista ole, yhtä kovaa se veti, ku Pikku Leidikin. Mummukka ja iskä kehitti sellasen merkinantosysteemin ulko-oviin, niin ne tietää olla päästämättä likkoja yhtä aikaa pihalle. Siihen sekin huvi sit kaatu.

Mä olen vähä funtsinu, jos järkkäis rokkikonsertin tohon meidä pihaan, nin tulis vähä elämää Hyvikkäläänkin. Jössen kans meinattiin, että pyydettäis ZZTop, joku lauantai soittaan meille. Hertta heti tyrmäs koko jutun, että ZZTop maksaa miljoonan ennen, kun se mihinkään keikalle lähtee. Hertta on aina, niin masentava. Me Jössen kaa väsättiin sähköposti ZZTopin jätkille, että saavat 15 € per miäs ja ilmaset kissan ruuat. Eikä tarvii roudareita ja tekniikan tyyppejä ottaa ollenkaan, kun mä, Jösse ja mummukan Kultsu ja Täply hoidetaan ne hommat.

Tässä on ny vaan se probleema ettei meillä oo Jössen kaa edes sitä viittätoistaecee. Sit mä keksin, että mehän voitais Jössen kaa lähtee kaupunkiin kerjäämään. Pistettäis parkkiin ittemme siihen äiskän naamanvatkaustoimiston eteen, niin päästäs aina välillä sisälle syömään ja päivätorkuille. Me voitais kirjottaa sellanen iso lappu Auttakaa köyhiä kissaorpoja. Siihen voitais laittaa vielä, että meillä on invaliidisisko kotona. Suurennettais pari hellyttävää kuvaa Hertasta sen jalkaleikkauksen jäljiltä, niin kyl rahaa rupee tippuun.

Jössee vähä pelottaa, että poliisit ottaa meidät kiinni ja luulee ulkomaalaisiks ja lähettää vaikka Romaniaan. Mä sanoin ettei siitä oo mitään pelkoo, kun meillä on mikrosirut, niin tullu viimestään palauttaa meidät äiskälle. Eiks ookkin hyvä suunnitelma? Te kaikki lukijat voitte sitte tulla ZZTopin konserttiin meidän pihaan, eikä maksa mitään.

Meidän Jösse seukkaa!

Valtsun jutut:

Tiedättekös, että meidän Jösse seukkaa. Heh- heh. Jösse käy ihan kuumana, kun se ei tiedä, että seukkaaminen tarkoittaa seurustelua. Eikä Jösse halua seurustella, kun se ei tykkää likoista. Paitsi Hertasta ja Pamelasta.
Meillä siis tapahtuu nykään semmossii, että Pamella eli Pampsu tuli meille kylään. Se onkin ny vähä pitempään, kun sen iskä lähti kahdeksi kuukaudeksi reissuun. Ihan kiva likkahan toi Pampsu on ja huvittaa, kun Jösse on siitä kiinnostunut ihan tosissaan. Jösse on, vaan niin ujo, että mun täytyy touhuta koko ajan siinä välissä. Nyt aluksi me ensin vähä tutustutaan siihen uudestaan ja vähä jaagataan sitä, että selvii missä kunnossa se on. On silläkin maha vähä pullistunu talven aikana ettei sekään ihan bikinikunnossa ole.
Pampsu on yleensä ihan reilu likka ja osllistuu kaikkeen säheltämiseen mukavasti. Se ei nyrpistele nenäänsä kaikille meidän jutuille, niin ku Hertta tekee. Pampsu on vaan kova kirkuun, kun sitä vähä läpsii. Iskä aina sanoo, että Pampsu on sellanen naisellinen likka. Kun me muut sihistään, niin Pampsu kirkuu.
Mä kerron myöhemmin lisää mitä kaikkee jännää me vielä keksitään.

P.S Pampsu on lähöisin sieltä samasta lastenkodista eli Kattilasta, niin kun mä ja Jössekin.

Kattilan myyjäiset 17.2

Valtsun velmuilua:

Onkohan tullut jo kerrottua, että mä ja Jösse ollaan löytölapsia? Ensin Kattilan väki löysi meidät jostain Hauholta ja sit iskä ja äiskä löysi meidät Kattilasta. Me siis ollaan sellasia lastenkoti lapsia. Ei me kyllä paljo niistä ajoista muisteta, kun siitä on jo niin kauan. Mehän ollaan oltu iskän ja äiskän kullannuppuja jo yli viisi vuotta. Eikä me Jössen kanssa edes viitsitä muistella menneitä aikoja. Äiskä ja iskä, vaan joskus huokailee, että onneks meidän pojat löysi tiensä meille.

Sen mä muistan, että me oltiin aika huonossa jamassa jo ennen sinne Kattilaan pääsyä. Jösse järkytty siitä elämästä pysyvästi, vaikka mä yritin koko ajan tsempata sitä, että kyl tää tästä selviää. Jösselle oli kauhun paikka, kun sen oli niin nälkä. Kylmäkin meillä olis ollu, mut me vetäydyttiin yhteen kasaan, niin pysyttiin lämpimänä. En mä osaa oikein sanoo, kuinka kauan me ulkona oltiin. Eläinlääkäri oli äiskälle sanonu, että useita viikkoja, kun oltiin niin laihoja. Se oli aika kamalaa, kun loppuvaiheessa meihin iski flunssa ja Jösse meinas ihan kuolla kuumeeseen ja yskään. Mä taisin olla kans aika lähellä heittää veivini, kun en oikeen muista koko Kattilaan joutumista.

Sit mä vaan yks kerta heräsin sellasessa kopissa ja mä heti tarkastin oliks mun veikka Jösse varmasti samassa mestassa. Olihan Jösse onneks siellä ja se oli jo ruokakupinkin bongannu. Kauheen ystävälliset tädit meitä sit syötti ja pussas. Piikkejäkin ne pisti meihin oikein urakalla, kun me oltiin kuulemma tosi kipeitä. Sit yks päivä meidän äiskä ja iskä tuli häkin taa ja kertovat, että meistä tulee niiden lapsia ja päästään pois lastenkodista. Äiskä oli ihan yhtä kova pussaan, kun nykyäänkin, mut onneks iskä oli kunnon jätkä eikä ruvennu nuohoon liian liki. Me ei kuitenkaan heti päästy lähteen, kun me oltiin vielä kipeitä ja lääkekuurilla.

Mulle tulee aina pahamieli, kun puhun niistä ajoista. Enkä mä viitti puhua Jössen aikana ollenkaan, kun sitä rupee itkettään. Äiskä sanoo ettei meidän pidä enää yhtään muistella niitä vaiheita, kun meidän elämä on nyt ihan mallillaan. Äiskällä ja iskälläkin on pahamieli, kun sellassii lastenkoteja  on pakko olla, kun ihmiset on niin pahoja. Jos ne ei hylkäis kissojaan, ei tarviis mitään hylkykissakotejakaan.

Ens sunnuntaina siellä meidän lastenkodissa eli Kattilassa on myyjäiset. Siis 17.2-13 kello 11-15. Menkää kaikki sinne ja ottakaa paksu rahapussi mukaan. Kaikki ostokset tuo rahaa meidän kaverien ruokaan ja hoitoon.

Kissa puolustaa aina pentujaan

Herttan pohdintoja:

En koskaan opi ymmärtämään ihmisten ajatusmaailmaa ja elämää, vaikka ihmisten kanssa elänkin. Ihmiset ovat aivan petoja ja epäluotettavia olijoita. En nyt tarkoita iskää tai äiskää ne ovat sellaisia hyvää tarkoittavia hölmöjä ja yksinkertaisija tyyppejä, mutta yleensä ihmiset on vaikeasti ymmärrettäviä.

Eilen kuuntelin äiskän kanssa Radio Hämeen uutisia ja siellä kerrottiin Hämeenlinnan lastensuojelutoimesta. Hämeenlinnassa kuulemma pystytään ainoastaan 75% lastensuojeluilmoituksista käsittelemään lain salliman ajan puitteissa eli seitsemässä päivässä. Kysymyshän on kuoleman vakavasta asiasta, jos lapsen tilanne on jo niin pitkällä, että se on ilmoitettu lastensuojeluun, niin tilanne on jo todella paha. Seitsemän päivääkin on jo pitkä aika lapsen elämässä ja mitä tapahtuu niille jotka joutuvat odottamaan.

Se on minun kissanäkökulmastani aivan mysteeri, että ihmisillä on joku virasto joka hoitaa lastensuojelua. Sehän on emon velvollisuus eli siis ihmisillä vanhempien. Onhan ihan omituista, että tarvitaan virasto suojelemaan lapsia omilta vanhemmiltaan. Jokainen eläin taistelee oman henkensä uhalla lastensa puolesta, jopa koirat jotka eivät ole minun arvoasteikossani paljoakaan ihmisten yläpuolella. Sitten, kun on perustettu tällainen lastensuojelu virasto, niin sekään ei toimi, kun ei ole rahaa.

Hämeenlinnassakin rakennetaan jotain moottorien katetta, olen äiskältä kuullut, mutta ei ole rahaa lasten huoltoon. Ei edes linnut ala rakentamaan pesäänsä, ja jätä poikasiaan huoltamatta. Ihminen kuitenkin tekee ihan mitä vaan. Ilmeisesti ihmiseltä puuttuu äidin vaistot ja järkikään ei sano, että lapsista huolehtii ensijassa vanhemmat.

Mustis

Hertta kertoo:

Voi tuota meidän Jösseä, kun se on niin lapsellinen. Se on niin mustasukkainen äiskästä ettei kukaan muu saa istua äiskän sylissä, kun se itse. Eilen illalla minä menin ihan hetkeksi äiskän kainaloon katsomaan TV:tä ja Jösse oli yläkerrassa nukkumassa. Jostain se hoksasi, että olin äiskän sylissä ja se tuli vauhdilla alas ja minun kimppuun, että pois siitä. Ja vaikka äiskä kuinka yrittää selittää, että kaikki mahtuu syliin, niin mikään ei auta. Jösse on tehnyt sitä jo varmaan vuoden verran ettei kukaan muu saa olla äiskän kanssa, onneksi se ei iskää vahdi samalla lailla.

Se on tietysti vähän hankalaa, kun henkilökuntaa on vain kaksi eli kaksi syliä ja kolme kissaa. Eikä me kyllä oikein äiskän syliin kakki kolme yhtäaikaa mahduta, vaikka se sanoo, että sopu sijaa antaa. Valtsu ei juurikaan äiskän syliin edes tule, jos iskä on kotona, mutta Jösse on siinä kaiket illat. Minä olen tehnyt sitten, niin että kun Jösse nukkuu jo ihan umpiunessa äiskän sylkössä, niin mä menen sitten vasta toiseen kainaloon. Sitten Jösse ei enää vaivaudu ajamaan pois, kun se on jo ihan unessa. Äiskän mielestä se on vaan huvittavaa, kun Jösse on niin mustis. Äiskä ottaa sitä syliin ja pussailee ja selittää sen johtuvan Jösse lapsuudesta, kun se on jo kertaalleen hylätty. Minäkin olen sille yrittänyt selittää ettei sen tarvitse enää äiskää vahtia ettei tässä perheessä hylätä ikinä ketään.

Äiskä ja iskä ovat tehneet jos jonkinlaisia temppuja, että Jösse tuntisi olonsa turvatuksi eikä olisi niin epäluuloinen ja huolissaan. Onhan ne paljon auttaneetkin, silloin pikku pentunahan se vaan kökötti sängyn alla eikä puhunut kenellekään mitään. Kyllähän se niin on, että Jösse on hyväksyttävä sellaisena, kun se on. Kun on mustis, niin on mustis.

Ihmiset on petollisia

Jösse kertoo:

Mä en erityisesti välitä ihmisistä, enkä todellakaan luota niihin. Ne on täysin epäloogisia toimissaan ja myös epäinhimillisiä. Yhdenkään kissan moraali ei sallisi sellaista toimintaa mitä ihmiset tekee. Johan tuon näki mun ja Valtsun lapsuudessa. Ensin meitä paapottiin ja leperreltiin kaikenlaista, sitten heitettiin ulos ja laitettiin ovet säppiin. Siinä sitten kyhjötettiin Valtsun kanssa nälissään ja kylmissään, kun tyypit oli lopettaneet kesälomansa ja häipyivät kaupunkiin. Onneksi Kattilan väki on olemassa ja auttoi meidät katastrofista ulos.

Tietysti mä luotan nykyään meidän iskään ja äiskään, mutta kauan mä sitäkin harkitsin. Nyt mä kyllä jo tiedän ettei ne pystyisi elämään ilman mua, Valtsua ja Herttaa. Herttahan asui iskän ja äiskän kanssa jo silloin, kun me muutettiin tänne. Hertan kokemukset on ihmisistä ihan myönteisiä, eikä se aluksi meinannut mitenkään tajuta etten mä luottanut äiskään ja iskään. Nykyään se kyllä lukee kaikki kauhujutut heitteille jätöistä ja on hyvin kantaa ottava eläintensuojelija.

Kyllähän mun luottamusta edisti se, kun kukaan muu tän talon kissa ei ollut koskaan edes kuullut mistään laiminlyönnistä. Mummukankin vanhat, nyt yli kaksikymppiset Harmi ja Räppä vakuutti, että kyllä sä voit luottaa, ei kaikki ihmiset ole samanlaisia. Valtsuhan myös hurahti heti iskän pauloihin niin ettei se enää muistanutkaan muuta lapsuutta. Onneksi mäkin olen alkanut jo unohtaa menneet ja tiedän olevani lopun elämääni turvassa äiskän kainalossa ja iskän sylissä.

Kortti askartelua

Valtsu kirjoittaa:

Mä olen sentäs kyllästynyt äiskän harrastuksiin, kun se aina vaan askartelee. Se tekee jotain joulukortteja mitä myydään Kissakoti Kattilan hyväksi. Se pitää niin pahaa ääntä, kun se naksauttelee paperikuvioita semmosseella leikkurilla, että mun korvat ei kestä. Mä olen ainaskin tuhat kertaa puhunut siitä iskälle, että nosta toi äiskä noiden vehkeittensä kanssa parvekkeelle, että mä saan rauhassa nukkua, mut ei se ymmärrä mua. Jössekin on ihan petturi, kun se vaan makoilee äiskän sylissä ja käyttäytyy ettei sen korviin koske ollenkaan. Nyt mä eilen huomasin, että se oli tunkenut vessapaperia korviinsa ettei se kuule sitä paukutusta. Pitihän mun arvata, että joku juju sillä oli, kun se vaan onnellisena nukku. Mä olen kyllä sen verran kova jätkä etten mä suostu siihen, jos mun korviin tungetaan jotain paperia, siinä menee koko kissan arvokkuus hukkaan.
Kyllähän se äiskän harrastus muuten ihan hyvä juttu on, saahan Kattila niistä jonkun verran rahaa. Sen mäkin tiedän, että rahaa siellä tarvitaan on siellä sen verran monta munkin kaveria ruokittavana. Mehän nääs Jössen kanssa asuttiin siellä kuukauden verran ennen, kun iskä ja äiskä haki meidät sieltä kotiin. Kiitollisuudella me Jössen kanssa Kattilaa muistellaan, siellä oli ihan kivoja tätejä pitämässä meistä huolta ja ruokaa saatiin massun täydeltä. Ilman niitä ihmisiä me varmaan oltais kissojen taivaassa.
Kattilassa on myyjäiset 27.11 niin menkääpäs sinne ja varatkaa paksu rahapussi mukaan, niin hommaatte joulukorttinne sieltä.

Jösse juttelee

Mun nimi on Jösse ja musta on ihan tyhmää kirjoitella johkin blogiin. En mä edes tiedän,mikä semmonen blogi on, mut kun toi Hertta saa jotain päähänsä ,niin pakko kai se on. Sitäpaitsi se lupasi antaa mulle Sheba annoksensa, jos mä suostun. Mä ajattelin, että jos mä sitten kirjoittaisin noita ruokajuttuja. Esimerkiksi mitä kinkkuleikettä henkilökunnan kannattaisi ostaa ja miltä maistuu Whiskasin tonnikala kastikkeessa verrattuna Latzin tonnikalaan.

Äiskä aina sanoo, että Jösse se on ollut ruoka-aikoina kotona. Mä en ymmärrä mitä se sillä tarkoittaa, kotonahan mä aina olen ja niin on mun veikka Valtsukin. Hertta nyt saattaa hyvällä ilmalla viipottaa ulkona, mut ei sekään talvella mene pihalle. Kissan tärkein elinkeino on syöminen ja jos ei sitä tekis, niin kuolis pois. Mä en ymmärrä miksi aina ne sitä mun syömistä ihmettelee ja itsekin syövät. Iskäkin mätää ruokaa suuhunsa oikein pikkulapiolla, mulle sentään riittää se mitä mä saan suuhunin ilman apuvälineitä.

Munhan piti kertoa kuka mä olen, unohtu kun tuli tärkeämpää kirjoitettavaa, niin kuin tuo ruoka. Me ollaan Valtsun kanssa kesällä 2007 syntyneet kissaveljekset ja meidän elämän alku meni tosi huonosti. Meidän eka kotiväki hylkäsi meidät ja joku toimitti meidät Kissakoti Kattilaan, kun me oltiin jo kuolemankielissä. Me oltiin silloin aika pikkuisia. Sitten iskä ja äiskä löysi meidät sieltä Kattilasta ja mä olen siitä lähtien ollut mammanpoika. Mä kerron sit joskus enemmän siitä meidän Kattilaan joutumisesta, mut se on niin surullinen tarina etten mä jaksa sitä kertoa nyt. Äiskä on neuvonut, että jos mun tulee pahamieli niistä lapsuusmuistoista niin pitää juosta äiskän kainaloon rapsutettavaksi niin pahaolo unohtuu.

Mä en nyt muuta ehdi kirjoittamaan, kun pitää mennä syömään, mut jatkakoon Valtsu.