Mä, Hertta ja Jösse

 

Tässä Jösse lemppariharrastuksensa parissa eli nukkumassa.

Tässä on meidän porukan kuvat. Jösse on mun oikee veli ja onhan Herttakin mun sisko nykyisin, mut se ei oo Kissakoti Kattilasta lähtösin.

Hertta tykkää katella telkasta luonto-ohjelmia.

         

Tää komee jätkä on mä itte eli Valtsu. Eikös musta näe selvästi miten fiksu mä olen?

Kattilan myyjäiset 17.2

Valtsun velmuilua:

Onkohan tullut jo kerrottua, että mä ja Jösse ollaan löytölapsia? Ensin Kattilan väki löysi meidät jostain Hauholta ja sit iskä ja äiskä löysi meidät Kattilasta. Me siis ollaan sellasia lastenkoti lapsia. Ei me kyllä paljo niistä ajoista muisteta, kun siitä on jo niin kauan. Mehän ollaan oltu iskän ja äiskän kullannuppuja jo yli viisi vuotta. Eikä me Jössen kanssa edes viitsitä muistella menneitä aikoja. Äiskä ja iskä, vaan joskus huokailee, että onneks meidän pojat löysi tiensä meille.

Sen mä muistan, että me oltiin aika huonossa jamassa jo ennen sinne Kattilaan pääsyä. Jösse järkytty siitä elämästä pysyvästi, vaikka mä yritin koko ajan tsempata sitä, että kyl tää tästä selviää. Jösselle oli kauhun paikka, kun sen oli niin nälkä. Kylmäkin meillä olis ollu, mut me vetäydyttiin yhteen kasaan, niin pysyttiin lämpimänä. En mä osaa oikein sanoo, kuinka kauan me ulkona oltiin. Eläinlääkäri oli äiskälle sanonu, että useita viikkoja, kun oltiin niin laihoja. Se oli aika kamalaa, kun loppuvaiheessa meihin iski flunssa ja Jösse meinas ihan kuolla kuumeeseen ja yskään. Mä taisin olla kans aika lähellä heittää veivini, kun en oikeen muista koko Kattilaan joutumista.

Sit mä vaan yks kerta heräsin sellasessa kopissa ja mä heti tarkastin oliks mun veikka Jösse varmasti samassa mestassa. Olihan Jösse onneks siellä ja se oli jo ruokakupinkin bongannu. Kauheen ystävälliset tädit meitä sit syötti ja pussas. Piikkejäkin ne pisti meihin oikein urakalla, kun me oltiin kuulemma tosi kipeitä. Sit yks päivä meidän äiskä ja iskä tuli häkin taa ja kertovat, että meistä tulee niiden lapsia ja päästään pois lastenkodista. Äiskä oli ihan yhtä kova pussaan, kun nykyäänkin, mut onneks iskä oli kunnon jätkä eikä ruvennu nuohoon liian liki. Me ei kuitenkaan heti päästy lähteen, kun me oltiin vielä kipeitä ja lääkekuurilla.

Mulle tulee aina pahamieli, kun puhun niistä ajoista. Enkä mä viitti puhua Jössen aikana ollenkaan, kun sitä rupee itkettään. Äiskä sanoo ettei meidän pidä enää yhtään muistella niitä vaiheita, kun meidän elämä on nyt ihan mallillaan. Äiskällä ja iskälläkin on pahamieli, kun sellassii lastenkoteja  on pakko olla, kun ihmiset on niin pahoja. Jos ne ei hylkäis kissojaan, ei tarviis mitään hylkykissakotejakaan.

Ens sunnuntaina siellä meidän lastenkodissa eli Kattilassa on myyjäiset. Siis 17.2-13 kello 11-15. Menkää kaikki sinne ja ottakaa paksu rahapussi mukaan. Kaikki ostokset tuo rahaa meidän kaverien ruokaan ja hoitoon.

Me siivotaan

Valtsu tarinoi:

Nyt meilläkin käy uusi siivooja ja sen nimi on Susanna. Meillä oli ekalla kerralla ihan kivaa, kun me Jössen kanssa autettiin sitä. Pamelakin oli silloin täällä, niin meillä oli Jössen kanssa tosi rankka päivä. Piti avittaa Susannaa, mutta Pampsuakin piti jaagata, kyllä meillä pisti välillä juoksuksi. Äiskä ja iskä ihmetteli miten me oltiin ihan unessa koko ilta, kun ne tuli kotiin. Kyllähän kuka tahansa olisi ihan poikki, jos koko päivän juoksee. Jösse kyllä muistelee Satua, joka siivosi meidän kanssa vuosikaudet, mutta Jösse ja Satu olikin sydänystäviä.

Mä en oikein tiedä mitä tuo kissansuojelu laki sanoo siitä, että me joudutaan siivoamaan koko huusholli. Hertta ei koskaan osallistu siihen se vaan makoilee kiipeilypuussa katselee päältä tuleeko kaikki tehtyä. Hertta osaa kaikki nuo lakijutut ulkoa, mutta ei se kyllä ole siitä mitään sanonut kuuluuko meille siivoaminen vai ei. Tosin me Jössen kaa mielellään osallistutaan kaikkiin kodin hommiin. Eilenkin vaihdettiin iskän apuna lakanoita,se vasta hauskaa puuhaa on. Meillä oli tosi kivaa, kun me Jössen kanssa vuoroo mentiin pussilakanan sisään ja iskä haki meitä sieltä. Äiskä kyllä väitti, että me sotketaan iskän hommat, mutta ei iskä itte niin sanonut.

Me ollaan Jössen kaa sellanen superparivaljakko, että meiltä käy homma, kun homma.

Pikkupoikia rääkätään !

Hertan huolet:

Nyt meidän palvelusväki vasta viimeisen tempun teki! Tästä pitäisi ilmoittaa kissojensuojeluyhdistykselle. M iten äiskä ja iskä voi olla niin hölmöjä? Pikkupoikien ulkoiluhäkki sortui lumen painosta ihan käyttökelvottomaksi, onneksi noi pojat oli silloin sisällä. Miksi ihmeessä äiskä tai iskä ei putsannut sitä kattoa ajoissa. Nyt ne itsekin kauhistelee, että miten tässä nyt näin kävi. Ne eivät olleet kuulemma edes huomanneet, että katto oli lumen vallassa, kun mikään muu talvi ei tällaista ole tapahtunut. Olisivat nyt seuranneet, kun mitään muuta tekemistä ei ole, kun kolmen pienen kissan huolto ja sekin aina pettää.

Äiskä yrittää selvittää, että käyhän he töissä, mutta ei se ole mikään puolustus. Olkoot sitten käymättä töissä, jos eivät muuten pysty meistä asiallisesti huolehtimaan. Nyt ei ole pojilla ulkoilupaikkaa ja kevät on tulossa. Sitä ei voi korjata ennen, kuin lumi sulaa ja maa on sula. Minähän en juurikaan siellä oleillut, kun minä ulkoilen itsenäisesti ulkona. Jösse ja Valtsu on kumminkin, sen verran arkoja ja hölmöjä ettei niitä voi itsekseen ulos laittaa. Jösse voi säikähtää omaa varjoaa ja juoksee niin kauas ettei sitten enää osaa kotiin. Iskä jotain lupaili Valtsulle, että se pääsisi valjaiden kanssa ulos, mutta Jösse ei ikinä suostu mihinkään valjaisiin.
Tämä oli sen luokan laiminlyönti, että harkitsen vakavasti ilmoitusta kunnaneläinlääkärille. Ei kissoja näin voi kohdella.

Ihmiset on petollisia

Jösse kertoo:

Mä en erityisesti välitä ihmisistä, enkä todellakaan luota niihin. Ne on täysin epäloogisia toimissaan ja myös epäinhimillisiä. Yhdenkään kissan moraali ei sallisi sellaista toimintaa mitä ihmiset tekee. Johan tuon näki mun ja Valtsun lapsuudessa. Ensin meitä paapottiin ja leperreltiin kaikenlaista, sitten heitettiin ulos ja laitettiin ovet säppiin. Siinä sitten kyhjötettiin Valtsun kanssa nälissään ja kylmissään, kun tyypit oli lopettaneet kesälomansa ja häipyivät kaupunkiin. Onneksi Kattilan väki on olemassa ja auttoi meidät katastrofista ulos.

Tietysti mä luotan nykyään meidän iskään ja äiskään, mutta kauan mä sitäkin harkitsin. Nyt mä kyllä jo tiedän ettei ne pystyisi elämään ilman mua, Valtsua ja Herttaa. Herttahan asui iskän ja äiskän kanssa jo silloin, kun me muutettiin tänne. Hertan kokemukset on ihmisistä ihan myönteisiä, eikä se aluksi meinannut mitenkään tajuta etten mä luottanut äiskään ja iskään. Nykyään se kyllä lukee kaikki kauhujutut heitteille jätöistä ja on hyvin kantaa ottava eläintensuojelija.

Kyllähän mun luottamusta edisti se, kun kukaan muu tän talon kissa ei ollut koskaan edes kuullut mistään laiminlyönnistä. Mummukankin vanhat, nyt yli kaksikymppiset Harmi ja Räppä vakuutti, että kyllä sä voit luottaa, ei kaikki ihmiset ole samanlaisia. Valtsuhan myös hurahti heti iskän pauloihin niin ettei se enää muistanutkaan muuta lapsuutta. Onneksi mäkin olen alkanut jo unohtaa menneet ja tiedän olevani lopun elämääni turvassa äiskän kainalossa ja iskän sylissä.