Kun Räppä putosi puusta

Hertta tarinoi: Arvatkaapas mikä kamala perhedraama meillä oli juhannuksena. Mummukan ja papparaisen Räppä 22v. tipahti puusta. Eihän sen vanhuksen edes olisi pitänyt ollakaan puussa, mutta kaikkea sattuu ja tapahtuu.

 Räppä vanhus nukkui kaikessa rauhassa terassilla ihan keskellä päivää, niin kuin sillä tapana onkin. Naapurin rakit oli taas lähteneet omin luvin liikenteeseen ja tietysti porhalsivat meille katsomaan onko mummukalla ruokaa. Eihän me niitä rakin reuhkanoita pelätä, kun ne on iät ja ajat siinä hölkänneet. Ikäloppujakin ne jo on ettei ne taida nähdä ja kuullakaan mitään. Ja niilläkin on kotona viisi kissaa kaverina, että kyllä ne tietää kissojen ylemmyyden. No, yksi niistä onnettomista koiran räähkänöistä meni haistelemaan Räppää, kun se veti onnellisena unta kuulaan siinä terassilla. Sehän säikähti, niin että meinas karvansa pudottaa ja kipaisi lähimpään puuhun. En olisi ikinä uskonut, että vanha Räppä saa nivelensä liikkeelle sellaisella vauhdilla, kun se oikeasti sai. Siellä se sitten killitteli ainakin seitsemän metrin korkeudessa ja me kuusi muuta istuttiin puun alla ja kauhisteltiin.

Eikös siihen hätään tullut mummukka ja papparainenkin ja nekin meinas saada slaakin järkytyksestä. Kultsu lähti reippaana jätkänä kiipeämään Räpän luo ja vähä nuoli ja rauhoitteli sitä, että kyllähän sä tästä alas pääset. Mummukka ja papparainen vietteli ja vikitteli sitä, että lähde nyt Räppä alas päin. Sitten, kun Räppä yritti tassujaan vähän siirtää, niin se tipahti kun kivi puun juurelle. Me kaikki haukottiin henkeämme, että nyt on vanhalla jätkällä joka luu poikki. Hiukan se ravisteli itseään eikä antanut edes mummukalle kiinni ja paineli terassille jonottamaan kotioven taakse. Äkkiä mummukka vei sen sisälle ja pussasi yltä päältä, niin kun sen tapana on. Joka luu kokeiltiin ja nivelet taivuteltiin, mutta kaikki tuntui ihan hyviltä. Räppä painui jatkamaan kesken jääneitä päivätorkkujaan ja me muut henkäsimme helpotuksesta, että katastrofi vältettiin.

Pikkupoikia rääkätään !

Hertan huolet:

Nyt meidän palvelusväki vasta viimeisen tempun teki! Tästä pitäisi ilmoittaa kissojensuojeluyhdistykselle. M iten äiskä ja iskä voi olla niin hölmöjä? Pikkupoikien ulkoiluhäkki sortui lumen painosta ihan käyttökelvottomaksi, onneksi noi pojat oli silloin sisällä. Miksi ihmeessä äiskä tai iskä ei putsannut sitä kattoa ajoissa. Nyt ne itsekin kauhistelee, että miten tässä nyt näin kävi. Ne eivät olleet kuulemma edes huomanneet, että katto oli lumen vallassa, kun mikään muu talvi ei tällaista ole tapahtunut. Olisivat nyt seuranneet, kun mitään muuta tekemistä ei ole, kun kolmen pienen kissan huolto ja sekin aina pettää.

Äiskä yrittää selvittää, että käyhän he töissä, mutta ei se ole mikään puolustus. Olkoot sitten käymättä töissä, jos eivät muuten pysty meistä asiallisesti huolehtimaan. Nyt ei ole pojilla ulkoilupaikkaa ja kevät on tulossa. Sitä ei voi korjata ennen, kuin lumi sulaa ja maa on sula. Minähän en juurikaan siellä oleillut, kun minä ulkoilen itsenäisesti ulkona. Jösse ja Valtsu on kumminkin, sen verran arkoja ja hölmöjä ettei niitä voi itsekseen ulos laittaa. Jösse voi säikähtää omaa varjoaa ja juoksee niin kauas ettei sitten enää osaa kotiin. Iskä jotain lupaili Valtsulle, että se pääsisi valjaiden kanssa ulos, mutta Jösse ei ikinä suostu mihinkään valjaisiin.
Tämä oli sen luokan laiminlyönti, että harkitsen vakavasti ilmoitusta kunnaneläinlääkärille. Ei kissoja näin voi kohdella.

Varokaa valeeläinlääkäreitä!

Jösse kirjoittaa:

Meidän äiskänon taas ihan outo. Se väittää, että meillä voi olla jotain kiviä hampaissa, ihan omituinen väite. Meitä, kuulemma pitäisi raahata eläinlääkärille hammaskiven poistoon ja rokotuksiin. Pitäis ny vaan huolta omista hampaistaan, mun hampaat on paljon komeemmat, kun äiskän.

Sitäpaitsi me ollaan Hertan ja Valtsun kanssa ihan varmoja ettei se meidän eläinlääkäri ole mikään kunnon tyyppi, vaan sellainen valeelänlääkäri. Me ollaan epäilty sitä jo kauan, mutta nyt, kun on näitä valelääkärijuttuja uutisissa enemmänkin, niin nyt me ollaan varmoja. Tässä kerrankin, muutama vuosi sitten äiskä sanoi, että menään vaan pikkutarkastukselle eläinlääkäriin ja niinhän me lähdettiin. Multa on mennyt täysin muisti koko tapahtumasta, mutta jälkikäteen mä ja Valtsu huomattiin, että meistä oli tehty eunukkeja. Me kyllä yritettiin äiskälle siitä valittaa, mutta eihän se mitään kuuntele.
Jotain vilppiä siinä lääkärissä on, kun aina sinne mentäessä se törkkää jonkun piikin peppuun ja sitten oletkin ihan puolustuskyvytön. Helppoahan se sitten on puolustuskyvytöntä kissaa rääkätä, vaikka miten.
Se on nyt sellainen juttu, ettei tää jätkä lähde mihinkään hammaskiven poistoon, siinä kävis kuitenkin niin, että takasin tultais ilman hampaita.

Houdini

Valtsu kirjoittaa;

Mä voisinkin nyt kertoa kuinka kivaa meillä Jössen kaa on kesällä, kun meillä on oma huvila. Me päästään takkahuoneen tuuletusikkunasta itse kulkemaan edestakaisin ja se on kananverkosta tehty kolmenkymmenen neliön huvila. Äiskän ja iskän mielestä me ollaan hyvin turvassa siellä, kun äiskä aina pelkää, että meille tapahtuu jotain, vaikka mitäs meille ny vois tapahtua.

Mä olin aika toimelias poika ekana keväänä, kun huvila avattiin, mä lähdin muutaman kerran omille teilleni huvilasta, mut mä kyllä kävin aina sanomassa iskälle, että mä meen nyt. Ekana aamuna mä keksin, että kun kaivaa maata verkon maanrajasta, niin siitä pääsee livahtaan ulos. Mä keksin sen, kun se rakennusmies sanoi, että koirat kaivaa tunneleita, muttei kissat. Mä ajattelin, että jos kerran koiratkin osaa kaivaa tunnelin ja ne on sentäs paljon tyhmempiä kun mä, niin kyllä mäkin kaivan. Jösse ei uskaltanut tulla ulos sieltä huvilasta se on sen verran arka, että mä sain lähteä yksin. Mä ekaks kävin huikkaamassa makuuhuoneen ovella, kun porukka nukkui vielä, etä nyt tää poika lähtee. Äiskä ja iskä lähti vauhdilla mun perässä katsomaan, että mikä mun on ja ihmettelivät mihin mä katosin. Sit ne huomasi, että mä viiletin jo etupihalla ja nautin vapauden hurmasta.
Iskä oli niin onneton ja säikähtänyt, että mitä mulle tapahtuu, etten vaan jää auton alle niin mun tuli sitä niin sääliksi, että mä menin sit sen syliin. Niillä meni pitkään, että ne keksi mitä kautta mä pääsin ulos ja kyllä ne ihmetteli, kun ne hoksasi mun tunnelin. Sitten menikin muutama päivä ennen kun seuraava ulkoilu tapahtui, kun kirvesmies tuli tukkimaan sen maanrajan.

Sitten, kun me seuraavan kerran päästiin ulos, niin mä lähdin katon kautta livohkaan. Ne verkon reunat oli laitettu niin vähän päällekäin, ettän mä ihan hyvin putkelsin sieltä verkkojen välistä ulos. Meidän kiipeilypuu oli vielä laittettu niin hyvälle hollille, että mun tarvi vaan vähän kurottautua niin olin katonrajassa. Kyllä iskä ja äiskä taas hämmästeli, että mistä se poika nyt meni ulos ja kun ne ei itse tajunneet, niin mä näytin iskälle miten mä menin. Iskä oli selvästi musta ylpee, kun mä olin niin kekseliäs. Vähän se yritti mua torua ettei niin saisi tehdä, mutta ihasteli samalla, että kyl sä oot aika Houdini.
Sellanen mä olen, aika vilkas poika.