Kun Räppä putosi puusta

Hertta tarinoi: Arvatkaapas mikä kamala perhedraama meillä oli juhannuksena. Mummukan ja papparaisen Räppä 22v. tipahti puusta. Eihän sen vanhuksen edes olisi pitänyt ollakaan puussa, mutta kaikkea sattuu ja tapahtuu.

 Räppä vanhus nukkui kaikessa rauhassa terassilla ihan keskellä päivää, niin kuin sillä tapana onkin. Naapurin rakit oli taas lähteneet omin luvin liikenteeseen ja tietysti porhalsivat meille katsomaan onko mummukalla ruokaa. Eihän me niitä rakin reuhkanoita pelätä, kun ne on iät ja ajat siinä hölkänneet. Ikäloppujakin ne jo on ettei ne taida nähdä ja kuullakaan mitään. Ja niilläkin on kotona viisi kissaa kaverina, että kyllä ne tietää kissojen ylemmyyden. No, yksi niistä onnettomista koiran räähkänöistä meni haistelemaan Räppää, kun se veti onnellisena unta kuulaan siinä terassilla. Sehän säikähti, niin että meinas karvansa pudottaa ja kipaisi lähimpään puuhun. En olisi ikinä uskonut, että vanha Räppä saa nivelensä liikkeelle sellaisella vauhdilla, kun se oikeasti sai. Siellä se sitten killitteli ainakin seitsemän metrin korkeudessa ja me kuusi muuta istuttiin puun alla ja kauhisteltiin.

Eikös siihen hätään tullut mummukka ja papparainenkin ja nekin meinas saada slaakin järkytyksestä. Kultsu lähti reippaana jätkänä kiipeämään Räpän luo ja vähä nuoli ja rauhoitteli sitä, että kyllähän sä tästä alas pääset. Mummukka ja papparainen vietteli ja vikitteli sitä, että lähde nyt Räppä alas päin. Sitten, kun Räppä yritti tassujaan vähän siirtää, niin se tipahti kun kivi puun juurelle. Me kaikki haukottiin henkeämme, että nyt on vanhalla jätkällä joka luu poikki. Hiukan se ravisteli itseään eikä antanut edes mummukalle kiinni ja paineli terassille jonottamaan kotioven taakse. Äkkiä mummukka vei sen sisälle ja pussasi yltä päältä, niin kun sen tapana on. Joka luu kokeiltiin ja nivelet taivuteltiin, mutta kaikki tuntui ihan hyviltä. Räppä painui jatkamaan kesken jääneitä päivätorkkujaan ja me muut henkäsimme helpotuksesta, että katastrofi vältettiin.

Houdini

Valtsu kirjoittaa;

Mä voisinkin nyt kertoa kuinka kivaa meillä Jössen kaa on kesällä, kun meillä on oma huvila. Me päästään takkahuoneen tuuletusikkunasta itse kulkemaan edestakaisin ja se on kananverkosta tehty kolmenkymmenen neliön huvila. Äiskän ja iskän mielestä me ollaan hyvin turvassa siellä, kun äiskä aina pelkää, että meille tapahtuu jotain, vaikka mitäs meille ny vois tapahtua.

Mä olin aika toimelias poika ekana keväänä, kun huvila avattiin, mä lähdin muutaman kerran omille teilleni huvilasta, mut mä kyllä kävin aina sanomassa iskälle, että mä meen nyt. Ekana aamuna mä keksin, että kun kaivaa maata verkon maanrajasta, niin siitä pääsee livahtaan ulos. Mä keksin sen, kun se rakennusmies sanoi, että koirat kaivaa tunneleita, muttei kissat. Mä ajattelin, että jos kerran koiratkin osaa kaivaa tunnelin ja ne on sentäs paljon tyhmempiä kun mä, niin kyllä mäkin kaivan. Jösse ei uskaltanut tulla ulos sieltä huvilasta se on sen verran arka, että mä sain lähteä yksin. Mä ekaks kävin huikkaamassa makuuhuoneen ovella, kun porukka nukkui vielä, etä nyt tää poika lähtee. Äiskä ja iskä lähti vauhdilla mun perässä katsomaan, että mikä mun on ja ihmettelivät mihin mä katosin. Sit ne huomasi, että mä viiletin jo etupihalla ja nautin vapauden hurmasta.
Iskä oli niin onneton ja säikähtänyt, että mitä mulle tapahtuu, etten vaan jää auton alle niin mun tuli sitä niin sääliksi, että mä menin sit sen syliin. Niillä meni pitkään, että ne keksi mitä kautta mä pääsin ulos ja kyllä ne ihmetteli, kun ne hoksasi mun tunnelin. Sitten menikin muutama päivä ennen kun seuraava ulkoilu tapahtui, kun kirvesmies tuli tukkimaan sen maanrajan.

Sitten, kun me seuraavan kerran päästiin ulos, niin mä lähdin katon kautta livohkaan. Ne verkon reunat oli laitettu niin vähän päällekäin, ettän mä ihan hyvin putkelsin sieltä verkkojen välistä ulos. Meidän kiipeilypuu oli vielä laittettu niin hyvälle hollille, että mun tarvi vaan vähän kurottautua niin olin katonrajassa. Kyllä iskä ja äiskä taas hämmästeli, että mistä se poika nyt meni ulos ja kun ne ei itse tajunneet, niin mä näytin iskälle miten mä menin. Iskä oli selvästi musta ylpee, kun mä olin niin kekseliäs. Vähän se yritti mua torua ettei niin saisi tehdä, mutta ihasteli samalla, että kyl sä oot aika Houdini.
Sellanen mä olen, aika vilkas poika.