Jösse juttelee

Mun nimi on Jösse ja musta on ihan tyhmää kirjoitella johkin blogiin. En mä edes tiedän,mikä semmonen blogi on, mut kun toi Hertta saa jotain päähänsä ,niin pakko kai se on. Sitäpaitsi se lupasi antaa mulle Sheba annoksensa, jos mä suostun. Mä ajattelin, että jos mä sitten kirjoittaisin noita ruokajuttuja. Esimerkiksi mitä kinkkuleikettä henkilökunnan kannattaisi ostaa ja miltä maistuu Whiskasin tonnikala kastikkeessa verrattuna Latzin tonnikalaan.

Äiskä aina sanoo, että Jösse se on ollut ruoka-aikoina kotona. Mä en ymmärrä mitä se sillä tarkoittaa, kotonahan mä aina olen ja niin on mun veikka Valtsukin. Hertta nyt saattaa hyvällä ilmalla viipottaa ulkona, mut ei sekään talvella mene pihalle. Kissan tärkein elinkeino on syöminen ja jos ei sitä tekis, niin kuolis pois. Mä en ymmärrä miksi aina ne sitä mun syömistä ihmettelee ja itsekin syövät. Iskäkin mätää ruokaa suuhunsa oikein pikkulapiolla, mulle sentään riittää se mitä mä saan suuhunin ilman apuvälineitä.

Munhan piti kertoa kuka mä olen, unohtu kun tuli tärkeämpää kirjoitettavaa, niin kuin tuo ruoka. Me ollaan Valtsun kanssa kesällä 2007 syntyneet kissaveljekset ja meidän elämän alku meni tosi huonosti. Meidän eka kotiväki hylkäsi meidät ja joku toimitti meidät Kissakoti Kattilaan, kun me oltiin jo kuolemankielissä. Me oltiin silloin aika pikkuisia. Sitten iskä ja äiskä löysi meidät sieltä Kattilasta ja mä olen siitä lähtien ollut mammanpoika. Mä kerron sit joskus enemmän siitä meidän Kattilaan joutumisesta, mut se on niin surullinen tarina etten mä jaksa sitä kertoa nyt. Äiskä on neuvonut, että jos mun tulee pahamieli niistä lapsuusmuistoista niin pitää juosta äiskän kainaloon rapsutettavaksi niin pahaolo unohtuu.

Mä en nyt muuta ehdi kirjoittamaan, kun pitää mennä syömään, mut jatkakoon Valtsu.