Sanny Cat Center

Jössen ideoimaa:

Mä olen kuulkaas keksinyt loistojutun rikastua ja täsä voi rikastua tekin, jos lähdette juttuun mukaan tarpeeks ajoissa. Mä keksin ihan huippubisneksen. Me perustetaan Valtsun ja Hertan kaa tohon papparaisen pellolle Sanny Cat Center. Se olis Euroopan suurin kissanruokakauppa ja siel käy asiakkaita ympäri maailmaa. Aatelkaas mitkä rahat siinä on tulossa, kun Suomessakin on ainaskin puolimiljoonaa kissaa ja kaikille pitää ostaa ruokaa. Siihen keskukseen vois muuttaa kaikki lähialueen eläinkaupat ja jos ne ei haluu, niin pakotetaan.

Rahotuskin on jo ihan selvä. Hämeenlinnan kaupunki anto heti rahat, kun mä lupasin ostaa HPK:lle uudet luistimet. Hertta kansainvälisesti valveutuneena kissana keksi, että on syrjintää käyttää vaan valkoihosten rahaa ja siihen voi joku ihmisoikeusaktivisti puuttua. Sit me keksittiin laittaa sambialaiseen lehteen ilmotus, että jos jollakin on joutorahaa, niin lähettää sen meille. Heti joku hienostorouva vastasi ja kysyi miten paljo me tarvitaan. Hertta taas keksi, että mitä enempi pyydetään sitä vakuuttavampia me ollaan. Me pyydettiin viiskytmilliä, mut luvattiin ottaa enemmänkin, jos madamelta liikenee. Se olikin ihan mukava nainen ja kissoja silläkin oli. Kerto, että sen ukko delas pari vuotta sitten. Se oli joku pressa ja kun se yritti kääntää valtion kassaa kassakaappi kaatu sen päälle ja henki läks. Nyt leskirouvalla on rahaa kahmalokaupalla ja sitä liikenee suomalaiskissoillekin.

Ekaks me laitetaan tohon pellolle kunnon mainos, että kaikki näkee miten rahaa löytyy. Suunniteltiin ja ideoitiin, mut Pampsun keksintö kuulosti parhaalta. Me siirretään Aulangon näkötorni tohon pellolle, niin se takuulla on ja pysyy ja saa argeologitkin vielä ihmetellä mikä toteemipaalu siinä on ollu. Tää on kuulkaas vuosikymmenenjuttu tästä puhuu koko Hämeenlinna ja vielä Janakkalakin vuositolkulla. Mitään näin huimaa ei oo ikinä ennen keksitty ja kerranki on kaikki päättäjätkin hövelisti mukana.

Matkailua

Jösse juttelee:

Äiskä ja iskä on jossain reissussa ja me ollaan yksin kotona mummukan hoiteissa. Mä arvasinnjo viime viikolla, että ne meinaa taas johkin lähteä, kun ne kaivoi ne laatikkonsa esiin. Niillä on sellaisia laatikoita, jotain matkalaatikoita ne on ja niissä on kiva makoilla. Aina, kun ne tuodaan esille mä ja Valtsu mennään niihin leikkimään.

Mä en kyl yhtään ymmärrä miks ne aina haluu johkin matkoille, äiskä höpöttää jostain kulttuurista ja hyvistä ruokapaikoista. Nyt ne meni Saksaan, mä en kyl tiedä missä se on, mutta kaukana se täytyy olla, kun ne meni lentsikalla. Mä en haluis yhtään matkustaa, mutta joskus on pakko. Äiskä välillä pakottaa meitä matkustamaan Tervakoskelle missä on eläinlääkäriasema Helmi. Se on ihan kamalaa, mua aina oksettaa ja vähä itkettääkin autossa. Eläinlääkärit on ihan kamalia tyyppejä sen mä annan neuvoksi lukijoille, että jos joku yrittää viedä teidät eläinlääkäriin, niin laittakaa vastaan oikein tosissaan.

Mummukka sanoo, että iskä ja äiskä tulee huomena ja niillä on meitä kova ikävä. Mummukkakin on oppinut laittamaan tekstiviestejä, että se voi heti laittaa meidän kuulumiset äiskälle. Eilen mä olin vähä aikaa piilossa siltä ja se etsi ja huhuili mua. Sit se alkoi olla jo ihan paniikissa ja lähti hakeen papparaistakin etsiin mua. En mä sit enempää viitsinyt kiusata sitä ja kävelin ihan muina kissoina keittiöön. Sit alkoi taas se kamala pussaaminen ja rutistelu, mummukka on niin kovakouranen, että karvat vaan pöllyää. Sen ne omat pikkupullukatkin on tottuneet siihen rusenteluun, niin ettei ne kuulemma sitä edes huomaakkaan. Näin oudokseltaan saa kyl pelätä luittensa puolesta ja sit viel, kun äiskä tulee huomena, niin se vastaa pussaileekin. On se kiva, kun ne tulee, mulla on kova ikävä niitä ja Valtsu itkeskelee iltaisin iskän ikäväänsä.

Valtsu vauhdissa

Mun nimi on Valtsu ja mutkin Hertta pakotti kirjoittajaksi. Mä kostan tän kyllä, taas kun se luulee nukkuvansa kaikessa rauhassa saunan lauteilla, niin mä hyppään sen niskaan. Siitä se ei tykkää yhtään, mut mitäs aina komentelee meitä.

Mä voisin kirjoitella siitä mitä mä ja iskä tehdään yhdessä. Jösse, kun on tollanen mammanpoika, niin mä taas tykkään olla iskän kanssa. Äiskä aina ihmettelee ettei hän ole koskaan nähnyt kissan kiintyneen yhteen ihmiseen noin kovasti. Mut ei sitä tarvitse ihmetellä, nää on niitä miesten juttuja, kaveria ei jätetä jne. Mä olen iskän paras kaveri se on usein sen sanonutkin ja me puuhaillaan kaikkea kivaa yhdessä.

Mä voisin olla sellainen urheilutoimittaja tässä blogissa, kun me ollaan iskän kaa Liverpool ja HPK faneja. Se Liverpool on sellanen potkupallo porukka jossain ulkomailla, iskä ja äiskä oli niitä viime syksynä paikan päällä katsomassakin. Äiskä kuulemma oli vaan katsellu muuta yleisöä eikä tiennyt varsinaisesta pelistä mitään, kyllä iskää varmaan hävetti. Olis ottanut mut mukaan, niin mä olisin mennyt kentälle mukaan ja auttanut Liverpoolin voittoon. Sit mä olisin ollu suuri sankarikissa. Mä kun olen tosi rohkee tekeen kaikenlaista enkä pelkää niin kun toi Jösse.

Äiskä ei ymmärrä urheilusta yhtikäs mitään, niin se on jäänyt vaan mun ja iskän jutuksi. Mä tykkäisin lähteä jäähallillekin, mutta kun Jösse ei halua, niin en mä viitti jättää sitä kotiin. Jösse ei kun ei tykkää muista ihmisistä, kun kotiväestä ja tietenkin Sadusta joka käy meillä siivoomassa, se on Jössen sellainen sydänystävä. Nyt mua alkaa kyllästyttää tää kirjoittaminen ja taidan pistää vähän pitkäkseni. Ei sovi oudokseltaan rehkiä liikaa voi tulla tassut kipeiksi kirjoittamisesta.

Jösse juttelee

Mun nimi on Jösse ja musta on ihan tyhmää kirjoitella johkin blogiin. En mä edes tiedän,mikä semmonen blogi on, mut kun toi Hertta saa jotain päähänsä ,niin pakko kai se on. Sitäpaitsi se lupasi antaa mulle Sheba annoksensa, jos mä suostun. Mä ajattelin, että jos mä sitten kirjoittaisin noita ruokajuttuja. Esimerkiksi mitä kinkkuleikettä henkilökunnan kannattaisi ostaa ja miltä maistuu Whiskasin tonnikala kastikkeessa verrattuna Latzin tonnikalaan.

Äiskä aina sanoo, että Jösse se on ollut ruoka-aikoina kotona. Mä en ymmärrä mitä se sillä tarkoittaa, kotonahan mä aina olen ja niin on mun veikka Valtsukin. Hertta nyt saattaa hyvällä ilmalla viipottaa ulkona, mut ei sekään talvella mene pihalle. Kissan tärkein elinkeino on syöminen ja jos ei sitä tekis, niin kuolis pois. Mä en ymmärrä miksi aina ne sitä mun syömistä ihmettelee ja itsekin syövät. Iskäkin mätää ruokaa suuhunsa oikein pikkulapiolla, mulle sentään riittää se mitä mä saan suuhunin ilman apuvälineitä.

Munhan piti kertoa kuka mä olen, unohtu kun tuli tärkeämpää kirjoitettavaa, niin kuin tuo ruoka. Me ollaan Valtsun kanssa kesällä 2007 syntyneet kissaveljekset ja meidän elämän alku meni tosi huonosti. Meidän eka kotiväki hylkäsi meidät ja joku toimitti meidät Kissakoti Kattilaan, kun me oltiin jo kuolemankielissä. Me oltiin silloin aika pikkuisia. Sitten iskä ja äiskä löysi meidät sieltä Kattilasta ja mä olen siitä lähtien ollut mammanpoika. Mä kerron sit joskus enemmän siitä meidän Kattilaan joutumisesta, mut se on niin surullinen tarina etten mä jaksa sitä kertoa nyt. Äiskä on neuvonut, että jos mun tulee pahamieli niistä lapsuusmuistoista niin pitää juosta äiskän kainaloon rapsutettavaksi niin pahaolo unohtuu.

Mä en nyt muuta ehdi kirjoittamaan, kun pitää mennä syömään, mut jatkakoon Valtsu.

Hertta esittäytyy

Minä olen Hertta, eurooppalainen kotikissa, joku sanoisi, että sekarotuinen maatiaiskatti, mutta se ei ole totta minä olen hieno kissaneiti.
Olen meidän perheen pääkissa ja vastaan tämän blogin toimittamisesta. Olen syntynyt huhtikuussa 2007 ja asunut äiskän ja iskän kanssa kolmen kuukauden vanhasta saakka. Äiskä ja iskä on tämän talon henkilökuntaa tai palvelusväkeä, ihan miten haluatte sanoa. Mulla on kaksi pikkuveljeä Jösse ja Valtsu, ne ei ole oikeasti sukulaisia, mutta mä olen luvannut adoptoida ne samalla, kun iskä ja äiskä adoptoi pojat. Ne on aika hölmöjä jätkiä, ihan lapsia vielä, vaikka ne on vaan muutaman kuukauden nuorempia, kuin minä. Olen antanut niillekin luvan kirjoittaa tähän blogiin, mutta mä aion tarkistaa kaiken. Niistä, kun ei tiedä mitä hiirulaisjuttuja ja tyhmiä hölmöilyjä ne kirjoittelee. Joten hyvät lukijat, ei tarvitse pelätä, että blogin taso laskee, vaan takaan sen, että tätä kannattaa lukea.
Iskä on luvannut auttaa kuvien kanssa, koska mä haluan, että kuvia on paljon. Minä itse olen erittäin kaunis ja kuvauksellinen ja pojatkin poseeraa mieluusti.

Nyt saa pojat vuorostaan kirjoittaa oma esittelynsä.