Sukupuolivalistusta

Valtsu kertoo:

Koko juttu lähti siitä, kun Jösse itkeä tihrusti koko alkuviikon. Totta kai mä olin huolissani mikä velipoikaa riepoo. Rupesin kyselemään ja Jösse sanoi, että sillä on Pampsua ikävä. Pamela eli Pampsu lähti viime viikonloppuna kotiinsa neljän viikon meillä olon jälkeen. Mä katoin ihan kauhuissani Jösseä, että Pampsuhan on likka eikä sitä voi olla ikävä. Jösse jatkoi, vaan vollotustaan ja väitti ettei se ole Pampsun vika, että se on likka. No eihän se tietty olekaan, mut ihan outoo on sitä ikävöidä.

Mä mietin juttua hetken mummukan Kultsin ja Täplyn kaa jotka on viisaita jätkiä. Nekin ymmärsi heti ettei Jösse nyt ole kaikki kunnossa. Kyllähän me kaikki tiedetään, että likat on ihan omituisia. Eihän Hertasta ja Kultsun ja Täplyn sisaresta Mantusta ole muuta, kun haittaa. Sit siihen porukkaan tuli Ykäkin ihmettelemään mistä me jutskataa. Ykä on maailmaa nähnyt ja paljon kokenut äijien äijä. Se sano, että Jössellä on postraumaattinen stressireaktio. Oli vaikee sana, mut se kuulosti muuten hyvältä. Joku kauhee reaktio Jössee nyt vaivaa. Ykä tiesi kertoa, että se syntyy pitkäaikaisen stressin seurauksena, kun se varsinainen stressitilanne loppuu. Mä ymmärsin heti mistä on kyse. Jössellehän on stressaavaa, kun sen ruokakupille tulee ylimääräinen kissa ja nyt Pampsu pisteli sen ruokia kuukauden verran. Koko juttu alko valjeta mulle, koska me kaikki tiedetään, että Jösselle ruoka on tosi tärkee asia. Mä kyselin Ykältä, että miten toi trauma saadaan loppumaan, vai jääks Jösse porukolliksi lopuks ikäänsä. Onneks Ykä tiesi kertoa, että yleensä se menee ihan ittekseen ohi, kun potilas saa olla myönteisissä ja stressittömässä tilassa. Se helpotti mua tosi paljon.

Sit eilen illalla Jösse ei meinannu nukkua ollenkaan, kun se mietti onko siinä jotain vikaa, kun se tytöistä tykkää. En mä viittiny sanoo sille mitään tosta stressistä ja muusta yritin vaan rauhotella sitä. Onneks se sitte nukahti ja me nukkuttiinkin koko yö pienessä kippurassa toistemme kaa, niin kun aina ennenkin. Mut aamulla se valitus alko taas ja sit mulle välähti. Annetaan sille Pampsulle vapautus sukupuolesta. Jösse innostu heti, että eihän kukaan haluu olla likkakissa ja se sopii Pampsullekin ihan hyvin. Jössen itkut ja stressit loppu siihen, kun todettiin, että Pampsu on sukupuoleton kissa. Täytyy myöhemmin suunnitella voisko Hertankin vapauttaa sukupuolestaan, mut sitä täytyy vielä miettiä.

Raskas työ vaatii raskaat huvit

Valtsu tarinoi:

Hallitus vääntää jotain yhteiskuntasopimusta hiki hatussa, mutta kukaan ei puhu kissojen työsopimuksista. Suomen hallitus on tehny ihan turhia juttuja koko vuoden. Ensin jankattiin sotea ja nyt tätä yhteiskuntasopimusta enkä mä yhtään tiedä mistä on kysymys. Meidän tavallisten pienten kissojen asiat jää ihan hoitamatta. Esimerkiksi mulla on niin raskas ja erittäin vastuullinen työ, että ellen mä olis niin lungi jätkä se vois stressata.

Mä herään joka aamu 04.15, kun iskä herää ja lähtee viiteen töihin. Sit me yhdessä käydään kylppärissä, pestään hampaat ja laitetaan vaatteet päälle. Keittiössä juodaan kahvit ja mä istun aina tarkkailemassa pöydällä ja maistelemassa ettei kahvi ole vaan liian kuumaa. Sit me pakataan iskän työreppu ja se vasta on tarkka homma. Mä tarkistan jokaisen tavaran mikä reppuun menee ja katson vielä tarkkaan mihin kohtaan se repussa asetetaan. Sen jälkeen iskä laittaa kengät jalkaan ja takin päälle ja mä haistelen, että varmaan tulee oma takki ja omat kengät. Tulis kamala huuto, jos myöhemmin selviäsi, että iskä oliskin ottanut äiskän takin, tai kengät. Sit mä jään istuskelemaan hetkeksi eteiseen ja tarkistan, että iskä varmaan lähti. Tätä, kun tekee viitenä aamuna viikossa, niin ymmärrätte varmaan miten tärkeä kissa olen.

Sit, kun iskä on laitettu kunnialla työhön mä lähden äiskän viereen vielä nukkumaan. Nyt ärsyttää tuo Pampsu joka on ruvennut änkeemään kans äiskän sänkyyn. Se on kyllä mun äiskä eikä Pampsun äiskä ollenkaan. Sit se Pampsu on vielä sellanen vilukissa, että se nukkuu peiton alla. En ole sellastakaan ennen nähnyt. Äiskä ei anna ajaa Pampsua pois ja sen takia Jösse ja Hertta ei tule petiin, vaikka ne muulloin tulee. Sit me kaikki kolme äiskä, Pampsu ja mä nukutaan muutama tunti ja taas on laitettava vuorostaan äiskä töihin. Onneks siinä Jösse avustaa ja me yhdessä ehditään paremmin kaikki tarkistaa ja katsoa. Äiskällä, kun on niin paljon pikkusälää meikkipussissaan, että niiden tarkistaminen on tosi aikaa vievää. Onneks me ollaan joka aamu saatu äiskä ja iskä lähtemään töihin ja voimme hyvällä omalla tunnolla lepäillä päivän.

Lähettäkää meille unilääkettä

Valtsu kertoo:

Nyt on kuulkaas tosi kysymyksessä. Kaikkihan tietää, että mä olen iskän kissa ja me ollaan aina yhdessä. Mut nyt on nukkumisesta tullu ongelma, kun meidän iskällä on unettomuutta. Iskä ja äiskä ei ota makkariin nukkuun, kun Hertan ja se on ihan kamalaa. Kuulemma iskän uni katkee, kun mä nuolen sen naamaa yöllä. Kauheeta, että ihmisellä on noin huonot unenlahjat. Enhän mä edes nuole sitä, kun pari kertaa tunnissa, mut sittekin se väittää ettei pysty nukkuun. Kyl ihmisellä on kummallisia vaivoja. Olettekos koskaan kuullu kissasta jolla olis unettomuutta? Iskä ja äiskä silittelee mua monta kertaa, kun mä nukun, mut mä vaan käännän kylkee ja jatkan untani. Toi unettomuus täytyy olla jotain ihmisen hermoheikkoutta. Onhan se ihan outoo, jos on sängyssä makuuasennossa eikä siltikään nuku. Mä en edes mee makuuasentoon ellei uni tule just sillä sekunnilla.

Nyt mä ja Jösse saadaan nukkua muualla ja iskä, äiskä ja Hertta vetäytyy makkariin. Ei Jösse suostu taas nukkumaan ilman mua, kun me ollaan oltu aina yhdessä. Me ollaan jo pikkupennusta nukuttu yhdessä, niin meille tulee unettomuutta yksin nukkumisesta. Ei noista ihmisen ongelmista aina ota selvää.

Ruumiit rivissä

Valtsu kertoo:

Ette ikinä arvaa miten kivaa meillä oli viime yönä! Me saadaan nykyään olla  ulkoiluhuvilassa yötä päivää ja viime yönä me pistettiin hiirut kuriin Jössen kaa. Mä pyydystin ja Jösse hihku vieressä. Iskä ja äiskä kyseli aamulla, että mikäs veriperjantai meillä on ollut, kun aamulla löytyi kolme hiirua ruumiina keittiöstä.

Sitä me ei oikein Jössen kaa ymmärretä miks äiskä ja iskä ei oikein tykkäis, etä me tuodaan hiirut sisään. Äiskä aina kiljuu ja papattaa ettei saa tuoda niitä sisälle. Sit ne kumminkin ottaa ne ja muka vie johkin pois. Aivan varmasti ne itte syö ne, kun meidän silmä välttää. Herttaakin vähä kiinnosti meidän touhut, vaikka se on aina olevinaan niin paljon fiksumpi, kun me Jössen kaa. Äiskä ja iskä aina ihmettelee, kun me Jössen kanssa metsästetään kimpassa, mutta eikös ne tajua, että me ollaan veljeksiä. Veljeksien kuuluu olla yhdessä ja me ollaan totuttu tekemään kaikki yhteisesti. Se on tosi kätevää, kun on oma veikka niin se voi olla apuna ihan kaikessa. Jos meidän tulee kylmä, niin sitten me nukutaan ihan kiinni toisissamme. Jos tarvii leikkikaveria niin veikka on aina valmiina.
Sellaisia veljeksiä me ollaan!

Hallitsijoiden kuvia

Tässä näette minun lepäilyasentoni numero 1.

Tässä asento numero 2.

Tässä asento numero 3.

Jössellä on tyttöystävä

Valtsu kertoo;

Heh, heh meidän Jössellä on mukamas tyttöystävä. Eikä se mikään sellanen ole, sehän on vaan Pamela. Iskän ja äiskän yks kaveri tuo aina välillä kissansa meille hoitoon, kun se lähtee omille reissuilleen. Sen kissan nimi on Pamela eli Pampsu ja se on likka. Siitä on jo monta vuotta, kun se oli meillä ekan kerran ja silloin me Jössen kanssa vähän ihmeteltiin mikäs likka se oikein on. Nyt se on käynyt jo niin usein ettei se meitä enää kiinnosta.

Jösse on sen verran höppänä, että se salaa vaklaa aina Pampsun tekemisiä ja kyttää sitä, kun se liikkuu pitkin ja poikin. En mä kuitenkaan usko, että Jösse mitään likkakaveria haluis se on vaan muuten niin utelias. Pampsu on sen verran kiivas luonne, että Jössehän pelkää sitä ja varuillaan munkin on oltava. Se on ihan samanlainen, kun Hertta, että se heti ärähtää ja sähähtää jos siihen koskeekin. Siis ihan tyypillinen likka. Hertta ja Pampsu ei kovin hyvin tule toimeen, mutta Pampsu osaa vähän varoa Herttaa. Me ollaan Jössen kaa selitetty, että Hertta on vähä niin kun pomo meillä. On paree pysyä sen tieltä pois. Pääasiassa Hertta onkin yläkerrassa ja Pamela alakerrassa.

Siitä Jösse ei tykännyt yhtään, kun Pampsu meni äiskän syliin. Kyllä Jösse meni vauhdilla ajaan sen pois, ei Jössen äiskän syliin ole muilla asiaa. Meidän Jössellä, kun on mustis luonne.

Tylsää

Valtsu tilittää:

Olipa tylsä viikonloppu mä inhoan talvea. Nyt, kun tuli lunta ja pakkasta ei voi edes mennä meidän ulkoiluhuvilaan, tai voisihan sinne mennä jos tarkenee. Eilen iskä avasi ikkunan sinne ja antoi 20 minuuttia aikaa ulkoiluun. Kuka siinä lumessa seisoskelee 20 minuuttia, ei edes Jösse. Tosin Jösse tarkenee ulkona paljon paremmin, kun mä, sillä on tuota rasvaa ja turkista pikkuisen enemmän, kun mulla. Jössehän on sellainen Berliinimakkara iskän mielestä, tasapaksu pötkylä. Mä taas olen hyvävartaloinen sporttikissa.

Niin se viikonloppu. Meillä ei ollut mitään tekemistä ja mua ärsytti Jössen naamakin ihan hirveesti. Äiskä väittää, että pakkanen tekee meistä sähköisiä ja sit me hermostutaan toisiimme, kun turkki kutittaa. En kyl tiedä johtuuko se siitä, mutta ärsytyskynnys oli tosi matalalla. Mitään ei saanu tehdä, aina iskä tai äiskä kielsi ja oli heti kyselemässä mitä sä Valtsu teet. Mä olisin halunnut katsoa äiskän lankoja, mutta siitä se hermostuu heti. Kummam tarkka se on niiden lankojensa päälle. Sit mä olisin halunnut lepäillä tietsikan näppäinten päällä, mut iskä leperteli mulle niin nätisti ettei Valtsun nyt oikein sopisi siinä olla, niin mä en halunnut sitä kiusata.

Mummukkakin tuli käymään ja yleensä on tosi kivaa pureskella sen aamutossuja , mutta se ei ollut kun vartin verran, kun sillä oli kiire niiden pikkupullukoiden luo. Ne pikkupullukat on mummukan ja papparaisen kesällä syntyneet pikku kissat Kultsi, Täply ja Leidi. Ne siellä ulkona näytti painavan vauhdilla, mutta mummukka onkin ne opettanut sellaisiksi eräkissoiksi jotka lähtee sen kaa lenkille säässä, kun säässä.

Loppujen lopuksi me Jössen kanssa otettiin muutama matsi ja painittiin oikein kunnolla. Se vei niin paljon energiaa, että sit me nukuttiin loppun sunnuntaita, mä iskän sylissä tietty.

Valtsu vauhdissa

Mun nimi on Valtsu ja mutkin Hertta pakotti kirjoittajaksi. Mä kostan tän kyllä, taas kun se luulee nukkuvansa kaikessa rauhassa saunan lauteilla, niin mä hyppään sen niskaan. Siitä se ei tykkää yhtään, mut mitäs aina komentelee meitä.

Mä voisin kirjoitella siitä mitä mä ja iskä tehdään yhdessä. Jösse, kun on tollanen mammanpoika, niin mä taas tykkään olla iskän kanssa. Äiskä aina ihmettelee ettei hän ole koskaan nähnyt kissan kiintyneen yhteen ihmiseen noin kovasti. Mut ei sitä tarvitse ihmetellä, nää on niitä miesten juttuja, kaveria ei jätetä jne. Mä olen iskän paras kaveri se on usein sen sanonutkin ja me puuhaillaan kaikkea kivaa yhdessä.

Mä voisin olla sellainen urheilutoimittaja tässä blogissa, kun me ollaan iskän kaa Liverpool ja HPK faneja. Se Liverpool on sellanen potkupallo porukka jossain ulkomailla, iskä ja äiskä oli niitä viime syksynä paikan päällä katsomassakin. Äiskä kuulemma oli vaan katsellu muuta yleisöä eikä tiennyt varsinaisesta pelistä mitään, kyllä iskää varmaan hävetti. Olis ottanut mut mukaan, niin mä olisin mennyt kentälle mukaan ja auttanut Liverpoolin voittoon. Sit mä olisin ollu suuri sankarikissa. Mä kun olen tosi rohkee tekeen kaikenlaista enkä pelkää niin kun toi Jösse.

Äiskä ei ymmärrä urheilusta yhtikäs mitään, niin se on jäänyt vaan mun ja iskän jutuksi. Mä tykkäisin lähteä jäähallillekin, mutta kun Jösse ei halua, niin en mä viitti jättää sitä kotiin. Jösse ei kun ei tykkää muista ihmisistä, kun kotiväestä ja tietenkin Sadusta joka käy meillä siivoomassa, se on Jössen sellainen sydänystävä. Nyt mua alkaa kyllästyttää tää kirjoittaminen ja taidan pistää vähän pitkäkseni. Ei sovi oudokseltaan rehkiä liikaa voi tulla tassut kipeiksi kirjoittamisesta.

Jösse juttelee

Mun nimi on Jösse ja musta on ihan tyhmää kirjoitella johkin blogiin. En mä edes tiedän,mikä semmonen blogi on, mut kun toi Hertta saa jotain päähänsä ,niin pakko kai se on. Sitäpaitsi se lupasi antaa mulle Sheba annoksensa, jos mä suostun. Mä ajattelin, että jos mä sitten kirjoittaisin noita ruokajuttuja. Esimerkiksi mitä kinkkuleikettä henkilökunnan kannattaisi ostaa ja miltä maistuu Whiskasin tonnikala kastikkeessa verrattuna Latzin tonnikalaan.

Äiskä aina sanoo, että Jösse se on ollut ruoka-aikoina kotona. Mä en ymmärrä mitä se sillä tarkoittaa, kotonahan mä aina olen ja niin on mun veikka Valtsukin. Hertta nyt saattaa hyvällä ilmalla viipottaa ulkona, mut ei sekään talvella mene pihalle. Kissan tärkein elinkeino on syöminen ja jos ei sitä tekis, niin kuolis pois. Mä en ymmärrä miksi aina ne sitä mun syömistä ihmettelee ja itsekin syövät. Iskäkin mätää ruokaa suuhunsa oikein pikkulapiolla, mulle sentään riittää se mitä mä saan suuhunin ilman apuvälineitä.

Munhan piti kertoa kuka mä olen, unohtu kun tuli tärkeämpää kirjoitettavaa, niin kuin tuo ruoka. Me ollaan Valtsun kanssa kesällä 2007 syntyneet kissaveljekset ja meidän elämän alku meni tosi huonosti. Meidän eka kotiväki hylkäsi meidät ja joku toimitti meidät Kissakoti Kattilaan, kun me oltiin jo kuolemankielissä. Me oltiin silloin aika pikkuisia. Sitten iskä ja äiskä löysi meidät sieltä Kattilasta ja mä olen siitä lähtien ollut mammanpoika. Mä kerron sit joskus enemmän siitä meidän Kattilaan joutumisesta, mut se on niin surullinen tarina etten mä jaksa sitä kertoa nyt. Äiskä on neuvonut, että jos mun tulee pahamieli niistä lapsuusmuistoista niin pitää juosta äiskän kainaloon rapsutettavaksi niin pahaolo unohtuu.

Mä en nyt muuta ehdi kirjoittamaan, kun pitää mennä syömään, mut jatkakoon Valtsu.

Hertta esittäytyy

Minä olen Hertta, eurooppalainen kotikissa, joku sanoisi, että sekarotuinen maatiaiskatti, mutta se ei ole totta minä olen hieno kissaneiti.
Olen meidän perheen pääkissa ja vastaan tämän blogin toimittamisesta. Olen syntynyt huhtikuussa 2007 ja asunut äiskän ja iskän kanssa kolmen kuukauden vanhasta saakka. Äiskä ja iskä on tämän talon henkilökuntaa tai palvelusväkeä, ihan miten haluatte sanoa. Mulla on kaksi pikkuveljeä Jösse ja Valtsu, ne ei ole oikeasti sukulaisia, mutta mä olen luvannut adoptoida ne samalla, kun iskä ja äiskä adoptoi pojat. Ne on aika hölmöjä jätkiä, ihan lapsia vielä, vaikka ne on vaan muutaman kuukauden nuorempia, kuin minä. Olen antanut niillekin luvan kirjoittaa tähän blogiin, mutta mä aion tarkistaa kaiken. Niistä, kun ei tiedä mitä hiirulaisjuttuja ja tyhmiä hölmöilyjä ne kirjoittelee. Joten hyvät lukijat, ei tarvitse pelätä, että blogin taso laskee, vaan takaan sen, että tätä kannattaa lukea.
Iskä on luvannut auttaa kuvien kanssa, koska mä haluan, että kuvia on paljon. Minä itse olen erittäin kaunis ja kuvauksellinen ja pojatkin poseeraa mieluusti.

Nyt saa pojat vuorostaan kirjoittaa oma esittelynsä.