Mäkin haluan lemmikkieläimen!

Jössen toiveita:

Musta en ihan väärin, ettei mulla ja Valtsulla ole omaa lemmikkieläintä. Me ollaan pitkät päivät yksin kotona, niin olisi jotain seuraa kun olis lemmikki edes. Mä haluisin kerpiilin, tai sellasen aavikkorotan ja Valtsu haaveilee kanarialinnusta, tai seeprapeiposta. Kyl mun mielestä iskä ja äiskä on tosi nuljuja, kun ei edes joululahjaks hankkinu meille lemmikkiä kaveriks. Ajatelkaas miten hyvin aika kuluu, jos me voitas aina välillä ottaa se kerpiili häkistään ja sit jahdattais sitä pitkin taloa. Tai paremman puutteessa me voitais läpsiä sitä sinne häkkiin. Siinä sitä menis aika kaikilla tosi mukavasti.

Me ollaan jouduttu tuomaan tuolta ulkoiluhäkistä päästäisiä ja metsähiiriä sisään ja kokeiltu oiskos niistä leikkikaveriks. Ne on kuitenkin niin heikkohenkisiä, että ne heittää veivinsä melko pian. Muutama on saanu sydärin ja joku kuoli verenvuotoon, kun Valtsu vaan vähä purasi sitä. Voihan olla, että suomalaisilla päästäisillä on joku perinnöllinen sydänvika, niin ku noilla ihmisilläkin. Eihän kaikki tietty oo niin vahvoja, kun me kissat. Sit me aateltiin Valtsun kaa, että tollanen ulkolainen jalostettu elukka vois olla sitkeempi. Tai voishan niitä ottaa monta, että jos yks delais nin olis toinen tilalle.

Äiskä ja iskä sanoo jyrkästi ei. Meille ei mitään hiiriä hommata. Me ei ymmärretä miks ne on nin pikkumaisia. Ei kai niillä rahat voi olla nin finiitto, ettei pysty hiirille edes ruokaa hommaamaan. Siihen ei montaa senttiä päivässä menis. Vai mistäs sen tietää, jos äiskä on tuhlannu taas kaikki rahansa johkin kirjoihin. Aika älytöntä sekin, että ihminen ostaa kassikaupalla kirjoja. Kyl ny yks kirja pitäis riittää jokaiselle, ei pitäis olla nin ahne. Hertta oli lukenu jostain äiskän historia lehdestä, että menneenä aikana Saksassa riitti yks kirja. Se oli joku Taisteluni ja sen oli skrivannu joku Aatu. Kaikki muut kirjat ne poltti. Tulis meidänkin pihaan komee rovio jos pistettäis äiskän kirjasto kokkoon.

Seuraavaks me puhutaan mummukalle, jos se hommais meille lemmikin. Tai sit Nummen mummu ja pappa. Ne on paljo reilumpia ja yleensä tekee kaiken mitä me pyydetään.

Meidän Jösse seukkaa!

Valtsun jutut:

Tiedättekös, että meidän Jösse seukkaa. Heh- heh. Jösse käy ihan kuumana, kun se ei tiedä, että seukkaaminen tarkoittaa seurustelua. Eikä Jösse halua seurustella, kun se ei tykkää likoista. Paitsi Hertasta ja Pamelasta.
Meillä siis tapahtuu nykään semmossii, että Pamella eli Pampsu tuli meille kylään. Se onkin ny vähä pitempään, kun sen iskä lähti kahdeksi kuukaudeksi reissuun. Ihan kiva likkahan toi Pampsu on ja huvittaa, kun Jösse on siitä kiinnostunut ihan tosissaan. Jösse on, vaan niin ujo, että mun täytyy touhuta koko ajan siinä välissä. Nyt aluksi me ensin vähä tutustutaan siihen uudestaan ja vähä jaagataan sitä, että selvii missä kunnossa se on. On silläkin maha vähä pullistunu talven aikana ettei sekään ihan bikinikunnossa ole.
Pampsu on yleensä ihan reilu likka ja osllistuu kaikkeen säheltämiseen mukavasti. Se ei nyrpistele nenäänsä kaikille meidän jutuille, niin ku Hertta tekee. Pampsu on vaan kova kirkuun, kun sitä vähä läpsii. Iskä aina sanoo, että Pampsu on sellanen naisellinen likka. Kun me muut sihistään, niin Pampsu kirkuu.
Mä kerron myöhemmin lisää mitä kaikkee jännää me vielä keksitään.

P.S Pampsu on lähöisin sieltä samasta lastenkodista eli Kattilasta, niin kun mä ja Jössekin.

Urheiluhullut!

Valtsun jutut:

Näin olympialaisten aikaan mekin ollaa Jössen kaa innostuttu yleisurheilusta. Ei sillai, et me itte urheiltais vaan meistä on tullut innokkaita penkkiurheilijoita. Varsinkin naisten satametriä on tosi jännä laji ja me seurataan sitä mielenkiinnolla. Meillä on oikein aitiopaikat, kun meidän oman talon naiset harrastaa lajia.

Kaikki johtuu siitä, että toi Hertta ja pikkuLeidi on koko ajan riidoissa. Mummukka on kyl yrittänyt pitää liikenteenohjausta hallussaan ja päästää ne vuoron perään ulos. Mut aina parin päivän välein sattuu vahinko ja pikkulikka luikahtaa pihalle samaan aikaan, kun Herttakin. Ja sit alkaa kova meno. Ekana juoksee pikkulikka ja rääkyy mennessään ja perässä viilettää Hertta pihisten ja muristen. Sit siihen yhtyy mummukka joka huutaa: Hertta, ei saa! Ja viimesenä menee meidän äiskä, joka kanssa huutaa Hertalle. Meidän äiskällä on selvästi hiottavaa tuossa lähdössä. Se saa aina huonon lähdön, kun se laittaa kenkiä niin kauan jalkaan. Mummukka vetää yllättävän hyvin , vaikka se on jo seittemänkymmentä. Tosin se sanoi, että kovalla pihatiellä on parempi juosta, mutta jos Leidi suuntaa metsään päin, niin pehmeä murtomaa ottaa koville.

Sit se juoksu päättyy sillai, että Leidi juoksee terassin alle piiloon. Hertta jää muina naisina pihaan istuskeleen eikä muista koko riidan aihetta. Mummukka ja äiskä onnettomina vikittelee Leidiä pois terassin alta. Aina välillä niillekin meinaa tulla riitaa, kun mummukka sättii meidän Herttaa häijyliiniksi. Useinmiten kyllä, mummukka hakee Hertan syliinsä ja pussaa sitä omaan kovakouraiseen tapaansa. Sitten se laittaa Hertan sisään ja pikkuLeidi uskaltaa vasta sitten terassin alta pois.

Me ollaan suunniteltu Jössen kaa, että tästä juoksusta vois tehdä oikein yleisötapahtuman. Hankittais olutteltta ja kaikki muut ihmisten vaatimat vermeet. Jösse lupas, et hän vois paistaa makkaraa. Tai ainakin vähän aikaa. Mä voisin myydä lippuja ja juontaa koko urheilutapahtuman. Eikös kuulosta hienolta!

Likat tappelee

Jösse juttelee:

Meidän talon likoille on tullu riita. Hertta ja mummukan Leidi ei ole puheväleissä ja sen saa tuta koko talo. Aina, kun Hertta näkee pikkuleidin, niin se lähtee jaakaamaan sitä. Musta ja Valtsusta se on ihan kivaa, me katsellaan ikkunasta ja huudetaan: hyvä Hertta anna sille turpaan!

Mummukka ja äiskä ei ole ollenkaan yhtä innoissaan. Niillä on nykyään, vaikka mitä merkinanto systeemejä ettei Hertta ja Leidi olisi ulkona yhtäaikaa. Ei meidän talossa ole koskaan ennen tuollalailla tapeltu, mutta ei täällä ennen ole kahta likkaa ollutkaan. Hertta oli monta vuotta ainoa likka, eikä kukaan jätkistä välittänyt, kun se ärhenteli. Ainahan se jostain rähjää meillekin. Milloin meillä on viikset sukimatta, milloin korvat putsaamatta. Mutta ei me Valtsun kanssa siitä ole välitetty, kierretään vaan kauempaa, ettei se ylety läpsimään. Leidi onkin ihan yhtä ärhäkkä, kun Herttakin eikä se periksi anna. Vaikka Leidi on vasta vuoden vanha, niin se kyllä pitää puolensa ja sitten ne kumpikin likka on ihan raivona.

Nyt meillä on siis sellanen meininki, että mummukka on likkojen ulkoilun pääkoordinaattori. Se pistää Leidin aamu-ulkoilulle kuuden aikoihin ja kahdeksan maissa sisään. Sitten lähtee meidän Hertta ulos ja se saa olla koko päivän, jos sitä huvittaa. Yleensä se haluu päivätorkuille kahden maissa ja sit Leidi voi mennä ulos, mutta ei sekään yleensä halua. Niillä naisilla, kun on kauneusunien aika siinä iltapäivällä. Me jätkät ei tarvita kauneusunia me otetaan muuten vaan pikkutirsoja päivän mittaan. Sitten Hertta käy vielä iltalenkillä ja tulee ennen seitsemää sisään ja pikkulikka saa olla sit vielä puoliyhdeksään ulkona. Niillä kaikilla mummukan pikkupullukoilla eli Leidillä, Täplyllä ja Kultsilla on nukkumaan meno aika jo puoliyhdeksältä.

Me Valtsun kaa jännityksellä odotetaan koska ne likat ottaa seuraavan matsin. Siihen vois myydä, vaikka lippuja kylän muille kissoille.

Jössellä on tyttöystävä

Valtsu kertoo;

Heh, heh meidän Jössellä on mukamas tyttöystävä. Eikä se mikään sellanen ole, sehän on vaan Pamela. Iskän ja äiskän yks kaveri tuo aina välillä kissansa meille hoitoon, kun se lähtee omille reissuilleen. Sen kissan nimi on Pamela eli Pampsu ja se on likka. Siitä on jo monta vuotta, kun se oli meillä ekan kerran ja silloin me Jössen kanssa vähän ihmeteltiin mikäs likka se oikein on. Nyt se on käynyt jo niin usein ettei se meitä enää kiinnosta.

Jösse on sen verran höppänä, että se salaa vaklaa aina Pampsun tekemisiä ja kyttää sitä, kun se liikkuu pitkin ja poikin. En mä kuitenkaan usko, että Jösse mitään likkakaveria haluis se on vaan muuten niin utelias. Pampsu on sen verran kiivas luonne, että Jössehän pelkää sitä ja varuillaan munkin on oltava. Se on ihan samanlainen, kun Hertta, että se heti ärähtää ja sähähtää jos siihen koskeekin. Siis ihan tyypillinen likka. Hertta ja Pampsu ei kovin hyvin tule toimeen, mutta Pampsu osaa vähän varoa Herttaa. Me ollaan Jössen kaa selitetty, että Hertta on vähä niin kun pomo meillä. On paree pysyä sen tieltä pois. Pääasiassa Hertta onkin yläkerrassa ja Pamela alakerrassa.

Siitä Jösse ei tykännyt yhtään, kun Pampsu meni äiskän syliin. Kyllä Jösse meni vauhdilla ajaan sen pois, ei Jössen äiskän syliin ole muilla asiaa. Meidän Jössellä, kun on mustis luonne.

Vouhkausvuodet

Jösse tarinoi:

Meidän äiskästä on tullut ihan outo, se kiljuu pienemmästäkin eikä sen tavaroihin saa ollenkaan koskea. Sillä on varmaan ne vouhkausvuodet vai mitkä ne on, kun tulee viiskymppisille vanhoille naisille, kun ne huutaa ja hikoilee.
Ihan mitättömästä asiasta äiskä alko kiljuun eilenkin illalla. Sillä, kun on nykyään pitkä tukka niin sillä on kaikenlaisia hiuspantoja ja muita juttuja. Yksi panta on tehty jostain aidosta karvasta ja se kiinnosti mua. Se oli jättänyt pannan käsilaukkuunsa, niin mä otin sen sieltä ja ihan vähän vaan katoin sitä tossa eteisen lattialla. Sen, kun äiskä huomasi niin johan tuli huutoa, että älä koske mun tavaroihin, kun mä en ota sun hiiriäsi niin sä et ota mun tavaroita.

Kyllä se mun puolesta saa niitä hiiriä ottaa ja leikkiä jos haluaa en mä ole noin tarkka omistani, kun se on. Kerran mä vein sen käsilaukkuun yhden hiirulaisen, sit kun se tuli töistä se heti alkoi kyseleen, että kuka laittoi hiirun hänen laukkuunsa. En mä viittinyt tunnustaa,kun se ei näköjään siitäkään tykännyt.

Sekin voi olla, että naiset on ihan luonnostaan tollasia outoja. Hertta on ihan samanlainen kiljuja, vaikka sillä ei ole vouhkausvuodet, kun se on vaan muutaman kuukauden vanhempi kuin mä ja Valtsu. Jos Herttaa hipaseekin, kun sen ohi menee niin heti tulee hirvee sähinä ja suhina ja äiskä heti huutaa ettei saa Herttaa kiusata. Ihan, kun me aina oltais ne jotka kiusaa. Muutaman kerran mä tosin olen odottanut nurkantakana, kun Hertta menee ohi ja hypännyt sen kimppuun, mutta ei se mitään kiusaamista ole sillai se pysyy virkeänä. Voi, voi noita naisia!

Ongelmia pikkupoikien kanssa

Hertta kirjoittaa:

Arvasinhan minä, että Valtsun ja Jössen kanssa tulee ongelmia, kun ne on niin auttamattoman lapsellisia ja hölmöjä. Minulta meinasi palaa hihakarvat, kun olin delegoinut poikien vastuulle viikonlopun kirjoittamiset. Mutta eihän ne samperin karvape+#%+eet mitään muistaneet tehdä, oli kuulemma jotain tärkeämpää. Kun tivasin, että mikä oli niin paljon tärkeämpää, niin kuulemma luonnon tarkkailu ulkona. Pojat oli istuneet takkahuoneen sohvan selkänojalla ja tapittaneet ulos, kun siellä käveli fasaaneja. Onhan ne nyt ennekin fasaaneja nähneet, mutta nyt tuli niin mielenkiintoinen keskustelu, että kaikki unohtui. Jösse kuulemma rupesi laskemaan, että kuinka monta Whiskas pussia saisi yhdestä fasaanista. Anna mun kaikki kestää, eikö mitään tyhmempää enää keksineet. Ihmettelen miksi Valtsukin moista rupesi laskeskelemaan, kun ei se paljon syökkään.

Tästä otin kyllä opiksi, jos pojat luulee etten enää pyydä heitä kirjoittamaan, niin turha luulo. Nyt minä vaan vahdin ne niin perusteellisesti ettei tehtäviä laiminlyödä taatusti. Ne pojat sentäs osaa minua aina ärsyttää, milloin ne teppailee minun edessäni niin hitaasti ettei ohitse pääse tai tuleevat haistelemaan turkkiani. Tämä tyttö läimäisee heti, jos liian lähelle tupataan ja Jösse onkin oppinut jo kiertämään minut kaukaa ja hyvä niin. Minä vaadin kunnioitusta ja arvostusta talon ainoana tyttökissana!