Katupartio Cat Soldiers

Valtsu juttelee:

Me aiotaan Jössen kaa perustaa oma katupartio, niin pakolaiskissat ei pääse meidän pihaan hyppimään. Yksikään eri värinen kissa, kuin me ei meidän kulmilla hiiviskele. Jösse oli alkuun ihan innoissaan ja me keksittiin hieno nimi Cat Soldiers. Suunniteltiin, että hankitaan hupparit ja laitetaan tuo nimi komeesti selkään ihan kuin Soldiers of Odin jätkilläkin. Sit mä muistin, että iskä sanoi tuota Oodinin porukkaa persaukisten moottoripyöräkerhoksi joilla on kerhon säännöt,mutta ei ole varaa moottoripyöriin. Ei me sellaisia haluta olla. Sit me suunniteltiin yhdessä, että Hertta kutoo meille pipot ja siihen laitetaan nimi. Me päädyttiin, että pipoon kirjoitetaan mamman mussut, kun se on meille tutumpi nimi.

Jossain vaiheessa Jösse alkoi pohtimaan, että eihän pihassa päivällä vieraat kissat liiku, kun mummukan pullukat vilistää pihassa. Vieraan uskaltaa tulla vasta pimeän aikaan ja Jösse ei halua olla pimeässä ulkona. Mäkin aloin asiaa miettimään uudestaan, kun olen niin iltauninen, että asetun iskän syliin jo kuudenmaissa nukkumaan. Onkohan se oikein järkevää hankkiutua niin rankkaan hommaan, kun tuo lepäily on niin mukavaa. Lopulta äiskä teki tenän koko jutulle. Se sano ettei meidän pojat juoksentele ulkona eikä mitään partioita tarvita. Eri väriset kissat ovat kuulemma ihan yhtä hyviä, kun mekin. Sitä nyt pitää ajatella enemmänkin miksi me edes ruvettiin hommaa suunnittelemaan. Kyllähän kissa on kissa väristä riippumatta. Me taidettiin hurahtaa noihin Odinin hienoihin huppareihin ja äiskä sanoi, että testosteroni suorastaa roiskuu, kun ollaan niin kovaa jätkää. Kyllä mä olenkin tosi kova kolli, mut Jösse on sellainen vellihousu. Mitäs mieltä lukijat on tarvitaanko meillä oma katupartio?

Meidän koti ei ole pakolaiskeskus!

Terve täsä Valtsu! Olettekos jo ihmetelleet mihin olemme joutuneet, kun emme kirjoittele enää. Katsokaas meillä on ollut sapattivapaa ja neuvoteltiin muutenkin työsopimukset uusiksi. Me siirryttiin kansainväliseen EU:n suosittelemaan työpäivään ja nyt meillä on neljän tunnin siesta puolenpäivän aikaan. Suomalaisen kansallisen tavan mukaan pekkaspäivä on joka toinen päivä ja loma-ajat samat, kuin eduskunnalla. Tuo vääntö lomista meni aika tiukoille, mut sitten AKT lupas lähtee tukilakkoon. Lastaajat lupas pistää pepun penkkiin ellei lomaa heru lisää. Nyt meillä on työehdot mallillaan, niin taas voisi hiukan kirjoitellakin.


Eniten meitä riepoo nää turvapaikanhakijat. Mitä ihmettä ne tänne tuppaa kunnon suomalaisten kissojen joukkoon. Siivellä eläjiä koko porukka sanon minä. Kesällä tuli jo eka aalto ja niille on tehty kaiken maailman kotouttamisohjelmia. Meille ilmestyi joku ihme luuseri eikä lähde kulumallakaan pois. Naisväki, äiskä ja mummukka on ihan hulluna siihen ja lässyttävät ja holhoovat, että voi pientä kissaparkaa. Ei se mikään kissaparka ole, vaan iso kollikissan turjake jolla taatusti on rikosrekisteri ja ties mitä muuta. Naiset on vaan niin helposti huijattavissa. Ne heti heltyy, kun joku alkaa jaloissa kiehnäämään ja kehräämään. Mummukka nimes sen kollin Yrjänäksi eli Ykäks ja nyt ne on papparaisen kanssa toteuttamassa kotouttamissuunnitelmaa. Niitten omat kissat Kultsu, Täply ja Pikkulikka on niin nyhveröitä, että ne antaa sen vaan olla ja syödä heidän ruokakupiltaan. Ei noista pakolaisista tiedä mitä tauteja niissä on ja miten ne naisia ahdistelevat. Onneks Hertta on niin napakka likka, että se vaan sihisee ja pihisee Ykän jutulle.

Toinen pakolaisaalto tuli eilen. Iskän kaverin Pamela eli Pampsu kissa veti taas luunsa meille. Sehän ei ole eka kerta eikä takuulla viimeinenkään. Ei se Pampsu mitään turvapaikkaa tarvitse se on ihan pelkkä elintasopakolainen. Tänne se tulee syömään meitin ruuat ja viettää lokoisia kissanpäiviä. Jos meille tulee vielä yksikin pakolaiskissa, niin me ruvetaan Jössen kanssa hakeen tietsikalta ohjeita Molotovin coctailiin. Heitetään muutama polttopullo, niin eiköhän asiat muutu. Turha sanoa, että me oltaisiin suvaitsemattomia. Kyllä tämä on ihan kissan järjenkäyttöä eihän me voida vieraita kissoja meille ottaa. Ne syö meidän ruuat, vikittelee äiskää ja mummukkaa ja vie parhaat nukkumapaikat. Sellaista peliä meillä ei suvaita ja me emme eduistamme luovu!

Urheiluhullut!

Valtsun jutut:

Näin olympialaisten aikaan mekin ollaa Jössen kaa innostuttu yleisurheilusta. Ei sillai, et me itte urheiltais vaan meistä on tullut innokkaita penkkiurheilijoita. Varsinkin naisten satametriä on tosi jännä laji ja me seurataan sitä mielenkiinnolla. Meillä on oikein aitiopaikat, kun meidän oman talon naiset harrastaa lajia.

Kaikki johtuu siitä, että toi Hertta ja pikkuLeidi on koko ajan riidoissa. Mummukka on kyl yrittänyt pitää liikenteenohjausta hallussaan ja päästää ne vuoron perään ulos. Mut aina parin päivän välein sattuu vahinko ja pikkulikka luikahtaa pihalle samaan aikaan, kun Herttakin. Ja sit alkaa kova meno. Ekana juoksee pikkulikka ja rääkyy mennessään ja perässä viilettää Hertta pihisten ja muristen. Sit siihen yhtyy mummukka joka huutaa: Hertta, ei saa! Ja viimesenä menee meidän äiskä, joka kanssa huutaa Hertalle. Meidän äiskällä on selvästi hiottavaa tuossa lähdössä. Se saa aina huonon lähdön, kun se laittaa kenkiä niin kauan jalkaan. Mummukka vetää yllättävän hyvin , vaikka se on jo seittemänkymmentä. Tosin se sanoi, että kovalla pihatiellä on parempi juosta, mutta jos Leidi suuntaa metsään päin, niin pehmeä murtomaa ottaa koville.

Sit se juoksu päättyy sillai, että Leidi juoksee terassin alle piiloon. Hertta jää muina naisina pihaan istuskeleen eikä muista koko riidan aihetta. Mummukka ja äiskä onnettomina vikittelee Leidiä pois terassin alta. Aina välillä niillekin meinaa tulla riitaa, kun mummukka sättii meidän Herttaa häijyliiniksi. Useinmiten kyllä, mummukka hakee Hertan syliinsä ja pussaa sitä omaan kovakouraiseen tapaansa. Sitten se laittaa Hertan sisään ja pikkuLeidi uskaltaa vasta sitten terassin alta pois.

Me ollaan suunniteltu Jössen kaa, että tästä juoksusta vois tehdä oikein yleisötapahtuman. Hankittais olutteltta ja kaikki muut ihmisten vaatimat vermeet. Jösse lupas, et hän vois paistaa makkaraa. Tai ainakin vähän aikaa. Mä voisin myydä lippuja ja juontaa koko urheilutapahtuman. Eikös kuulosta hienolta!

Likat tappelee

Jösse juttelee:

Meidän talon likoille on tullu riita. Hertta ja mummukan Leidi ei ole puheväleissä ja sen saa tuta koko talo. Aina, kun Hertta näkee pikkuleidin, niin se lähtee jaakaamaan sitä. Musta ja Valtsusta se on ihan kivaa, me katsellaan ikkunasta ja huudetaan: hyvä Hertta anna sille turpaan!

Mummukka ja äiskä ei ole ollenkaan yhtä innoissaan. Niillä on nykyään, vaikka mitä merkinanto systeemejä ettei Hertta ja Leidi olisi ulkona yhtäaikaa. Ei meidän talossa ole koskaan ennen tuollalailla tapeltu, mutta ei täällä ennen ole kahta likkaa ollutkaan. Hertta oli monta vuotta ainoa likka, eikä kukaan jätkistä välittänyt, kun se ärhenteli. Ainahan se jostain rähjää meillekin. Milloin meillä on viikset sukimatta, milloin korvat putsaamatta. Mutta ei me Valtsun kanssa siitä ole välitetty, kierretään vaan kauempaa, ettei se ylety läpsimään. Leidi onkin ihan yhtä ärhäkkä, kun Herttakin eikä se periksi anna. Vaikka Leidi on vasta vuoden vanha, niin se kyllä pitää puolensa ja sitten ne kumpikin likka on ihan raivona.

Nyt meillä on siis sellanen meininki, että mummukka on likkojen ulkoilun pääkoordinaattori. Se pistää Leidin aamu-ulkoilulle kuuden aikoihin ja kahdeksan maissa sisään. Sitten lähtee meidän Hertta ulos ja se saa olla koko päivän, jos sitä huvittaa. Yleensä se haluu päivätorkuille kahden maissa ja sit Leidi voi mennä ulos, mutta ei sekään yleensä halua. Niillä naisilla, kun on kauneusunien aika siinä iltapäivällä. Me jätkät ei tarvita kauneusunia me otetaan muuten vaan pikkutirsoja päivän mittaan. Sitten Hertta käy vielä iltalenkillä ja tulee ennen seitsemää sisään ja pikkulikka saa olla sit vielä puoliyhdeksään ulkona. Niillä kaikilla mummukan pikkupullukoilla eli Leidillä, Täplyllä ja Kultsilla on nukkumaan meno aika jo puoliyhdeksältä.

Me Valtsun kaa jännityksellä odotetaan koska ne likat ottaa seuraavan matsin. Siihen vois myydä, vaikka lippuja kylän muille kissoille.

Tampaxit vesikupissa

Hertan hurinoita: Meidän Jösse se taas kunnostautui. Siinä on sellanen jätkä ettei sen aivotuksista ota kukaan selvää. Pojalla on päässä muutama juttu jonka se tekee uudestaan ja uudestaan. Yksi bravuudijuttu on nää äiskän tampaxien kuljetukset. Jössehän rakastaa kaikkea paperia ja pumpulia ja sen tietää koko talon väki. On tuo meidän äiskä sen verran kovaa kiljunut, kun kymmenkunta vessapaperi rullaa on silppuna lattialla. Veskipaprun on meillä opittu pitämään niin hyvässä piilossa, että ovelinkaan vieras ei niitä omin avuin löydä. On meinaan sen verran moni tyyppi huudellut nolona vessasta, ette hei täällä on paperi loppu. Samaan piiloon on tarkoitus äiskän laittaa terveyssiteet, tampaxit, pumpulit ja topsipuikot. Mutta tietäähän sen meidän äiskän, aina joku unohtuu näkyville. Pikkupojat Valtsu ja Jösse on jostain syystä kiinnostuneet penkomaan äiskän käsilaukkua harva sen ilta. Aina ne jotain omasta mielestään aarretta sieltää löytää. Välillä löytyy hiuspantoja, nenäliinoja, tai niitä ihania tampaxeja. Valtsuhan ei kiinnostu, kuin niistä hiusjutuista, mutta Jösse lähtee innoissaan kantamaan tampaxia kohti vesikuppia. Sitä ei varmaan osaa selittää edes Jösse miksi ne pitää raahata juuri vesikuppiin. Äiskän sanojen mukaan se on varma tapa pilata ne hetkessä. Olempa minä nähnyt, kun Jösse raahaa kokonaista terveysside pakettia kohti keittiöö ja vesikippoa. Siinä menee koko paketti kerralla roskiskuntoon. Myönnettävä on, että ihan kun iskä ja äiskä olis hiukan ylpeitä Jössen harrastuksesta. Kyllä ne aina niin innoissaan kaikille kertoo, että meidän Jösse se keksii vaikka mitä. Tänäänkin, kun äiskä noukki viisi tampaxia vesikiposta lillumasta, niin oppiihan vähäksi aikaa pitämään huolen tavaroistaan.

Ryppytökötit

Jösse tarinoi:

Mehän ollaan kai kerrottu, että äiskä on kosmelooki ja sillä on sellanen naamanvatkauslaitos Hämeenlinnassa. Se myy siellä Termalokikan tököttejä ja ostaa sillä rahalla ruokaa meille. Täällä kotona äiskällä on hirvee patteristo kaiken maailman aineita millä se yrittää balsamoida ja muumioida itteään ettei kukaan huomaisi kuinka vanha se on. Se on meinaan tosi vanha, kun mä,Valtsu ja Hertta ollaan viiden vanhoja, niin äiskä on kymmenen kertaa vanhempi. Siis ihan ikäloppu, toivottavasti se ei mee heittään henkeään, niin ku vanhoilla on tapana. Tai onhan mummukka varmaan vielä vanhempi,kun se on äiskän äiti. Mummukka on kyl ihan elämänsä vedossa, paljo reippaampi se on kun äiskä.

Niin mun piti kertoo noista äiskän tököteistä, kun ne on sille ihan älyttömän tärkeitä.Tässä yhtenä päivänä, kun me oltiin Valtsun kaa kaksin kotona eikä ollut mitään tekemistä, niin mä kylppärissä vähän tutkiskelin niitä äiskän purkkeja. Yks sellanen ihan pikkunen muovipullo tipahti ja alkoi kierimään niin mukavasti, niin mä aloin leikkiä sen kaa. Mä olen kyllä sen oppinut, että mitä pienempi pullo sitä suurempi huuto, jos sen ottaa. Ihan kummallista sekin, että ne pienet pullot on paljon kalliimpia, kun isommat.

Mä sit leikin sen pullon kaa aikani ja sit mun tuli nälkä ja lähdin syömään ja tein kaikenlaista, niin että koko pullo unohtui. Äiskä kun tuli kotiin se meni heti tapansa mukaan vaihtaan vaatteita ja sotkeen naamaansa. Sit alkoi kamala huuto, että oletko Jösse ottanut äiskän purkkeja. Mä en ymmärrä mistä se aina tietää, että se olen mä joka jotain ottaa. Voishan se olla Hertta tai Valtsukin, tosin Hertta ei kyl ole ikinä ottanut mitään ja harvoin Valtsukaan. Äiskä piti aika mekkalaa ja tivasi mihin mä ole sen laittanut, enhän mä voi sellaista muistaa. Mulla on päivän mittaan niin paljo touhua etten mä yhtä purtiloa muistele.

Se juttu jäi sit silleen,että äiskä pussasi taas kovasti ja sanoi ottavansa jonkun muun tökötin. Sit illalla, kun me mentiin nukkuun se onneksi löytyi makkarin maton alta. Sitä mä en kyllä tiedä miten se sinne oli joutunut.

Jössellä on tyttöystävä

Valtsu kertoo;

Heh, heh meidän Jössellä on mukamas tyttöystävä. Eikä se mikään sellanen ole, sehän on vaan Pamela. Iskän ja äiskän yks kaveri tuo aina välillä kissansa meille hoitoon, kun se lähtee omille reissuilleen. Sen kissan nimi on Pamela eli Pampsu ja se on likka. Siitä on jo monta vuotta, kun se oli meillä ekan kerran ja silloin me Jössen kanssa vähän ihmeteltiin mikäs likka se oikein on. Nyt se on käynyt jo niin usein ettei se meitä enää kiinnosta.

Jösse on sen verran höppänä, että se salaa vaklaa aina Pampsun tekemisiä ja kyttää sitä, kun se liikkuu pitkin ja poikin. En mä kuitenkaan usko, että Jösse mitään likkakaveria haluis se on vaan muuten niin utelias. Pampsu on sen verran kiivas luonne, että Jössehän pelkää sitä ja varuillaan munkin on oltava. Se on ihan samanlainen, kun Hertta, että se heti ärähtää ja sähähtää jos siihen koskeekin. Siis ihan tyypillinen likka. Hertta ja Pampsu ei kovin hyvin tule toimeen, mutta Pampsu osaa vähän varoa Herttaa. Me ollaan Jössen kaa selitetty, että Hertta on vähä niin kun pomo meillä. On paree pysyä sen tieltä pois. Pääasiassa Hertta onkin yläkerrassa ja Pamela alakerrassa.

Siitä Jösse ei tykännyt yhtään, kun Pampsu meni äiskän syliin. Kyllä Jösse meni vauhdilla ajaan sen pois, ei Jössen äiskän syliin ole muilla asiaa. Meidän Jössellä, kun on mustis luonne.

Rotukissat ja rasismi

Hertta pohtii:

Taas täytyy ihmetellä näitä ihmisten touhuja ne ovat sen verran erikoisia. Sehän on ihan jo selväksi tullut, että ihminen on äärimmäisen julma ja itsekeskeinen olio. Kummallista on se miten ne suhtautuu toisiinsa. Koko ajan kuulee uutisista miten ihmiset jossain päin maailmaa sortaa toisiansa. Muutama kymmenen vuotta sitten oli Amerikassakin ihan laillista pitää yllä rotusortoa. Nykyään Suomessakin saa turpiinsa kadulla, jos on erivärinen, kuin toiset. Ylipäätänsä eri rotuiset ihmiset on riidoissa keskenään ja sortamassa toisiaan. Siinä ei kyllä ole logiikan häivääkään.

Meitä kissoja on kymmeniä eri rotuja, on persialaisia,siamilaisia, ragdolleja, maine cooneja tai tällaisia monirotuisia kotikissoja, niin kuin meidän talon kissat on. Eikös olisi ihan hullua, jos minä en suostuisi leikkimään Räpän kanssa siksi, kun se on musta. Tai pikkupojat alkaisivat sortaa minua, koska olen valkoinen. Kaikista on itsestään selvää, että siamilaiset kissat tulee toimeen Norjalaisten metsäkissojen kanssa ja ragdollit sopii kotikissojen kanssa. Ihmisten maailmassa se ei ole ollenkaan näin. Arabit eivät siedä juutalaisia, Suomessa ei tykätä Somaleista, Serbit ja Kroaatit sotivat keskenään. Kaikki on, kuitenkin ihmisiä.

Kissan on todella vaikea ymmärtää ihmisten pahuutta, ihan kuin ne vasiten hakisivat jostain syyn vihata toisiaan. Kun mitään muuta ei keksitä, niin sanotaan etten tykkään tuon rodusta ja taas on oikeutus sotimiseen. Rehellisen täysjärkisen kissan on ihan mahdoton ymmärtää ihmisten tapaa toimia.

Vouhkausvuodet

Jösse tarinoi:

Meidän äiskästä on tullut ihan outo, se kiljuu pienemmästäkin eikä sen tavaroihin saa ollenkaan koskea. Sillä on varmaan ne vouhkausvuodet vai mitkä ne on, kun tulee viiskymppisille vanhoille naisille, kun ne huutaa ja hikoilee.
Ihan mitättömästä asiasta äiskä alko kiljuun eilenkin illalla. Sillä, kun on nykyään pitkä tukka niin sillä on kaikenlaisia hiuspantoja ja muita juttuja. Yksi panta on tehty jostain aidosta karvasta ja se kiinnosti mua. Se oli jättänyt pannan käsilaukkuunsa, niin mä otin sen sieltä ja ihan vähän vaan katoin sitä tossa eteisen lattialla. Sen, kun äiskä huomasi niin johan tuli huutoa, että älä koske mun tavaroihin, kun mä en ota sun hiiriäsi niin sä et ota mun tavaroita.

Kyllä se mun puolesta saa niitä hiiriä ottaa ja leikkiä jos haluaa en mä ole noin tarkka omistani, kun se on. Kerran mä vein sen käsilaukkuun yhden hiirulaisen, sit kun se tuli töistä se heti alkoi kyseleen, että kuka laittoi hiirun hänen laukkuunsa. En mä viittinyt tunnustaa,kun se ei näköjään siitäkään tykännyt.

Sekin voi olla, että naiset on ihan luonnostaan tollasia outoja. Hertta on ihan samanlainen kiljuja, vaikka sillä ei ole vouhkausvuodet, kun se on vaan muutaman kuukauden vanhempi kuin mä ja Valtsu. Jos Herttaa hipaseekin, kun sen ohi menee niin heti tulee hirvee sähinä ja suhina ja äiskä heti huutaa ettei saa Herttaa kiusata. Ihan, kun me aina oltais ne jotka kiusaa. Muutaman kerran mä tosin olen odottanut nurkantakana, kun Hertta menee ohi ja hypännyt sen kimppuun, mutta ei se mitään kiusaamista ole sillai se pysyy virkeänä. Voi, voi noita naisia!

Ongelmia pikkupoikien kanssa

Hertta kirjoittaa:

Arvasinhan minä, että Valtsun ja Jössen kanssa tulee ongelmia, kun ne on niin auttamattoman lapsellisia ja hölmöjä. Minulta meinasi palaa hihakarvat, kun olin delegoinut poikien vastuulle viikonlopun kirjoittamiset. Mutta eihän ne samperin karvape+#%+eet mitään muistaneet tehdä, oli kuulemma jotain tärkeämpää. Kun tivasin, että mikä oli niin paljon tärkeämpää, niin kuulemma luonnon tarkkailu ulkona. Pojat oli istuneet takkahuoneen sohvan selkänojalla ja tapittaneet ulos, kun siellä käveli fasaaneja. Onhan ne nyt ennekin fasaaneja nähneet, mutta nyt tuli niin mielenkiintoinen keskustelu, että kaikki unohtui. Jösse kuulemma rupesi laskemaan, että kuinka monta Whiskas pussia saisi yhdestä fasaanista. Anna mun kaikki kestää, eikö mitään tyhmempää enää keksineet. Ihmettelen miksi Valtsukin moista rupesi laskeskelemaan, kun ei se paljon syökkään.

Tästä otin kyllä opiksi, jos pojat luulee etten enää pyydä heitä kirjoittamaan, niin turha luulo. Nyt minä vaan vahdin ne niin perusteellisesti ettei tehtäviä laiminlyödä taatusti. Ne pojat sentäs osaa minua aina ärsyttää, milloin ne teppailee minun edessäni niin hitaasti ettei ohitse pääse tai tuleevat haistelemaan turkkiani. Tämä tyttö läimäisee heti, jos liian lähelle tupataan ja Jösse onkin oppinut jo kiertämään minut kaukaa ja hyvä niin. Minä vaadin kunnioitusta ja arvostusta talon ainoana tyttökissana!