maanantai 30. tammikuuta 2012

Rotukissat ja rasismi

Hertta pohtii:

Taas täytyy ihmetellä näitä ihmisten touhuja ne ovat sen verran erikoisia. Sehän on ihan jo selväksi tullut, että ihminen on äärimmäisen julma ja itsekeskeinen olio. Kummallista on se miten ne suhtautuu toisiinsa. Koko ajan kuulee uutisista miten ihmiset jossain päin maailmaa sortaa toisiansa. Muutama kymmenen vuotta sitten oli Amerikassakin ihan laillista pitää yllä rotusortoa. Nykyään Suomessakin saa turpiinsa kadulla, jos on erivärinen, kuin toiset. Ylipäätänsä eri rotuiset ihmiset on riidoissa keskenään ja sortamassa toisiaan. Siinä ei kyllä ole logiikan häivääkään.

Meitä kissoja on kymmeniä eri rotuja, on persialaisia,siamilaisia, ragdolleja, maine cooneja tai tällaisia monirotuisia kotikissoja, niin kuin meidän talon kissat on. Eikös olisi ihan hullua, jos minä en suostuisi leikkimään Räpän kanssa siksi, kun se on musta. Tai pikkupojat alkaisivat sortaa minua, koska olen valkoinen. Kaikista on itsestään selvää, että siamilaiset kissat tulee toimeen Norjalaisten metsäkissojen kanssa ja ragdollit sopii kotikissojen kanssa. Ihmisten maailmassa se ei ole ollenkaan näin. Arabit eivät siedä juutalaisia, Suomessa ei tykätä Somaleista, Serbit ja Kroaatit sotivat keskenään. Kaikki on, kuitenkin ihmisiä.

Kissan on todella vaikea ymmärtää ihmisten pahuutta, ihan kuin ne vasiten hakisivat jostain syyn vihata toisiaan. Kun mitään muuta ei keksitä, niin sanotaan etten tykkään tuon rodusta ja taas on oikeutus sotimiseen. Rehellisen täysjärkisen kissan on ihan mahdoton ymmärtää ihmisten tapaa toimia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti