Läpi sateen ja myrskyn

Valtsu juttelee

Ette ikinä arvaa mitä jännää meille on tapahtunut. Meillä oli kuulkaas niin hirveä myrsky, että sähköt lakkasi toimimasta. Se oli toissa aamuna, kun meidän perhe alkoi heräileen joskus puolenpäivän maissa, niin yhtäkkiä vaan valot sammu. Kyllähän me oltiin jo huomattu, että oli kamala räminä ja tuuli. Herttakaan ei lähtenyt ulos, vaikka se on aina niin tarkka siitä liikunnastaan.

Äiskä ja iskä alkoi vaan lueskelemaan, kun ei niillä muuta tekemistä ollut ja kai ne luuli, että kohta se katkos on ohitse. Me jatkettiin porukalla unia, ei meitä huolettanut mitkään katkokset, nehän on henkilökunnan ongelmia. Sitten alkoi tulla pimeetä jo kolmen maissa ja äiskä rupes keräilemään kynttilöitä ja tarkistamaan taskulamppuja. Meiltähän lähtee vesi ja lämmityskin, kun vesipumppuun ja pattereihin ei tule virtaa. Vähä meitä alkoi huolettaan, että mitäs jos tulee kylmä, mutta sitte muistettiin, että onhan meillä takka. Se pimeyshän ei meitä ollenkaan haittaa, me nähdään ihan hyvin melkein paremmin, kun päivänvalossa. Sen mä olen kyllä tajunnut, että äiskä ja iskä on ihan sokeita, jos ei olis valoja.

Iskä räpläs puhelintaan ja sai sieltä netistä selvää, mihin aikaan valojen pitäis tulla. Ne luvattiin vasta puolelta öin, eikä ne sit loppujen lopuks tullu, kun tiistaina kolmen maissa. Äiskä ja iskä linnottauttui makuuhuoneeseen, kun saivat sinne sen verran kynttilöitä, että näkivät lukea. Oli kivaa maata viisistään peiton alla lämpimässä ja näytti iskä ja äitikin välillä vetävän hirsiä. Ruuan kanssa meillä ei ollut ongelmia, kun eihän meidän ruokia säilytetä jääkaapissa. Äiskä huolehti kovasti, että ehtiikö kaikki jouluruuat pilaantua jääkaapissa, mutta ei kai, kun niitä ne edelleen mussuttaa.

Tiistai iltana meillä oli jo sähkö, mutta se myrsky alkoi kiihtyä uudestaan ja Jösseä alkoi pelottamaan. Se teki ihan samoin, kun pikkupoikana silloin, kun me oltiin just muutettu Kattilasta kotiin, se meni äiskän olkapäälle istuun ja työnsi päänsä äiskän hiusten sisään. Oli se aika hassun näkönen, kun iso jätkä tunti itseään äiskän olkapäälle ja niskaan. En mä viitsinyt kuitenkaan sitä nauraa, kun sille on niin tärkeet noi kaikki turvallisuus jutut. Mä en taas pelännyt yhtään, me ollaan iskän kanssa sen verran kovia jätkiä ettei yksi tuuli paljon hetkauta.