Valtsu on iskän kissa

Hertta puhuu:

En yhtään ihmettele, että äiskä hämmästelee Valtsun käytöstä. Kyllä tämäkin viikonloppu oli yhtä iskän kiehnäämistä. Tuntuu ettei Valtsulta liikene enää aikaa muulle perheelle, jos iskä on kotona. Se vaan tepottaa iskän perässä, tai iskä kun on tietsikalla tai katsoo telkkaa Valtsu nukkuu sylissä. Äiskä tänään laski,että Valtsu oli noin kymmenen tuntia iskän sylissä, kainalossa, tai muuten kiinni siinä. Me jo kyseltiin iskältä, että eikö toi käy jo raskaaksi, mutta ei kuulemma. Iskä on niin tottunut tässä Valtsun elin aikana eli viidessä vuodessa, että hänellä on pikku varjo.

Joka aamu Valtsu istuu makkarin oven takana odottamassa, että ovi aukeaa. Pikkupoikia ei oteta yöksi makkariin, siellä nukkuu vain aikuiset eli minä, äiskä ja iskä. Valtsu ei malta yölläkään olla iskästä erossa ja se myllää koko ajan sen kainalossa ettei kukaan saa nukuttua. Aina välillä me kokeillaan onnistuisiko se, kun äiskän mielestä koko perheen pitää nukkua yhdessä. Ei siitä kuitenkaan mitään tule, kun Valtsu herää, niin herää Jössekin ja sitten se riehu alkaa. Siis Valtsu ryntää heti iskän luo, kun ovi aukeaa, se parkkeeraa joskus aamuyöstä oven taakse ja ulvoo surkealla äänellä, että mä olen yksinäinen, vaikka onhan Jösse sen kanssa. Siitä se alkaa koko päivän iskäkiehnääminen, jos on viikonloppu. Onneksi se sentään arkiaamuisin päästää iskän töihin, eikä jää uliseen oven taakse. Se on meinaan yksi hankala piirre Valtsussa, jos iskä lähtee ovesta ulos, muuhun kun töihin, niin se ulvoo eteisessä ihan tolkuttomasti.

Moneen kertaan päivän mittaan Valtsu nuolee iskän naaman ja pussaa sitä. Kun ne katselee yhdessä jalkapalloa, niin aina kun iskä hihkasee, kun jotain jännää tapahtuu, niin Valtsu herää sitä pussaamaan. On ne aika outo pari, mutta musta tuntuu, että iskä on tosi ylpeä, kun sillä on sellainen oma kissa.

Ryppytökötit

Jösse tarinoi:

Mehän ollaan kai kerrottu, että äiskä on kosmelooki ja sillä on sellanen naamanvatkauslaitos Hämeenlinnassa. Se myy siellä Termalokikan tököttejä ja ostaa sillä rahalla ruokaa meille. Täällä kotona äiskällä on hirvee patteristo kaiken maailman aineita millä se yrittää balsamoida ja muumioida itteään ettei kukaan huomaisi kuinka vanha se on. Se on meinaan tosi vanha, kun mä,Valtsu ja Hertta ollaan viiden vanhoja, niin äiskä on kymmenen kertaa vanhempi. Siis ihan ikäloppu, toivottavasti se ei mee heittään henkeään, niin ku vanhoilla on tapana. Tai onhan mummukka varmaan vielä vanhempi,kun se on äiskän äiti. Mummukka on kyl ihan elämänsä vedossa, paljo reippaampi se on kun äiskä.

Niin mun piti kertoo noista äiskän tököteistä, kun ne on sille ihan älyttömän tärkeitä.Tässä yhtenä päivänä, kun me oltiin Valtsun kaa kaksin kotona eikä ollut mitään tekemistä, niin mä kylppärissä vähän tutkiskelin niitä äiskän purkkeja. Yks sellanen ihan pikkunen muovipullo tipahti ja alkoi kierimään niin mukavasti, niin mä aloin leikkiä sen kaa. Mä olen kyllä sen oppinut, että mitä pienempi pullo sitä suurempi huuto, jos sen ottaa. Ihan kummallista sekin, että ne pienet pullot on paljon kalliimpia, kun isommat.

Mä sit leikin sen pullon kaa aikani ja sit mun tuli nälkä ja lähdin syömään ja tein kaikenlaista, niin että koko pullo unohtui. Äiskä kun tuli kotiin se meni heti tapansa mukaan vaihtaan vaatteita ja sotkeen naamaansa. Sit alkoi kamala huuto, että oletko Jösse ottanut äiskän purkkeja. Mä en ymmärrä mistä se aina tietää, että se olen mä joka jotain ottaa. Voishan se olla Hertta tai Valtsukin, tosin Hertta ei kyl ole ikinä ottanut mitään ja harvoin Valtsukaan. Äiskä piti aika mekkalaa ja tivasi mihin mä ole sen laittanut, enhän mä voi sellaista muistaa. Mulla on päivän mittaan niin paljo touhua etten mä yhtä purtiloa muistele.

Se juttu jäi sit silleen,että äiskä pussasi taas kovasti ja sanoi ottavansa jonkun muun tökötin. Sit illalla, kun me mentiin nukkuun se onneksi löytyi makkarin maton alta. Sitä mä en kyllä tiedä miten se sinne oli joutunut.

Yrjöttää

Jössen jutut:

Äiskä taas höösää ihan turhasta, nyt se on kauhuissaan, kun mä ykäsin. Mua vaan aina välillä rupee oksettamaan ja sit mä heitän laatat. Äiskä tulee aina vauhdilla katsomaan ja yrittää nostaa mua matolta pois. Mä en ymmärrä mitä väliä sillä on oksennanko mä lattialle vai matolle, yhtälailla hyvä ruoka menee hukkaan.
Nyt se on voivotellut moneen otteeseen iskälle ja mummukalle, että pitäiskö Jösse viedä lääkäriin. Ei pitäis! Se ihan satavarma, että tää katti ei lääkäriin lähde. Sit äiskä yhtä päätä pussaa ja hokee, että onko kullan huono olo. No, kai sitä tulee huono olo, kun koko aika roikotetaan sylissä.
Äiskä kysy sitä yrjöjuttua jo viimeksi, kun oltiin lekurissa ja silloin se rauhoitteli, että mä oksennan karvapaakkuja. Uskois ny, kun kerran on sanottu. Eikä se mikään ihme ole, että mulle tulee niitä karvapaakkuja, kun mulla on meidän porukan komein turkki. Mä en ymmärrä mikä into äiskällä on kuskata meitä yhtenään lekuriin, ei tarvii kun aivastaa, niin taas mentiin. Sehän on jumalattoman kallistakin, käyttäis senkin rahan meidän ruokkimiseen.

Äiskä muutenkin aina hösää mun ympärillä, tajuis nyt jo, että mä olen aikuinen kolli, eikä mua tarvii lääppiä jatkuvasti.

Pikkupoikia rääkätään !

Hertan huolet:

Nyt meidän palvelusväki vasta viimeisen tempun teki! Tästä pitäisi ilmoittaa kissojensuojeluyhdistykselle. M iten äiskä ja iskä voi olla niin hölmöjä? Pikkupoikien ulkoiluhäkki sortui lumen painosta ihan käyttökelvottomaksi, onneksi noi pojat oli silloin sisällä. Miksi ihmeessä äiskä tai iskä ei putsannut sitä kattoa ajoissa. Nyt ne itsekin kauhistelee, että miten tässä nyt näin kävi. Ne eivät olleet kuulemma edes huomanneet, että katto oli lumen vallassa, kun mikään muu talvi ei tällaista ole tapahtunut. Olisivat nyt seuranneet, kun mitään muuta tekemistä ei ole, kun kolmen pienen kissan huolto ja sekin aina pettää.

Äiskä yrittää selvittää, että käyhän he töissä, mutta ei se ole mikään puolustus. Olkoot sitten käymättä töissä, jos eivät muuten pysty meistä asiallisesti huolehtimaan. Nyt ei ole pojilla ulkoilupaikkaa ja kevät on tulossa. Sitä ei voi korjata ennen, kuin lumi sulaa ja maa on sula. Minähän en juurikaan siellä oleillut, kun minä ulkoilen itsenäisesti ulkona. Jösse ja Valtsu on kumminkin, sen verran arkoja ja hölmöjä ettei niitä voi itsekseen ulos laittaa. Jösse voi säikähtää omaa varjoaa ja juoksee niin kauas ettei sitten enää osaa kotiin. Iskä jotain lupaili Valtsulle, että se pääsisi valjaiden kanssa ulos, mutta Jösse ei ikinä suostu mihinkään valjaisiin.
Tämä oli sen luokan laiminlyönti, että harkitsen vakavasti ilmoitusta kunnaneläinlääkärille. Ei kissoja näin voi kohdella.

Kaikki ihmiset ovat hulluja

Hertta kommentoi:

Äiskä on ihan tuohduksissaan, kun Hämeen Sanomissa oli juttu, että naapurit estävät rakentamasta Loimalahteen mielenterveyskuntoutujoiden palvelutaloa. Se kirjoitti jonkun blogi postauksenkin siitä Hämeen Sanomien blogiinsa.
Kyllähän se äiskä ihan oikeassa on, että ihmiset ovat ahdasmielisiä, jos eivät halua naapuriinsa mielenterveyskuntoutujien palvelutaloa. Toisaalta en kyllä ymmärrä miksi äiskälle, se niin yllätys oli. Ihmisethän on sellaisia, koko ajan ne keksii toisistaan jotain vikaa ja kaikki erilaisuus on ihan kamalaa. Minä en edes erota ihmissillä näitä eroavaisuuksia mitä ne itse paheksuu. En osaa erottaa ihmisistä kuka on mielenterveyspotilas, tai vammainen tai vaikkapa narkomaani. Minusta ihmiset ovat aina ihan yhtä hulluja ja niiden kanssa on parempi olla aina vähän varovainen. Papparaista kai voisi sanoa vammaiseksi tai rammaksi, kun hänellä on puujalka tai proteesi sen hieno nimi on. Ei se sitä ihmisenä miksikään muuttanut, ihan samanlainen se on, kun ennenkin. Eihän puujalka ole sama asia, kun puupää. Papparainen oli kesällä itse ihan tyytyväinen, kun oli se puujalka, kun niiden ne pikkupullukat opetteli hakemaan raapimapuuta. Sekä mummukan jalat, että papparaisen terve jalka oli ihan raapamilla. Proteesia pikkuset sai ihan rauhassa repiä, eli hyötyä siitäkin.
Niin vielä tuosta ihmisten suvaitsemattomuudesta. Tuntuu, että ihmiset oikein etsimällä etsii toisistaan vikoja. Jos jollakin on ongelmia ei ole ollenkaan itsestään selvää, että kanssa ihmiset auttaisivat, ne voi kääntää selkänsä kokonaan. Tuo hulluus juttukin on juuri semmoinen. Ihmiset on kovasto tarkkoja ettei saa sanoa ketään hulluksi ja sitä sanaa paheksutaan kovasti. Sitten, jos lähipiirissä on ihan oikeasti hullu tai mielenterveyspotilas sitä kammoksutaan ja jätetään yksin. Sanomisen asteella olevia asioita kyllä kritisoidaan, mutta teot osoittaa toista. Eipä ole siis ihmisten juttuihin uskomista, kaikki ne on ihan yhtä hulluja.

Vanhukset kunniaan

Hertta filosofoi:

Ihmiset on monessa asiassa tosi kummallisia. Ihan, kun niillä ei olisi pääkopassa kaikki ruuvit paikallaan. Nykyään ihmisten maailmassa on kamala ongelma vanhuksista. Niistä puhutaan, kun ylijäämä jätteestä, että mihin ne kaikki sullotaan. Kukaan ei haluaisi hoitaa vanhuksia, kun se on niin raskasta. Kunnat ja kaupungit valittaa, että vanhukset tulee kalliiksi. Ihan, kun ihmiset eivät tietäisi, että jokaiselle koittaa vanhuus, jos elonpäiviä riittää. Ei ihminen eikä kissa pysy aina samanlaisena, vaan vuosi vuodelta ruumis heikkenee ja voimat vähenee. Ei se kuitenkaan ihmisen tai kissan arvoa miksikään muuta.
En voisi kuvitella, että alkaisin syrjimään mummukan Harmia 21v ja Räppää 22v siksi, että ne on vanhoja. Nehän on kuitenkin kaiken järjen ja kokemuksen ilmentymiä. Äiskäkin aina ihmettelee miten viisaita ja tasapainoisia ne ovat. Ei edes pikkupullukat rupea Räpälle uhoamaan. Vaikka ne oli vasta kolmen kuukauden vanhoja, kun ne muutti mummukalle, niin kyllä ne heti ymmärsi, että Harmia ja Räppää pitää kunnioitaa.
Aina Räppä ja Harmi syö ensimmäiseksi eikä niitä saa jaagata, tai ruveta painimaan. Eihän niiden vanha kroppa sellaista kestä, mutta senhän sanoo jokaisen normaalin kissan järkikin. Ihmisellä ei sitä järkeä ole kovin paljoa suotu. Omat lapsetkaan ei viitsi kunnolla vanhempiaan auttaa, kun kaikilla on aina niin kiire. Miten paljon ihmisetkin oppisivat vanhuksiltaan,jos joskus viitsisivät kuunnella. Eihän ihmiset mitään kuuntelemista viitsi tehdä, ne työntää mummoille pillereitä suun täyteen ja antaa niiden nukkua yötä päivää. Sillä tavoin ne ei häiritse, niin hoitajat saa olla rauhassa. Ja kuoleevathan nopeammin rahaa kuluttamasta, niin sehän on vaan hyvä. Julmaa on tuo ihmisen maailma.

Papparainen 75v.

Jössen sepustukset:

Meidän äsikän isä eli papparainen täyttää ensi viikolla 75vuotta, se on siis ihan hirveän vanha. Tosin niiden ne kaksi vanhinta kissaa on 21v ja 22v joten ne olisi kai ihmisiässä laskettuna vielä paljon vanhempia. Siis meidän naapurissa asuu paljon vanhuksia. Mä tiedän, että papparainen suuttusi, jos sitä joku sanoisi vanhukseksi. Eikä se munkaan mielestä ole vanhus, kun se jaksaa aina leikkiä meidän kaa ja nauraa meille. Heti, kun se tulee meille käymään me Valtsun kanssa kiivetään sen syliin. Siinä sylissä on kiva sitten torkkua, kun se jaksaa koko ajan rapsutella. Se on kai tottunut aina istuessaan rapsuttelemaan jotakuta, kun niillä ittellä on kuusi kissaa ja kaikki sylikissoja.
Äiskällä ja iskällä on kamala ongelma, että mitä pitäis hommata lahjaksi, nääs ihmisillä on sellainen tapa, että ne antaa toisilleen tavaroita, vaikka ei mitään tavaraa enää tarviiskaan. Äiskä vähän sentä alkoi ajattelemaan, että mitäs se papparainen tekee millään tavaroilla. Ne mietti myös lahjakorttia Valiomieheen, mutta sen mäkin tiedän ettei papparainen mistään vaatteista välitä. Enempi se olisi rasite, jos sen pitäisi lähteä johonkin vaatekauppaan. Äiskä kyllä aina motkottaa sen vaatteista, kun niissä on reikiä ja paikkoja ja suurimman osan on mummukka ostanut kirpparilta. Musta ne papparaisen vaatteet on ihan hyvät se ei koskaan aja meitä pois ettei vaatteet likaannu. On meillä meinaan joskus ollut sellaisiakin kävijöitä jotka väittää, että niiden vaatteet tulee karvoihin. No, ei sitten tartte meille tulla.
Onneksi äiskä taas kuunteli mun ja Valtsun ideaa ja hakee eläinruokakaupasta kassillisen kissanruokaa. Niillä ne pullukat syö ihan valtavasti ja eläinkaupoissa on paljon sellaista mitä ne ei Turengista saa. Ja ainakin tulee sellainen lahja mille on käyttöä. Sellasen ruokakassin ne osti papparaisen siskollekin, kun se täytti 80v. Sillähän ei edes ole, kun yksi kissa eli Emma, mut ruokakassi oli tosi mieleinen lahja.