Antakaa nukkua rauhassa

Jösse kirjoittaa:

Tää meidän henkilökunta on välillä niin hankalaa, että meinaa mennä rauhalliseltakin kissalta hermo. Nyt kun on niin pimeitä ja harmaita päiviä, niin mä ja Valtsu voitais nukkua koko päivä. No, eihän se onnistu, äiskällä soi joku ihme pärisijä ihan kuolettavan aikaisin. Sit se pomppaa heti pystyyn ja meidän uni häiriintyy, kun se työntelee peittoja meidän päälle ja tönii. Kauheella tohinalla se selvittää lähtevänsä raksurahaa tienaamaan. Hyvän se on, että lähtee, mutta sen voisi tehdä hiljaisemminkin.

Sitten kun just on saatu unen päästä kiinni, niin iskän herätys rämähtää ja taas sama juttu. Meitä potkitaan ja työnnellään ja tönitään, nuku siinä sitten. Yleensä mulla alkaa siinä vaiheessa oleen jo sen verran nälkä, ettei nukkumisesta tule enää mitään. Pitää raahautua alakertaan ja ruokakupille ja hoputtaa iskää antamaan aamupalaa. Siinä se vasta hidas on, ensin on vessat, suihkut ja kahvinkeitot ennen kuin meikäläistä huomioidaan. Siinä kohtaa pyörryttää jo nälästä, niin on pakko heittää pitkäkseen lattialle.

Tänään äiskä ihan hölmöjä puhui väitti, että mä näin viime yönä unia ja inisin unissani. Sit kuulemma käänsin kylkeäni ja putosin sängystä. Sen kohdan kyllä muistan, mutta mä en pudonnu vaan mut työnnettiin. Siinä on vissi ero. Äiskä levitteli ruhoaan sen verran levälleen, että samalla tönäisi tällaisen pienen, laihan pojan lattialle. Sellaista se meillä on, ei saa edes rauhassa nukkua.

Inhottavan kylmää

Valtsu kirjoittaa:

Mä sentäs inhoa näitä marraskuun pimeitä ja kylmiä päiviä. Äiskä kyllä avaa meille vielä ulkoiluhuvilan luukun ja jättää sen koko päiväksi auki. Siellä ei vaan ole mitään tekemistä. Mummukka aina kauhistelee, että Valtsu on niin laiha luikki, että sen tulee kylmäkin helpommin. Saattaahan se niinkin olla, koska lämpimässä mä viihdyn paljon paremmin.

Viime syksynä henkilökunta teki sellaisen virheen, että antamani palute ei hevillä unohdu. Pistin kyllä äiskän kerralla järjestykseen, muistaahan ettei mun kanssa tehdä mitä vaan. Se unohti yks sunnuntai päivä mut ulkoiluhuvilaan. Oli jo aika kylmä ilma ja se laittoi ulkoiluhuvilan luukun kiinni neljän maissa, kun tuli pimeää. Se kuulemma luuli, että olin Jössen kanssa yläkerrassa. Ei pidä mennä mitään luulemaan, se on aina tarkistettava. Siellä mä sitten värjöttelin monta tuntia ja olin tosi kylmissäni ja nälissäni ja erittäin suuttunut tilanteesta.

Sitten kymmenen maissa, kun ne oli menossa nukkumaan, niin iskä alkoi kaipailemaan mua ja sit vasta ne huomasvat, että mä olin palellut ulkona, vaikka kuinka kauan. Äiskä kovasti pyyteli anteeksi ja oli pahonaan tapahtuneesta, mut mä ajattelin, että tää kyllä kostetaan. Mut mä olin niin jäässä, että menin vaan iskän kainaloon nukkumaan ja lämmittelemään. Sitten, kun ne aamulla hääräsivät keittiössä kumpikin, niin mä katsoin sopivan hetken. Pomppasin pöydälle ja menin äiskän käsilaukulle ja lorautin pienet pissat sinne. Katsoin tarkasti hetken, että kumpikin varmaan näki sen. Voi taivas, että ne oli hämmsätyneitä, naamat oli näkemisen arvoiset. Harmi etten saanut valokuvaa, ne olis ollut kiva lisä tähän blogiin.

Kyllä ne sitten taas kumpikin pyyteli anteeksi ja ihmettelivät mun fiksuutani. Kehuivat kaikille miten älykäs kissa olen, kun kostin äiskälle. Kyllähän nyt kissan pitää sen verran osata puoliansa pitää, ettei henkilökunta tee ihan mitä tykkää. Eivätkä ole kyllä sen jälkeen unohdelleet meitä mihinkään.

Henkilökunta lomailee

Valtsu kirjoittaa:

Äiskä ja iskä taas puhuivat jotain lomalle lähdöstä, eikä ne ole mitään kysyneet meiltä. Kummaa henkilökuntaa tommonen, kun yhtäpäätä ollaan lomalla. Justhan ne heinäkuussa oli yli viikon pois kotoa ja miten sen äiskän firmankin käy, kun se aina vaan laiskottelee. Taitaa ruokahuolto vaan heiketä, kun rahat käytetään matkustamiseen ja muuhun huuhaahan.

Mummukkaa ja papparaista on kuulemma pyydetty meitä palvelemaan, ne ovat äiskän vanhemmat ja asuvat meidän paritalon toisessa puolikkaassa. Ihan hyvää henkilökuntaahan ne ovat, mutta ei ne vakio orjia voita. Mummukka on kauhean kiireinen nykyään, kun sillä on itsellä kuusi(6) kissaa. Kolme niistä on ihan kakaroita, alle puolivuotiaita ja kaksi on yli kaksikymppistä. Väiski on ainoa normaali ikäinen eikä vaadi erikoishuomiota. Onhan sillä kieltämättä iso porukka palveltavana, mutta ei se sitä tarkoita, että meidän palvelut voisi heiketä. Yleensä, kun mummukalla on hoitovastuu, niin se tulee päivätorkuille meidän kanssa. Se makoilee tuossa sohvalla ja lueskelee ja me saadaan kaikki kolme nukkua sen päällä. Se on hurjan kivaa ja niin se saa tehdä nytkin.

Mummukka meinaa aina sekottaa mut ja Jössen ja se ei meidän nimiäkään koskaan muista. Mua se sanoo laihaksi kissaksi ja Jösseä paksuksi kissaksi tai möllönaamaksi. Meistä se on tosi epäkohteliasta, Hertan se kyllä aina tunnistaa. Sit se on aika kovakouranen, se kun pitää hyvänä niin luut rutusee ja karvat pöllyää. Sen omat kissat on siihen tottuneet eikä ne ole milläakään, mutta oudokseltaan se aina vähän säikäyttää. Kovasti se kyllä haluaakin pitää meitä hyvänä ja pussata ettei meidän tulisi iskää ja äiskää ikävä. Sit me saadaan aina kaikkia herkkuja siltä, että me ei muistettais ikävöidä.

Meillä on ihan hyvin asiat, vaikka henkilökunta lomaileekin, mutta ne aina valittaa, kun on hirmu ikävä. Se on niille ihan oikeen, miks sitten laukkaavat pitkin maailmaa.

Varokaa valeeläinlääkäreitä!

Jösse kirjoittaa:

Meidän äiskänon taas ihan outo. Se väittää, että meillä voi olla jotain kiviä hampaissa, ihan omituinen väite. Meitä, kuulemma pitäisi raahata eläinlääkärille hammaskiven poistoon ja rokotuksiin. Pitäis ny vaan huolta omista hampaistaan, mun hampaat on paljon komeemmat, kun äiskän.

Sitäpaitsi me ollaan Hertan ja Valtsun kanssa ihan varmoja ettei se meidän eläinlääkäri ole mikään kunnon tyyppi, vaan sellainen valeelänlääkäri. Me ollaan epäilty sitä jo kauan, mutta nyt, kun on näitä valelääkärijuttuja uutisissa enemmänkin, niin nyt me ollaan varmoja. Tässä kerrankin, muutama vuosi sitten äiskä sanoi, että menään vaan pikkutarkastukselle eläinlääkäriin ja niinhän me lähdettiin. Multa on mennyt täysin muisti koko tapahtumasta, mutta jälkikäteen mä ja Valtsu huomattiin, että meistä oli tehty eunukkeja. Me kyllä yritettiin äiskälle siitä valittaa, mutta eihän se mitään kuuntele.
Jotain vilppiä siinä lääkärissä on, kun aina sinne mentäessä se törkkää jonkun piikin peppuun ja sitten oletkin ihan puolustuskyvytön. Helppoahan se sitten on puolustuskyvytöntä kissaa rääkätä, vaikka miten.
Se on nyt sellainen juttu, ettei tää jätkä lähde mihinkään hammaskiven poistoon, siinä kävis kuitenkin niin, että takasin tultais ilman hampaita.

Seksijutut kiinnostaa lukijoita

Jösse kirjoittelee:

Hertta oli jostain lukenut tutkimusta, että jos lehdessä kirjoitetaan jostain seksijutusta, niin se saa aina lukijoita enemmän, kuin muut jutut. Siitä se oli saanut päähänsä, että meidänkin blogissa on seksijuttuja. Sit se ihan kysymättä päätti, että mun pitää kirjoittaa seksistä, eikä se kuunnellu mua yhtään, kun mä sanoin etten tiedä mikä se seksi on. Mä kysyin Valtsultakin, mut ei sekään tiennyt.

Mä olen nyt paripäivää makoillut kiipeilypuussa miettimässä mitä se seksi voisi olla ja olen yrittänyt muistella missä olen sen sanan kuullut. Pikkuhiljaa mulle alkaa hahmottumaan, että se on jotain syötävää. Äiskä esimerkiksi kysyi iskältä sunnuntaiaamuna mitä haluat aamiaiSEKSI ja kerran se keitti jotain soppaa ja maisteli sitä kauhasta ja totesi, että tulipa hyvän makuiSEKSI. Joten se viittaa ilman muuta ruokaan, sitten mä yritin kysellä äiskältä suoraan, että mitä se seksi on ja äiskä sanoi, vaan ettei se ole Jösseä varten. Ihan samalla tavoin se sanoo, kun mä haistelen kinkkua sen voileivän päältä, ettei se ole Jösseä varten.
Sit mä myös muistin, että kun äiskä luki kesällä iltalehteä ja siinä oli Johanna Tukiaisen kuva, niin äiskä kysyi, että onko toi lihapulla jonkun mielestä seksikäs. Joku ministerihän, oliko se ny Kanerva lähetteli seksiviestejä sille Tukiaiselle ja mitä muutakaan se vanha setä olisi kirjoitellut, kun ruokajuttuja. Ja toisaalta mitä yhteistä keskusteltavaa vois ministeri ja eroottinentanssija keksiä, kun ruoka, sehän on meille kaikille tärkeää.
Kyllä mä olen alusta asti ihan oikeassa ollut, kun olen päättänyt kirjoittaa ruokajuttuja, se on aihe joka ei jätä kylmäksi ketään.

Ongelmia pikkupoikien kanssa

Hertta kirjoittaa:

Arvasinhan minä, että Valtsun ja Jössen kanssa tulee ongelmia, kun ne on niin auttamattoman lapsellisia ja hölmöjä. Minulta meinasi palaa hihakarvat, kun olin delegoinut poikien vastuulle viikonlopun kirjoittamiset. Mutta eihän ne samperin karvape+#%+eet mitään muistaneet tehdä, oli kuulemma jotain tärkeämpää. Kun tivasin, että mikä oli niin paljon tärkeämpää, niin kuulemma luonnon tarkkailu ulkona. Pojat oli istuneet takkahuoneen sohvan selkänojalla ja tapittaneet ulos, kun siellä käveli fasaaneja. Onhan ne nyt ennekin fasaaneja nähneet, mutta nyt tuli niin mielenkiintoinen keskustelu, että kaikki unohtui. Jösse kuulemma rupesi laskemaan, että kuinka monta Whiskas pussia saisi yhdestä fasaanista. Anna mun kaikki kestää, eikö mitään tyhmempää enää keksineet. Ihmettelen miksi Valtsukin moista rupesi laskeskelemaan, kun ei se paljon syökkään.

Tästä otin kyllä opiksi, jos pojat luulee etten enää pyydä heitä kirjoittamaan, niin turha luulo. Nyt minä vaan vahdin ne niin perusteellisesti ettei tehtäviä laiminlyödä taatusti. Ne pojat sentäs osaa minua aina ärsyttää, milloin ne teppailee minun edessäni niin hitaasti ettei ohitse pääse tai tuleevat haistelemaan turkkiani. Tämä tyttö läimäisee heti, jos liian lähelle tupataan ja Jösse onkin oppinut jo kiertämään minut kaukaa ja hyvä niin. Minä vaadin kunnioitusta ja arvostusta talon ainoana tyttökissana!

Kortti askartelua

Valtsu kirjoittaa:

Mä olen sentäs kyllästynyt äiskän harrastuksiin, kun se aina vaan askartelee. Se tekee jotain joulukortteja mitä myydään Kissakoti Kattilan hyväksi. Se pitää niin pahaa ääntä, kun se naksauttelee paperikuvioita semmosseella leikkurilla, että mun korvat ei kestä. Mä olen ainaskin tuhat kertaa puhunut siitä iskälle, että nosta toi äiskä noiden vehkeittensä kanssa parvekkeelle, että mä saan rauhassa nukkua, mut ei se ymmärrä mua. Jössekin on ihan petturi, kun se vaan makoilee äiskän sylissä ja käyttäytyy ettei sen korviin koske ollenkaan. Nyt mä eilen huomasin, että se oli tunkenut vessapaperia korviinsa ettei se kuule sitä paukutusta. Pitihän mun arvata, että joku juju sillä oli, kun se vaan onnellisena nukku. Mä olen kyllä sen verran kova jätkä etten mä suostu siihen, jos mun korviin tungetaan jotain paperia, siinä menee koko kissan arvokkuus hukkaan.
Kyllähän se äiskän harrastus muuten ihan hyvä juttu on, saahan Kattila niistä jonkun verran rahaa. Sen mäkin tiedän, että rahaa siellä tarvitaan on siellä sen verran monta munkin kaveria ruokittavana. Mehän nääs Jössen kanssa asuttiin siellä kuukauden verran ennen, kun iskä ja äiskä haki meidät sieltä kotiin. Kiitollisuudella me Jössen kanssa Kattilaa muistellaan, siellä oli ihan kivoja tätejä pitämässä meistä huolta ja ruokaa saatiin massun täydeltä. Ilman niitä ihmisiä me varmaan oltais kissojen taivaassa.
Kattilassa on myyjäiset 27.11 niin menkääpäs sinne ja varatkaa paksu rahapussi mukaan, niin hommaatte joulukorttinne sieltä.