Lähettäkää meille lankakeriä

Jösse juttelee:

Äiskä on taas ihan toohoo täynnä, kun me muka Valtsun kaa ollaan otettu sen lankoja leikkeihimme. Se on nyt hurahtanut neulomiseen ja tekee urakalla jotain huiveja, eikä sen päähän mahdu, kun lankakerät. Se oli viime yöksi jättänyt lankapussinsa keittiön pöydälle ja mä sit yöllä vähän katsoin mitä siellä pussissa oli. Yksi oli sellanen kiva pörrönen, vihreä lankapallo, äskän mukaan jotain mohairia. Me Valtsun kaa vähän palloteltiin sen kanssa ja kokeiltiin onko se miten kestävää lankaa.

Äiskä kyllä aamulla väitti kuulleensa, että me riehuttiin ja juostiin, mutta se oli luullut, että leikitään joululahjahiirien kanssa. Ja hitsit se mitään ollut kuullut nukkui, kun pieni possu. Kauhee huuto tuli sit aamulla, että mitä te pojat olette tehneet. No, se lanka oli ihan huonolaatuista, katkeilevaa ja takkuista, olisi ollut kiitollinen, että me paljastettiin sen heikkous ennen, kun se ehti kutoa sitä. Siinä se oli keittiön lattialla pieninä palasina, kyllähän se ne palaset sai kerätä, ei me niillä mitään tehdä.

Me aateltiinkin Valtsun kaa, että me pyydetään teiltä lukijat, että lähetätte meille lankakeriä, että me saadaan leikkiä, kun toi äiskä on niin pihi omistaan. Sillä sähköpostilla ei kannata lähettää, kun se tietsikka tukkiintuu, jos sinne työntää lankaa. Katsokaa jostain, vaikka meidän äiskän firman osoite ja lähettäkää sinne, kyl se varmaan sen verran viitsii, että kuljettaa ne meille, vaikka laiska onkin.
Lankakerien värillä ei oo yhtään väliä, mutta se mohair oli kivaa, kun se oli niin pörröstä. Eikä ne tarvii olla kokonaisia keriä, sellaset pikkuset loppukerätkin kelpaa. Eli rupekaas kaivelemaan kätköjänne.

 Jösse

Hertta

 Leidi

 Valtsu

Videojuttuja

Hertta kertoo:

Voi noita hönttejä pikkupoikia, ihan hävettää niiden tyhmyys. Me oltiin nelistään iskän kanssa kotona, kun äiskä oli vielä töissä. Iskä laitteli jotain sen matkakuvia ja videoita järjestykseen ja katsoi jotain videon pätkää missä äiskä jotain selitti. Jösse ja Valtsu havahtui heti ja alkoi hakemaan äiskää, että olisiko se tietsikan sisällä. Sitten ne tutki koko takkahuoneen ja olivat silmät pyöreinä, että missä meidän äiskä on. Iskä nauroi niitä ihan ääneen, mutta minua enempi harmitti. Ne ovat niin sivistymättömiäkin, olisin eilen halunnut keskustella tästä Guggenheimin taidemuseohankkeesta, mutta eihän ne ääliöt tienneet asiasta mitään. Valtsu selitti ettei hän tunne ketään Guggenheimiä, keskustele siinä sitten järkevästi.

Minä olen vahvasti tuon Guggenheimin museon kannalla, minusta se olisi erinomainen vetonaula Suomen turismille. On paljon sellaisia sivistyneitä ja kultturelleja naisihmisiä-ja kissoja jotka nauttivat taiteesta ja kiertävät nimenomaan Guggenheimin museoita. Esimerkiksi minä ja äiskä.

Jössen sydänystävä

Jössen juttuja:

eilen jo juttelinkin siitä etten mä oikein luota ihmisiin ja siksi mulla ei ole kovinkaan montaa ystävää. Enkä mä mitenkään ole edes kiinnostunut ihmisistä, mun puolestani ne saa tehdä mitä tykkäävät.

Mä tulen oikein hyvin juttuun äiskän vanhempien mummukan ja papparaisen kanssa, vaikka mummukka on niin kova pussaamaan. Sitten iskänkin vanhemmat, Nummen mummu ja pappa ovat tosi kivoja, ne tuo aina meille ruokatuliaisia. Kaikista paras kaverille mulle on kuitenkin Satu. Satu tulee joka torstai aamu ihan hirveän aikaisin meille siivoamaan. Hyvä, että tuleekin, kun meidän äiskä on ihan kamala sottapytty. Jos äiskä on joskus kavereidensa kanssa reissussa ja me ollaan nelistään kotona, niin kaikki on ihan siistiä ja kunnossa. Sitten kun äiskä tulee se pistää huushollin sekaisin varttitunnissa.

Mä ja Valtsu autetaan aina Satua siivoomisessa, me tarkasti seurataan kaikkea tekemistä. Tai oikeastaan seurattiin aikaisemmin, nyt noi aamuheräämiset on niin ylivoimaisia, että on pakko jäädä nukkumaan. Mun on varmaan neuvoteltava Sadun kanssa, jos se tulisi vasta iltapäivisin, kun ei me Valtsun kanssa olla hereillä ennen puoltapäivää. Sehän on ihan epäinhimillistä ja vastoin kaikkea kissankohtelulakeja, että pitäisi talvella herätä puolikahdeksalta. Mä en ymmärrä miksi äiskäkin aina päivittelee, että mikäs nyt on, kun siivoaminen ei huvitakkaa.

Sitten, kun on valoisampaa, niin mä taas olen Satua vastassa heti eteisessä. Mä olen harjotellut heittämään kuperkeikkaan sen jaloissa, kun musta on niin mukavaa tavata sitä. Satu osaa rapsuttaa just mukavasti ja on rauhallinen eikä hötkyile turhia. Valtsukin tykkää touhuta meidän mukana, se aina haluaa lavuaariin istumaan ja katselemaan veden valumista. Hertta ei osallistu siivoamiseen, kun sillä on aina niin kiire aamulenkille. Se, kun pitää kuulemma huolta linjoistaan.

Satu on ehdottomasti mun paras sydänystävä ja mulle riittää yksi sellainen. Jos meille alkaa kovasti muita ihmisiä tuppaamaan mä menen äiskän sänkyyn peittojen alle piiloon ettei mua vaan löydetä. Niin kuin jo sanoin mun käsitys ihmisten sielunelämästä ei kovin hyvä ole, joten mulle riittää nämä muutamat ihmiset läheisiksi.

Ihmiset on petollisia

Jösse kertoo:

Mä en erityisesti välitä ihmisistä, enkä todellakaan luota niihin. Ne on täysin epäloogisia toimissaan ja myös epäinhimillisiä. Yhdenkään kissan moraali ei sallisi sellaista toimintaa mitä ihmiset tekee. Johan tuon näki mun ja Valtsun lapsuudessa. Ensin meitä paapottiin ja leperreltiin kaikenlaista, sitten heitettiin ulos ja laitettiin ovet säppiin. Siinä sitten kyhjötettiin Valtsun kanssa nälissään ja kylmissään, kun tyypit oli lopettaneet kesälomansa ja häipyivät kaupunkiin. Onneksi Kattilan väki on olemassa ja auttoi meidät katastrofista ulos.

Tietysti mä luotan nykyään meidän iskään ja äiskään, mutta kauan mä sitäkin harkitsin. Nyt mä kyllä jo tiedän ettei ne pystyisi elämään ilman mua, Valtsua ja Herttaa. Herttahan asui iskän ja äiskän kanssa jo silloin, kun me muutettiin tänne. Hertan kokemukset on ihmisistä ihan myönteisiä, eikä se aluksi meinannut mitenkään tajuta etten mä luottanut äiskään ja iskään. Nykyään se kyllä lukee kaikki kauhujutut heitteille jätöistä ja on hyvin kantaa ottava eläintensuojelija.

Kyllähän mun luottamusta edisti se, kun kukaan muu tän talon kissa ei ollut koskaan edes kuullut mistään laiminlyönnistä. Mummukankin vanhat, nyt yli kaksikymppiset Harmi ja Räppä vakuutti, että kyllä sä voit luottaa, ei kaikki ihmiset ole samanlaisia. Valtsuhan myös hurahti heti iskän pauloihin niin ettei se enää muistanutkaan muuta lapsuutta. Onneksi mäkin olen alkanut jo unohtaa menneet ja tiedän olevani lopun elämääni turvassa äiskän kainalossa ja iskän sylissä.

Kahinatunneli

Jösse kertoo

Mites teillä lukijoilla on joulu mennyt? Meillä se meni tosi mukavasti, syötiin, nukuttiin ja löhöiltiin ihan niin kuin muinakin päivinä. Meillä oli jouluaattona mummukka ja papparainen ja iskän vanhemmat Hämeenlinnasta. Se on aina kivaa, kun ne vanhukset tulee, kun ne koko ajan silittelee, rapsuttelee ja kehuu meitä. Saatiin mekin joululahjoja, enimmäkseen ne oli ruokapuolta, mutta sitten me saatiin kauan toivottu kahinatunneli. Se on tosi kiva leikkipaikka ja voi siellä, vaikka nukkuakin tai lymyillä muuten piilossa.

Herttakin heti innostui ja meni sinne löhöilemään, mutta mä ajoin sen pois,kun mä halusin leikkiä ja juosta siinä tunnelissa. Se on aika jännää, kun se kahisee, kun sen läpi juoksee. Mä leikinkin sillä koko illan, kun se oli niin mukavaa. Nyt, kun iskä ja äiskä on olleet taas päivät töissä, niin me Valtsun kanssa ollaan leikitty siinä tunti tolkulla. Tosi kiva, kun Valtsukin siitä tykkäsi, kun se ei aina jaksaisi leikkiä niin paljon, kun mä.

Vielä kun saataisiin sellainen kattoon asti ulottuva kiipeilypuu, niin sit olsikin kaikki kivat lelut meillä. Onhan meillä jo kolme kiipeilypuuta ihan kivasti ikkunoiden edessä, että saa vahtia tipusia, mutta sellanen tosi korkea olisi jännä. Olisi tosi jännittävää nukkua ihan katon rajassa, voisi kuvitella olevansa viidakon iso pantteri.

Läpi sateen ja myrskyn

Valtsu juttelee

Ette ikinä arvaa mitä jännää meille on tapahtunut. Meillä oli kuulkaas niin hirveä myrsky, että sähköt lakkasi toimimasta. Se oli toissa aamuna, kun meidän perhe alkoi heräileen joskus puolenpäivän maissa, niin yhtäkkiä vaan valot sammu. Kyllähän me oltiin jo huomattu, että oli kamala räminä ja tuuli. Herttakaan ei lähtenyt ulos, vaikka se on aina niin tarkka siitä liikunnastaan.

Äiskä ja iskä alkoi vaan lueskelemaan, kun ei niillä muuta tekemistä ollut ja kai ne luuli, että kohta se katkos on ohitse. Me jatkettiin porukalla unia, ei meitä huolettanut mitkään katkokset, nehän on henkilökunnan ongelmia. Sitten alkoi tulla pimeetä jo kolmen maissa ja äiskä rupes keräilemään kynttilöitä ja tarkistamaan taskulamppuja. Meiltähän lähtee vesi ja lämmityskin, kun vesipumppuun ja pattereihin ei tule virtaa. Vähä meitä alkoi huolettaan, että mitäs jos tulee kylmä, mutta sitte muistettiin, että onhan meillä takka. Se pimeyshän ei meitä ollenkaan haittaa, me nähdään ihan hyvin melkein paremmin, kun päivänvalossa. Sen mä olen kyllä tajunnut, että äiskä ja iskä on ihan sokeita, jos ei olis valoja.

Iskä räpläs puhelintaan ja sai sieltä netistä selvää, mihin aikaan valojen pitäis tulla. Ne luvattiin vasta puolelta öin, eikä ne sit loppujen lopuks tullu, kun tiistaina kolmen maissa. Äiskä ja iskä linnottauttui makuuhuoneeseen, kun saivat sinne sen verran kynttilöitä, että näkivät lukea. Oli kivaa maata viisistään peiton alla lämpimässä ja näytti iskä ja äitikin välillä vetävän hirsiä. Ruuan kanssa meillä ei ollut ongelmia, kun eihän meidän ruokia säilytetä jääkaapissa. Äiskä huolehti kovasti, että ehtiikö kaikki jouluruuat pilaantua jääkaapissa, mutta ei kai, kun niitä ne edelleen mussuttaa.

Tiistai iltana meillä oli jo sähkö, mutta se myrsky alkoi kiihtyä uudestaan ja Jösseä alkoi pelottamaan. Se teki ihan samoin, kun pikkupoikana silloin, kun me oltiin just muutettu Kattilasta kotiin, se meni äiskän olkapäälle istuun ja työnsi päänsä äiskän hiusten sisään. Oli se aika hassun näkönen, kun iso jätkä tunti itseään äiskän olkapäälle ja niskaan. En mä viitsinyt kuitenkaan sitä nauraa, kun sille on niin tärkeet noi kaikki turvallisuus jutut. Mä en taas pelännyt yhtään, me ollaan iskän kanssa sen verran kovia jätkiä ettei yksi tuuli paljon hetkauta.