Mistä saisi unilääkettä?

Valtsu puhuu huolistaan:

Meillä kaikilla kolmella on tosi suuri huoli, kun iskällä ja äiskällä on vaivana unettomuus. Ekaks me ei ollenkaan ymmärretty mikä niitä vaivas, mutta Hertta tutki netistä, että ihmisillä voi olla sellanenkin vika, kuin unettomuus. Ihmisillä kun on kaikkia kummia tauteja mitä kissa ei voisi edes kuvitella. Niiden yöllä heräily alkoi noin kolmisen viikkoa. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun lumi tuli maahan ja me lopetettiin ulkoilu. Niihin aikoihin me alettiin viettämään päivät torkkuen ja yöt tiivinä kolmen kissan käärönä iskän ja äiskän sängyssä.

Yleensä iskän ja äiskän kanssa nukkuu, vain Hertta mutta talvisin mekin Jössen kaa mennään samaan sänkyyn, kun siinä on niin mukavan lämmintä. Sit siellä on kiva leikkiä ja meillä on Jössen kanssa ihan sellanen oma piilosleikki öisin. Aamuyöstä, kun on ihan pimeää on tosi jännää mennä pussilakanan pussiin sisälle ja etsiä toinen toistaan siellä pussissa. Joskus me ollaan kumpikin yhtä aikaa siellä pussissa, tai sit silleen,että toinen on pussilakanan sisällä ja toinen etsii siinä päällä. Hertta ei siihen leikkiin osallistu, kun se on niin hieno neiti ettei se paljo leiki. Se siirtyy yleensä kiipeilypuuhun nukkumaan. Niihin aikoihin aamuyöstä iskä ja äiskä kumpikin alkaa valittaa, kun ei pysty nukkumaan.

Välillä ne pistää valot ja kurkkii meitä sinne pussilakanan sisään ja käyvät vessassa, tai juomassa. Koko ajan ne valittaa ja puhuu keskenään, kun ei pysty nukkumaan. Joskus ne lukee vähän aikaa ja aina ne kaivaa meidät pois sieltä pussilakanan sisältä. Ei me oikein tiedetä miten kauan ne valvoo, kun me sit itsekin taas nukahdetaan. Mut, kyl ne joka yö herää ja sääliks niitä tulee, kun ne valittaa etteivät voi nukkua. Se on varmaan tosi kamala tunne, kun keskellä yötä herää siihen ettei pystykään nukkumaan. Onneksi kissoilla ei sellaisia vaivoja ole. Nyt meidän täytyy alkaa selvittää mistä me saatais niille unilääkettä. Hertta vois katsoo taas netistä, jos löytyis joku hyvä eläinlääkäriasema, joka jakaisi unipillereitä.

Äiskä on linssilude

Jösse kertoo:

Meidän äiskä on linssilude. Mä en kyllä tiedä mitä se tarkoittaa, mut äiskä itte sano ittestään niin. Se kerto iskälle, että joku Hämeen Sanomien kuvaaja oli ottanu siitä kuvia ja sit äiskästä tuli linssilude. Mä kysyin Valtsultakin  tietääkö se, mutta ei se tiennyt ku linssi sanan ja se on kuulemma sama kun silmälasit eli rillit. Hertta tiesi sen luteen, se oli nähnykkin lutikoita jossain metsäretkillään, ne on jotain pikkuelukoita. Onkohan se äiskä joku silmälasielukka, vaikka niin ku silmälasikäärme.

Ei se äiskä miltää käärmeeltä kyllä vaikuta, eikä meistä kukaan tykkää käärmeistä. Se on varmaan jotain ihmistenhorinoita. Oikeastaan mua eniten kiinnostaa onko linssilude jotain syötävää. Meillä ku on taas toi ruokatilanne aika huono. Mummukka ja äiskä vouhkaa koko ajan, että ompas se Jösse pulska ja tukevassa kunnossa. Sit ne muka ostaa jotain ruokaa missä lukee dieetti, mutta se on huono merkki. Älkää vaan ostako sitä, parempi on kun lukee Sheba, Latz, tai Whiskas. Eikä sitä dieetti merkkistä ruokaa syönny Valtsu tai Herttakaan. Mummukka ja äiskä sais mun puolesta syödä sen vaikka itte, mutta ei näköjään kelvannu niillekään.

Jos mä oikeen kauniisti pyydän, niin lähettäkää meille Shebaa pikkujoululahjaksi. Kohtahan se onkin ja silloin kuuluu antaa lahjuksia. Ei me tarvita mitään joulukortteja, vaan ihan kunnon ruokaa postipaketissa. Toivoo Jösse.

Ihmiset ovat outoja

Valtsu kertoo:

Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.

Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.

Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.

Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.

Mua pidetään nälässä!

Jössen huolet:

Tilanne on nyt viittä vaille katastrofi. Mulle ei anneta tarpeeksi ruokaa ja tätä on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Lopullisesti tilanne repesi, kun joku saakutin vale-eläinlääkäri puuttui meidän ruokiin ja väitti mua ylipainoiseksi. Olisi itse katsonut peiliin, kyllä siinä peffassa oli sen verran leveyttä, että olis kannattanut olla hiljaa. Iskän ja äiskänkin olisi parempi pitää huoli vaan omista läskeistään, kun niintä on paljon enemmän kuin mulla.

Valtsu oli ainoa, joka sai armon tämän lääkäriketaleen silmissä. Valtsuhan on laiha kun luuviulu ja mummukkakin sanoo sitä ruipeloksi. Mulla on kuulemma 800g ylipainoa, kun painan 5.8 kg. Mikä ihmeen kollikissa se sellainen on, kun ei saa viittäkiloa enempää painaa? Oravaksiko ne mua luulee. Hertta painoi 5,2kg ja sekin määrättiin dieetille, vaikka ei se edes koskaan syö mitään. Äiskä ja iskä suuressa viisaudessaan päätti ettei meitä aleta laihduttamaan, vaan ruuan laatua muutetaan terveellisemmäksi. No, eihän sitä ruuan määrää voinnut enää pienentää, kun ei tähänkään asti ole saanut, kun tipan.

Aamut on ihan kauheita yön jälkeen, kun odottelen ruuan saantia. Iskä herää viiden aikoihin, mut se ei anna kun yhden pienen pussin ja se pitäisi riittää meille kolmelle. Se just ja just pitää mut hengissä siihen saakka, kun äiskä heräilee ennen kahdeksaa. Mä olen siinä vaiheessa jo niin heikkona, etten tahdo jaksaa rappuja tulla alakertaan. Äiskä vaan iloisesti kyselee pyörryttääkö Jösseä, kun mä taistelen tajunnan rajamailla nälän takia. Sit äiskä menee ruokakaapille ja mä haluan aina itte mennä kattoon mitä mä ottaisin. Siellä kaapissa on hirmu määrät kissan ruokaa, varmaan joku kriisiajan varasto, mutta ei sitä mulle anneta. Mä saan jonkun pienen onnettoman pussukan, mut onneksi Valtsu ei enää silloin syö ja Hertta on ulkona niin mä saan sen kaikki yksin. Päiväksi äiskä laittaa murusen lautaselle mukamas lounaaksi, mut jos se on hyvää mä syön sen heti. Sit usein ne ruuat on niin pahoja etten mä syö niitä ollenkaan.

Äiskä ja iskä aina päivittelee miten paljon menee ruokaa hukkaan, kun kukaan ei ole syönnyt. Mitäs antaavat niin huonoja ruokia. Jos mä haluan Laztsia, niin en mä mitään Whiskasia silloin syö ja mä kyllä osaan lukea mitä pussin kyljessä sanotaan.

Kiireisten kissojen elämää

Jössen jutut:

Voi hyvät ihmiset, ette voi tietää miten työllistettyjä me Valtsun kanssa ollaan. Ei olla ehditty edes tätä blogia päivittämään, kun elämä on pelkkää työtä. Me meinataan valittaa työministeriöön  ja elinkeinoministerille, että meidän työvoimaa riistetään.

Elokuussa huhkittiin muutama viikko ihan hullunlailla, kun iskä oli kesälomalla ja siivosi koko huushollin. Olkkariin se oste pari lipastoa, että Hertta saa makoilla niitten päällä. Niissäkin oli aivan hillitön työ, että saatiin koottua ne. Meillä meni pari päivää kolmeen pekkaan, kun iskä, mä ja Valtsu väännettiin mutteria ja soviteltiin hyllyjä. Iskän vanhemmatkin tuli Nummelta auttamaan ja me pyyhittiin mummun kaa niitä hyllyjä ja siivottiin muuten. Kyllä Nummen mummy ja pappa ihmetteli kuinka ahkerasti me koko ajan ollaan mukana. Joka ainoo kolo ja nurkka haisteltii ja tarkistettiin, että varmaan tulee kuntoon.  Pakkohan se jonkun on tässä talossa jotain tehdä, kun äiskä ei ainakaan mihinkään osallistu. Se on siellä naamanvatkaus pömpelissään Hämeenlinnassa ja tulee joskus yösydännä. Eli se on vaan pienten kissapoikien raadettava.

Nyt alkuviikosta ollaan siivottu keittiöö, kun kaikki kodin koneet hajos yhtäaikaa ja ne piti hankkia uudet. Pakkohan se on olla pakastin ja jääkaappi, kun siellähän on meidänkin ruokia. Siitä hellasta ja tiskikoneesta mä en olis välittäny, mut Valtsu sano haluavansa puhtaita ruokakuppeja. Taas tuli Nummen mummu ja pappa iskälle avuksi, kun sillä oli vielä iltavuoro eikä se paljon kerennyt auttaa. Mummu vähän pelkäsi, että se astuu meidän hännälle kun me niin ahkerasti touhuttiin. Ei mitään vahinkoa kuiteskaan tullu, kun ei me kauaa yhdessä paikassa olla.  Äiskä se vaan vatkailee tätien naamoja ja vanhukset ja kissat raataa kotona. Ei oo kuulkaa meillä helppoo.

Urheiluhullut!

Valtsun jutut:

Näin olympialaisten aikaan mekin ollaa Jössen kaa innostuttu yleisurheilusta. Ei sillai, et me itte urheiltais vaan meistä on tullut innokkaita penkkiurheilijoita. Varsinkin naisten satametriä on tosi jännä laji ja me seurataan sitä mielenkiinnolla. Meillä on oikein aitiopaikat, kun meidän oman talon naiset harrastaa lajia.

Kaikki johtuu siitä, että toi Hertta ja pikkuLeidi on koko ajan riidoissa. Mummukka on kyl yrittänyt pitää liikenteenohjausta hallussaan ja päästää ne vuoron perään ulos. Mut aina parin päivän välein sattuu vahinko ja pikkulikka luikahtaa pihalle samaan aikaan, kun Herttakin. Ja sit alkaa kova meno. Ekana juoksee pikkulikka ja rääkyy mennessään ja perässä viilettää Hertta pihisten ja muristen. Sit siihen yhtyy mummukka joka huutaa: Hertta, ei saa! Ja viimesenä menee meidän äiskä, joka kanssa huutaa Hertalle. Meidän äiskällä on selvästi hiottavaa tuossa lähdössä. Se saa aina huonon lähdön, kun se laittaa kenkiä niin kauan jalkaan. Mummukka vetää yllättävän hyvin , vaikka se on jo seittemänkymmentä. Tosin se sanoi, että kovalla pihatiellä on parempi juosta, mutta jos Leidi suuntaa metsään päin, niin pehmeä murtomaa ottaa koville.

Sit se juoksu päättyy sillai, että Leidi juoksee terassin alle piiloon. Hertta jää muina naisina pihaan istuskeleen eikä muista koko riidan aihetta. Mummukka ja äiskä onnettomina vikittelee Leidiä pois terassin alta. Aina välillä niillekin meinaa tulla riitaa, kun mummukka sättii meidän Herttaa häijyliiniksi. Useinmiten kyllä, mummukka hakee Hertan syliinsä ja pussaa sitä omaan kovakouraiseen tapaansa. Sitten se laittaa Hertan sisään ja pikkuLeidi uskaltaa vasta sitten terassin alta pois.

Me ollaan suunniteltu Jössen kaa, että tästä juoksusta vois tehdä oikein yleisötapahtuman. Hankittais olutteltta ja kaikki muut ihmisten vaatimat vermeet. Jösse lupas, et hän vois paistaa makkaraa. Tai ainakin vähän aikaa. Mä voisin myydä lippuja ja juontaa koko urheilutapahtuman. Eikös kuulosta hienolta!

Me halutaan lemmikkieläin

Jössen jutut:

Mä ja Valtsu ollaan päätetty,etä me halutaan lemmikkieläin ittellemme. Meillä on ihan tylsää, kun sataa koko ajan eikä oo edes ulkoiluhuvilassa mitään jännää tekemistä. Mä ihan pelkään masentuvani ja sit joutuu pian syömään jotain pillereitä eikä se ole kivaa. Paras juttu olis siis saada joku kiva lemmikkieläin.

Mä olen ehdottanut alpakkaa ja lammasta ja Valtsu taas tykkäis minipossuista. Iskä oli netistä katsonut miten sitä alpakkaa hoidetaan ja päätynyt siihen ettei sitä voi sisälle tuoda. Me kyllä Valtsun kaa jaettaisiin sen kanssa ulkoiluhäkki ja kyllä mummukka sitä hoitais kun me oikein ruinattais. Äiskä taas selitti ettet sä Jösse nyt ymmärrä millainen se alpakka on, että se on kuulemma tosi iso eläin. Mut mä en pelkää isojakaan eläimiä onhan mä nähnyt hevosiakin enkä oo yhtään säikkynyt. Mä luulen, että äiskä itte pelkäis jos meille alpakka tulisi.

Hankkisivat meille edes kissanpennun, sellasen pikku karvaturrin, kun mummukan pullukat oli viime kesänä. Kuka muka on sanonut ettei kissoilla voisi olla omaa kissanpentua lemmikkieläimenä, häh? Se on ihan ennakkoluuloa.
Koiraa me ei ainakaan haluta, ne on tosi tyhmiä. Mieluummin me ollaan sitten vaikka masentuneita, kun joku räksyttävä rakki meille otettais. Ollaan me ehdoteltu, että kerpiilit, hiiret tai kanarialinnutkin olisi ihan kivoja, mutta iskä väittää, että me juonitaan jotain. Kyllä kissoilla voi olla kerpiili lemmikkinä, sehän olisi kiva kaveri leikkiä jaakaamisleikkejä. Jos teillä lukijat olisi ylimääräisiä alpakoita, lampaita tai kerpiilejä niin ne vois tuoda meille!