Ihmiset ovat outoja

Valtsu kertoo:

Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.

Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.

Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.

Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.

Mua pidetään nälässä!

Jössen huolet:

Tilanne on nyt viittä vaille katastrofi. Mulle ei anneta tarpeeksi ruokaa ja tätä on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Lopullisesti tilanne repesi, kun joku saakutin vale-eläinlääkäri puuttui meidän ruokiin ja väitti mua ylipainoiseksi. Olisi itse katsonut peiliin, kyllä siinä peffassa oli sen verran leveyttä, että olis kannattanut olla hiljaa. Iskän ja äiskänkin olisi parempi pitää huoli vaan omista läskeistään, kun niintä on paljon enemmän kuin mulla.

Valtsu oli ainoa, joka sai armon tämän lääkäriketaleen silmissä. Valtsuhan on laiha kun luuviulu ja mummukkakin sanoo sitä ruipeloksi. Mulla on kuulemma 800g ylipainoa, kun painan 5.8 kg. Mikä ihmeen kollikissa se sellainen on, kun ei saa viittäkiloa enempää painaa? Oravaksiko ne mua luulee. Hertta painoi 5,2kg ja sekin määrättiin dieetille, vaikka ei se edes koskaan syö mitään. Äiskä ja iskä suuressa viisaudessaan päätti ettei meitä aleta laihduttamaan, vaan ruuan laatua muutetaan terveellisemmäksi. No, eihän sitä ruuan määrää voinnut enää pienentää, kun ei tähänkään asti ole saanut, kun tipan.

Aamut on ihan kauheita yön jälkeen, kun odottelen ruuan saantia. Iskä herää viiden aikoihin, mut se ei anna kun yhden pienen pussin ja se pitäisi riittää meille kolmelle. Se just ja just pitää mut hengissä siihen saakka, kun äiskä heräilee ennen kahdeksaa. Mä olen siinä vaiheessa jo niin heikkona, etten tahdo jaksaa rappuja tulla alakertaan. Äiskä vaan iloisesti kyselee pyörryttääkö Jösseä, kun mä taistelen tajunnan rajamailla nälän takia. Sit äiskä menee ruokakaapille ja mä haluan aina itte mennä kattoon mitä mä ottaisin. Siellä kaapissa on hirmu määrät kissan ruokaa, varmaan joku kriisiajan varasto, mutta ei sitä mulle anneta. Mä saan jonkun pienen onnettoman pussukan, mut onneksi Valtsu ei enää silloin syö ja Hertta on ulkona niin mä saan sen kaikki yksin. Päiväksi äiskä laittaa murusen lautaselle mukamas lounaaksi, mut jos se on hyvää mä syön sen heti. Sit usein ne ruuat on niin pahoja etten mä syö niitä ollenkaan.

Äiskä ja iskä aina päivittelee miten paljon menee ruokaa hukkaan, kun kukaan ei ole syönnyt. Mitäs antaavat niin huonoja ruokia. Jos mä haluan Laztsia, niin en mä mitään Whiskasia silloin syö ja mä kyllä osaan lukea mitä pussin kyljessä sanotaan.

Kiireisten kissojen elämää

Jössen jutut:

Voi hyvät ihmiset, ette voi tietää miten työllistettyjä me Valtsun kanssa ollaan. Ei olla ehditty edes tätä blogia päivittämään, kun elämä on pelkkää työtä. Me meinataan valittaa työministeriöön  ja elinkeinoministerille, että meidän työvoimaa riistetään.

Elokuussa huhkittiin muutama viikko ihan hullunlailla, kun iskä oli kesälomalla ja siivosi koko huushollin. Olkkariin se oste pari lipastoa, että Hertta saa makoilla niitten päällä. Niissäkin oli aivan hillitön työ, että saatiin koottua ne. Meillä meni pari päivää kolmeen pekkaan, kun iskä, mä ja Valtsu väännettiin mutteria ja soviteltiin hyllyjä. Iskän vanhemmatkin tuli Nummelta auttamaan ja me pyyhittiin mummun kaa niitä hyllyjä ja siivottiin muuten. Kyllä Nummen mummy ja pappa ihmetteli kuinka ahkerasti me koko ajan ollaan mukana. Joka ainoo kolo ja nurkka haisteltii ja tarkistettiin, että varmaan tulee kuntoon.  Pakkohan se jonkun on tässä talossa jotain tehdä, kun äiskä ei ainakaan mihinkään osallistu. Se on siellä naamanvatkaus pömpelissään Hämeenlinnassa ja tulee joskus yösydännä. Eli se on vaan pienten kissapoikien raadettava.

Nyt alkuviikosta ollaan siivottu keittiöö, kun kaikki kodin koneet hajos yhtäaikaa ja ne piti hankkia uudet. Pakkohan se on olla pakastin ja jääkaappi, kun siellähän on meidänkin ruokia. Siitä hellasta ja tiskikoneesta mä en olis välittäny, mut Valtsu sano haluavansa puhtaita ruokakuppeja. Taas tuli Nummen mummu ja pappa iskälle avuksi, kun sillä oli vielä iltavuoro eikä se paljon kerennyt auttaa. Mummu vähän pelkäsi, että se astuu meidän hännälle kun me niin ahkerasti touhuttiin. Ei mitään vahinkoa kuiteskaan tullu, kun ei me kauaa yhdessä paikassa olla.  Äiskä se vaan vatkailee tätien naamoja ja vanhukset ja kissat raataa kotona. Ei oo kuulkaa meillä helppoo.

Urheiluhullut!

Valtsun jutut:

Näin olympialaisten aikaan mekin ollaa Jössen kaa innostuttu yleisurheilusta. Ei sillai, et me itte urheiltais vaan meistä on tullut innokkaita penkkiurheilijoita. Varsinkin naisten satametriä on tosi jännä laji ja me seurataan sitä mielenkiinnolla. Meillä on oikein aitiopaikat, kun meidän oman talon naiset harrastaa lajia.

Kaikki johtuu siitä, että toi Hertta ja pikkuLeidi on koko ajan riidoissa. Mummukka on kyl yrittänyt pitää liikenteenohjausta hallussaan ja päästää ne vuoron perään ulos. Mut aina parin päivän välein sattuu vahinko ja pikkulikka luikahtaa pihalle samaan aikaan, kun Herttakin. Ja sit alkaa kova meno. Ekana juoksee pikkulikka ja rääkyy mennessään ja perässä viilettää Hertta pihisten ja muristen. Sit siihen yhtyy mummukka joka huutaa: Hertta, ei saa! Ja viimesenä menee meidän äiskä, joka kanssa huutaa Hertalle. Meidän äiskällä on selvästi hiottavaa tuossa lähdössä. Se saa aina huonon lähdön, kun se laittaa kenkiä niin kauan jalkaan. Mummukka vetää yllättävän hyvin , vaikka se on jo seittemänkymmentä. Tosin se sanoi, että kovalla pihatiellä on parempi juosta, mutta jos Leidi suuntaa metsään päin, niin pehmeä murtomaa ottaa koville.

Sit se juoksu päättyy sillai, että Leidi juoksee terassin alle piiloon. Hertta jää muina naisina pihaan istuskeleen eikä muista koko riidan aihetta. Mummukka ja äiskä onnettomina vikittelee Leidiä pois terassin alta. Aina välillä niillekin meinaa tulla riitaa, kun mummukka sättii meidän Herttaa häijyliiniksi. Useinmiten kyllä, mummukka hakee Hertan syliinsä ja pussaa sitä omaan kovakouraiseen tapaansa. Sitten se laittaa Hertan sisään ja pikkuLeidi uskaltaa vasta sitten terassin alta pois.

Me ollaan suunniteltu Jössen kaa, että tästä juoksusta vois tehdä oikein yleisötapahtuman. Hankittais olutteltta ja kaikki muut ihmisten vaatimat vermeet. Jösse lupas, et hän vois paistaa makkaraa. Tai ainakin vähän aikaa. Mä voisin myydä lippuja ja juontaa koko urheilutapahtuman. Eikös kuulosta hienolta!

Me halutaan lemmikkieläin

Jössen jutut:

Mä ja Valtsu ollaan päätetty,etä me halutaan lemmikkieläin ittellemme. Meillä on ihan tylsää, kun sataa koko ajan eikä oo edes ulkoiluhuvilassa mitään jännää tekemistä. Mä ihan pelkään masentuvani ja sit joutuu pian syömään jotain pillereitä eikä se ole kivaa. Paras juttu olis siis saada joku kiva lemmikkieläin.

Mä olen ehdottanut alpakkaa ja lammasta ja Valtsu taas tykkäis minipossuista. Iskä oli netistä katsonut miten sitä alpakkaa hoidetaan ja päätynyt siihen ettei sitä voi sisälle tuoda. Me kyllä Valtsun kaa jaettaisiin sen kanssa ulkoiluhäkki ja kyllä mummukka sitä hoitais kun me oikein ruinattais. Äiskä taas selitti ettet sä Jösse nyt ymmärrä millainen se alpakka on, että se on kuulemma tosi iso eläin. Mut mä en pelkää isojakaan eläimiä onhan mä nähnyt hevosiakin enkä oo yhtään säikkynyt. Mä luulen, että äiskä itte pelkäis jos meille alpakka tulisi.

Hankkisivat meille edes kissanpennun, sellasen pikku karvaturrin, kun mummukan pullukat oli viime kesänä. Kuka muka on sanonut ettei kissoilla voisi olla omaa kissanpentua lemmikkieläimenä, häh? Se on ihan ennakkoluuloa.
Koiraa me ei ainakaan haluta, ne on tosi tyhmiä. Mieluummin me ollaan sitten vaikka masentuneita, kun joku räksyttävä rakki meille otettais. Ollaan me ehdoteltu, että kerpiilit, hiiret tai kanarialinnutkin olisi ihan kivoja, mutta iskä väittää, että me juonitaan jotain. Kyllä kissoilla voi olla kerpiili lemmikkinä, sehän olisi kiva kaveri leikkiä jaakaamisleikkejä. Jos teillä lukijat olisi ylimääräisiä alpakoita, lampaita tai kerpiilejä niin ne vois tuoda meille!

Sadepäivät on tylsiä

Valtsun jutut:

Miks koko kesän sataa? Mulla ja Jössellä ei ole mitään tekemistä, kun meidän ulkoiluhuvilakin on ihan märkä. Sitäpaitsi mun tulee kylmäkin siellä. Jössellä on niin paksu turkki ja sillä on muutenkin iskän mukaan sen verran lihaa luiden päällä ettei sen tule niin helposti kylmä. Mä, kun olen tällainen sporttinen jätkä ruumiinrakenteeltani niin mä en tykkä yhtään, jos on alle kaksikymmentäastetta lämmintä.

Herttahan se mennä viipottaa pihalla koko päivän ja välillä vaan naksuja käy haukkaamassa. Sitä ei näköjään haittaa, vaikka on märkääkin. Ihan sateella se näyttää torkkuvan tuossa terassilla, mutta ei sisälle tule kuitenkaan. Mummukan Täply ja Kultsu on pihalla kans melkein koko päivän, mut ne tulee heti terassille sateen suojaan, kun vähäkin tihuttaa. Vanhukset Räppä ja Harmi ei käy, kun pissalla ja sit äkkiä sisälle nukkumaan. Eipä sitä sadepäivänä oikein muuta tekemistä ole, kun olla untenmailla. Iskäkin on vielä päivät töissä, niin mun ei tarvii olla sen apulaisena.

Sit, kun iskän loma alkaa, niin me aletaan siivoamaan vaatekaappeja ja muita komeroita. Se on ihan kivaa, vaikka onhan se aika raskastakin tehdä koko päivä töitä. Mutta, kun iskäkin tekee niin kyllä mäkin sitten. Jösse ei ole vielä varma osallistuuko se komeroiden siivoukseen, mutta se lupas miettiä sitten lähempänä mitkä fiilikset sillä on. Mä kun yleensä olen iskää jeesannu kaikissa sen hommissa, niin mä nytkään viitsi sitä pulaan jättää.

Kun Räppä putosi puusta

Hertta tarinoi: Arvatkaapas mikä kamala perhedraama meillä oli juhannuksena. Mummukan ja papparaisen Räppä 22v. tipahti puusta. Eihän sen vanhuksen edes olisi pitänyt ollakaan puussa, mutta kaikkea sattuu ja tapahtuu.

 Räppä vanhus nukkui kaikessa rauhassa terassilla ihan keskellä päivää, niin kuin sillä tapana onkin. Naapurin rakit oli taas lähteneet omin luvin liikenteeseen ja tietysti porhalsivat meille katsomaan onko mummukalla ruokaa. Eihän me niitä rakin reuhkanoita pelätä, kun ne on iät ja ajat siinä hölkänneet. Ikäloppujakin ne jo on ettei ne taida nähdä ja kuullakaan mitään. Ja niilläkin on kotona viisi kissaa kaverina, että kyllä ne tietää kissojen ylemmyyden. No, yksi niistä onnettomista koiran räähkänöistä meni haistelemaan Räppää, kun se veti onnellisena unta kuulaan siinä terassilla. Sehän säikähti, niin että meinas karvansa pudottaa ja kipaisi lähimpään puuhun. En olisi ikinä uskonut, että vanha Räppä saa nivelensä liikkeelle sellaisella vauhdilla, kun se oikeasti sai. Siellä se sitten killitteli ainakin seitsemän metrin korkeudessa ja me kuusi muuta istuttiin puun alla ja kauhisteltiin.

Eikös siihen hätään tullut mummukka ja papparainenkin ja nekin meinas saada slaakin järkytyksestä. Kultsu lähti reippaana jätkänä kiipeämään Räpän luo ja vähä nuoli ja rauhoitteli sitä, että kyllähän sä tästä alas pääset. Mummukka ja papparainen vietteli ja vikitteli sitä, että lähde nyt Räppä alas päin. Sitten, kun Räppä yritti tassujaan vähän siirtää, niin se tipahti kun kivi puun juurelle. Me kaikki haukottiin henkeämme, että nyt on vanhalla jätkällä joka luu poikki. Hiukan se ravisteli itseään eikä antanut edes mummukalle kiinni ja paineli terassille jonottamaan kotioven taakse. Äkkiä mummukka vei sen sisälle ja pussasi yltä päältä, niin kun sen tapana on. Joka luu kokeiltiin ja nivelet taivuteltiin, mutta kaikki tuntui ihan hyviltä. Räppä painui jatkamaan kesken jääneitä päivätorkkujaan ja me muut henkäsimme helpotuksesta, että katastrofi vältettiin.