Kattilan myyjäiset 17.2

Valtsun velmuilua:

Onkohan tullut jo kerrottua, että mä ja Jösse ollaan löytölapsia? Ensin Kattilan väki löysi meidät jostain Hauholta ja sit iskä ja äiskä löysi meidät Kattilasta. Me siis ollaan sellasia lastenkoti lapsia. Ei me kyllä paljo niistä ajoista muisteta, kun siitä on jo niin kauan. Mehän ollaan oltu iskän ja äiskän kullannuppuja jo yli viisi vuotta. Eikä me Jössen kanssa edes viitsitä muistella menneitä aikoja. Äiskä ja iskä, vaan joskus huokailee, että onneks meidän pojat löysi tiensä meille.

Sen mä muistan, että me oltiin aika huonossa jamassa jo ennen sinne Kattilaan pääsyä. Jösse järkytty siitä elämästä pysyvästi, vaikka mä yritin koko ajan tsempata sitä, että kyl tää tästä selviää. Jösselle oli kauhun paikka, kun sen oli niin nälkä. Kylmäkin meillä olis ollu, mut me vetäydyttiin yhteen kasaan, niin pysyttiin lämpimänä. En mä osaa oikein sanoo, kuinka kauan me ulkona oltiin. Eläinlääkäri oli äiskälle sanonu, että useita viikkoja, kun oltiin niin laihoja. Se oli aika kamalaa, kun loppuvaiheessa meihin iski flunssa ja Jösse meinas ihan kuolla kuumeeseen ja yskään. Mä taisin olla kans aika lähellä heittää veivini, kun en oikeen muista koko Kattilaan joutumista.

Sit mä vaan yks kerta heräsin sellasessa kopissa ja mä heti tarkastin oliks mun veikka Jösse varmasti samassa mestassa. Olihan Jösse onneks siellä ja se oli jo ruokakupinkin bongannu. Kauheen ystävälliset tädit meitä sit syötti ja pussas. Piikkejäkin ne pisti meihin oikein urakalla, kun me oltiin kuulemma tosi kipeitä. Sit yks päivä meidän äiskä ja iskä tuli häkin taa ja kertovat, että meistä tulee niiden lapsia ja päästään pois lastenkodista. Äiskä oli ihan yhtä kova pussaan, kun nykyäänkin, mut onneks iskä oli kunnon jätkä eikä ruvennu nuohoon liian liki. Me ei kuitenkaan heti päästy lähteen, kun me oltiin vielä kipeitä ja lääkekuurilla.

Mulle tulee aina pahamieli, kun puhun niistä ajoista. Enkä mä viitti puhua Jössen aikana ollenkaan, kun sitä rupee itkettään. Äiskä sanoo ettei meidän pidä enää yhtään muistella niitä vaiheita, kun meidän elämä on nyt ihan mallillaan. Äiskällä ja iskälläkin on pahamieli, kun sellassii lastenkoteja  on pakko olla, kun ihmiset on niin pahoja. Jos ne ei hylkäis kissojaan, ei tarviis mitään hylkykissakotejakaan.

Ens sunnuntaina siellä meidän lastenkodissa eli Kattilassa on myyjäiset. Siis 17.2-13 kello 11-15. Menkää kaikki sinne ja ottakaa paksu rahapussi mukaan. Kaikki ostokset tuo rahaa meidän kaverien ruokaan ja hoitoon.

Meidän äiskä on pihi!

Jössen juttelua:

Mä en ollenkaan ymmärrä noita ihmisiä. Meidän äiskän suhtautuminen tavaroihinsa on, niin kummallista ettei pienen kissaparan aivot sitä tavoita.
Äiskän naamanvatkaus firmaan tuli taas joku uus aine, sellasessa kapeassa tuubissa ihan, kun hammastahna. Hertta auttaa mua kirjottamaan sen nimen, kun mä en osaa enkkua. Se on SkinPerfect Primer.
Sitä se joka aamu lääppii naamaansa ja tiirailee peiliin. Musta ja Valtsusta on aina kiva osallistua siihen hommaan, kun äiskällä on pussillinen semmossii karvasuteja. Niistäkin se on kauheen tarkka ettei me saatais niihin koskea, vaikka sillä on niitä monta eikä mulla ja Valtsulla ole yhtään.

Kaikille se näyttää ja kehuu sitä uutta tuubiaan, kuinka ihana juttu se on. Sen pitäis siloittaa ryppyjä ennen meikin tekoa. Musta äiskä näyttää aina ihan yhtä vanhalta ja ryppyseltä, mut ei se niin ryppynen ole, kun mummukka. Se kuulkaas vasta on kun rusina. Mä en oo ikinä nähny yhtää kissaa, joka olis yhtä ryppynen, kun äiskä ja mummukka. Räppäkin on 23v.ja ei sillä mitään ryppyjä ole karva, vaan vähä takussa, kun se ei taivu sitä nuoleen.

Me viime yönä päätettiin Valtsun kaa tutkia vähä äiskän käsilaukkua. Siitä se on aina kauheen tarkka, ettei sinne muka me saatais mennä. Mepäs on opittu avaamaan vetskari, jos se on jääny vähäkin raolleen. Äiskällä on siellä usein sellassii aitoja karvoista tehtyjä hiuspantoja ja nyt siellä oli se uus tuubijuttu. Me aikamme kuluksi tarkisteltiin vähän lähemmin sitä tuubia ja mietittiin olisko sillä mitään järkevää käyttöä kissoille. Korkkia ei saatu auki, mutta me purtiin sitä sen verran, että saatiin ainetta ulos ja päästiin maistamaan. Hyvälle se haisi, mutta ei siitä syötäväksi ollut. Tassuihinkin se tarttui oudosti. Vähä me sillä sitten leikittiin ja kokeiltiin miten se lentää, kun tassuillaan viskoo. Kovin kummonen se ei ollut. En mä kyllä sellasta ostais, maistui pahalta eikä se tuubi kestä leikkimistä. Joka hampaan reijästä tursui sitä ainettakin eli tuubi oli huono laatuinen.

Aamulla, kun äiskä tuli alakertaan nousi kauhee kysely, kuka on käynyt käsilaukulla. No, mitä sitä kyselee eihän yöllä touhuile, kun mä ja Valtsu. Hirvee poru nousi siitä yhdestä vaivasesta tuubista jota me vähä, vaan katottiin. Äiskällä on niitä tuubeja ihan myytäväks asti ja sit se rupee valittaan, kun me haluttais leluja itsellemme. Kauheen tohkeissaan se oli, kun sitä ainetta oli vähä roiskunut matolle. Miks myy niin huonoja tuubeja eihän sellasta kukaan halua, kun vähä purasee niin heti on reikiä kyljessä. Kyll ihmisen pitää olla pihi ei antais meidän raukkojen edes leikkiä.

Mistä saisi unilääkettä?

Valtsu puhuu huolistaan:

Meillä kaikilla kolmella on tosi suuri huoli, kun iskällä ja äiskällä on vaivana unettomuus. Ekaks me ei ollenkaan ymmärretty mikä niitä vaivas, mutta Hertta tutki netistä, että ihmisillä voi olla sellanenkin vika, kuin unettomuus. Ihmisillä kun on kaikkia kummia tauteja mitä kissa ei voisi edes kuvitella. Niiden yöllä heräily alkoi noin kolmisen viikkoa. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun lumi tuli maahan ja me lopetettiin ulkoilu. Niihin aikoihin me alettiin viettämään päivät torkkuen ja yöt tiivinä kolmen kissan käärönä iskän ja äiskän sängyssä.

Yleensä iskän ja äiskän kanssa nukkuu, vain Hertta mutta talvisin mekin Jössen kaa mennään samaan sänkyyn, kun siinä on niin mukavan lämmintä. Sit siellä on kiva leikkiä ja meillä on Jössen kanssa ihan sellanen oma piilosleikki öisin. Aamuyöstä, kun on ihan pimeää on tosi jännää mennä pussilakanan pussiin sisälle ja etsiä toinen toistaan siellä pussissa. Joskus me ollaan kumpikin yhtä aikaa siellä pussissa, tai sit silleen,että toinen on pussilakanan sisällä ja toinen etsii siinä päällä. Hertta ei siihen leikkiin osallistu, kun se on niin hieno neiti ettei se paljo leiki. Se siirtyy yleensä kiipeilypuuhun nukkumaan. Niihin aikoihin aamuyöstä iskä ja äiskä kumpikin alkaa valittaa, kun ei pysty nukkumaan.

Välillä ne pistää valot ja kurkkii meitä sinne pussilakanan sisään ja käyvät vessassa, tai juomassa. Koko ajan ne valittaa ja puhuu keskenään, kun ei pysty nukkumaan. Joskus ne lukee vähän aikaa ja aina ne kaivaa meidät pois sieltä pussilakanan sisältä. Ei me oikein tiedetä miten kauan ne valvoo, kun me sit itsekin taas nukahdetaan. Mut, kyl ne joka yö herää ja sääliks niitä tulee, kun ne valittaa etteivät voi nukkua. Se on varmaan tosi kamala tunne, kun keskellä yötä herää siihen ettei pystykään nukkumaan. Onneksi kissoilla ei sellaisia vaivoja ole. Nyt meidän täytyy alkaa selvittää mistä me saatais niille unilääkettä. Hertta vois katsoo taas netistä, jos löytyis joku hyvä eläinlääkäriasema, joka jakaisi unipillereitä.

Äiskä on linssilude

Jösse kertoo:

Meidän äiskä on linssilude. Mä en kyllä tiedä mitä se tarkoittaa, mut äiskä itte sano ittestään niin. Se kerto iskälle, että joku Hämeen Sanomien kuvaaja oli ottanu siitä kuvia ja sit äiskästä tuli linssilude. Mä kysyin Valtsultakin  tietääkö se, mutta ei se tiennyt ku linssi sanan ja se on kuulemma sama kun silmälasit eli rillit. Hertta tiesi sen luteen, se oli nähnykkin lutikoita jossain metsäretkillään, ne on jotain pikkuelukoita. Onkohan se äiskä joku silmälasielukka, vaikka niin ku silmälasikäärme.

Ei se äiskä miltää käärmeeltä kyllä vaikuta, eikä meistä kukaan tykkää käärmeistä. Se on varmaan jotain ihmistenhorinoita. Oikeastaan mua eniten kiinnostaa onko linssilude jotain syötävää. Meillä ku on taas toi ruokatilanne aika huono. Mummukka ja äiskä vouhkaa koko ajan, että ompas se Jösse pulska ja tukevassa kunnossa. Sit ne muka ostaa jotain ruokaa missä lukee dieetti, mutta se on huono merkki. Älkää vaan ostako sitä, parempi on kun lukee Sheba, Latz, tai Whiskas. Eikä sitä dieetti merkkistä ruokaa syönny Valtsu tai Herttakaan. Mummukka ja äiskä sais mun puolesta syödä sen vaikka itte, mutta ei näköjään kelvannu niillekään.

Jos mä oikeen kauniisti pyydän, niin lähettäkää meille Shebaa pikkujoululahjaksi. Kohtahan se onkin ja silloin kuuluu antaa lahjuksia. Ei me tarvita mitään joulukortteja, vaan ihan kunnon ruokaa postipaketissa. Toivoo Jösse.

Ihmiset ovat outoja

Valtsu kertoo:

Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.

Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.

Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.

Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.

Mua pidetään nälässä!

Jössen huolet:

Tilanne on nyt viittä vaille katastrofi. Mulle ei anneta tarpeeksi ruokaa ja tätä on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Lopullisesti tilanne repesi, kun joku saakutin vale-eläinlääkäri puuttui meidän ruokiin ja väitti mua ylipainoiseksi. Olisi itse katsonut peiliin, kyllä siinä peffassa oli sen verran leveyttä, että olis kannattanut olla hiljaa. Iskän ja äiskänkin olisi parempi pitää huoli vaan omista läskeistään, kun niintä on paljon enemmän kuin mulla.

Valtsu oli ainoa, joka sai armon tämän lääkäriketaleen silmissä. Valtsuhan on laiha kun luuviulu ja mummukkakin sanoo sitä ruipeloksi. Mulla on kuulemma 800g ylipainoa, kun painan 5.8 kg. Mikä ihmeen kollikissa se sellainen on, kun ei saa viittäkiloa enempää painaa? Oravaksiko ne mua luulee. Hertta painoi 5,2kg ja sekin määrättiin dieetille, vaikka ei se edes koskaan syö mitään. Äiskä ja iskä suuressa viisaudessaan päätti ettei meitä aleta laihduttamaan, vaan ruuan laatua muutetaan terveellisemmäksi. No, eihän sitä ruuan määrää voinnut enää pienentää, kun ei tähänkään asti ole saanut, kun tipan.

Aamut on ihan kauheita yön jälkeen, kun odottelen ruuan saantia. Iskä herää viiden aikoihin, mut se ei anna kun yhden pienen pussin ja se pitäisi riittää meille kolmelle. Se just ja just pitää mut hengissä siihen saakka, kun äiskä heräilee ennen kahdeksaa. Mä olen siinä vaiheessa jo niin heikkona, etten tahdo jaksaa rappuja tulla alakertaan. Äiskä vaan iloisesti kyselee pyörryttääkö Jösseä, kun mä taistelen tajunnan rajamailla nälän takia. Sit äiskä menee ruokakaapille ja mä haluan aina itte mennä kattoon mitä mä ottaisin. Siellä kaapissa on hirmu määrät kissan ruokaa, varmaan joku kriisiajan varasto, mutta ei sitä mulle anneta. Mä saan jonkun pienen onnettoman pussukan, mut onneksi Valtsu ei enää silloin syö ja Hertta on ulkona niin mä saan sen kaikki yksin. Päiväksi äiskä laittaa murusen lautaselle mukamas lounaaksi, mut jos se on hyvää mä syön sen heti. Sit usein ne ruuat on niin pahoja etten mä syö niitä ollenkaan.

Äiskä ja iskä aina päivittelee miten paljon menee ruokaa hukkaan, kun kukaan ei ole syönnyt. Mitäs antaavat niin huonoja ruokia. Jos mä haluan Laztsia, niin en mä mitään Whiskasia silloin syö ja mä kyllä osaan lukea mitä pussin kyljessä sanotaan.

Kiireisten kissojen elämää

Jössen jutut:

Voi hyvät ihmiset, ette voi tietää miten työllistettyjä me Valtsun kanssa ollaan. Ei olla ehditty edes tätä blogia päivittämään, kun elämä on pelkkää työtä. Me meinataan valittaa työministeriöön  ja elinkeinoministerille, että meidän työvoimaa riistetään.

Elokuussa huhkittiin muutama viikko ihan hullunlailla, kun iskä oli kesälomalla ja siivosi koko huushollin. Olkkariin se oste pari lipastoa, että Hertta saa makoilla niitten päällä. Niissäkin oli aivan hillitön työ, että saatiin koottua ne. Meillä meni pari päivää kolmeen pekkaan, kun iskä, mä ja Valtsu väännettiin mutteria ja soviteltiin hyllyjä. Iskän vanhemmatkin tuli Nummelta auttamaan ja me pyyhittiin mummun kaa niitä hyllyjä ja siivottiin muuten. Kyllä Nummen mummy ja pappa ihmetteli kuinka ahkerasti me koko ajan ollaan mukana. Joka ainoo kolo ja nurkka haisteltii ja tarkistettiin, että varmaan tulee kuntoon.  Pakkohan se jonkun on tässä talossa jotain tehdä, kun äiskä ei ainakaan mihinkään osallistu. Se on siellä naamanvatkaus pömpelissään Hämeenlinnassa ja tulee joskus yösydännä. Eli se on vaan pienten kissapoikien raadettava.

Nyt alkuviikosta ollaan siivottu keittiöö, kun kaikki kodin koneet hajos yhtäaikaa ja ne piti hankkia uudet. Pakkohan se on olla pakastin ja jääkaappi, kun siellähän on meidänkin ruokia. Siitä hellasta ja tiskikoneesta mä en olis välittäny, mut Valtsu sano haluavansa puhtaita ruokakuppeja. Taas tuli Nummen mummu ja pappa iskälle avuksi, kun sillä oli vielä iltavuoro eikä se paljon kerennyt auttaa. Mummu vähän pelkäsi, että se astuu meidän hännälle kun me niin ahkerasti touhuttiin. Ei mitään vahinkoa kuiteskaan tullu, kun ei me kauaa yhdessä paikassa olla.  Äiskä se vaan vatkailee tätien naamoja ja vanhukset ja kissat raataa kotona. Ei oo kuulkaa meillä helppoo.