Rotukissat ja rasismi

Hertta pohtii:

Taas täytyy ihmetellä näitä ihmisten touhuja ne ovat sen verran erikoisia. Sehän on ihan jo selväksi tullut, että ihminen on äärimmäisen julma ja itsekeskeinen olio. Kummallista on se miten ne suhtautuu toisiinsa. Koko ajan kuulee uutisista miten ihmiset jossain päin maailmaa sortaa toisiansa. Muutama kymmenen vuotta sitten oli Amerikassakin ihan laillista pitää yllä rotusortoa. Nykyään Suomessakin saa turpiinsa kadulla, jos on erivärinen, kuin toiset. Ylipäätänsä eri rotuiset ihmiset on riidoissa keskenään ja sortamassa toisiaan. Siinä ei kyllä ole logiikan häivääkään.

Meitä kissoja on kymmeniä eri rotuja, on persialaisia,siamilaisia, ragdolleja, maine cooneja tai tällaisia monirotuisia kotikissoja, niin kuin meidän talon kissat on. Eikös olisi ihan hullua, jos minä en suostuisi leikkimään Räpän kanssa siksi, kun se on musta. Tai pikkupojat alkaisivat sortaa minua, koska olen valkoinen. Kaikista on itsestään selvää, että siamilaiset kissat tulee toimeen Norjalaisten metsäkissojen kanssa ja ragdollit sopii kotikissojen kanssa. Ihmisten maailmassa se ei ole ollenkaan näin. Arabit eivät siedä juutalaisia, Suomessa ei tykätä Somaleista, Serbit ja Kroaatit sotivat keskenään. Kaikki on, kuitenkin ihmisiä.

Kissan on todella vaikea ymmärtää ihmisten pahuutta, ihan kuin ne vasiten hakisivat jostain syyn vihata toisiaan. Kun mitään muuta ei keksitä, niin sanotaan etten tykkään tuon rodusta ja taas on oikeutus sotimiseen. Rehellisen täysjärkisen kissan on ihan mahdoton ymmärtää ihmisten tapaa toimia.

Matkailua

Jösse juttelee:

Äiskä ja iskä on jossain reissussa ja me ollaan yksin kotona mummukan hoiteissa. Mä arvasinnjo viime viikolla, että ne meinaa taas johkin lähteä, kun ne kaivoi ne laatikkonsa esiin. Niillä on sellaisia laatikoita, jotain matkalaatikoita ne on ja niissä on kiva makoilla. Aina, kun ne tuodaan esille mä ja Valtsu mennään niihin leikkimään.

Mä en kyl yhtään ymmärrä miks ne aina haluu johkin matkoille, äiskä höpöttää jostain kulttuurista ja hyvistä ruokapaikoista. Nyt ne meni Saksaan, mä en kyl tiedä missä se on, mutta kaukana se täytyy olla, kun ne meni lentsikalla. Mä en haluis yhtään matkustaa, mutta joskus on pakko. Äiskä välillä pakottaa meitä matkustamaan Tervakoskelle missä on eläinlääkäriasema Helmi. Se on ihan kamalaa, mua aina oksettaa ja vähä itkettääkin autossa. Eläinlääkärit on ihan kamalia tyyppejä sen mä annan neuvoksi lukijoille, että jos joku yrittää viedä teidät eläinlääkäriin, niin laittakaa vastaan oikein tosissaan.

Mummukka sanoo, että iskä ja äiskä tulee huomena ja niillä on meitä kova ikävä. Mummukkakin on oppinut laittamaan tekstiviestejä, että se voi heti laittaa meidän kuulumiset äiskälle. Eilen mä olin vähä aikaa piilossa siltä ja se etsi ja huhuili mua. Sit se alkoi olla jo ihan paniikissa ja lähti hakeen papparaistakin etsiin mua. En mä sit enempää viitsinyt kiusata sitä ja kävelin ihan muina kissoina keittiöön. Sit alkoi taas se kamala pussaaminen ja rutistelu, mummukka on niin kovakouranen, että karvat vaan pöllyää. Sen ne omat pikkupullukatkin on tottuneet siihen rusenteluun, niin ettei ne kuulemma sitä edes huomaakkaan. Näin oudokseltaan saa kyl pelätä luittensa puolesta ja sit viel, kun äiskä tulee huomena, niin se vastaa pussaileekin. On se kiva, kun ne tulee, mulla on kova ikävä niitä ja Valtsu itkeskelee iltaisin iskän ikäväänsä.

Kissa puolustaa aina pentujaan

Herttan pohdintoja:

En koskaan opi ymmärtämään ihmisten ajatusmaailmaa ja elämää, vaikka ihmisten kanssa elänkin. Ihmiset ovat aivan petoja ja epäluotettavia olijoita. En nyt tarkoita iskää tai äiskää ne ovat sellaisia hyvää tarkoittavia hölmöjä ja yksinkertaisija tyyppejä, mutta yleensä ihmiset on vaikeasti ymmärrettäviä.

Eilen kuuntelin äiskän kanssa Radio Hämeen uutisia ja siellä kerrottiin Hämeenlinnan lastensuojelutoimesta. Hämeenlinnassa kuulemma pystytään ainoastaan 75% lastensuojeluilmoituksista käsittelemään lain salliman ajan puitteissa eli seitsemässä päivässä. Kysymyshän on kuoleman vakavasta asiasta, jos lapsen tilanne on jo niin pitkällä, että se on ilmoitettu lastensuojeluun, niin tilanne on jo todella paha. Seitsemän päivääkin on jo pitkä aika lapsen elämässä ja mitä tapahtuu niille jotka joutuvat odottamaan.

Se on minun kissanäkökulmastani aivan mysteeri, että ihmisillä on joku virasto joka hoitaa lastensuojelua. Sehän on emon velvollisuus eli siis ihmisillä vanhempien. Onhan ihan omituista, että tarvitaan virasto suojelemaan lapsia omilta vanhemmiltaan. Jokainen eläin taistelee oman henkensä uhalla lastensa puolesta, jopa koirat jotka eivät ole minun arvoasteikossani paljoakaan ihmisten yläpuolella. Sitten, kun on perustettu tällainen lastensuojelu virasto, niin sekään ei toimi, kun ei ole rahaa.

Hämeenlinnassakin rakennetaan jotain moottorien katetta, olen äiskältä kuullut, mutta ei ole rahaa lasten huoltoon. Ei edes linnut ala rakentamaan pesäänsä, ja jätä poikasiaan huoltamatta. Ihminen kuitenkin tekee ihan mitä vaan. Ilmeisesti ihmiseltä puuttuu äidin vaistot ja järkikään ei sano, että lapsista huolehtii ensijassa vanhemmat.

Tylsää

Valtsu tilittää:

Olipa tylsä viikonloppu mä inhoan talvea. Nyt, kun tuli lunta ja pakkasta ei voi edes mennä meidän ulkoiluhuvilaan, tai voisihan sinne mennä jos tarkenee. Eilen iskä avasi ikkunan sinne ja antoi 20 minuuttia aikaa ulkoiluun. Kuka siinä lumessa seisoskelee 20 minuuttia, ei edes Jösse. Tosin Jösse tarkenee ulkona paljon paremmin, kun mä, sillä on tuota rasvaa ja turkista pikkuisen enemmän, kun mulla. Jössehän on sellainen Berliinimakkara iskän mielestä, tasapaksu pötkylä. Mä taas olen hyvävartaloinen sporttikissa.

Niin se viikonloppu. Meillä ei ollut mitään tekemistä ja mua ärsytti Jössen naamakin ihan hirveesti. Äiskä väittää, että pakkanen tekee meistä sähköisiä ja sit me hermostutaan toisiimme, kun turkki kutittaa. En kyl tiedä johtuuko se siitä, mutta ärsytyskynnys oli tosi matalalla. Mitään ei saanu tehdä, aina iskä tai äiskä kielsi ja oli heti kyselemässä mitä sä Valtsu teet. Mä olisin halunnut katsoa äiskän lankoja, mutta siitä se hermostuu heti. Kummam tarkka se on niiden lankojensa päälle. Sit mä olisin halunnut lepäillä tietsikan näppäinten päällä, mut iskä leperteli mulle niin nätisti ettei Valtsun nyt oikein sopisi siinä olla, niin mä en halunnut sitä kiusata.

Mummukkakin tuli käymään ja yleensä on tosi kivaa pureskella sen aamutossuja , mutta se ei ollut kun vartin verran, kun sillä oli kiire niiden pikkupullukoiden luo. Ne pikkupullukat on mummukan ja papparaisen kesällä syntyneet pikku kissat Kultsi, Täply ja Leidi. Ne siellä ulkona näytti painavan vauhdilla, mutta mummukka onkin ne opettanut sellaisiksi eräkissoiksi jotka lähtee sen kaa lenkille säässä, kun säässä.

Loppujen lopuksi me Jössen kanssa otettiin muutama matsi ja painittiin oikein kunnolla. Se vei niin paljon energiaa, että sit me nukuttiin loppun sunnuntaita, mä iskän sylissä tietty.

Mustis

Hertta kertoo:

Voi tuota meidän Jösseä, kun se on niin lapsellinen. Se on niin mustasukkainen äiskästä ettei kukaan muu saa istua äiskän sylissä, kun se itse. Eilen illalla minä menin ihan hetkeksi äiskän kainaloon katsomaan TV:tä ja Jösse oli yläkerrassa nukkumassa. Jostain se hoksasi, että olin äiskän sylissä ja se tuli vauhdilla alas ja minun kimppuun, että pois siitä. Ja vaikka äiskä kuinka yrittää selittää, että kaikki mahtuu syliin, niin mikään ei auta. Jösse on tehnyt sitä jo varmaan vuoden verran ettei kukaan muu saa olla äiskän kanssa, onneksi se ei iskää vahdi samalla lailla.

Se on tietysti vähän hankalaa, kun henkilökuntaa on vain kaksi eli kaksi syliä ja kolme kissaa. Eikä me kyllä oikein äiskän syliin kakki kolme yhtäaikaa mahduta, vaikka se sanoo, että sopu sijaa antaa. Valtsu ei juurikaan äiskän syliin edes tule, jos iskä on kotona, mutta Jösse on siinä kaiket illat. Minä olen tehnyt sitten, niin että kun Jösse nukkuu jo ihan umpiunessa äiskän sylkössä, niin mä menen sitten vasta toiseen kainaloon. Sitten Jösse ei enää vaivaudu ajamaan pois, kun se on jo ihan unessa. Äiskän mielestä se on vaan huvittavaa, kun Jösse on niin mustis. Äiskä ottaa sitä syliin ja pussailee ja selittää sen johtuvan Jösse lapsuudesta, kun se on jo kertaalleen hylätty. Minäkin olen sille yrittänyt selittää ettei sen tarvitse enää äiskää vahtia ettei tässä perheessä hylätä ikinä ketään.

Äiskä ja iskä ovat tehneet jos jonkinlaisia temppuja, että Jösse tuntisi olonsa turvatuksi eikä olisi niin epäluuloinen ja huolissaan. Onhan ne paljon auttaneetkin, silloin pikku pentunahan se vaan kökötti sängyn alla eikä puhunut kenellekään mitään. Kyllähän se niin on, että Jösse on hyväksyttävä sellaisena, kun se on. Kun on mustis, niin on mustis.

Vouhkausvuodet

Jösse tarinoi:

Meidän äiskästä on tullut ihan outo, se kiljuu pienemmästäkin eikä sen tavaroihin saa ollenkaan koskea. Sillä on varmaan ne vouhkausvuodet vai mitkä ne on, kun tulee viiskymppisille vanhoille naisille, kun ne huutaa ja hikoilee.
Ihan mitättömästä asiasta äiskä alko kiljuun eilenkin illalla. Sillä, kun on nykyään pitkä tukka niin sillä on kaikenlaisia hiuspantoja ja muita juttuja. Yksi panta on tehty jostain aidosta karvasta ja se kiinnosti mua. Se oli jättänyt pannan käsilaukkuunsa, niin mä otin sen sieltä ja ihan vähän vaan katoin sitä tossa eteisen lattialla. Sen, kun äiskä huomasi niin johan tuli huutoa, että älä koske mun tavaroihin, kun mä en ota sun hiiriäsi niin sä et ota mun tavaroita.

Kyllä se mun puolesta saa niitä hiiriä ottaa ja leikkiä jos haluaa en mä ole noin tarkka omistani, kun se on. Kerran mä vein sen käsilaukkuun yhden hiirulaisen, sit kun se tuli töistä se heti alkoi kyseleen, että kuka laittoi hiirun hänen laukkuunsa. En mä viittinyt tunnustaa,kun se ei näköjään siitäkään tykännyt.

Sekin voi olla, että naiset on ihan luonnostaan tollasia outoja. Hertta on ihan samanlainen kiljuja, vaikka sillä ei ole vouhkausvuodet, kun se on vaan muutaman kuukauden vanhempi kuin mä ja Valtsu. Jos Herttaa hipaseekin, kun sen ohi menee niin heti tulee hirvee sähinä ja suhina ja äiskä heti huutaa ettei saa Herttaa kiusata. Ihan, kun me aina oltais ne jotka kiusaa. Muutaman kerran mä tosin olen odottanut nurkantakana, kun Hertta menee ohi ja hypännyt sen kimppuun, mutta ei se mitään kiusaamista ole sillai se pysyy virkeänä. Voi, voi noita naisia!

Peppukärpänen

Valtsu juttelee:

Mä olen tosi loukkaantunut, kun äiskä nimitti mua peppukärpäseksi. Mä olen kuulemma niin kiinni iskässä, että se ei muka ole ikinä nähnyt sellaista kissaa. Mummukakin nauroi katketakseen, kun kuuli nimityksen ja sanoi, että Valtsu on aina iskänsä sylissä, kun hän meillä käy.

Mä en ymmärrä mitä siinä on ihmettelmistä me ollaan bestikset iskän kaa ja se on meille kummallekin itsestään selvää. Kun iskä vie roskia tai käy muuten ulkona mä istun odottamassa eteisessä ja huutelen sen perään jos mulla on asiaa ja aika usein mulla on. Äiskä väittää, että mä huudan kun paraskin oopperalaulaja ja iskän pitäisi toimia nopeammin, jos käy ulkona,mkun kukaan ei kestä mun huutoa jos iskä katoaa mun silmistäni. No, onhan se niinkin etten mä yhtään tykkää, jos iskä ravaa ulkona ilman mua viikonloppuisin, kun se on meidän yhteistä aikaa.

En mä koskaan silloin sen perään huuda, kun se aamuisin lähtee työhön. Mä tiedän, kun se ottaa reppunsa ja pukee määrätyt vaatteet, että se lähtee Whiskas-rahaa tienaamaan meille. Sit se tulee joskus kolmen aikoihin ja menee sohvalle istuun ja mä meen sen syliin nukkuun. Siinä mä sit köllöttelenkin lopun iltaa. Meillä on ihan selvät rutiinit ja se sopii meille kummallekin. Äiskä ja mummukka ovat vaan kateellisia, kun niillä ei ole omaa, niin kivaa kissaa, kun mä olen.

Lähettäkää meille lankakeriä

Jösse juttelee:

Äiskä on taas ihan toohoo täynnä, kun me muka Valtsun kaa ollaan otettu sen lankoja leikkeihimme. Se on nyt hurahtanut neulomiseen ja tekee urakalla jotain huiveja, eikä sen päähän mahdu, kun lankakerät. Se oli viime yöksi jättänyt lankapussinsa keittiön pöydälle ja mä sit yöllä vähän katsoin mitä siellä pussissa oli. Yksi oli sellanen kiva pörrönen, vihreä lankapallo, äskän mukaan jotain mohairia. Me Valtsun kaa vähän palloteltiin sen kanssa ja kokeiltiin onko se miten kestävää lankaa.

Äiskä kyllä aamulla väitti kuulleensa, että me riehuttiin ja juostiin, mutta se oli luullut, että leikitään joululahjahiirien kanssa. Ja hitsit se mitään ollut kuullut nukkui, kun pieni possu. Kauhee huuto tuli sit aamulla, että mitä te pojat olette tehneet. No, se lanka oli ihan huonolaatuista, katkeilevaa ja takkuista, olisi ollut kiitollinen, että me paljastettiin sen heikkous ennen, kun se ehti kutoa sitä. Siinä se oli keittiön lattialla pieninä palasina, kyllähän se ne palaset sai kerätä, ei me niillä mitään tehdä.

Me aateltiinkin Valtsun kaa, että me pyydetään teiltä lukijat, että lähetätte meille lankakeriä, että me saadaan leikkiä, kun toi äiskä on niin pihi omistaan. Sillä sähköpostilla ei kannata lähettää, kun se tietsikka tukkiintuu, jos sinne työntää lankaa. Katsokaa jostain, vaikka meidän äiskän firman osoite ja lähettäkää sinne, kyl se varmaan sen verran viitsii, että kuljettaa ne meille, vaikka laiska onkin.
Lankakerien värillä ei oo yhtään väliä, mutta se mohair oli kivaa, kun se oli niin pörröstä. Eikä ne tarvii olla kokonaisia keriä, sellaset pikkuset loppukerätkin kelpaa. Eli rupekaas kaivelemaan kätköjänne.

 Jösse

Hertta

 Leidi

 Valtsu

Videojuttuja

Hertta kertoo:

Voi noita hönttejä pikkupoikia, ihan hävettää niiden tyhmyys. Me oltiin nelistään iskän kanssa kotona, kun äiskä oli vielä töissä. Iskä laitteli jotain sen matkakuvia ja videoita järjestykseen ja katsoi jotain videon pätkää missä äiskä jotain selitti. Jösse ja Valtsu havahtui heti ja alkoi hakemaan äiskää, että olisiko se tietsikan sisällä. Sitten ne tutki koko takkahuoneen ja olivat silmät pyöreinä, että missä meidän äiskä on. Iskä nauroi niitä ihan ääneen, mutta minua enempi harmitti. Ne ovat niin sivistymättömiäkin, olisin eilen halunnut keskustella tästä Guggenheimin taidemuseohankkeesta, mutta eihän ne ääliöt tienneet asiasta mitään. Valtsu selitti ettei hän tunne ketään Guggenheimiä, keskustele siinä sitten järkevästi.

Minä olen vahvasti tuon Guggenheimin museon kannalla, minusta se olisi erinomainen vetonaula Suomen turismille. On paljon sellaisia sivistyneitä ja kultturelleja naisihmisiä-ja kissoja jotka nauttivat taiteesta ja kiertävät nimenomaan Guggenheimin museoita. Esimerkiksi minä ja äiskä.

Jössen sydänystävä

Jössen juttuja:

eilen jo juttelinkin siitä etten mä oikein luota ihmisiin ja siksi mulla ei ole kovinkaan montaa ystävää. Enkä mä mitenkään ole edes kiinnostunut ihmisistä, mun puolestani ne saa tehdä mitä tykkäävät.

Mä tulen oikein hyvin juttuun äiskän vanhempien mummukan ja papparaisen kanssa, vaikka mummukka on niin kova pussaamaan. Sitten iskänkin vanhemmat, Nummen mummu ja pappa ovat tosi kivoja, ne tuo aina meille ruokatuliaisia. Kaikista paras kaverille mulle on kuitenkin Satu. Satu tulee joka torstai aamu ihan hirveän aikaisin meille siivoamaan. Hyvä, että tuleekin, kun meidän äiskä on ihan kamala sottapytty. Jos äiskä on joskus kavereidensa kanssa reissussa ja me ollaan nelistään kotona, niin kaikki on ihan siistiä ja kunnossa. Sitten kun äiskä tulee se pistää huushollin sekaisin varttitunnissa.

Mä ja Valtsu autetaan aina Satua siivoomisessa, me tarkasti seurataan kaikkea tekemistä. Tai oikeastaan seurattiin aikaisemmin, nyt noi aamuheräämiset on niin ylivoimaisia, että on pakko jäädä nukkumaan. Mun on varmaan neuvoteltava Sadun kanssa, jos se tulisi vasta iltapäivisin, kun ei me Valtsun kanssa olla hereillä ennen puoltapäivää. Sehän on ihan epäinhimillistä ja vastoin kaikkea kissankohtelulakeja, että pitäisi talvella herätä puolikahdeksalta. Mä en ymmärrä miksi äiskäkin aina päivittelee, että mikäs nyt on, kun siivoaminen ei huvitakkaa.

Sitten, kun on valoisampaa, niin mä taas olen Satua vastassa heti eteisessä. Mä olen harjotellut heittämään kuperkeikkaan sen jaloissa, kun musta on niin mukavaa tavata sitä. Satu osaa rapsuttaa just mukavasti ja on rauhallinen eikä hötkyile turhia. Valtsukin tykkää touhuta meidän mukana, se aina haluaa lavuaariin istumaan ja katselemaan veden valumista. Hertta ei osallistu siivoamiseen, kun sillä on aina niin kiire aamulenkille. Se, kun pitää kuulemma huolta linjoistaan.

Satu on ehdottomasti mun paras sydänystävä ja mulle riittää yksi sellainen. Jos meille alkaa kovasti muita ihmisiä tuppaamaan mä menen äiskän sänkyyn peittojen alle piiloon ettei mua vaan löydetä. Niin kuin jo sanoin mun käsitys ihmisten sielunelämästä ei kovin hyvä ole, joten mulle riittää nämä muutamat ihmiset läheisiksi.

Ihmiset on petollisia

Jösse kertoo:

Mä en erityisesti välitä ihmisistä, enkä todellakaan luota niihin. Ne on täysin epäloogisia toimissaan ja myös epäinhimillisiä. Yhdenkään kissan moraali ei sallisi sellaista toimintaa mitä ihmiset tekee. Johan tuon näki mun ja Valtsun lapsuudessa. Ensin meitä paapottiin ja leperreltiin kaikenlaista, sitten heitettiin ulos ja laitettiin ovet säppiin. Siinä sitten kyhjötettiin Valtsun kanssa nälissään ja kylmissään, kun tyypit oli lopettaneet kesälomansa ja häipyivät kaupunkiin. Onneksi Kattilan väki on olemassa ja auttoi meidät katastrofista ulos.

Tietysti mä luotan nykyään meidän iskään ja äiskään, mutta kauan mä sitäkin harkitsin. Nyt mä kyllä jo tiedän ettei ne pystyisi elämään ilman mua, Valtsua ja Herttaa. Herttahan asui iskän ja äiskän kanssa jo silloin, kun me muutettiin tänne. Hertan kokemukset on ihmisistä ihan myönteisiä, eikä se aluksi meinannut mitenkään tajuta etten mä luottanut äiskään ja iskään. Nykyään se kyllä lukee kaikki kauhujutut heitteille jätöistä ja on hyvin kantaa ottava eläintensuojelija.

Kyllähän mun luottamusta edisti se, kun kukaan muu tän talon kissa ei ollut koskaan edes kuullut mistään laiminlyönnistä. Mummukankin vanhat, nyt yli kaksikymppiset Harmi ja Räppä vakuutti, että kyllä sä voit luottaa, ei kaikki ihmiset ole samanlaisia. Valtsuhan myös hurahti heti iskän pauloihin niin ettei se enää muistanutkaan muuta lapsuutta. Onneksi mäkin olen alkanut jo unohtaa menneet ja tiedän olevani lopun elämääni turvassa äiskän kainalossa ja iskän sylissä.