Antakaa nukkua rauhassa

Jösse kirjoittaa:

Tää meidän henkilökunta on välillä niin hankalaa, että meinaa mennä rauhalliseltakin kissalta hermo. Nyt kun on niin pimeitä ja harmaita päiviä, niin mä ja Valtsu voitais nukkua koko päivä. No, eihän se onnistu, äiskällä soi joku ihme pärisijä ihan kuolettavan aikaisin. Sit se pomppaa heti pystyyn ja meidän uni häiriintyy, kun se työntelee peittoja meidän päälle ja tönii. Kauheella tohinalla se selvittää lähtevänsä raksurahaa tienaamaan. Hyvän se on, että lähtee, mutta sen voisi tehdä hiljaisemminkin.

Sitten kun just on saatu unen päästä kiinni, niin iskän herätys rämähtää ja taas sama juttu. Meitä potkitaan ja työnnellään ja tönitään, nuku siinä sitten. Yleensä mulla alkaa siinä vaiheessa oleen jo sen verran nälkä, ettei nukkumisesta tule enää mitään. Pitää raahautua alakertaan ja ruokakupille ja hoputtaa iskää antamaan aamupalaa. Siinä se vasta hidas on, ensin on vessat, suihkut ja kahvinkeitot ennen kuin meikäläistä huomioidaan. Siinä kohtaa pyörryttää jo nälästä, niin on pakko heittää pitkäkseen lattialle.

Tänään äiskä ihan hölmöjä puhui väitti, että mä näin viime yönä unia ja inisin unissani. Sit kuulemma käänsin kylkeäni ja putosin sängystä. Sen kohdan kyllä muistan, mutta mä en pudonnu vaan mut työnnettiin. Siinä on vissi ero. Äiskä levitteli ruhoaan sen verran levälleen, että samalla tönäisi tällaisen pienen, laihan pojan lattialle. Sellaista se meillä on, ei saa edes rauhassa nukkua.

Inhottavan kylmää

Valtsu kirjoittaa:

Mä sentäs inhoa näitä marraskuun pimeitä ja kylmiä päiviä. Äiskä kyllä avaa meille vielä ulkoiluhuvilan luukun ja jättää sen koko päiväksi auki. Siellä ei vaan ole mitään tekemistä. Mummukka aina kauhistelee, että Valtsu on niin laiha luikki, että sen tulee kylmäkin helpommin. Saattaahan se niinkin olla, koska lämpimässä mä viihdyn paljon paremmin.

Viime syksynä henkilökunta teki sellaisen virheen, että antamani palute ei hevillä unohdu. Pistin kyllä äiskän kerralla järjestykseen, muistaahan ettei mun kanssa tehdä mitä vaan. Se unohti yks sunnuntai päivä mut ulkoiluhuvilaan. Oli jo aika kylmä ilma ja se laittoi ulkoiluhuvilan luukun kiinni neljän maissa, kun tuli pimeää. Se kuulemma luuli, että olin Jössen kanssa yläkerrassa. Ei pidä mennä mitään luulemaan, se on aina tarkistettava. Siellä mä sitten värjöttelin monta tuntia ja olin tosi kylmissäni ja nälissäni ja erittäin suuttunut tilanteesta.

Sitten kymmenen maissa, kun ne oli menossa nukkumaan, niin iskä alkoi kaipailemaan mua ja sit vasta ne huomasvat, että mä olin palellut ulkona, vaikka kuinka kauan. Äiskä kovasti pyyteli anteeksi ja oli pahonaan tapahtuneesta, mut mä ajattelin, että tää kyllä kostetaan. Mut mä olin niin jäässä, että menin vaan iskän kainaloon nukkumaan ja lämmittelemään. Sitten, kun ne aamulla hääräsivät keittiössä kumpikin, niin mä katsoin sopivan hetken. Pomppasin pöydälle ja menin äiskän käsilaukulle ja lorautin pienet pissat sinne. Katsoin tarkasti hetken, että kumpikin varmaan näki sen. Voi taivas, että ne oli hämmsätyneitä, naamat oli näkemisen arvoiset. Harmi etten saanut valokuvaa, ne olis ollut kiva lisä tähän blogiin.

Kyllä ne sitten taas kumpikin pyyteli anteeksi ja ihmettelivät mun fiksuutani. Kehuivat kaikille miten älykäs kissa olen, kun kostin äiskälle. Kyllähän nyt kissan pitää sen verran osata puoliansa pitää, ettei henkilökunta tee ihan mitä tykkää. Eivätkä ole kyllä sen jälkeen unohdelleet meitä mihinkään.

Henkilökunta lomailee

Valtsu kirjoittaa:

Äiskä ja iskä taas puhuivat jotain lomalle lähdöstä, eikä ne ole mitään kysyneet meiltä. Kummaa henkilökuntaa tommonen, kun yhtäpäätä ollaan lomalla. Justhan ne heinäkuussa oli yli viikon pois kotoa ja miten sen äiskän firmankin käy, kun se aina vaan laiskottelee. Taitaa ruokahuolto vaan heiketä, kun rahat käytetään matkustamiseen ja muuhun huuhaahan.

Mummukkaa ja papparaista on kuulemma pyydetty meitä palvelemaan, ne ovat äiskän vanhemmat ja asuvat meidän paritalon toisessa puolikkaassa. Ihan hyvää henkilökuntaahan ne ovat, mutta ei ne vakio orjia voita. Mummukka on kauhean kiireinen nykyään, kun sillä on itsellä kuusi(6) kissaa. Kolme niistä on ihan kakaroita, alle puolivuotiaita ja kaksi on yli kaksikymppistä. Väiski on ainoa normaali ikäinen eikä vaadi erikoishuomiota. Onhan sillä kieltämättä iso porukka palveltavana, mutta ei se sitä tarkoita, että meidän palvelut voisi heiketä. Yleensä, kun mummukalla on hoitovastuu, niin se tulee päivätorkuille meidän kanssa. Se makoilee tuossa sohvalla ja lueskelee ja me saadaan kaikki kolme nukkua sen päällä. Se on hurjan kivaa ja niin se saa tehdä nytkin.

Mummukka meinaa aina sekottaa mut ja Jössen ja se ei meidän nimiäkään koskaan muista. Mua se sanoo laihaksi kissaksi ja Jösseä paksuksi kissaksi tai möllönaamaksi. Meistä se on tosi epäkohteliasta, Hertan se kyllä aina tunnistaa. Sit se on aika kovakouranen, se kun pitää hyvänä niin luut rutusee ja karvat pöllyää. Sen omat kissat on siihen tottuneet eikä ne ole milläakään, mutta oudokseltaan se aina vähän säikäyttää. Kovasti se kyllä haluaakin pitää meitä hyvänä ja pussata ettei meidän tulisi iskää ja äiskää ikävä. Sit me saadaan aina kaikkia herkkuja siltä, että me ei muistettais ikävöidä.

Meillä on ihan hyvin asiat, vaikka henkilökunta lomaileekin, mutta ne aina valittaa, kun on hirmu ikävä. Se on niille ihan oikeen, miks sitten laukkaavat pitkin maailmaa.

Varokaa valeeläinlääkäreitä!

Jösse kirjoittaa:

Meidän äiskänon taas ihan outo. Se väittää, että meillä voi olla jotain kiviä hampaissa, ihan omituinen väite. Meitä, kuulemma pitäisi raahata eläinlääkärille hammaskiven poistoon ja rokotuksiin. Pitäis ny vaan huolta omista hampaistaan, mun hampaat on paljon komeemmat, kun äiskän.

Sitäpaitsi me ollaan Hertan ja Valtsun kanssa ihan varmoja ettei se meidän eläinlääkäri ole mikään kunnon tyyppi, vaan sellainen valeelänlääkäri. Me ollaan epäilty sitä jo kauan, mutta nyt, kun on näitä valelääkärijuttuja uutisissa enemmänkin, niin nyt me ollaan varmoja. Tässä kerrankin, muutama vuosi sitten äiskä sanoi, että menään vaan pikkutarkastukselle eläinlääkäriin ja niinhän me lähdettiin. Multa on mennyt täysin muisti koko tapahtumasta, mutta jälkikäteen mä ja Valtsu huomattiin, että meistä oli tehty eunukkeja. Me kyllä yritettiin äiskälle siitä valittaa, mutta eihän se mitään kuuntele.
Jotain vilppiä siinä lääkärissä on, kun aina sinne mentäessä se törkkää jonkun piikin peppuun ja sitten oletkin ihan puolustuskyvytön. Helppoahan se sitten on puolustuskyvytöntä kissaa rääkätä, vaikka miten.
Se on nyt sellainen juttu, ettei tää jätkä lähde mihinkään hammaskiven poistoon, siinä kävis kuitenkin niin, että takasin tultais ilman hampaita.

Seksijutut kiinnostaa lukijoita

Jösse kirjoittelee:

Hertta oli jostain lukenut tutkimusta, että jos lehdessä kirjoitetaan jostain seksijutusta, niin se saa aina lukijoita enemmän, kuin muut jutut. Siitä se oli saanut päähänsä, että meidänkin blogissa on seksijuttuja. Sit se ihan kysymättä päätti, että mun pitää kirjoittaa seksistä, eikä se kuunnellu mua yhtään, kun mä sanoin etten tiedä mikä se seksi on. Mä kysyin Valtsultakin, mut ei sekään tiennyt.

Mä olen nyt paripäivää makoillut kiipeilypuussa miettimässä mitä se seksi voisi olla ja olen yrittänyt muistella missä olen sen sanan kuullut. Pikkuhiljaa mulle alkaa hahmottumaan, että se on jotain syötävää. Äiskä esimerkiksi kysyi iskältä sunnuntaiaamuna mitä haluat aamiaiSEKSI ja kerran se keitti jotain soppaa ja maisteli sitä kauhasta ja totesi, että tulipa hyvän makuiSEKSI. Joten se viittaa ilman muuta ruokaan, sitten mä yritin kysellä äiskältä suoraan, että mitä se seksi on ja äiskä sanoi, vaan ettei se ole Jösseä varten. Ihan samalla tavoin se sanoo, kun mä haistelen kinkkua sen voileivän päältä, ettei se ole Jösseä varten.
Sit mä myös muistin, että kun äiskä luki kesällä iltalehteä ja siinä oli Johanna Tukiaisen kuva, niin äiskä kysyi, että onko toi lihapulla jonkun mielestä seksikäs. Joku ministerihän, oliko se ny Kanerva lähetteli seksiviestejä sille Tukiaiselle ja mitä muutakaan se vanha setä olisi kirjoitellut, kun ruokajuttuja. Ja toisaalta mitä yhteistä keskusteltavaa vois ministeri ja eroottinentanssija keksiä, kun ruoka, sehän on meille kaikille tärkeää.
Kyllä mä olen alusta asti ihan oikeassa ollut, kun olen päättänyt kirjoittaa ruokajuttuja, se on aihe joka ei jätä kylmäksi ketään.

Ongelmia pikkupoikien kanssa

Hertta kirjoittaa:

Arvasinhan minä, että Valtsun ja Jössen kanssa tulee ongelmia, kun ne on niin auttamattoman lapsellisia ja hölmöjä. Minulta meinasi palaa hihakarvat, kun olin delegoinut poikien vastuulle viikonlopun kirjoittamiset. Mutta eihän ne samperin karvape+#%+eet mitään muistaneet tehdä, oli kuulemma jotain tärkeämpää. Kun tivasin, että mikä oli niin paljon tärkeämpää, niin kuulemma luonnon tarkkailu ulkona. Pojat oli istuneet takkahuoneen sohvan selkänojalla ja tapittaneet ulos, kun siellä käveli fasaaneja. Onhan ne nyt ennekin fasaaneja nähneet, mutta nyt tuli niin mielenkiintoinen keskustelu, että kaikki unohtui. Jösse kuulemma rupesi laskemaan, että kuinka monta Whiskas pussia saisi yhdestä fasaanista. Anna mun kaikki kestää, eikö mitään tyhmempää enää keksineet. Ihmettelen miksi Valtsukin moista rupesi laskeskelemaan, kun ei se paljon syökkään.

Tästä otin kyllä opiksi, jos pojat luulee etten enää pyydä heitä kirjoittamaan, niin turha luulo. Nyt minä vaan vahdin ne niin perusteellisesti ettei tehtäviä laiminlyödä taatusti. Ne pojat sentäs osaa minua aina ärsyttää, milloin ne teppailee minun edessäni niin hitaasti ettei ohitse pääse tai tuleevat haistelemaan turkkiani. Tämä tyttö läimäisee heti, jos liian lähelle tupataan ja Jösse onkin oppinut jo kiertämään minut kaukaa ja hyvä niin. Minä vaadin kunnioitusta ja arvostusta talon ainoana tyttökissana!

Kortti askartelua

Valtsu kirjoittaa:

Mä olen sentäs kyllästynyt äiskän harrastuksiin, kun se aina vaan askartelee. Se tekee jotain joulukortteja mitä myydään Kissakoti Kattilan hyväksi. Se pitää niin pahaa ääntä, kun se naksauttelee paperikuvioita semmosseella leikkurilla, että mun korvat ei kestä. Mä olen ainaskin tuhat kertaa puhunut siitä iskälle, että nosta toi äiskä noiden vehkeittensä kanssa parvekkeelle, että mä saan rauhassa nukkua, mut ei se ymmärrä mua. Jössekin on ihan petturi, kun se vaan makoilee äiskän sylissä ja käyttäytyy ettei sen korviin koske ollenkaan. Nyt mä eilen huomasin, että se oli tunkenut vessapaperia korviinsa ettei se kuule sitä paukutusta. Pitihän mun arvata, että joku juju sillä oli, kun se vaan onnellisena nukku. Mä olen kyllä sen verran kova jätkä etten mä suostu siihen, jos mun korviin tungetaan jotain paperia, siinä menee koko kissan arvokkuus hukkaan.
Kyllähän se äiskän harrastus muuten ihan hyvä juttu on, saahan Kattila niistä jonkun verran rahaa. Sen mäkin tiedän, että rahaa siellä tarvitaan on siellä sen verran monta munkin kaveria ruokittavana. Mehän nääs Jössen kanssa asuttiin siellä kuukauden verran ennen, kun iskä ja äiskä haki meidät sieltä kotiin. Kiitollisuudella me Jössen kanssa Kattilaa muistellaan, siellä oli ihan kivoja tätejä pitämässä meistä huolta ja ruokaa saatiin massun täydeltä. Ilman niitä ihmisiä me varmaan oltais kissojen taivaassa.
Kattilassa on myyjäiset 27.11 niin menkääpäs sinne ja varatkaa paksu rahapussi mukaan, niin hommaatte joulukorttinne sieltä.

Presidentin valinta

Hertta kirjoittaa:

Kohta alkaa pahin pressavaaliaika ja äiskä ottaa kantaa kaikkeen mitä tapahtuu. Minulla ja pikkupojilla on selvä ja perusteltu kanta ketä me äänestämme. Ihmisoliot on siitäkin kummallisia, että ne saattaa ihan epäloogisin perustein valita ehdokkaansa. Meidänkin äiskä ja iskä soutaa ja huopaa, kukakohan se olisi paras ja papparainen on hokenut jo pitkään, että Niinistöhän se. Kummallista sinänsä, kun papparainen on ihan perinpohjin ollut kommari ikänsä.
Halonen on ollut niin minun mieleinen pressa, kerrankin on kissojen asiat nousseet kunniaan. Ikinä ennen ei ole niin paljon puhuttu lehdissä kissoista, kuin nyt ja se on hyvä asia se. Kauheita olisi, jos Niinistö voittaisi, se olisi täydellinen katasrofi. Takuulla se alkaisi vouhottaa jotain koira-asiaa ja nostaisi esille koiransa mielipiteet joka asiassa. Koiraihmiset, kun on vielä niin hölmöjä ettei ne huomaa, että koiranpennun hankinta ja nuori tyttönen vaimona on pelkkää median nuolemista.
Minä olen periaatteen nainen ja olen ikäni äänestänyt aina toista naista eli minun ehdokkaani on Eva Biaudet. Naisten pitää olla solidaarisia toisilleen, eikä sen väliä ole vaikken minä ymmärräkkään ruotsia, ei se mitään tarpeellista kuitenkaan sano, niin ei ole väliä ymmärtääkkään.
Jössen lempiehdokas on Timo Soini heillä, kun on yhteinen harrastus. Soinistakin näkee, että on oltu ruoka-aikoina kotona ja ruoka on maistunut. Sellainen mies on Jössen mieleen, on elämän perusasiat järjestyksessä eikä kohkaa mitään tarpeetonta. Jösse on ajatellutkin käydä Soinin kotisivuilla kyselemässä mistä ruuista Timo tykkää ja olisiko joku herkkupala lähettää Jössellekin.
Valtsun valinta taas on ihan selvä, tiesin sen jo ennen, kuin kysyinkään. Valtsu valitsee tietty Lipposen, koska se muistuttaa ihan iskää. On melkein yhtä pitkä, kun iskä ja rotevakin ja iskä on kanssa enempi sellainen rauhallinen ja vähän hidaspuheinen. Tosin äiskän kanssa sellaista tarvitaan, niin tulee huusholliin tasapainoa.
Siinä ne meidän valinnat sitten onkin, täytyy nyt seurata mitä toi henkilökunta meinaa tehdä, mutta annan siitä kyllä tilanne tiedotusta pitkin talvea.

Houdini

Valtsu kirjoittaa;

Mä voisinkin nyt kertoa kuinka kivaa meillä Jössen kaa on kesällä, kun meillä on oma huvila. Me päästään takkahuoneen tuuletusikkunasta itse kulkemaan edestakaisin ja se on kananverkosta tehty kolmenkymmenen neliön huvila. Äiskän ja iskän mielestä me ollaan hyvin turvassa siellä, kun äiskä aina pelkää, että meille tapahtuu jotain, vaikka mitäs meille ny vois tapahtua.

Mä olin aika toimelias poika ekana keväänä, kun huvila avattiin, mä lähdin muutaman kerran omille teilleni huvilasta, mut mä kyllä kävin aina sanomassa iskälle, että mä meen nyt. Ekana aamuna mä keksin, että kun kaivaa maata verkon maanrajasta, niin siitä pääsee livahtaan ulos. Mä keksin sen, kun se rakennusmies sanoi, että koirat kaivaa tunneleita, muttei kissat. Mä ajattelin, että jos kerran koiratkin osaa kaivaa tunnelin ja ne on sentäs paljon tyhmempiä kun mä, niin kyllä mäkin kaivan. Jösse ei uskaltanut tulla ulos sieltä huvilasta se on sen verran arka, että mä sain lähteä yksin. Mä ekaks kävin huikkaamassa makuuhuoneen ovella, kun porukka nukkui vielä, etä nyt tää poika lähtee. Äiskä ja iskä lähti vauhdilla mun perässä katsomaan, että mikä mun on ja ihmettelivät mihin mä katosin. Sit ne huomasi, että mä viiletin jo etupihalla ja nautin vapauden hurmasta.
Iskä oli niin onneton ja säikähtänyt, että mitä mulle tapahtuu, etten vaan jää auton alle niin mun tuli sitä niin sääliksi, että mä menin sit sen syliin. Niillä meni pitkään, että ne keksi mitä kautta mä pääsin ulos ja kyllä ne ihmetteli, kun ne hoksasi mun tunnelin. Sitten menikin muutama päivä ennen kun seuraava ulkoilu tapahtui, kun kirvesmies tuli tukkimaan sen maanrajan.

Sitten, kun me seuraavan kerran päästiin ulos, niin mä lähdin katon kautta livohkaan. Ne verkon reunat oli laitettu niin vähän päällekäin, ettän mä ihan hyvin putkelsin sieltä verkkojen välistä ulos. Meidän kiipeilypuu oli vielä laittettu niin hyvälle hollille, että mun tarvi vaan vähän kurottautua niin olin katonrajassa. Kyllä iskä ja äiskä taas hämmästeli, että mistä se poika nyt meni ulos ja kun ne ei itse tajunneet, niin mä näytin iskälle miten mä menin. Iskä oli selvästi musta ylpee, kun mä olin niin kekseliäs. Vähän se yritti mua torua ettei niin saisi tehdä, mutta ihasteli samalla, että kyl sä oot aika Houdini.
Sellanen mä olen, aika vilkas poika.

Jalkaväkimiinat ja soppatykki

Jösse kirjoittaa:

Äiskä taas iltapäivällä vouhkas jotain omiaan, nyt se oli ärsyyntynyt jostain jalkaväkimiinoista. Mä en oikein tiedä mitä ne sellaiset on, voi olla, että ne liittyis tohon soppatykki juttuun jotenkin. Äiskä, kun on sanonut, että Jösselle pitäisi olla soppatykillinen ruokaa ja se kai liittyy jotenkin siihen, kun nuoret miehet joutuu tykin ruuaksi. Tai en mä tiedä, mut jotain sinne päin.
Äiskä oli jotenkin tuohtunut, kun Suomi oli suostunut poistamaan jalkaväkimiinat käytöstä ja äiskän mielestä ne olis ehdottoman välttämättömiä Suomen puolustamisessa. Se sanoi, että Suomella on niin pitkä rajaviiva, että miinat on halvin keino suojata sitä ja meillä ne olisi turvallisia, kun ei kylvetä niitä summamutikassa ja onhan kartat olemassa. Eri asia on Afrikan maissa, joissa niitä käytetään ihan miten vaan. Meidän äiskä kyllä nää asiat tietää, kun se on harrastaa jotain sotahistoriaa, vaikka mun mielestä se vaan istuu nenä kiinni kirjassa eikä kuule ja nää mitään.
Nyt se puolustusvoimat ei enää tarvitse niitä miinoja, niin niitä sais varmaan ostaa halvalla. Mehän voitais ympäröidä mun ja Valtsun ulkoiluhuvila miinoilla, niin naapurin koirat ei takuulla tulisi hyppimään verkkoa vasten. Hitsi, kun oli hyvä idea ja jos niitä kerran halvalla saa, niin niitähän vois ostaa enemmänkin ja antaa joululahjoiksi. Mun täytyy jutella siitä äiskän ja iskän kaa.

Valtsu vauhdissa

Mun nimi on Valtsu ja mutkin Hertta pakotti kirjoittajaksi. Mä kostan tän kyllä, taas kun se luulee nukkuvansa kaikessa rauhassa saunan lauteilla, niin mä hyppään sen niskaan. Siitä se ei tykkää yhtään, mut mitäs aina komentelee meitä.

Mä voisin kirjoitella siitä mitä mä ja iskä tehdään yhdessä. Jösse, kun on tollanen mammanpoika, niin mä taas tykkään olla iskän kanssa. Äiskä aina ihmettelee ettei hän ole koskaan nähnyt kissan kiintyneen yhteen ihmiseen noin kovasti. Mut ei sitä tarvitse ihmetellä, nää on niitä miesten juttuja, kaveria ei jätetä jne. Mä olen iskän paras kaveri se on usein sen sanonutkin ja me puuhaillaan kaikkea kivaa yhdessä.

Mä voisin olla sellainen urheilutoimittaja tässä blogissa, kun me ollaan iskän kaa Liverpool ja HPK faneja. Se Liverpool on sellanen potkupallo porukka jossain ulkomailla, iskä ja äiskä oli niitä viime syksynä paikan päällä katsomassakin. Äiskä kuulemma oli vaan katsellu muuta yleisöä eikä tiennyt varsinaisesta pelistä mitään, kyllä iskää varmaan hävetti. Olis ottanut mut mukaan, niin mä olisin mennyt kentälle mukaan ja auttanut Liverpoolin voittoon. Sit mä olisin ollu suuri sankarikissa. Mä kun olen tosi rohkee tekeen kaikenlaista enkä pelkää niin kun toi Jösse.

Äiskä ei ymmärrä urheilusta yhtikäs mitään, niin se on jäänyt vaan mun ja iskän jutuksi. Mä tykkäisin lähteä jäähallillekin, mutta kun Jösse ei halua, niin en mä viitti jättää sitä kotiin. Jösse ei kun ei tykkää muista ihmisistä, kun kotiväestä ja tietenkin Sadusta joka käy meillä siivoomassa, se on Jössen sellainen sydänystävä. Nyt mua alkaa kyllästyttää tää kirjoittaminen ja taidan pistää vähän pitkäkseni. Ei sovi oudokseltaan rehkiä liikaa voi tulla tassut kipeiksi kirjoittamisesta.

Jösse juttelee

Mun nimi on Jösse ja musta on ihan tyhmää kirjoitella johkin blogiin. En mä edes tiedän,mikä semmonen blogi on, mut kun toi Hertta saa jotain päähänsä ,niin pakko kai se on. Sitäpaitsi se lupasi antaa mulle Sheba annoksensa, jos mä suostun. Mä ajattelin, että jos mä sitten kirjoittaisin noita ruokajuttuja. Esimerkiksi mitä kinkkuleikettä henkilökunnan kannattaisi ostaa ja miltä maistuu Whiskasin tonnikala kastikkeessa verrattuna Latzin tonnikalaan.

Äiskä aina sanoo, että Jösse se on ollut ruoka-aikoina kotona. Mä en ymmärrä mitä se sillä tarkoittaa, kotonahan mä aina olen ja niin on mun veikka Valtsukin. Hertta nyt saattaa hyvällä ilmalla viipottaa ulkona, mut ei sekään talvella mene pihalle. Kissan tärkein elinkeino on syöminen ja jos ei sitä tekis, niin kuolis pois. Mä en ymmärrä miksi aina ne sitä mun syömistä ihmettelee ja itsekin syövät. Iskäkin mätää ruokaa suuhunsa oikein pikkulapiolla, mulle sentään riittää se mitä mä saan suuhunin ilman apuvälineitä.

Munhan piti kertoa kuka mä olen, unohtu kun tuli tärkeämpää kirjoitettavaa, niin kuin tuo ruoka. Me ollaan Valtsun kanssa kesällä 2007 syntyneet kissaveljekset ja meidän elämän alku meni tosi huonosti. Meidän eka kotiväki hylkäsi meidät ja joku toimitti meidät Kissakoti Kattilaan, kun me oltiin jo kuolemankielissä. Me oltiin silloin aika pikkuisia. Sitten iskä ja äiskä löysi meidät sieltä Kattilasta ja mä olen siitä lähtien ollut mammanpoika. Mä kerron sit joskus enemmän siitä meidän Kattilaan joutumisesta, mut se on niin surullinen tarina etten mä jaksa sitä kertoa nyt. Äiskä on neuvonut, että jos mun tulee pahamieli niistä lapsuusmuistoista niin pitää juosta äiskän kainaloon rapsutettavaksi niin pahaolo unohtuu.

Mä en nyt muuta ehdi kirjoittamaan, kun pitää mennä syömään, mut jatkakoon Valtsu.

Hertta esittäytyy

Minä olen Hertta, eurooppalainen kotikissa, joku sanoisi, että sekarotuinen maatiaiskatti, mutta se ei ole totta minä olen hieno kissaneiti.
Olen meidän perheen pääkissa ja vastaan tämän blogin toimittamisesta. Olen syntynyt huhtikuussa 2007 ja asunut äiskän ja iskän kanssa kolmen kuukauden vanhasta saakka. Äiskä ja iskä on tämän talon henkilökuntaa tai palvelusväkeä, ihan miten haluatte sanoa. Mulla on kaksi pikkuveljeä Jösse ja Valtsu, ne ei ole oikeasti sukulaisia, mutta mä olen luvannut adoptoida ne samalla, kun iskä ja äiskä adoptoi pojat. Ne on aika hölmöjä jätkiä, ihan lapsia vielä, vaikka ne on vaan muutaman kuukauden nuorempia, kuin minä. Olen antanut niillekin luvan kirjoittaa tähän blogiin, mutta mä aion tarkistaa kaiken. Niistä, kun ei tiedä mitä hiirulaisjuttuja ja tyhmiä hölmöilyjä ne kirjoittelee. Joten hyvät lukijat, ei tarvitse pelätä, että blogin taso laskee, vaan takaan sen, että tätä kannattaa lukea.
Iskä on luvannut auttaa kuvien kanssa, koska mä haluan, että kuvia on paljon. Minä itse olen erittäin kaunis ja kuvauksellinen ja pojatkin poseeraa mieluusti.

Nyt saa pojat vuorostaan kirjoittaa oma esittelynsä.