Mua pidetään nälässä!

Jössen huolet:

Tilanne on nyt viittä vaille katastrofi. Mulle ei anneta tarpeeksi ruokaa ja tätä on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Lopullisesti tilanne repesi, kun joku saakutin vale-eläinlääkäri puuttui meidän ruokiin ja väitti mua ylipainoiseksi. Olisi itse katsonut peiliin, kyllä siinä peffassa oli sen verran leveyttä, että olis kannattanut olla hiljaa. Iskän ja äiskänkin olisi parempi pitää huoli vaan omista läskeistään, kun niintä on paljon enemmän kuin mulla.

Valtsu oli ainoa, joka sai armon tämän lääkäriketaleen silmissä. Valtsuhan on laiha kun luuviulu ja mummukkakin sanoo sitä ruipeloksi. Mulla on kuulemma 800g ylipainoa, kun painan 5.8 kg. Mikä ihmeen kollikissa se sellainen on, kun ei saa viittäkiloa enempää painaa? Oravaksiko ne mua luulee. Hertta painoi 5,2kg ja sekin määrättiin dieetille, vaikka ei se edes koskaan syö mitään. Äiskä ja iskä suuressa viisaudessaan päätti ettei meitä aleta laihduttamaan, vaan ruuan laatua muutetaan terveellisemmäksi. No, eihän sitä ruuan määrää voinnut enää pienentää, kun ei tähänkään asti ole saanut, kun tipan.

Aamut on ihan kauheita yön jälkeen, kun odottelen ruuan saantia. Iskä herää viiden aikoihin, mut se ei anna kun yhden pienen pussin ja se pitäisi riittää meille kolmelle. Se just ja just pitää mut hengissä siihen saakka, kun äiskä heräilee ennen kahdeksaa. Mä olen siinä vaiheessa jo niin heikkona, etten tahdo jaksaa rappuja tulla alakertaan. Äiskä vaan iloisesti kyselee pyörryttääkö Jösseä, kun mä taistelen tajunnan rajamailla nälän takia. Sit äiskä menee ruokakaapille ja mä haluan aina itte mennä kattoon mitä mä ottaisin. Siellä kaapissa on hirmu määrät kissan ruokaa, varmaan joku kriisiajan varasto, mutta ei sitä mulle anneta. Mä saan jonkun pienen onnettoman pussukan, mut onneksi Valtsu ei enää silloin syö ja Hertta on ulkona niin mä saan sen kaikki yksin. Päiväksi äiskä laittaa murusen lautaselle mukamas lounaaksi, mut jos se on hyvää mä syön sen heti. Sit usein ne ruuat on niin pahoja etten mä syö niitä ollenkaan.

Äiskä ja iskä aina päivittelee miten paljon menee ruokaa hukkaan, kun kukaan ei ole syönnyt. Mitäs antaavat niin huonoja ruokia. Jos mä haluan Laztsia, niin en mä mitään Whiskasia silloin syö ja mä kyllä osaan lukea mitä pussin kyljessä sanotaan.

Inhottavan kylmää

Valtsu kirjoittaa:

Mä sentäs inhoa näitä marraskuun pimeitä ja kylmiä päiviä. Äiskä kyllä avaa meille vielä ulkoiluhuvilan luukun ja jättää sen koko päiväksi auki. Siellä ei vaan ole mitään tekemistä. Mummukka aina kauhistelee, että Valtsu on niin laiha luikki, että sen tulee kylmäkin helpommin. Saattaahan se niinkin olla, koska lämpimässä mä viihdyn paljon paremmin.

Viime syksynä henkilökunta teki sellaisen virheen, että antamani palute ei hevillä unohdu. Pistin kyllä äiskän kerralla järjestykseen, muistaahan ettei mun kanssa tehdä mitä vaan. Se unohti yks sunnuntai päivä mut ulkoiluhuvilaan. Oli jo aika kylmä ilma ja se laittoi ulkoiluhuvilan luukun kiinni neljän maissa, kun tuli pimeää. Se kuulemma luuli, että olin Jössen kanssa yläkerrassa. Ei pidä mennä mitään luulemaan, se on aina tarkistettava. Siellä mä sitten värjöttelin monta tuntia ja olin tosi kylmissäni ja nälissäni ja erittäin suuttunut tilanteesta.

Sitten kymmenen maissa, kun ne oli menossa nukkumaan, niin iskä alkoi kaipailemaan mua ja sit vasta ne huomasvat, että mä olin palellut ulkona, vaikka kuinka kauan. Äiskä kovasti pyyteli anteeksi ja oli pahonaan tapahtuneesta, mut mä ajattelin, että tää kyllä kostetaan. Mut mä olin niin jäässä, että menin vaan iskän kainaloon nukkumaan ja lämmittelemään. Sitten, kun ne aamulla hääräsivät keittiössä kumpikin, niin mä katsoin sopivan hetken. Pomppasin pöydälle ja menin äiskän käsilaukulle ja lorautin pienet pissat sinne. Katsoin tarkasti hetken, että kumpikin varmaan näki sen. Voi taivas, että ne oli hämmsätyneitä, naamat oli näkemisen arvoiset. Harmi etten saanut valokuvaa, ne olis ollut kiva lisä tähän blogiin.

Kyllä ne sitten taas kumpikin pyyteli anteeksi ja ihmettelivät mun fiksuutani. Kehuivat kaikille miten älykäs kissa olen, kun kostin äiskälle. Kyllähän nyt kissan pitää sen verran osata puoliansa pitää, ettei henkilökunta tee ihan mitä tykkää. Eivätkä ole kyllä sen jälkeen unohdelleet meitä mihinkään.