torstai 27. syyskuuta 2012

Ihmiset ovat outoja

Valtsu kertoo:

Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.

Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.

Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.

Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mua pidetään nälässä!

Jössen huolet:

Tilanne on nyt viittä vaille katastrofi. Mulle ei anneta tarpeeksi ruokaa ja tätä on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Lopullisesti tilanne repesi, kun joku saakutin vale-eläinlääkäri puuttui meidän ruokiin ja väitti mua ylipainoiseksi. Olisi itse katsonut peiliin, kyllä siinä peffassa oli sen verran leveyttä, että olis kannattanut olla hiljaa. Iskän ja äiskänkin olisi parempi pitää huoli vaan omista läskeistään, kun niintä on paljon enemmän kuin mulla.

Valtsu oli ainoa, joka sai armon tämän lääkäriketaleen silmissä. Valtsuhan on laiha kun luuviulu ja mummukkakin sanoo sitä ruipeloksi. Mulla on kuulemma 800g ylipainoa, kun painan 5.8 kg. Mikä ihmeen kollikissa se sellainen on, kun ei saa viittäkiloa enempää painaa? Oravaksiko ne mua luulee. Hertta painoi 5,2kg ja sekin määrättiin dieetille, vaikka ei se edes koskaan syö mitään. Äiskä ja iskä suuressa viisaudessaan päätti ettei meitä aleta laihduttamaan, vaan ruuan laatua muutetaan terveellisemmäksi. No, eihän sitä ruuan määrää voinnut enää pienentää, kun ei tähänkään asti ole saanut, kun tipan.

Aamut on ihan kauheita yön jälkeen, kun odottelen ruuan saantia. Iskä herää viiden aikoihin, mut se ei anna kun yhden pienen pussin ja se pitäisi riittää meille kolmelle. Se just ja just pitää mut hengissä siihen saakka, kun äiskä heräilee ennen kahdeksaa. Mä olen siinä vaiheessa jo niin heikkona, etten tahdo jaksaa rappuja tulla alakertaan. Äiskä vaan iloisesti kyselee pyörryttääkö Jösseä, kun mä taistelen tajunnan rajamailla nälän takia. Sit äiskä menee ruokakaapille ja mä haluan aina itte mennä kattoon mitä mä ottaisin. Siellä kaapissa on hirmu määrät kissan ruokaa, varmaan joku kriisiajan varasto, mutta ei sitä mulle anneta. Mä saan jonkun pienen onnettoman pussukan, mut onneksi Valtsu ei enää silloin syö ja Hertta on ulkona niin mä saan sen kaikki yksin. Päiväksi äiskä laittaa murusen lautaselle mukamas lounaaksi, mut jos se on hyvää mä syön sen heti. Sit usein ne ruuat on niin pahoja etten mä syö niitä ollenkaan.

Äiskä ja iskä aina päivittelee miten paljon menee ruokaa hukkaan, kun kukaan ei ole syönnyt. Mitäs antaavat niin huonoja ruokia. Jos mä haluan Laztsia, niin en mä mitään Whiskasia silloin syö ja mä kyllä osaan lukea mitä pussin kyljessä sanotaan.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kiireisten kissojen elämää

Jössen jutut:

Voi hyvät ihmiset, ette voi tietää miten työllistettyjä me Valtsun kanssa ollaan. Ei olla ehditty edes tätä blogia päivittämään, kun elämä on pelkkää työtä. Me meinataan valittaa työministeriöön  ja elinkeinoministerille, että meidän työvoimaa riistetään.

Elokuussa huhkittiin muutama viikko ihan hullunlailla, kun iskä oli kesälomalla ja siivosi koko huushollin. Olkkariin se oste pari lipastoa, että Hertta saa makoilla niitten päällä. Niissäkin oli aivan hillitön työ, että saatiin koottua ne. Meillä meni pari päivää kolmeen pekkaan, kun iskä, mä ja Valtsu väännettiin mutteria ja soviteltiin hyllyjä. Iskän vanhemmatkin tuli Nummelta auttamaan ja me pyyhittiin mummun kaa niitä hyllyjä ja siivottiin muuten. Kyllä Nummen mummy ja pappa ihmetteli kuinka ahkerasti me koko ajan ollaan mukana. Joka ainoo kolo ja nurkka haisteltii ja tarkistettiin, että varmaan tulee kuntoon.  Pakkohan se jonkun on tässä talossa jotain tehdä, kun äiskä ei ainakaan mihinkään osallistu. Se on siellä naamanvatkaus pömpelissään Hämeenlinnassa ja tulee joskus yösydännä. Eli se on vaan pienten kissapoikien raadettava.

Nyt alkuviikosta ollaan siivottu keittiöö, kun kaikki kodin koneet hajos yhtäaikaa ja ne piti hankkia uudet. Pakkohan se on olla pakastin ja jääkaappi, kun siellähän on meidänkin ruokia. Siitä hellasta ja tiskikoneesta mä en olis välittäny, mut Valtsu sano haluavansa puhtaita ruokakuppeja. Taas tuli Nummen mummu ja pappa iskälle avuksi, kun sillä oli vielä iltavuoro eikä se paljon kerennyt auttaa. Mummu vähän pelkäsi, että se astuu meidän hännälle kun me niin ahkerasti touhuttiin. Ei mitään vahinkoa kuiteskaan tullu, kun ei me kauaa yhdessä paikassa olla.  Äiskä se vaan vatkailee tätien naamoja ja vanhukset ja kissat raataa kotona. Ei oo kuulkaa meillä helppoo.