Valtsu kertoo:
Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.
Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.
Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.
Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.
Taas tuli oikein kunnon todiste siitä, että ihmiset on ihan outoja olentoja. Varsinkin meidän mummukka ja äiskä saa ihmehepuleita ihan kummallisissa tilanteissa. Aatelkaas nyt mitä meillä eilenkin tapahtui. Eilen oli kylmä sateinen päivä ja mua palelsi ja ajattelin mennä johkin lämpimään nukkumaan. Sit mä muistin, että viime talvena oli kiva pötkötellä eteisen ylähyllyllä olevassa hanskalaatikossa. Mä tietty kiipesin heti katsoon oliko se laatikko vielä siellä. Onneksi se oli ja hilasin kroppani sinne ja annoin unen viedä.
Iltapäivällä alkoi kuulua mummukan ääni, kun se jutteli Jössen kanssa ja sanoi pistävänsä ulkoiluhuvilan kiinni ettei sieltä tule kylmää sisälle. Sit se kyseli missä Valtsu on ja alkoi huuteleen mua. No, mähän olin ihan hyvässä tallessa siellä hanskalaatikossa. Mä kuulin, kun se meni pihalle ja huuteli sielläkin ja tuli taas sisälle ja mylläsi jokapaikkaa. Jösselle se selitti, että nyt on veikka hukassa. Jösseekin nukutti eikä se viitsinyt mummukan kanssa huhkia ja lähti makkariin nukkumaan. Sit mummukka kuului soittavan äiskälle töihin, että laiha kissa on hukkunut. Mummukka oli ihan hysteerinen ja äiskä kuului olevan samassa tilassa. Äiskä huusi, niin kovaa että mäkin kuulin ihan hyvin. Se käski mummukkaa soittamaan iskälle ja pyytää se töistä kotiin ellei Valtsua löydy. Mummukka alkoi veteleen kaapin ovia auki ja tonki kaikki paikat. Hirveä häiritsevää, kun mä yritin nukkua.
Sit mä aloin miettimään, että ei kai ne hölmöt naiset ihan oikeesti soita iskää kesken työpäivää kotiin. Mullahan oli kaikki ihan hyvin, jos mummukka vaan olis lopettanut sen mekkaloinnin. Mä aattelin mennä tutkimaan tilannetta ja istuin mummukan selän taakse, kun se konttasi sängyn alla. Sit se kilju ilosta, kun se mut näki ja pussas ja puristeli. Kauhee rutistelu, luut vaan ryskäsi, kun se halasi mua, ihan kun mä olisi kuolleista herännyt. Se soitti heti uudestaan äiskälle ja ihmetteli, kun mä löydyin eikä hän vieläkään tiennyt missä piilossa mä olin. No, mähän en ollut ensinkään piilossa, vaan yritin nukkua hanskalaatikossa.
Kyllä me Jössen kaa taas ihmeteltiin mikä ihmeen juttu tääkin oli. Kauheeta vouhkaamista ilman mitään asiaa. Ihmiset on tosi outoja.
Meillä on käynyt joskus ihan samoin - minä olen kääntänyt joka nurkan ympäri, että missä Kollo on. Ja kissa on ollut rauhallisesti nukkumassa omassa piilossaan. :) Onneksi ruoan ottaminen esille saa Kollon yleensä paikalle.
VastaaPoistaKyllähän niitä saa aina välillä etsiä ihan kissain (hih!) koirain kanssa... :)
VastaaPoista