Urheiluhullut!

Valtsun jutut:

Näin olympialaisten aikaan mekin ollaa Jössen kaa innostuttu yleisurheilusta. Ei sillai, et me itte urheiltais vaan meistä on tullut innokkaita penkkiurheilijoita. Varsinkin naisten satametriä on tosi jännä laji ja me seurataan sitä mielenkiinnolla. Meillä on oikein aitiopaikat, kun meidän oman talon naiset harrastaa lajia.

Kaikki johtuu siitä, että toi Hertta ja pikkuLeidi on koko ajan riidoissa. Mummukka on kyl yrittänyt pitää liikenteenohjausta hallussaan ja päästää ne vuoron perään ulos. Mut aina parin päivän välein sattuu vahinko ja pikkulikka luikahtaa pihalle samaan aikaan, kun Herttakin. Ja sit alkaa kova meno. Ekana juoksee pikkulikka ja rääkyy mennessään ja perässä viilettää Hertta pihisten ja muristen. Sit siihen yhtyy mummukka joka huutaa: Hertta, ei saa! Ja viimesenä menee meidän äiskä, joka kanssa huutaa Hertalle. Meidän äiskällä on selvästi hiottavaa tuossa lähdössä. Se saa aina huonon lähdön, kun se laittaa kenkiä niin kauan jalkaan. Mummukka vetää yllättävän hyvin , vaikka se on jo seittemänkymmentä. Tosin se sanoi, että kovalla pihatiellä on parempi juosta, mutta jos Leidi suuntaa metsään päin, niin pehmeä murtomaa ottaa koville.

Sit se juoksu päättyy sillai, että Leidi juoksee terassin alle piiloon. Hertta jää muina naisina pihaan istuskeleen eikä muista koko riidan aihetta. Mummukka ja äiskä onnettomina vikittelee Leidiä pois terassin alta. Aina välillä niillekin meinaa tulla riitaa, kun mummukka sättii meidän Herttaa häijyliiniksi. Useinmiten kyllä, mummukka hakee Hertan syliinsä ja pussaa sitä omaan kovakouraiseen tapaansa. Sitten se laittaa Hertan sisään ja pikkuLeidi uskaltaa vasta sitten terassin alta pois.

Me ollaan suunniteltu Jössen kaa, että tästä juoksusta vois tehdä oikein yleisötapahtuman. Hankittais olutteltta ja kaikki muut ihmisten vaatimat vermeet. Jösse lupas, et hän vois paistaa makkaraa. Tai ainakin vähän aikaa. Mä voisin myydä lippuja ja juontaa koko urheilutapahtuman. Eikös kuulosta hienolta!

Me halutaan lemmikkieläin

Jössen jutut:

Mä ja Valtsu ollaan päätetty,etä me halutaan lemmikkieläin ittellemme. Meillä on ihan tylsää, kun sataa koko ajan eikä oo edes ulkoiluhuvilassa mitään jännää tekemistä. Mä ihan pelkään masentuvani ja sit joutuu pian syömään jotain pillereitä eikä se ole kivaa. Paras juttu olis siis saada joku kiva lemmikkieläin.

Mä olen ehdottanut alpakkaa ja lammasta ja Valtsu taas tykkäis minipossuista. Iskä oli netistä katsonut miten sitä alpakkaa hoidetaan ja päätynyt siihen ettei sitä voi sisälle tuoda. Me kyllä Valtsun kaa jaettaisiin sen kanssa ulkoiluhäkki ja kyllä mummukka sitä hoitais kun me oikein ruinattais. Äiskä taas selitti ettet sä Jösse nyt ymmärrä millainen se alpakka on, että se on kuulemma tosi iso eläin. Mut mä en pelkää isojakaan eläimiä onhan mä nähnyt hevosiakin enkä oo yhtään säikkynyt. Mä luulen, että äiskä itte pelkäis jos meille alpakka tulisi.

Hankkisivat meille edes kissanpennun, sellasen pikku karvaturrin, kun mummukan pullukat oli viime kesänä. Kuka muka on sanonut ettei kissoilla voisi olla omaa kissanpentua lemmikkieläimenä, häh? Se on ihan ennakkoluuloa.
Koiraa me ei ainakaan haluta, ne on tosi tyhmiä. Mieluummin me ollaan sitten vaikka masentuneita, kun joku räksyttävä rakki meille otettais. Ollaan me ehdoteltu, että kerpiilit, hiiret tai kanarialinnutkin olisi ihan kivoja, mutta iskä väittää, että me juonitaan jotain. Kyllä kissoilla voi olla kerpiili lemmikkinä, sehän olisi kiva kaveri leikkiä jaakaamisleikkejä. Jos teillä lukijat olisi ylimääräisiä alpakoita, lampaita tai kerpiilejä niin ne vois tuoda meille!

Sadepäivät on tylsiä

Valtsun jutut:

Miks koko kesän sataa? Mulla ja Jössellä ei ole mitään tekemistä, kun meidän ulkoiluhuvilakin on ihan märkä. Sitäpaitsi mun tulee kylmäkin siellä. Jössellä on niin paksu turkki ja sillä on muutenkin iskän mukaan sen verran lihaa luiden päällä ettei sen tule niin helposti kylmä. Mä, kun olen tällainen sporttinen jätkä ruumiinrakenteeltani niin mä en tykkä yhtään, jos on alle kaksikymmentäastetta lämmintä.

Herttahan se mennä viipottaa pihalla koko päivän ja välillä vaan naksuja käy haukkaamassa. Sitä ei näköjään haittaa, vaikka on märkääkin. Ihan sateella se näyttää torkkuvan tuossa terassilla, mutta ei sisälle tule kuitenkaan. Mummukan Täply ja Kultsu on pihalla kans melkein koko päivän, mut ne tulee heti terassille sateen suojaan, kun vähäkin tihuttaa. Vanhukset Räppä ja Harmi ei käy, kun pissalla ja sit äkkiä sisälle nukkumaan. Eipä sitä sadepäivänä oikein muuta tekemistä ole, kun olla untenmailla. Iskäkin on vielä päivät töissä, niin mun ei tarvii olla sen apulaisena.

Sit, kun iskän loma alkaa, niin me aletaan siivoamaan vaatekaappeja ja muita komeroita. Se on ihan kivaa, vaikka onhan se aika raskastakin tehdä koko päivä töitä. Mutta, kun iskäkin tekee niin kyllä mäkin sitten. Jösse ei ole vielä varma osallistuuko se komeroiden siivoukseen, mutta se lupas miettiä sitten lähempänä mitkä fiilikset sillä on. Mä kun yleensä olen iskää jeesannu kaikissa sen hommissa, niin mä nytkään viitsi sitä pulaan jättää.

Kun Räppä putosi puusta

Hertta tarinoi: Arvatkaapas mikä kamala perhedraama meillä oli juhannuksena. Mummukan ja papparaisen Räppä 22v. tipahti puusta. Eihän sen vanhuksen edes olisi pitänyt ollakaan puussa, mutta kaikkea sattuu ja tapahtuu.

 Räppä vanhus nukkui kaikessa rauhassa terassilla ihan keskellä päivää, niin kuin sillä tapana onkin. Naapurin rakit oli taas lähteneet omin luvin liikenteeseen ja tietysti porhalsivat meille katsomaan onko mummukalla ruokaa. Eihän me niitä rakin reuhkanoita pelätä, kun ne on iät ja ajat siinä hölkänneet. Ikäloppujakin ne jo on ettei ne taida nähdä ja kuullakaan mitään. Ja niilläkin on kotona viisi kissaa kaverina, että kyllä ne tietää kissojen ylemmyyden. No, yksi niistä onnettomista koiran räähkänöistä meni haistelemaan Räppää, kun se veti onnellisena unta kuulaan siinä terassilla. Sehän säikähti, niin että meinas karvansa pudottaa ja kipaisi lähimpään puuhun. En olisi ikinä uskonut, että vanha Räppä saa nivelensä liikkeelle sellaisella vauhdilla, kun se oikeasti sai. Siellä se sitten killitteli ainakin seitsemän metrin korkeudessa ja me kuusi muuta istuttiin puun alla ja kauhisteltiin.

Eikös siihen hätään tullut mummukka ja papparainenkin ja nekin meinas saada slaakin järkytyksestä. Kultsu lähti reippaana jätkänä kiipeämään Räpän luo ja vähä nuoli ja rauhoitteli sitä, että kyllähän sä tästä alas pääset. Mummukka ja papparainen vietteli ja vikitteli sitä, että lähde nyt Räppä alas päin. Sitten, kun Räppä yritti tassujaan vähän siirtää, niin se tipahti kun kivi puun juurelle. Me kaikki haukottiin henkeämme, että nyt on vanhalla jätkällä joka luu poikki. Hiukan se ravisteli itseään eikä antanut edes mummukalle kiinni ja paineli terassille jonottamaan kotioven taakse. Äkkiä mummukka vei sen sisälle ja pussasi yltä päältä, niin kun sen tapana on. Joka luu kokeiltiin ja nivelet taivuteltiin, mutta kaikki tuntui ihan hyviltä. Räppä painui jatkamaan kesken jääneitä päivätorkkujaan ja me muut henkäsimme helpotuksesta, että katastrofi vältettiin.

Likat tappelee

Jösse juttelee:

Meidän talon likoille on tullu riita. Hertta ja mummukan Leidi ei ole puheväleissä ja sen saa tuta koko talo. Aina, kun Hertta näkee pikkuleidin, niin se lähtee jaakaamaan sitä. Musta ja Valtsusta se on ihan kivaa, me katsellaan ikkunasta ja huudetaan: hyvä Hertta anna sille turpaan!

Mummukka ja äiskä ei ole ollenkaan yhtä innoissaan. Niillä on nykyään, vaikka mitä merkinanto systeemejä ettei Hertta ja Leidi olisi ulkona yhtäaikaa. Ei meidän talossa ole koskaan ennen tuollalailla tapeltu, mutta ei täällä ennen ole kahta likkaa ollutkaan. Hertta oli monta vuotta ainoa likka, eikä kukaan jätkistä välittänyt, kun se ärhenteli. Ainahan se jostain rähjää meillekin. Milloin meillä on viikset sukimatta, milloin korvat putsaamatta. Mutta ei me Valtsun kanssa siitä ole välitetty, kierretään vaan kauempaa, ettei se ylety läpsimään. Leidi onkin ihan yhtä ärhäkkä, kun Herttakin eikä se periksi anna. Vaikka Leidi on vasta vuoden vanha, niin se kyllä pitää puolensa ja sitten ne kumpikin likka on ihan raivona.

Nyt meillä on siis sellanen meininki, että mummukka on likkojen ulkoilun pääkoordinaattori. Se pistää Leidin aamu-ulkoilulle kuuden aikoihin ja kahdeksan maissa sisään. Sitten lähtee meidän Hertta ulos ja se saa olla koko päivän, jos sitä huvittaa. Yleensä se haluu päivätorkuille kahden maissa ja sit Leidi voi mennä ulos, mutta ei sekään yleensä halua. Niillä naisilla, kun on kauneusunien aika siinä iltapäivällä. Me jätkät ei tarvita kauneusunia me otetaan muuten vaan pikkutirsoja päivän mittaan. Sitten Hertta käy vielä iltalenkillä ja tulee ennen seitsemää sisään ja pikkulikka saa olla sit vielä puoliyhdeksään ulkona. Niillä kaikilla mummukan pikkupullukoilla eli Leidillä, Täplyllä ja Kultsilla on nukkumaan meno aika jo puoliyhdeksältä.

Me Valtsun kaa jännityksellä odotetaan koska ne likat ottaa seuraavan matsin. Siihen vois myydä, vaikka lippuja kylän muille kissoille.

Ruumiit rivissä

Valtsu kertoo:

Ette ikinä arvaa miten kivaa meillä oli viime yönä! Me saadaan nykyään olla  ulkoiluhuvilassa yötä päivää ja viime yönä me pistettiin hiirut kuriin Jössen kaa. Mä pyydystin ja Jösse hihku vieressä. Iskä ja äiskä kyseli aamulla, että mikäs veriperjantai meillä on ollut, kun aamulla löytyi kolme hiirua ruumiina keittiöstä.

Sitä me ei oikein Jössen kaa ymmärretä miks äiskä ja iskä ei oikein tykkäis, etä me tuodaan hiirut sisään. Äiskä aina kiljuu ja papattaa ettei saa tuoda niitä sisälle. Sit ne kumminkin ottaa ne ja muka vie johkin pois. Aivan varmasti ne itte syö ne, kun meidän silmä välttää. Herttaakin vähä kiinnosti meidän touhut, vaikka se on aina olevinaan niin paljon fiksumpi, kun me Jössen kaa. Äiskä ja iskä aina ihmettelee, kun me Jössen kanssa metsästetään kimpassa, mutta eikös ne tajua, että me ollaan veljeksiä. Veljeksien kuuluu olla yhdessä ja me ollaan totuttu tekemään kaikki yhteisesti. Se on tosi kätevää, kun on oma veikka niin se voi olla apuna ihan kaikessa. Jos meidän tulee kylmä, niin sitten me nukutaan ihan kiinni toisissamme. Jos tarvii leikkikaveria niin veikka on aina valmiina.
Sellaisia veljeksiä me ollaan!