sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Me siivotaan

Valtsu tarinoi:

Nyt meilläkin käy uusi siivooja ja sen nimi on Susanna. Meillä oli ekalla kerralla ihan kivaa, kun me Jössen kanssa autettiin sitä. Pamelakin oli silloin täällä, niin meillä oli Jössen kanssa tosi rankka päivä. Piti avittaa Susannaa, mutta Pampsuakin piti jaagata, kyllä meillä pisti välillä juoksuksi. Äiskä ja iskä ihmetteli miten me oltiin ihan unessa koko ilta, kun ne tuli kotiin. Kyllähän kuka tahansa olisi ihan poikki, jos koko päivän juoksee. Jösse kyllä muistelee Satua, joka siivosi meidän kanssa vuosikaudet, mutta Jösse ja Satu olikin sydänystäviä.

Mä en oikein tiedä mitä tuo kissansuojelu laki sanoo siitä, että me joudutaan siivoamaan koko huusholli. Hertta ei koskaan osallistu siihen se vaan makoilee kiipeilypuussa katselee päältä tuleeko kaikki tehtyä. Hertta osaa kaikki nuo lakijutut ulkoa, mutta ei se kyllä ole siitä mitään sanonut kuuluuko meille siivoaminen vai ei. Tosin me Jössen kaa mielellään osallistutaan kaikkiin kodin hommiin. Eilenkin vaihdettiin iskän apuna lakanoita,se vasta hauskaa puuhaa on. Meillä oli tosi kivaa, kun me Jössen kanssa vuoroo mentiin pussilakanan sisään ja iskä haki meitä sieltä. Äiskä kyllä väitti, että me sotketaan iskän hommat, mutta ei iskä itte niin sanonut.

Me ollaan Jössen kaa sellanen superparivaljakko, että meiltä käy homma, kun homma.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Punapäät eivät pääse taivaaseen

Jösse juttelee:

Meidän äiskä oli käynny pulituurissa ja sen tukka on ihan kirkuvan punainen. Äiskän kampaaja Kuikan Tiina on muuttanut lähemmäksi äiskän naamanvatkausfirmaa ja sen uuden kampaamon nimi on HiusHuuma. Nimi on hieno, että mietittiin Valtsun kaa jos tän bloginkin nimeä muuttaisi, miltäs kuulostaisi Hurmaavan Huumaavat HiiriHelvetin Hallitsijat? Meinaan me ollaan Valtsun kaa huumaavan hurmaavia kissajätkiä.

Meidän äiskän tukka on jo kauan ollut syntisen punainen, vähän samaa sävyä, kun mun oma turkki. Mummukka sille hokee ettei punatukkaiset pääse taivaaseen, mutta äiskä ilmoitti ettei ole taivaaseen menossakaan. Mä en kauheesti tykkää, jos äiskä muuttaa hiusten väriä tai pituutta tai ulkonäköään yleensä. Mun mielestä äiskän pitää olla aina saman näköinen ja hajuinen, että mä tiedän sen olevan mun äiskän. Mä itte en menisi parturiin, vaikka mikä olisi, mun karvoihin ei kukaan koske. Valtsu oli ihan samaa mieltä, että se on ihan likkojen hommaa sellaset parturikäynnit. Meitä voi vähän harjata silloin, kun meitä huvittaa ja mieluummin iskä harjaamaan, kun äiskä. Iskä on hellävaraisempi ja kysyy meiltä tykätääks me. Äiskä tai mummukka, kun harjaa niin siinä karvat pölisee ja korvat soi. Ne vetää niin perusteellisesti, että iho on naarmuilla ja puolet karvoista harjassa. Meidän iskähän on ihan kalju ja se johtuu siitä, että se on eläny äiskän kaa paljon kauemmin, kun me.

Jos te lukijat olette kiinnostuneet saamaan punaisen pään, tai jotain muuta upeaa tyyliä, niin soittakaa sille äiskän kaverille Tiinalle numeroon 045-2348121.